Purolla

 Lumpeen lehdellä pieni vesikirppu voimistelee, se pieniä jäseniä ojentelee. Aurinko pirskahtelee veden peilille puiden oksien takaa. Kevät on värjännyt maisemaa hennon vihreällä. Iloiset vedet solisevat valtoimenaan puroissa. Kaikki on niin kaunista, uutta ja elinvoimaista. Kuuset kukkivat punaisin terhakkain kukin, jotka kurkottavat taivaan sineä kohti. Kaksi joutsenta lentää viereisen tyynen järven yli, valkoiset siivet halkoen ilmaa. Ne juttelevat äänekkäästi toisilleen.

Astelen puron reunaa ja onnellisuus täyttää sisimpäni. Virtaava vesi huojuttaa kaisloja ja rantakasvillisuutta, jotka näyttävät kuin tanssivan vedessä. Rytmi vaihtuu levollisesta kiivaaksi pienen putouksen kohdalla, jossa vesi ryöppyää iloisesti kivien välissä. Tyynemmässä kohdassa erilaiset värien ja kuvioiden heijastukset piirtyvät veden pinnasta. Imen itseeni voimaa tästä luonnon aarrearkusta. Tallennan mieleeni kuvia, värejä ja tuoksuja.

-Valo Ki- ©Asta Gyldén-Lahtinen

Elämä

 Elämä kuin jätevesiasetus, palapeli josta puuttuu paloja. Elämä kuin elokuva jonka käsikirjoitus on huono, epäselvä tai jäänyt kesken.

Elää voi kuin sika pellossa tai hollitallissa. Mutta se voi myös olla..

 Mutta se voi myös olla, palapeli johon voit löytää aina uusia paloja, uusia sävyjä. Elokuva jonka saat käsikirjoittaa yhä uudelleen ja uudelleen, upeaksi unelmien mestariteokseksi.

- Valo Ki-

©Asta  Gyldén-Lahtinen

Vihainen nainen

 

Olen joskus ollut niin väsynyt ja vihainen. Nainen jonka tukka syttyi palamaan suuttumuksesta. Olemuksesta oli riisuttu kaikki lempeys. Ylpeys oli mennyt jo aikoja sitten. Miten löysin takaisin itseeni? Itkeneeni muistan kyllä. Yllä tuntui olevan suuri paino. Vaino väsyneen mielen piirsi pelon peikkoja joka nurkkaan.

  Kurkkaan kirjaan johon olen kaikki kirjoittanut. Pudottanut taakan harteiltani paperille. Haperille sivuille se oli järkytys. Oksensin kaikki asiat sivuille, ihan kokonaan ja koruttomasti. Siitä asti olen tai alussa ainakin olin vähän kauhistunut. Yllättynyt ajatusten rujoudesta. Kauneudesta ei niissä ollut jäljellä hippuakaan. Aikanaan sanat kuitenkin laimenivat paperilla. Voimalla niiden ei ollut minuun enää hallintaa. Valintaa käytän nyt siihen kuinka ajattelen. Elelen sovussa mieleni ja sanojeni kanssa.

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

 

Mökin terassin aurinkoruudulla

Istun terassilla aurinkoruudulla ja kylven alkukesän lämmössä. Luonto kuhisee ympärillä elämää. Pehmoiset vihreät sammalet ovat päässeet vapaaksi lumen alta, mustikoiden varvuissa lehtien alut uinuvat vielä. Mustarastaan kaunis huilu soi oksistoissa, joissa vihreät silmut odottavat jo malttamattomana puhkeamista.

 Keskustelen hetken korpin kanssa, se ei suju oikein. En puhu korppia sulavasti, siksi saan niskaani rähinää puiden latvustoista.

Rannassa puut heiluvat hiljalleen tuulessa. Aurinko juoksuttaa valotähtiä aalloilla, ne loistavat kirkkaina nauhoina pitkin järven pintaa. Taivaan rannassa matkustaa muutama pullea pilvimuodostelma. Tässä hetkessä on kaikki niin kaunista ja hyvin. Onnellisena ja kiitollisena otan vastaan alkukesän päivät ja tuokiot.

 Ihania lämpimiä päiviä kaikille

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Lempeää puhetta

Välillä on vaikeaa ymmärtää ja sietää omaa vajavaisuutta, sekä keskeneräisyyttä, puhumattakaan muista ihmisistä. Lempeys auttaa, sekä hyväksyminen.Omien puutteiden ja kehityshaasteiden tunnistaminen autta myös ymmärtämään muita ihmisiä ja heidä käytöstään. Kaikki me pinnistelemme täällä eteenpäin omalla tavallamme ja varmasti yritämme tehdä parhaamme niillä keinoilla joita osaamme sillä hetkellä käyttää. Keinot ja valinnat johin turvaudumme,  ovat ehkä ainoita jotka näemme sillä hetkellä. 

 

Puhu itsellesi lempeästi ja ole armollinen, luovu turhasta itsen syyttelystä ja arvostelusta. 

Kiinnitä huomiota siihen mitä kerrot itsellesi, minkälaista tarinaa. Mieli tuottaa jatkuvasti syyllisyyttä, sekä huonoa omaatuntoa sellaisista asioista joilla ei ole syytä suomia itseään. Tunnista mielen asettamat koukut jotka saavat olon pahaksi, kiukkuiseksi tai turhautuneeksi. Kerro, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Olet hyvä kokonainen ja täydellinen juuri omana itsenäsi.

 

 Keskitä huomiosi, tunteisiin ja ajatuksiin jotka antavat voimaa ja vievät eteenpäin elämssä. Usein pelkäämme asioita, jotka eivät koskaan tapahdu. Pelolla emme voi estää minkään asian tapahtumista, annamme ainoastaan energiamme valua hukkaan. Keskitä voimavarasi kiitollisuuteen ja rakkauteen, niillä on valtava kaiken muuttava voimaa.

Voimaa ja iloa päiviisi!

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Mikä se on?

 

Mikä se on joka on illuusio, mutta on avaruus?Se ei koskaan riitä, lentää ja on kortilla. 

Kreivilläkin on se, haavatkin parantaa ja kultaa muistot. 

Armoa se ei anna, joskus ei kulu ja on korkein.

Neitikin sitä käyttää, eikä se erota ja on surun.

Ihmeiden se on ja ei ole vielä.

Ei riitä kaikkeen ja ei ole lineaarinen.

Tekoälynkin se on ja olisi jo.

Voi olla myös iloinen tapahtuma.

Minkä se on?

Mitä sieluni haluaisi minulle kertoa ?

 

Olet rakkaus

Olet tullut tänne kokemaan ihmisenä olemisen ihmeen. Siis nauti tunteista, naurusta, kyyneleistä, kaikesta iloitse. Ole kiitollinen, rakasta, rakasta paljon. Näe elämän värit ja sävyt. Kerro itsellesi oma elämäsi, sen tarina.Valitse hyvä tarina, sellainen jonka lopussa voit hymyillä.

Ole läsnä itsellesi

Ole hyvä sydämellesi

Ole 

Tule todeksi sielullesi.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Rentukkapurolla

 Kosteassa höyryssä pisarat tiivistyvät ja valo värjää ne eri sävyin.Vihreät lehdet kimaltelevat kirkkain vesihelmin. Ilma kuhisee lämpöä, joka nousee auringon lämmistämästä mullasta. Läheisen putouksen vesi lämpenee ilmassa hetkesä. Istun sammalaisella aurinkoisella kivellä ja annan sateenkaaripisaroiden sataa kasvoilleni ja hiuksilleni.

 Linnut tirskuvat iloisesti monin sävelin vihreissä lehvistöisä. Putouksen viileys saavuttaa välillä paljaan ihon, mutta vain hetkeksi, pian se lämpenee.Valkoiset kuohut muuttuvat alempana vaahdoksi ja kuplaryppäiksi joita virta kuljettaa, pienet pörteet imaisevat ja hörppivät niitä sisäänsä. Vesi vilistää vauhdilla saniaisten reunustamassa joenuomassa. Rentukat ovat nostaneet kirkkaankeltaiset kasvonsa aurinkoa kohden, osa niistä keinuu ihan veden äärellä peilaten vedestä kuvajaisiaan.

Kuusi kukkii pyörein, muhkein palloin, sen kyljessä virtaa pihkakyynel,joka kimmeltää kuin kulta auingon osuessa siihen.Suljen silmäni ja annan ajatusten lipua veden mukana kauemmas..pois.. poishiipuen, sulautuen veteen, vihreyteen ja lintujen lauluun.Kuulen tuhansien neulasien ja tuoreiden lehtie kuiskeen, puron iloisen laulun ja veden kumean rummun, sen osuessa kivien koloihin.Keinun keveänä ja onnellisena, että olen osa tätä ihmettä.

Kiitollisudella Asta

Surullinen, itkuinen, väsynyt ja ruma olo

Surullinen, itkuinen, väsynyt, vanha, hikinen ja ruma olo. Mistä se nyt tähän tuli?, juuri kun olisin halunnut olla iloinen. Peilin eteen juoksen, että näen tuloksen, olenko kuinka liikakiloinen? Ruma ja väsynyt olo ei ole peilikuvassa, vaan elämänkulussa karussa, lorussa joka on joskus rujo ja ruma.

Päiväni kuluvat nopeaan, en niistä otetta saa, ne liukuvat ohitse ja taas on ilta. Silta uneen on usein hukassa, tukassa häiritsee pesä joka on tehty huolista ja itkusta, murhelitkusta en juuri pidä ja en nyt tahtoisi sitä. Mitä minä suren kun aina en edes tiedä? 

Nyt paha olo on lähellä nurkissa lymyillyt, hymyillyt se on vinosti minulle jo monta päivää. Olen työntänyt sitä sivuun joka kerta. Verta se minusta imee ja ellei sitä niin voimia. Toimia useita joudun suorittamaan, kurittamaan itseäni, etten anna sen tulla, mutta paha olo on jo mulla ja hiki. Siinä se on ihan liki ja tarjoaa nenäliinaa, piinaa en enää enempää itseäni. Sisältäni annan kaiken sille, itkun, surun, väsymyksen. Esille kaivan sen vaivan joka hiertää, korkkiruuville kiertää ja yrittää sieluun. 

Nieluun mustan toivottomuuden ei saa vajota, hajota voi ja kadota sinne pieni ihminen. Kun irti päästän surustani ja kivustani kerta toisensa jälkeen, joka kerran, se on sen verran kevyempi, että pienempi on tumma raita omassa ajan nauhassa, jossa vaaleat ja tummat kohdat toistuvat, poistuvat hiljaa sysimustat. 

Tummiin kohtiin piirtyvät hiljaa hyväksynnän ja luopumisen myötä hopeiset reunat.

Kirjoitin tämän tekstin tänään ja se helpotti oloa. Pitkä luopuminen rakkaasta ihmisestä ottaa koville. Välillä elää ihan normaalia elämää ja sitten suru on olkapään takana vaanimassa ja kun kääntyy se puhaltaa päin, niin, että vesi lentää silmistä ja sydämeen sattuu. 

Tänään suru vaani laatikossa jossa on säilössä äidin tavaroita. En edes tiedä miksi sinne menin kollaamaan. Kaulahuivien ja myssyjen seasta tuli äidin tuoksu, äidin muisto sellaisena kun hän oli vielä olemassa omana itsenään, ei sellaisena haamuna joka lääkittynä odottaa kuolemaa. 

Irtipäästäminen ja luopuminen on niin raskasta ja vaikeaa.

-Asta-

Mielen hiljaisuudessa

Mielen hiljaisuudesa, joutilaat ajatukset voivat tulla niin laiskoiksi,

että eivät viitsi tulla esiin, vaan jäävät makoilemaan tyhjien lauseiden ja sanojen sekaan.

Kireätkin ajatukset muutuvat hiljalleen löysiksi ja mielen solmut joihin olet sotkeutunut aukeavat, piinat ja huolet raukeavat.

Kun ajatukset viimein lontivat hitaasti esiin, ne tulevat eri järjestyksessä järjen pesiin, aivan kuin katsoisit kirkkaisiin vesiin. Hiljaista rytmiä, sanojen ryhmiä, ajatusten aukaistuja alkuriimejä. selkeitä sielujen säveliä.

Hyvää ja rauhallista Juhannusta kaikille!

-Valo Ki-

Sisäistä puhetta

Hyväksy se mikä on, ota vastaan ilolla. Ilolla vastaanotettu muuttuu hiljaa kokonaan positiiviseksi energiaksi. Luota ja katso aina mielesi, sekä tunteiden ohitse etteivät ne sumenna tämän hetken ja tapahtumien todellisuutta. Tunteiden läpi suodattunut maailma on täynnä elämän aikana tulleiden traumojen sakkaa ja saa usein vääristyneen muodon, muuttuu aivan toiseksi.

  Elä hetkesi kirkkaina ja puhtaina, vailla menneen tai tulevan taakkaa, anna valon ja rakkauden virrata lävitsesi puhdistaen ja hoitaen. Elä hetkesi, näe ja kuule se aitona. Pysy itsessäsi ja anna kaiken soljua luonnollisesti elämän sykkeessä.

Olet turvassa ja aina rakkauden ympäröimänä.

Tällaista sisimpäni puheli tällä kertaa.

Iloa alkavaan viikkoosi

-Valo ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Joskus kaikki on kevyttä ja kaunista

Joskus kaikki on kevyttä ja kaunista.

Huojuvien tuulien rannalla voin istua siloisella sannalla ja kuunnella hiljaisen laulun joka taivaita hipoo. Olen itsessäni, unohdan ulkoapäin tulevat vaatimukset mitä minun tulisi olla. Kalliolla korkealla voin kohottaa kädet ilmaan ja huutaa ilosta elämälle. 

 

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Se joka tulee ja puhdistaa mielen

Aavalla ulapalla, paksun jään alla laulaa vesi hiljaista lauluaan.

Huokauksia jään kuuntelen päivän valotähdet ovat hangella sammuneet.

Kuullotettu, kirkas ilma on kuuralla ja helinällä jonka jäiset oksat soittavat.

Silmät ummistaen voin nähdä sen joka tulee ja puhdistaa mielen

-Valo Ki-

Palapelin osanen

Tummuvassa illassa valo muuttuu siniseksi kankaaksi tähtikarttojen taakse. Muutamat valonsäteet juoksevat eksyneenä sinne tänne pimenevällä taivaalla. Kaikki näyttää hekeksi pysähtyvän, juuri kun pimeys ottaa valon viittansa alle. Puiden lehtinen kahinassa, yölinnun laulussa, aallon liikkeessä tyhjä hetki, jonka väliin ikuisuus kutoo jo nauhaa ja liittää tätä hetkeä, sekunteja loputtomaan kudelmaan.

Kaikki on pehmeää, tyyntä ja hiljaista, ajatuksenikin unohtavat loputtoman tarpeensa kertoa lisää kaikesta menneestä, tulevasta ja tulemattomasta. Ajatukset halauavat kertoa loputtomasti asioita. Ne rakastavat kertoa kaikkea noloa, epäonnistunutta ja pelottavaa, jota minulle on tapahtunut tai voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä ja ellei minulle niin varmaankin jollekkin läheiselleni. Siksi siirrän ajatukset tarpeettomana läheisen puun oksalle puliskoon siellä.

Tyhjä hetki tuntuu jatkuvan loputtomiin, ikuisuuden puikkojen kilinä on tauonnut ja kudelma pysähtynyt. Tyyneydessä ja ajattomuudessa leijuen voin nähdä itseni ja koko elämänvirran kokonaisena, kauniina, eheänä ja täydellisenä. Osana tätä kokonaisuutta, elämällä tätä pientä elämääni, olen pisara, josta elämänvirta koostuu. 

Olen palapelin osanen joka täyttää kokonaisuuden,

 vaikka koko kuvaa näe en,

 ymmärrän sen suuruuden.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Jos tuijotat vain tummia pilviä

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Mitähän minä sitten tekisin jos?

Kuluva kevät ja kesä on ollut haasteellinen, stressaava, kuluttava painajaismainen ja paljon muuta ei niin ihanaa ja seesteistä. Auringon valon leikkiä kasvoilla ja unenomaista lepotilaa, sitä se ei ole ollut. Kaipaisin nyt jo niin paljon ihan tavallista tasaista ja tylsänkin tapahtumatonta elämää.
Rakkaan ihmisen vakava sairastuminen mullistaa maailman, saa pois raiteiltaan imaisee mukaan pyörteeseen jossa kadottaa helposti oman itsensä ja elämänsä. Päällimäisenä ja vallalla ovat ajatukset " Jos vain jaksan annan kaikkeni ja yritän niin paljon kuin vain voin kaikki muuttuu vielä hyväksi.. muuttuuko?" Milloin väsymys iskee niin lujaa, ettei enää jaksa taistella, välittää, huolehtia, murehtia ja pelätä kaikkea mahdollista tulevaa ja tulematonta.? Voinko lievittää kipujen kanssa riutuvaa, omalla tuskallani? Millon tulee hyväksyntä siitä, että en voi tehdä enempää?

Jatkuva piiritanssi ja piruetit viikatemiehen kanssa muuttavat ihmistä, ilo jää taka-alalle ja ahdistus sumentaa ajatuksia. Lapsenomainen ajattelu saa vallan, että voisin kannatella rakasta ihmistä ja estää edessä olevan, jotenkin muuttaa maailmankaikkeuden käsikirjoitusta. Silloinkin kun ei tarvitsisi huolehtia, rientää jo järjestelemään tulevaa mahdollisien ongelmien varalle. Oma elämä jää elämättä, "ei sen niin väliä minä jaksan kyllä".. jaksanko, tunnistanko oman väsymykseni? Osaanko ottaa etäisyyttä silloin kun tarvitaan?

Mitä minulle kuuluu? kysyn peilin naiselta jonka tukka hassotaa sinne sun tänne ja silmien alla varjot ovat saaneet syvemmän värin. Unettomat yöt, väliin jäänet ateriat ja jatkuva kuristava pelontunne vatsassa murentavat hiljalleen. Pitkään jatkunut huolitilanne on ohjannut toimintani automaattiohjaukselle jossa ei ole järjellä paljoa sanottavaa. Olen muuttunut outojen olojen orjaksi, holtittomien pelkojen hottentotiksi.

Mitähän minä sitten tekisin jos ei tarvitsisi murehtia ja huolehtia? Mitähän minä sitten tekisin jos en eläisi toisen tuskassa ja kivussa, surisi sumentunutta mieltä ja mennyttä ilonpilkettä silmissä.?
Mitähän minä sitten tekisin jos..?
Loputtomien jossittelujen jälkeen jäljelle jää vain hyväksyntä ja luottamus siihen, että kaikki tapahtuu lopulta niin kuin on tarkoitus.

-Valo Ki-

Koteloituneet ajatuskaavat

Koteloituneet ajatuskaavat ovat takertuneet tajunnan pinnalle. Hukkasinko jotain matkalla itseeni? Kadotinko langan punaisen?. Ongelmana on ajatus iso ja mutainen. Hyppivä mieli ja loputon sanojen ajatuskieli, rakentaa pitkiä lonkeroita esteeksi eteen, etten voi uida kirkkaaseen avaraan mieleni veteen.
 Epäilevä ajatuskin lymyilee jossain lähistöllä, "olenko jo tässä pelissä häviöllä?"
Muutos kulkeee nousevan auringon kehrällä ja viimeisellä illan valon säteellä? Joka silmänräpäyksellä, sydämen lyönnillä.
Kaikki liikkuu ei paikoilleen jää, vaikka pysyvyyttä suunnittelee ihmisen pää.

Etukäteen eletyt kauhut ja koukeroiset pelon polut, on kuljettu ristiin rastiin, poljettu alleen samalla koko elämä. Näkemättä hetkeä, joka juuri nyt on käsillä. Kirkkaan mielen lasin läpi voin nähdä itseni tuolle puolen, ymmärrän en häviä koskaan kokonaan kun kuolen. Leijua voin pelottomassa virrassa hiljaa, aika niittää vasta kypsää viljaa.

Olen paljon pohtinut, mielen hälyä, opittuja ajatusmalleja, takertumisesta pysyvyyteen, pelkoja, sekä kaiken hetkellisyyttä. 

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Ikuisuuden kuiskaus

Kuiskaus, niin hiljainen kuin vaimea tuuli. Nainen sen kuuli seisoessaan tyynellä rannalla, varpaat hautautuneena syvälle valkoiseen hiekkaan. Se sivelee hiljaa äänettömyyttä, kiitäen pimeästä esiin kuin nuoli. Jokainen hetki piirtyy ruutuihin, joista ikuisuus kerrostuu. Huolettomalta näyttää hän seistessään siinä pellavaisen hameen olkain pudoneena alas, hiukset päivän tuulen pörröttämänä. Kuulaan järven pinnalla kiiltävät tähtien hijastukset, jotka uppoavat sen pohjattomaan tummaan sineen. Pyöreät rantakivet lepäävät kiltisti kylki kyljessä veden rajassa, niistä huokuu vielä auringon lämpö.

Aamu on jo kaukainen kuvajainen, nauha tummia ja kirkkaita sekunteja, jotka täyttyvät sydämen lyönneistä, luonnon sykkeessä liikkuen. Joukko yölintuja lehahtaa viereisen puun oksille, ne järjestäytyvät huolellisiin riveihin, kiinni toistensa lämpöisiin kupeisiin. Äärettöman aavan reunasta jo kauan sitten matkaan lähtenyt tuulenvire saavuttaa rannan. Se pyörähtää naisen hiuksissa ja yrittää oikoa rypistyneen hameen helmoja, nykien niitä joka suuntaan. Pian se kuitenkin väsähtää kuin vanhus, viimeisillä voimillaan pyöräyttää muutaman spiraalikuvion valkoiseen hiekkaan ja rojahtaa sitten uupuneena lepäämään.  Aurinko on heittänyt horisonttiin kultaisen nauhuksen, joka sammuu ja häviää sekin. Tumma yö laskeutuu kaiken ylle.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Maisemaan kadonnut

Istun rannalla ja katselen veden keinuntaa. Taivas on syvän sininen, muutama pilvi kulkee eksyneenä sinessä. Valo juoksee aalloilla ja piirtää siihen kirkkaita juovia. Vesi liikkuu hitaasti edestakaisin, se kiipeää rantakiville ja liukuu sitten laiskasti kivien väleihin. Ilma on täynnä lintujen ääniä. Laulurastaan sävelessä on nousevia ja laskevia nuotteja, sekä muutama kertosäe jossa sävel nousee korkeille kirkkaille koukeroille.

Suljen silmäni ja annan auringolle luvan leikkiä kasvoillani. Sen kosketus on  lämmin ja ystävällinen.  Ajatukset hidastuvat ja taukoavat lopulta kokonaan. Pienen hetken viivyn ajatuksettomassa tilassa, oloni on kevyt ja rauhallinen. Voisin kadota tähän hetkeen ja maisemaan, joka on niin kirkas ja levollinen. Jättäisin rannalle lapun, jossa kertoisin tulevani takaisin kun sopivalta tuntuu. Laittaisin pienen kiven painoksi lapun päälle, ettei ilkikurinen tuuli lukisi sitä riepottelu aakkosin. Sulkisin silmät, liukuisin maisemaan, hetkeen jossa olisin  valo, laineiden liike, linnun laulu ja syvän sininen taivas.

-Valoa ja iloa viikkoosi-

-Valo ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Täysikuu Tammikuu

 

Fullmoon Tammikuu

Nimi : Suden kuu, vanhakuu, kultakuu, kuu jälkeen joulun.

Pakkanen ja lumi tiukentavat otettaan nukkuvassa maisemassa. Yöt ovat pitkiä ja ravinnon lähteet luonnossa ovat niukat. Menneinä aikoina susia olisi metsästetty, koska ne hakeutuivat kylien reunamille etsimään ruokaa. Tammikuun täysikuu on suojelun kuu. Työskentelyä parempien rajojen asettamiseksi. Se on aika tarkastella tottumuksia ja rajoja. Luopua niistä asioista, jotka eivät palvele meitä enää. Aika keskittyä sisimpään, sekä kehittää sitä.

Nyt on aika tarkastella tavoitteesi. Tämän täydenkuu aikaan on suojaavaa tehdä suojelu annospusseja, sekä puhdistaa vettä Imbolc juhlaa varten. Värejä: musta valkoinen hopea. Yrttejä: basilika, meirami (ilo, rauha, rakkaus ja suojelu). Kiviä: hematiitti, kvartsi, lumihiutale obsidiaan.

Hematiitin sanotaan olevan maadoittava ja tervettä talonpoikaisjärkeä sekä eloonjäämisviettiä edistävä kivi, se antaa myös keholle voimaa. Hematiitti stimuloi keskittymistä, poistaa itse asetettuja rajoituksia.

Kvartsin esim. ruusukvartsi, sitriini ja ametisti. Kvartsin avulla voi päästä huonoista tavoista tai tottumuksista, se on myös ajatusten ja selkeyden kivi. 

Obsidiaanilla on suojelvia ominasuuksia. 

Suojelu pussukka

Voit valmistaa suojelupussukan, oranssista kankaasta, oranssi on tasapainon väri. Laita pussukkaan jokin jänistä kuvaava esine, kuva tms. Jänis edustaa valppautta. Yrttinä/öljynä voit käyttää laventelia joka tuo voimaa ja vahvuutta. Laita pussukkaan myös obsidiaani suojelemaan. Voit "ladata" pussukan täydellä kuulla. Käänny etelän suuntaan, joka edustaa suojelua.

Voit lausua vaikka seuraavat sanat tai omasi jotka tuntuvat hyvältä:

"Tässä puhtaan energian kirkkaudessa kutsun ja hyväsyn universaalin suojelun ja turvan, itselleni sekä rakkaimmilleni, rarauksetta ja rajoituksetta. Tämä tai jotain parempaa ilmaantuu nyt minulle. Ja niin se on. "

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen