Uni matkaaja

 

 

Yhden yön aikana unessa tähdet tulivat lähemmäksi, pääsin niiden valossa kulkemaan ylös ja taivaille. Kaikelle sille en osaa löytää sanoja mitä näin, janoja kauniiden valojen ja tähtikansojen asuinsijojen. 

Ehkäpä matkat öiset voisivat jatkua ja saisin nähdä kaiken sen joka on takana pilvien ja monien aikamatkojen kerrosten. Uni horrosten aikana on helpompi kulkea, lukea koodikielen, joka avaa alitajunnan takana piilevän voiman.

Jotain toivon muistavani aamuisin, haamuisin katsein kun yritän päivää etsiä.

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

 

Uni minimunkki ja gongi

 

-Gongia soittaa vanha kumarainen mies vihreiden lehvien lomassa, hän on niin pieni ja gongin ääni niin vaimea, että et voi kuulla niitä ellet istu maahan kuuntelemaan, maata ja minimunkin gongin kumahduksia. Hän asuu sinun puutarhassasi, siinä kohtaa jossa aurinko leikkii varjojen kanssa. Valon eri sävyt tanssivat muodostaen holvin, jonne voit astua, kävellä sisään temppeliisi, jossa mikään ei ole mahdotonta. Koditonta sielua siellä on monta ja monta kotiutettua.

Vanha munkki viittoilee tulemaan, lähden hänen jäljessään kulkemaan. (Ps. Järjissään voi olla ilman ahtaita mielen rajoja). Munkin punainen kaapu on hieman kauhtunut ja askel hidas, kovin harva. Huomaan olevani hänen kanssaan lähes saman kokoinen. Viereen askellan ja tarjoan ystävällisesti tukea, kasvoilta saan lukea ystävällisen hymyn. Luonnon lymyn, keskelle hämyn olemme kulkeneet, sinne jossa kuunliljat nuokuttavat isoja lehtiään. Niiden vihreä hämärä kietoutuu ympärillemme. 

Munkki kääntyy kasvot minuun päin ja kysyy ystävällisesti Oletko valmis? Tuletko? Kerron olevani ja mukaan tulevani. Tuijotamme tovin toisiamme silmiin ja nousemme valkoisiin pilviin, niin pehmoisiin. Odotan jotain syvällistä, munkki ryhtyykin heittämään kuperkeikka ja breikkaa hetken pilvellä. Vakavoituu sitten ja sanoo ”asiaan” ja pyytää minua hyppäämään pieneen rasiaan….

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Unet / unien tulkinta Lilac-breasted roller bird

Näin viime yönä unen jossa luokseni lensi violetti/turkoosi/ keltainen lintu

jota en ole aimmein koskaan nähnyt. 

Unessa huusin seruassani olleelle ihmiselle " Tuossa se harvinainen lintu on!"

Lintu oli tavattoma kaunis.

Samalla yritimme katsoa  lintukirjasta linnun nimeä. Olin laittanut

vasemmalle kädelleni jotain ruokaa jota lintu tuli syömään.

Olin aivan haltioissani, mutta samalla käteeni sattui kovasti

kun lintu söi.

 Etsin netistä värikästä lintua joka vastaisi uneni lintua

seuraava kuva on aika lähellä sitä. Rinnassa oleva väri oli enemmän lila

ja selässä oleva väri keltainen. Katselin tästä samasta linnusta muita

valokuvia joissa värit olivat enemmän unen linnun kaltaisia.

Photo by Hans Hillewaert

Tämä kuva on linkistähttp://en.wikipedia.org/wiki/File:Lilac-breasted_Roller,_Coracias_caudatus,_Zambia,_2012.jpg

Missä uneni lintu asuu ja minkä viestin se ehkä haluaa minulle välittää?.

Kyseinen lintu tulee Africasta Botswanasta, Zambiasta.

Mitä ihmettä se teki unessani?

Keskityn uneni tulkinnassa ja pohtimisessa lintuun ja linnnun väreihin lilaan ja keltaiseen

koska ne jäivät mieleeni päällimmäiseksi.

Vasempaan käteen ja siinä tuntuvaan kipuun.

Violetti unessa edustaa viisautta ja mystisyyttä. Keltainen taas valoisuutta ja oivallusta,

sekä vaistoa ihmissuhteissa. Keltainen on myös rauhallisuutta ja toivoa edustava väri.

Lintu edustaa ajatusta ja henkeä, se on viestintuoja

se kuvastaa ideoita, unelmia ja tulevaisuuden toiveita.

Linnun lento symbolisoi mielikuvituksen lentoa, hengen vapautta ja yksilöllisyyttä.

Kipu edustaa kipeitä tunteita

Oma käsi unessa symboloi suhdetta muihin ihmisiin, vasen käsi kuvastaa feminiinisyyttä.

Oma vapaa nopeahko tulkintani unesta, joka on melko pinnallinen silaus:

Uneni lintu tuo ehkä lohdullisen viestin Suurelta-Hengeltä

joka kertoo että elämääni tulee jälleen valoisuutta, rauhallisuutta ja toivoa,
viisauden ja mystiikan kautta.

Unelmat, ideat ja tulevaisuuden toiveet voivat käydä toteen.

Mielikuvituksen lento, hengen vapaus ja yksilöllisyys kuuluvat arvoihini ja 

voin toteuttaa niitä tulevaisuudessa.

Jokaiseen valintaan ja elämään kuuluu kipu joka tulee valintojen mukana.

Kipu voi myös edustaa taustalla olevia sairauksiani, mutta en halua, että ne 

tunkevat unimaailaanikin. Minulle riittää, että ne sotkevat täysin päivittäisen elämäni.

Osaatko sinä tulkita unia?

Otan vastaan mielelläni toisenlaisia tulkintoja tästä unestani.
Voit myös kertoa ihan omia ajatuksiasi tästä unesta :)

Kauniita unimaailmoja kaikille

-Valokki-

Väsyttää !!

Olen ollut varmasti karhu entisessä elämässäni. Nyt olisi aika heittää

pihkanappi pyllyyn ja kömpiä talvipesään. Lämpimään ja hämärään hiljaisuuteen, käpertyä kipparaan ja vaipua horrokseen.Väsyttää, väsyttää ja taas väsyttää. Kellistyn tämän tästä sohvan nurkkaan,

lattialle. Nojatuoliin ja mihin milloinkin. Olen hajamielinen ja hajanainen, en osaa oikein tarttua mihinkään. Aloitan sitä ja tätä, sekä toista oikein valmista ei tule.

Voisin matkata unieni maailmassa, koko talven. Nähdä ihania ja ihmeellisiä asioita. Olla ihan huolia ja kipuja vailla. Velvollisuudet eivät yltäisi sinne, nykimää hihasta ja kitisemään syyllisyyttä korviini. Uisin unieni ystävän saukon kanssa, kirkkaissa puroissa, joissa vesi helisi kristallisina raikkaina helminä.Istuisimme välillä rannan kiville vaihtamaan ajatuksia, meillä olisi varmasti jotain opittavaa toisiltamme.

Unieni maailmassa, jos niin haluaisin olisi aina kesä ja lämmin. Lempeä tuuli kuivattaisi turkkimme ja tukkamme tuota pikaa.Ympärillämme olisi paljon valoa ja linnunlaulua. Puron reunat pursuisivat kukkia, joissa satumaisen kauniit perhoset lepuuttelisivat siipiään ja nauttisivat makoisaa mettä.  

Unieni maailmassa voisin olla myös itse saukko, se olisi kätevämpää, silloin kun tahtoisin ystäväni kanssa pidemmille uinti ja sukellusretkille. Sukeltaisimm notkeasti syvälle, purosta johtavaan onkaloon joka veisi meidät toiseen maailmaan. Kalojen ja veden valtakuntaan. Voisin vaihtaa ajatuksia meren asukkien kanssa, kunhan oppisin puhumaan saukkojen kieltä, veden alla se on varmasti vielä vaikeampaa.

Unieni maailmassa olisi paljon rakkautta, lempeyttä ja hyväksyntää. Sieltä puuttuisi kokonaan ilkeys ja itsekeskeisyys, sekä oman edun tavoittelu. Ihmiset jotka ottaisin unimaailmaan mukaan, oppisivat pian

ettei vahingoittavien lausahdusten tai edes ajatusten viljeleminen onnistu. Ne kaikki vain kuivaisivat rusinoiksi jotka rapisisivat pieniin laatikoihin, joita näkyy runsaasti unimaailman polkujen varrella.

Niistä voi napsia suunsa makeaksi, jos makean nälkä yllätää. Niissä ei enää maistu lainkan ilkeyden tai katkeruuden kitkeryys.

Unimaailmastani puuttuisi täysin myös, brändit, trendit ja tuotteistaminen.Tulosvastuu, vastuualueet ja kiire. Niillä ei ole sinne mitään asiaa. Sieltä puuttuisi myös, pelko, väkivalta ja egoismi.

Saasteet, sodat ja narsismi.

Olen kuitenkin ajatellut, että omalta osaltani rakennan unimaailmani todellisuutta, todellisuuteeni. Pienin teoin ja sanoin, se rakentuu hiljaa, mutta kasvaa ja vahvistuu. Todellisuuteeni otan mielelläni

mukaan pienien hyvien tekojen ihmisiä. Yhdessä maailmastamme tulee kaunis ja hyvä.

 

Unimaailmassani voisin kyllä kysyä karhulta sitä pihkanappi temppua. Se olisi kätevä, kun ylensyönti ja turhan napostelu jää päälle.Voisi nakata napin pemppuun ja olla muutaman kuukauden syömäti,

vaikka ei talviunille vaipuisikaan. Ei taida onnistua, uskon, että karhulta on jo kysytty asiaa, eikä se vastaa. Ainakin se tyyppi on varmasti kysynyt, joka alkoi kehitellä vatsalaukkujen pienennys leikkauksia ja panta kuristuksia. Varmasti myös muutama laihdutusbisnes myyntitykki on yrittänyt 

urkkia tietoja, onnistumatta. Joten jätän karhun pihkanapin rauhaan ja yritän syödä vähemmän ja terveellisemmin.

Toivon kaikille ystävällisyyttä ja rakkautta, sekä lempeitä unimaailmoja!

-Valokki-

Uni, "tekninen taloturvallisuus työntekijä"

 Tämä on yksi unistani, joka on tyypillinen "sillisalaatti" uni,
aiheet ja asiat vaihtuvat tiuhaan tahtiin.

 Unessa olin työpaikallani, siellä oli tehty uudistuksia. Kolmea sairaanhoitajan virkaa

oli otettu tekemään yksi mies, jonka koulutus oli "tekninen taloturvallisuus työntekijä".

Hän sai työstään kolminkertaista palkkaa. Mietin kuinka mies pystyy tekemään

kolmen sairaanhoitajan työt, yhdessäkin olisi tekemistä.

Eihän mies tiennyt sairaanhoidosta yhtikäs mitään.

Äimistelin asiaa, kyselin kuka oli päätöksen tehnyt. Olin asiasta kovin tuohtunut.

Paikalle tuli tuttu sairaanhoitaja, joka on erikoistunut diabeteksen hoitoon. 

Hän sanoi että minulla olisi suurempiakin murheita.

Kysyi mitä sairauksia meidän suvussa on.

Kerroin, että ainakin reumaa, diabetesta ja sydän-,verisuonitauteja, sekä syöpää.

Hoitaja kehoitti hakeutumaan tutkimuksiin viipymättä, ennenkuin on myöhäistä.

Äkkiä työpäiväni olikin lopuillaan. 

Lähdin töistä kävellen, ajattelin oikaista korkean kumpareen kautta, josta meni polku.

Ilma oli kaunis, lämmin ja kesäinen. Ilma ihan kihisi kesäistä tuulta ja lämoöä.
Polulla oli kiviä, piti olla tarkkana, ettei niihin kompastuisi.

Minulla oli joku mukana kulkemassa, halusin näyttää hänelle jotain. 

Kerroin , että  olen ollut täällä ennenkin.

Maisema muuttui lumiseksi ja polku liukkaaksi. Ympärillä kohosi korkeita vuorenhuippuja. 

Sanoin, että lumen alla on onttoja kohtia, joista putoaa alas kuiluihin, mutta ei hätää tiedän

mistä meidän tulee kiertää.
Ylhäällä tulimme ison kraaterin reunalle, minun olisi pitänyt katsoa alas.

 Sanoin, etten voi tehdä sitä, koska minulla on  paha korkeanpaikan kammo. 

Pidin kraaterin rosoisista reunoista, rystyset valkoisena kiinni ja yritin kurkistaa varovasti.

Seuraavaksi olin noussut bussin kyytiin, jolla oli tarkoitus päästä kotiin. 

Ihmettelin, kuinka maisemat olivat niin oudot, ihan kuin olisin ollut etelässä.

Bussikuski ajoi todella lujaa, auto heittelehti holtittomasti. 

Jyrkät rotkot ja hurjat pudotukset vilistivät silmissäni bussin ikkunasta.

Juuri kun kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan, heräsin armollisesti.

Turvallista loppuviikkoa kaikille!

-Valokki-

"Painajainen" Iloinen leski

Tämä uni ei ollut varsinainen painajainen, mutta hauska se ei kyllä ollut.

Seisoin paikkakuntamme kirjaston parkkipaikalla, sisareni kanssa.

Kirjaston vieressä sijaitsee kirkko ja vanha hautausmaa.

Katsoin kuinka erään vanhan haudan edessä istui nainen kuin tuolilla.

Hautakivi oli kirkkaan punainen ja pianon mallinen.

Jostain tiesin, että nainen oli leski ja istui miehensä haudan edessä.

Nainen ryhtyi soittamaan "hautakivellä", hän oli oikein iloinen ja soitti reipasta

musiikkia. Päässään hänellä oli stereokuulokkeet.

Yritimme viittelöidä naiselle, että hän lopettaisi soittamisen.

Nainen vain huiskautti meille kättään huutaen "En voi kuulla teitä"

Hän jatkoi soittamistaan ja hytkyi istuimella puolelta toiselle.

Tuolin selkänoja oli korkea, se oli verhottu mustalla pitkällä viitalla.

Viitasta tuli esiin luurangon kasvot, sekä kädet.

Luuranko ryhtyi syleilemään naista, ensin nainen kikatti ja nauroi.

Sitten hän yritti irroittautua luurangon otteesta, onnistumatta siinä.

Nainen yritti riuhtoa ja tapella vastaan.

Lopulta luuranko kietyyi naisen yli, kun musta viitta putosi tuolin selkänojalta

luuranko ja nainen olivat kadonneet.

Semmoista kummallisuutta tällä kertaa

-Valokki-

Uni "Terroristi"

Unessa olin jonkinlainen "terroristi", emme kuitenkaan vahingoittaneet ketään, päinvastoin.

Kuuluin ryhmään, jonka toiminta ei ollut julkisesti hyväksyttyä.

Olin naisryhmässä vanhassa kaupungissa, torilla. Talot olivat kivisiä, kauniita ja koristeellisia.

Torilta lähti monta pientä katua eri suuntiin.

Räjäytimme jonkinlaisen pommin, joka oli kylläkin vain peini tussahdus. 

Usvan tapainen lähti laijailemaan pienille kujille, 

se luikerteli koristeellisista porteista ja ikkunoista sisään. 

Hajaannuimme ja kiiruhdimme eri suuntiin,

sillä tiesimme "virkavallan"lähtevän jahtaamaan meitä.

 Mukaani tuli nainen, joka oli kuin läpinäkyvä haamu.

Kuljimme sokkeloisilla kujilla ja pihoilla, puikkelehtien. Muita ihmisiä ei tullut vastaan.

Kurkistin vilkasliikenteiselle kadulle, jossa liikkui paljon ihmisiä,

muistan, että heillä oli oransseja vaatteita. Kadulla kulki myös hevosrattaita ajureineen.

Emme uskaltautuneet sinne, vaan jatkoimme kulkua varjoisilla sivukaduilla. 

Saavuimme paikkaan, jossa ihmisiä odotti jonossa jonkinlaiseen huvilaitteeseen. 

Tie näytti olevan tukossa, kysyin lähistöllä seisovalta mieheltä
"Miten täältä pääsee pois toista tietä". 

Mies vastasi "Tuosta oikealta", siinä näyttikin yllättäen olevan valkoinen heiluriovi,

jota en ollut aiemmin nähnyt. Mies kysyi vielä
" Otatko tuon kaverisi mukaan?, hän näyttää hieman huonolta".

Katsoin matkakumppaniani, nainen näytti aivan puolikaljulta ja hampaattomalta mieheltä.

Hänen toinen silmänsä roikkui pahasti poskella. En pitänyt asiaa mitenkään outona,

vaan kehoitin häntä seuraamaan minua. Astuimme valkoisesta ovesta sisään.

 Tulimme ovesta pitkälle käytävälle, jossa oli paljon ovia. Käytävä oli valkoinen,

ovet olivat siniharmaat ja niissä oli valkoiset yläosat. Valkoisessa osassa oli

hopealla kirjoitettua tekstiä. Kuljimme käytäviä kauan, kysyimme matkalla neuvoa.

Astuimme ovista, tulimme uusille pitkille käytäville joissa oli lisää ovia.

Olin jo aivan uuvuksissa ja sanoin naiselle joka oli nyt itsensä näköinen, harsomainen olento.

"Voisimme olla täällä yötä, minua väsyttää" nainen vastasi. "Se ei ole viisasta,

meidät tunnistettaisiin laktoosittomasta ruokavaliosta". Lopulta saavuimme ovelle,

joka johti ulos.

 Kävelimme nopeasti eteenpäin. Saavuimme sillalle, joka oli betoninen ja siinä oli rautaiset kaiteet.

Sillalla tungeksi paljon ihmisiä. En halunnut mennä siltaa pitkin, katsoin kaiteen  yli.

Kaunis vihreä nummimaisema levittäytyi laajana mattona.

Astuimme sillalta alas ja lähdimme kulkemaan vihreää nurmea.

Nurmikko oli kuin pehmoista sileää samettia.

 Saavuimme laaksoon, jonka pohjalla kiemurteli kirkas joki.

Jatkoimme matkaa ylöspäin vuorelle joka nousi jylhänä edessämme. 

Mitä ylemmäksi tulin, sitä helpompi minun oli hengittää. Ilo pulppusi rinnassani.

Aurinko paistoi vuoren takaa, luoden huipun ylle kuin sädekehän. 

Pääsimme vuoren laelle, katsoin alas. Sillalla kulkevat ihmiset kiiruhtivat eteenpäin kuin muurahaiset.

Huomasin, että nurmikko oli ollut niin pehmoista, että meidän jalanjäljet olivat

 painuneet siihen kuin lumihankeen. Ajattelin, että takaa-ajajat varmasti seuraisivat niitä.

Olin kuitenkin levollinen ja onnellinen.

Siihen uni loppui.

Ei ole ihme, että aamulla väsyttää, kun yön noin rehkii.

-Valokki-

Uni, Saukko

 Ilkeä flunssa on kiusannut minua, joten kerron vain pikkiriikkisen unen.

Unessa minulle ja sisarilleni oli annettu erittäin tärkeä tehtävä.

Nuorimman siskoni oli lähdettävä Tampereelle tehtävän vuoksi.

Minä lähdin vanhemman sisareni kanssa, 

kävelimme vehmaassa vihreässä metsässä.

Tulimme virtaavan joen varrelle, kuljimme joen rantaa pitkin. 

Joessa oli useita mutkia ja siinä virtasi kirkasta vettä.

Äkkiä joessa ui saukko, se sukelsi ja nousi välillä ylös.

 Siskoni kuiskasi "Katso saukko"

Yllättäen saukko ponkaisi joen penkalle ja nousi kahdelle jalalle,

muuttuen sitten mieheksi. Mies seisoi edessämme, puhumatta mitään.

Hän katsoi meitä silmiin, 

muuttui sitten jälleen saukoksi ja sukelsi takaisin virtaavaan veteen.

Jäimme hölmistyneinä ihmettelemään näkyä.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa !

-Valokki-

Satumaista unta

Vaihteeksi uniin : ) Tämän unen olen nähnyt, jokunen vuosi sitten.

Värit olivat voimakkaat,  tunnelma oli levollinen ja rauhaisa.

Unessa kävelin lapsuuden kotini lähistöllä sijaitsevan järven rantaan johtavalla polulla. 

Järvi oli peilityyni, polun varrella koivuissa loistivat kirkkaan vihreät lehdet.

Ilma oli kaunis, joku seisoi vierelläni ja tarttui minua olkapäähän sanoen.

"Hiljaa, nyt ne tulevat, ei puhuta mitään", seisahduin liikkumattomaksi.

 Kuulin yläpuoleltamme suhinaa.

Taivaalla liiteli isoja merikilpikonnia, ne kiersivät järven yllä.

Laskeutuivat sitten arvokkaasti alas ja sukelsivat tummaan veteen. 

En yhtään ihmetellyt moista, vaan katselin ihastuksissani, näytelmää edessäni.

 Kävelin hiljaa rantaa kohti, jossa iirikset kukkiva keltaisina ryppäinä.

Äkkiä ilman täytti sirkutus, kukkiin ja lehvistöihin lensi kolibrin

värisiä ja kokoisia lintuja. Ne joivat kukista mettä ja lentelivät pääni ympärillä.

Ihailin niitä ääneti, järvelle alkoi hiljaa nousta usvaa.
 Lyhyt ja satumainen uni.

Maailma on mennyt niin ihmeelliseksi.  Kuka tietää vaikka jonain päivänä
pienen Suomalaisen lammen pinnalle laskeutuu merikilpikonnia ja
kolibrien siipien suhina täyttää ilman.
Värikästä  loppuviikkoa kaikille !
-Valokki-

Unimaailman kuvia

Unieni maailma on muuttunut himmeäksi ja sekavaksi.

Harmaita saavuttamattomia pätkiä koko yö.

Olen ajatellut sytostaattien kärventäneen koko kupolini sisustan uusiin puihin.

Uni, satu ja runomaailma on näivettynyt rusinaksi.

Olo on zombiemainen, olen outo itsellenikin.

Luulen sen kuitenkin olevan väliaikainen olotila. USKON niin.

Kerronkin unipäiväkirjastani unen jonka näin jo -08,

ennen kuin aloitin hopeakoruharrastukseni.

Unessa joku mies oli peruuttanut lavallisen auton autotallimme talonpuoleiseen päätyyn.

Jouduin hakemaan sisältä jotain, sillä aikaa mies oli kipannut koko lavallisen

mustikoita autotallin luiskaan. Sanoin hänelle närkästyneenä

"Olisi kannattanut ensin kysyä, onko meillä jo marjoja"

Mies alkoi lapata mustikoita takaisin lavalle, mietin mahtavatko marjat mennä pilalle.

Menin sivummalle, ajatellen häärätköön rauhassa.

Kävelin ruohikolla paljain jaloin, viileä vihreä ruoho tuntui kivalta jalkojen alla.

Löysin yllättäen vanhojen kuusien juurelta ruohikosta ison kasan koruja,

kumarruin katsomaan, niitä löytyi aina vain enemmä.

Mietin mielessäni mistä kummasta ne olivat sinne tulleet.

Korut olivat hieman kalevala korujen tapaisia, sormuksia rintaneuloja.

Ajattelin, olivatkohan korut jotain laitonta ryöstösaalista, mistä ne ovat peräisin.

Olivatko korut  muinainen aarrekätkö, joka putkahti nyt esiin.

Osa koruista oli pusseissa, osaa kaivoin syvältä mullasta.

Menin vielä uudemmankin kerran katsomaan samaan paikkaan,

koruja löytyi aina vain lisää. Sormuksia, rannekoruja, 

sekä korun jossa oli neliskanttisia koristeellisia laattoja ketjussa.

 Yllättäen istuinkin autotallin katolla, roikuin katon reunalla.

Alhaalla seisoi nuorin poikani ja joku minulle outo mies.

Huusin miehelle, "Otathan sitten varmasti kiinni jos nyt hyppään?"

Mies lupasi, hyppäsin vaikka minulla on hirmuinen korkeanpaikan kammo.

Huiskahdin ihan hassusti alas, mutta en loukkaantunut.

Kaaduimme hujan hajan maahan ja nauroimme katketaksemme.

Siihen se sitten tyssäsi, uni sillä kertaa.

Juu kyllä, vähän päätöntä ja sekavaa menoa.

Muistan korujen koukerot oikein hyvin, 

olen piirtänyt ne muistiin, ehkä tarvitsen niitä viellä ;).

Iloista loppuviikkoa!

-Valokki-

Kuumehouretta?

Aaltomaiset ajatukst kulkevat ylitseni, huojun niiden mukana, tietoisuuteen ja pehmeään hiljaisuuteen,  vuoroltellen. Jostain kuulen kaukaisen koiran haukunnan ja ohi ajavan auton äänen. Muistan vain tovin, mitä olin aikonut tehdä tällä viikolla.Kiedon villahuopaa tiukemmin ympärilleni, silti kuumeen horkkatanssin askeleet tempaavat mukaansa. 

Kun lämpö viimein suostuu palaamaan, makaan tyytyväisenä peittokäärössä. Katselen kirkasta taivasta ikkunasta, lumikiteet vilkuttavat valomerkkejä kuusien oksilta. Ne peilaavat auringonvaloa kauniista kuvioistaan,yritän terästäytyä, morsettavatko ne minulle?

Vaivun kuitenkin jälleen jonnekkin. Oven pinnan kuviot muuttuvat, näen joukon komeita sarvipäisiä kauriita, sekä kaksi huputettua naista, jotka ovat toistensa peilikuvia. He ovat kuin siamilaiset kaksoset, omat päät, osittain yhteiset vartalot. Sanovat olevansa sieluni suojelijat, sekä peilaajat. Naiset ojentavat minulle korun, joka on valmistettu hopeasta. Korun kivi on sydämen muotoinen, sen ylitse risteielvät hopeiset langat. Sydän on kuin häkissä."Ole hyvä ota tämä Ukurin sydän, se kuuluu sinulle"

Säpsähdän hereille, sanat kaikuvat vielä mielessä kun nousen ylös.Taidan lämmittää viinimarjamehua, jos kuume laskisi. Ehkä katson netistä mikä on Ukurin sydän? Tai ehkä valmistan sellaisen korun kun paranen.

-Hyvää loppuviikkoa, pysykää terveinä!

-Valokki-

Kuu asetti hopeisen tähden otsalleni

Olin jo tovin leijunut katonrajassa, ihmetellen siiviksi muuttuneita käsiäni.

Tuuli kuiski avoimesta ikkunasta. 

"Tule! olen väsynyt kulkemaan yksin puiden lehdillä. Mennään!"

Katselin vuoteella makaavaa naista, tutun näköistä.

Poskilla huolien tummat varjot, huulilla yksinäisyyden kuiskaus.

Unessa, puristaa käsien väliin vuorikiteen palaa, sen on sanottu antavan voimaa.

Lupasin hänelle, että vapaaksi päästyäni, ottaisin hänet mukaan. 

Veisin raikkaisiin tuuliin, tunturiin.

Ulapalle suolaisen veden pärskeisiin, jonne voisimme pudottaa surut.

Mutta hän on niin kiinni tässä maailmassa, ei valmis irti päästämään.

 

Tuulen laulu on muuttunut voimakkaksi pauhuksi.

"Kuinka pääsen ulos?" yritän hiljaa kysyä, etten herättäisi naista.

"Lennäkö vain lasin läpi? vai tuuletus ikkunasta? Ei vastausta. 

Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, josta seurauksena höyhensade.

Sujahdan noin vain seinän läpi.

Öinen maisema, kuin salaperäistä tummaa samettia.

Ratsastan tuulella kevyesti, välillä hurjasti pyörien, välillä liitäen.

Istahdamme korkean tunturin  laelle, alhaalla levittäytyy, vaarojen jono. 

Porot laiduntavat tummuvassa illassa, kellojen verkkainen kilahtelu kaikuu kuruissa.

Jossain rasahtelee nuotio, savu nousee kiemurtelevana nauhana taivaalle.

Täällä nainen olisi onnellinen, vapaa. 

 

Tuuli käy levottomaksi, yltyy tahtoo eteenpäin.

"Minulla on jano", yritän piipittää.

Tuuli koukkaa vauhdissa irrallisen tuohen ja kieräyttää kourulle.

  Tunturipuron, solisevasta pisaranauhasta, ammentaa raikkaan juoman.

 

Aaltojen pauhu kuuluu jo kaukaa.

Rannan kivet laulavat iloisesti, öisessä porekylvyssä.

Hiekka on valkoista, niin siloista ja pehmeää.

Simpukankuoret kilisevät kivien välissä.

 

Kuu on noussut isona punaisena pallona, aaltojen ylle.

Se ratsastaa kuohuissa lähemmäs, yhä lähemmäs. 

Jotain kirkasta, pieni hopeinen tähti vierellään.

Istun liikkumattomana, mykkänä. Kuu asettaa hopeisen tähden otsalleni.

Sanoo "Pyydän tuulta olemaan lempeä naiselle, 

silittämään hiuksia, hivelemään poskia, hän ei ole enää koskaan yksin".

 

Aamulla nainen herää, ihmettelee simpukankuoria ja hiekkaa tyynyllään.

Pujauttaa paljaat jalat lattialle, pehmeille höyhenille jota lojuu joka paikassa.

Hymy nousee hänen huulilleen. 

Suolaisen raikasta, merituulen makuista viikkoa kaikille!

-Valokki-

© Asta Gyden-Lahtinen

http://valokinrunokontti.blogspot.com/2010/08/siiviksi-sormeni-sulivat.html

"Työ painajainen"

"Tätä se uneni tiesi", sanotaan, mutta mitä ne tosiasiassa tietävät?
Lomallani "unohdin" työni aika kiitettävästi. Lukuun ottamatta öisiä retkiä työpaikalleni.

Tein niitä useamman, aamulla mietin minkä himpun vuoksi?

Nythän on loma!. Ensimmäisellä lomaviikolla näin seuraavanlaisen unen.

Olin juuri aloittanut työpäiväni, olin ensimmäisessä kotikäynti paikassani.

Siellä mummo kysyi, ensi töikseen olinko jo käynyt pistämässä insuliinia miehelle,
 jolla käyn joka aamu ensimmäisenä.

Hämmästelin kuinka olin saattant unohtaa potilaan.

Samassa olinkin jo papparaisen luona.
Ryhdyin kovalla tohinalla pistämään insuliinia, insuliinikynällä.
Huomasin kuitenkin, että neula oli vääntynyt käyttökelvottomaksi, ryhdyin vaihtamaan uutta.
Heitin vanhan riskijäteastiaan, totesin ettei neuloja ollut enää yhtään puhdasta jäljellä.
Otin työlaukustani injektioneulan ja ruiskun,
ajattelin niiden avulla annostella sopivan määrän insuliinia.
Kun olin vetämässä insuliinia ruiskuun, huomasin,
 että insuliinikynä olikin tuttipullo ja insuliinin tilalla oli äidinmaitoa.
Mielessäni ajattelin "mahtaakohan tällä äidinmaidolla olla sama vaikutus kuin insuliinilla?
pitäisiköhän soittaa jonnekkin ja tiedustella asiaa"?
Seuraavaksi olinkin, syöttämässä tuttipullosta pientä lasta, kysyin potilaalta
"Mikä on myöhäisin aika kun aamuinsuliini on pistetty teille, kello on jo 9.30"?

Sellaista unimaailmaa tällä kertaa, hyvää viikonloppua kaikille levätkää ja kerätkää voimia.
Minä ainakin yritän kerätä, työviikon jälkeen, olo on kuin jyrän alle jääneellä sammakolla : (

Unentuojien hopeahilettä

Kuun hento heijastus, valaisee tumman maiseman, uni ei tule silmään.

Keitän kupillisen mausteteetä, sekoitan mukaan lusikallisen hunajaa.

Sukat makkaralla, tallustelen olohuoneeseen.

Käärin lämpimän huovan ympärilleni, menen terassille ja istahdan puutarhatuoliin.

Katselen ympärilleni, luonto on niin vihreää. Ilma lempeän lämmin, tuuleton.

Puiden lehdillä pieni aavistus tulevasta syksystä.

Kukkapenkit ovat vehmaita, kuunliljat ovat kasvaneet isoiksi puskiksi.

Viime viikolla, ne avasivat pitkiin varsiin kauniit, hennot kellokukat.

Silmissä painaa jo uni, kellokukat näyttävät aivan kuin valaistuilta.

Hohtaako kuu niihin?

Pienet siivelliset olennot lentävät kukasta toiseen, sen jälkeen kukat hehkuvat.?

Jostain kuuluu vienoa musiikkia, kuin pieniä tiukuja?

Yritän hieraista silmiäni, mutta musiikki valtaa mieleni.

Joku sanoo vierelläni "Tule mukaan", tartun pieneen ojennettuun käteen.

Samassa katselen jo maisemaa ylhäältä käsin.

" -Meillä on monta sytytettävää lyhtyä, jotta unentuojat näkevät kulkea"
Samalla nousemme korkeammalle ja korkeaammalle, kotipihan kuuset näyttävät jo tikuilta.
Vieressä lentävä, pieni valo-otus jatkaa,
" -Nyt meiltä on loppunut, kuunkajon hopeahile, jolla lyhdyt saadaan loistamaan.
Meidän täytyy lentää, ihan kuunsillalle saakka hakemaan sitä lisää"

Ihme kyllä pelko, eikä jännitys hiivi mieleen, olo on kevyt, ilmava ja iloinen.
-"Kuunliljat ovat, vallan mainioita kuunhile valaisimia"
Minulle kerrotaan, samalla ohitamme tähtisumun, sekä kirkkaanvärisen sateenkaaren,
joka etsii eilistä sadepilveä.

Kuunsilta lähenee, kuinka kaunis se onkaan,
hopeaista hilettä pinnallaan, kuin kevyttä ensilunta.
Kuukin on ihmeellinen, ystävällisen näköinen, se hyräilee,
matalalla rintaäänellä, hiljaa, lempeää laulua.
Kauhomme pienet astiat piripinnalleen, hienoa loistavaa, kiiltävää hilettä.
Juuri kun olen saamaisillani astiani täyteen, jalkani lipsahtaa ja putoan, putoan,
liidän, leijun, keinun tups...

Aamulla herään, kävelen terassille, siellä teekuppi nököttää juomattomana.
Muutama kärpäsraukka, uiskentelee pinnalla. Villapeitto on keskellä pihaa mytyssä.
Menen kukkapenkin luokse, hipaisen kuunliljan kukkaa, sormeeni jää, hopeaista pölyä...
jossain kilahtaa pieni tiuku.

Kauniita unia!
-Valokki-

Viljapeltoja ja unituokioita

Olen katsellut työmatkallani lainehtivia, kauniita viljapeltoja.

Aavistus kullankajoa jo näkyvissä.

Työviikko on sujahtanut joutuisasti ja hyvin alkuun.

Lomasta jäi paljon kivaa muisteltavaa, sekä kasa valokuvia,
joiden lajitteluun, voi käyttää sitten ikäviä harmaita syysiltoja.

Kerron muutaman, lyhyen kummallisen unen jotka näin viime viikolla.

Ensimmäisessä unessa, joku sanoi minulle 

"Sinun täytyy kysyä neuvoa valontuojilta"?

Ihmettelin hieman, koska valontuojat minulle outo käsite, mutta lähdin matkaan.

En päässyt pitkällekkän, kun eteeni pomppasi kääpiö,

jolla oli vain pelkät mustat kumisaappaat yllä. (oijoi:()

Kun yritin kysyä häneltä "valontuojista"

hän nappasi jostain ison käyrätorven ja ryhtyi soittamaan jazzia, posket pullollaan.

Sanoin "En edes pidä jazzista"

Kääpiön ympärille ilmestyi oikein kääpiö orkesteri,

aina kun meinasin avata suuni, jazzi alkoi pauhaamaan.

Turhautuneena luovutin.

Hölmön hassu uni :)

Ja aina vain oudommaksi menee:)
Unessani oli olemassa vaihtopäitä ja aivoja,
joita saattoi vaihdella, aina tarpeen vaatiessa.
Olin heti innokas vaihtamaan pääni uuteen ehompaan,
mietin kyllä, että mitenkähän tässä oikei käy, kun päätä on joku muukin käyttänyt?

Mieheni ei suostunut päätään vaihtamaan, vaan sanoi, että pitää omansa.

Sitten hän ryhtyi vimmatusti kaasuttelemaan, meidän maastoautolla,
pitkin mutkikasta hiekkatietä, peruutusvaihteella?
Istuin kyydissä, mietin etteivät vain varavaihtopäät jää alle.

Näissä kummassakin unessa on nähtävissä ehkä, jokin symbolinen viesti.
Jota voin pohdiskella.

Keveää, iloista viikkoa!
-Valokki-

Uni, "kulkija"

Kävelin unessa, pienen kylän läpi, aurinkoisena kauniina päivänä. 

Kylässä oli rauhallinen tunnelma, vanhoja punaisia puutaloja, sekä piha-aittoja.

Talojen pihapiireissä kasvoi isoja vehmaita puita, jotka varjostivat mukavasti.

Erään talon pihassa näin naisen "lähteellä". 

Lähteeltä se näytti kirkas kimmeltävä vesi,
ympärillä paljon kauniita vihreitä kasveja. 

Naisella oli yllään sammalenvihreä puku, sekä pitkät tummat hiukset. 

Nainen oli kumartuneena veden ääreen, pudotellen veteen persilja nippuja.

Katselin häntä tovin, sitten jatkoin matkaa.

Kävelin hiekkatietä, jonka reunoilla kasvoi vehmaat kukkaniityt. 

Aurinko paistoi suoraan vastaani, oranssina pallona, lämmittäen kasvojani.

Auringonvalo värjäsi hiekkatien pinnan ja maiseman kullan /oranssin sävyiseksi.

Tovin kuljettuani, tulin tien risteykseen, hiekkatie loppui. 

Edessä oli valtatien tapainen, mietin kumpaan suuntaan jatkaisin.

Samassa mutkan takaa kaarsi, kovalla vauhdilla turkoosin sininen bussi.

Bussin seinät olivat kuin vettä, läpinäkyvät.

Matkustajat näkyivät kokonaan, istuimineen päivineen.

Bussin kylkeen oli kirjoitettu jotain, kirkkaan keltaisin kirjaimin.

Se hujahti ohitseni vauhdilla, roiskauttaen samalla päälleeni paljon,
viileää kirkasta vettä.

Haukoin henkeäni, olin läpimärkä. Mihin jatkaisin?

Ajattelin kääntyä ja kysyä neuvoa vihreäpukuiselta naiselta. 

Samalla näin tien toiselle puolelle jatkuvan polun tapaisen,
joka oli sammaleiden peitossa.

Lähdin kulkemaan polkua, se oli pehmoinen ja painui mukavasti jalkojen alla.

Polun varrella kasvoi, isoja vanhoja puita. 

Näin myös monia, vanhoja harmaantuneita rakennuksia.

Seuraavaksi tapasin ryhmän ihmisiä, jotka olivat rakentamassa jotain,

turkoosin sinisestä, materiaalista jonka toinen puoli oli keltainen.

He tekivät vesiliukumäen kaltaista rakennelmaa, joka oli pyöreä rinkula.

Rinkula oli syvennyksessä, johon laskettiin vauhdilla vettä. 

Ensin kaikki näytti hauskalta, mukana pyöri lapsia vedessä. 

Ajattelin hakea lapsenlapsenikin "liukumäkeen",

mutta kun vettä laskettiin lisää, homma alkoi näyttää vaaralliselta. 

Mukana pyörivät lapset, kävivät pinnan alla.

Katosivat kokonaan välillä näkyvistä, vaikka vesi oli kirkasta.

Olin huolissani, pelkäsin heidän hukkuvan.

Lähellä oleva henkilö, jonka kasvoja en voinut nähdä.

Hän lupasi kyllä huolehtia lapsista, heillä ei olisi hätää.

 Hänellä oli huppumainen vaate yllään, kuin entisajan munkeilla.
Ääni oli rauhoittava ja ystävällinen.

Minulle tuli turvallinen olo, lähdin levollisin mielin, jatkamaan matkaa.

Vastaani tuli koira, se ei näyttänyt uhkaavalta. Se oli tungetteleva, sanoin sille.

"Menes nyt siitä koira", ja koskin sen kuonoa.

Siihen loppui kulkuni ja heräsin:)

Unessani, oli paljon voimakkaita värejä, sekä tunnelmia.
Oranssi, turkoosi, keltainen, sammalenvihreä.
Lämmin auringonpaiste, raikas vesi. Pehmoinen sammal jalkojen alla.

Toivonkin kauniita, värikkäitä iloisia ja ihmeellisiä unia kaikille!, viikonloppua odotellessa.

-Valokki-