Maisema on musiikkia

Maisema on musiikkia. Kedolla kukan terälehdet ovat valkoiset keskusta keltainen, se huojuu vaimeasti nummella tuulessa. Maisema antaa katsoa kauas, hengittää syvään, sulautua auringon, tuulen sekä ruohon tanssiin. Valssiin sopii keveämpi maisema, kukkaniitty jossa perhoset tanssivat hennoissa kukissa ja korsien päissä joihin aurinko piirtää kultakuvioita. Keveän keinunnan niityn yllä ohut usva piirtää kaiken pehmeäksi kuvaksi.

Väkeväksi sinfonian maisemaksi valkoisen kukan nummi sopii. Sen reunoilla aallot lyövät jykeviä kallioita vasten, soittaen kumeaa sointia. Voimakkaat sävelet kulkevat ylös ja alas, polveilevasti kulkevassa ruohomaisemassa. Muutama matala pensasrykelmä kyyhöttelee vieri vieressä toisistaan turvaa hakien.

Tuulista sinfoniaa tämä maisema soittaa, yltyen välillä rajuun pauhuun, sitten vaimeten ja muuttuen lempeämmäksi. Maiseman nuotit sotkevat hiukseni ja tuulettavat ajatukseni. Sulaudun sen sointiin ja mieleni keinuu korkealla jyrkänteen tuulissa, joissa haukat leijuvat keveästi ilman siiveniskuja. Kaukana horisontin ääriviivat pehmenevät ja väreilevät. Mieli muuttuu hiljalleen yhtä keveäksi kuin haukan liito. Kaikki huolet ovat vaeltaneet utuiseen horisonttiin. 

Keveyttä, aurinkoa ja kukkasia päiviinne !

©Asta Gyldén-Lahtinen

-

 

"Huono päivä"?

 

Niinä aamuina kun avaat silmäsi, näet päivän ryöppyävän ylitsesi ja ensimmäinen ajatus on ” voi ei uusi paska päivä, olen väsynyt ja kaikki vastustaa” Suussa maistuu kissankakka ja pää on kuin kurpitsakilpailun palkintoyksiö. Jää toviksi vuoteeseen paina pääsi takaisin tyynylle ja aloita päivä alusta.

Hengitä hitaasti sisään ja vielä hitaammin ulos, sillä on ihmeellinen tulos. Tee näin useamman kerran, tai sen verran, että rentoudut. Ohjelmoi itsellesi parempi päivä, tunnetila ja onnenhäivä. 

Yleensä päivä jatkuu pitkään sellaisilla fiiliksillä kun on alkanutkin. Ajatuksilla on vahvasti tunteita ohjaava voima ja osaat ohjata niitä kun vain, pysähdyt ja harjoittelet. Voimaa ja iloa päviisi.

 © Asta Gyldén-Lahtinen

Uni matkaaja

 

 

Yhden yön aikana unessa tähdet tulivat lähemmäksi, pääsin niiden valossa kulkemaan ylös ja taivaille. Kaikelle sille en osaa löytää sanoja mitä näin, janoja kauniiden valojen ja tähtikansojen asuinsijojen. 

Ehkäpä matkat öiset voisivat jatkua ja saisin nähdä kaiken sen joka on takana pilvien ja monien aikamatkojen kerrosten. Uni horrosten aikana on helpompi kulkea, lukea koodikielen, joka avaa alitajunnan takana piilevän voiman.

Jotain toivon muistavani aamuisin, haamuisin katsein kun yritän päivää etsiä.

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

 

Paniikkinappula

Löysin itsestäni aivan uudenlaisen tunteita ja ajatuksia ohjaavan osasen. Automaattisesti käänteisesti laukeavan paniikkinappulan, joka heitti minut heviin kaaokseen. Sen aikaansaama tunne oli sanoin kuvaamaton. Tuloksena tila jossa järjellinen ajattelu pyyhkiytyy mielestä, aivosähkökäyrä rätisee ylikuumenemis tilassa räjähdyspisteeseen. Kädet ja jalat touhuaa jotain mistä aivoilla ei ole tietoakaan, tuloksena kaaos toiminnassa. 

Paniikkinappulan sijainti jäi osin arvoitukseksi, mutta luulen, että se on jossain sydämen ja rakkaimpien ihmisten välimaastossa.

Paniikkinappulalla on monta epämiellyttävää vaikutusta. Vuosien zen ja meditaatio harjoitukset sujahtavat hetkeksi jonnekkin atmosfääreihin, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Se saa puhumaan, ennenkuin ajattelee ja vaikka ajattelisikin, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Ajatukset kulkevat automaatio ohjauksella paniikkinappulan kautta, joka lisää kaikkeen mausteeksi pelkoa, ahdistusta ja kauhukuvia. 

Onneksi Tyyneys sekaantui lopulta asiaan  ja sai minut lopettamaan järjettömän hääräämisen, niin pääni sisällä kuin ulkopuolellakin. Tyyneys kertoi minulle, että luottamus on otettavissa käyttöön. Se on kuin palosammutus peitto jonka voin heittää paniikkinappulan päälle ja se katoaa. Voi kuinka yksinkertaista!. 

Ps. Nappula tykyttää kyllä jossain ja voi yrittää käynnistyä, ellen pidä tiukasti luottamuksen reunasta kiinni.

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Uni minimunkki ja gongi

 

-Gongia soittaa vanha kumarainen mies vihreiden lehvien lomassa, hän on niin pieni ja gongin ääni niin vaimea, että et voi kuulla niitä ellet istu maahan kuuntelemaan, maata ja minimunkin gongin kumahduksia. Hän asuu sinun puutarhassasi, siinä kohtaa jossa aurinko leikkii varjojen kanssa. Valon eri sävyt tanssivat muodostaen holvin, jonne voit astua, kävellä sisään temppeliisi, jossa mikään ei ole mahdotonta. Koditonta sielua siellä on monta ja monta kotiutettua.

Vanha munkki viittoilee tulemaan, lähden hänen jäljessään kulkemaan. (Ps. Järjissään voi olla ilman ahtaita mielen rajoja). Munkin punainen kaapu on hieman kauhtunut ja askel hidas, kovin harva. Huomaan olevani hänen kanssaan lähes saman kokoinen. Viereen askellan ja tarjoan ystävällisesti tukea, kasvoilta saan lukea ystävällisen hymyn. Luonnon lymyn, keskelle hämyn olemme kulkeneet, sinne jossa kuunliljat nuokuttavat isoja lehtiään. Niiden vihreä hämärä kietoutuu ympärillemme. 

Munkki kääntyy kasvot minuun päin ja kysyy ystävällisesti Oletko valmis? Tuletko? Kerron olevani ja mukaan tulevani. Tuijotamme tovin toisiamme silmiin ja nousemme valkoisiin pilviin, niin pehmoisiin. Odotan jotain syvällistä, munkki ryhtyykin heittämään kuperkeikka ja breikkaa hetken pilvellä. Vakavoituu sitten ja sanoo ”asiaan” ja pyytää minua hyppäämään pieneen rasiaan….

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Mietteitä joogamatolla

 

Makaan joogamatolla rentona harjoituksen jälkeen. Taustalla soi rauhallinen musiikki soljuen ja aaltoilen. Annan katseeni kulkea koivujen rungoille ulkona. Ne loistavat kauniina ja valkoisina aamu-auringon valossa. Ylös kurkottavat oksat ja lehvistöt piirtyvät sinistä taivasta vasten. 

Eilisestä sateesta ja myrskystä ei näy jälkeäkään. Luonto on joustava ja se eheytyy rajustakin riepottelusta aina uudelleen ja uudelleen. Siirrän huomioni nyt sisinpääni. Minusta ei tunnu, että siellä on yhtä tyyntä kuin ulkona, mutta haluaisin, että niin olisi. Ainakin suurimman osan aikaa. Mitä meidän tulisi muuttaa? Kuinka voisimme helpottaa omaa kulkuamme? Miten hallita mieltä ja tunteita?

Huoli ja pelot saavat meidät usein selviytymis moodiin, jossa tyyneys ja rauha pyyhkiytyvät tipo tiehensä ja tilalle marssivat mielen kauhukuvien piirtäjät, jotka maalailevat toinen toistaan pelottavampia asioita eteemme. Mieli on kuin tuli rutikuivassa heinikossa, jos sen antaa mellastaa vapaasti, niin olemme tahdottomia sähköjäniksiä kimpoilemassa hurjasti tunteiden kärventävässä liekissä. Luottamus itseen, tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen tuo turvallisuuden tunnetta joka auttaa pääsemään pelkojen kehästä. Luottamus ja turvallisuudentunne liittyvät vahvasti toisiinsa ja ne ruokkivat toisiaan. 

Peloistaan ja epävarmuudesta irtipääseminen vievät kuitenki paljon aikaa ja vaatii harjoittelua. Meidän pitää oppia sietämään epävarmuutta, koska emme voi kuitenkaan hallita tai päättää kaikkea mitä elämässämme tulee tapahtumaan. Kaikki tunteet tulee kuitenkin kokea, ei ole hyvä siirtää mitään mielen nurkkiin muhimaan.

Voimme kuitenkin oppia päättämään kuinka kauan haluamme viipyä negatiivisissa ja kurjissa tunnetiloissa. Voimme oppia keskittymään meitä palveleviin hyviin tunteisiin, kiinnittämään huomio hyviin asioihin. Vaikka kaikki ympärillämme olisi yhtä kaaosta, meillä on sisällämme rakkaus ja kiitollisuus, joihin voimme ankkuroida itesemme. Voimme myös löytää mielestämme tausta rauhan, pysyvän tyyneydentilan joka on aina sisimmässämme.

Tyyneyttä ja iloa päiväänne!

-Valo KI-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Kanssakulkijoita

Mitä suurempia haasteita tai esteitä meidän elämänpolulle kasaantuu, sen tärkeämpää on, että on luotettavaa matkaseuraa. Ihmisiä jotka "kannattelevat" ja näyttävät valoa silloin kun omat voimat ovat vähissä ja kaikki näyttää mustalta.

Kanssakulkijoita jotka vahvistavat luottamusta elämään ja saavat kulkumme tuntumaan keveämmältä.

-Valo Ki-

©Asta Gylden-Lahtinen