Kirjan etu- ja takakannet nimellä varustettuna

Uunalle tarinaan kirjan kannet nimellä varustettuna.

 Pitäisikö näitä vielä leikata hieman matalammiksi,
ovatko liian korkeat?
-Valokki-

Kevätpäiväntasaus

 Kevätpäiväntasaus, luonto kulkee kohti valoa ja lämpöä.

Kurkien kirkkaat äänet saavat vedet kihahtamaan silmiin,

 onnen tunteen ailahtamaan sydänalassa.

 Löydän aidon ilon tunteen ja kiitollisuuden kun katselen uljaiden

lintujen lentoa niiden suunnatessa suoraan ylitseni. Hengitän syvään raikasta ilmaa,

tunnen kuinka luonnon energia täyttää ummehtuneen talvimieleni.

 Aurinko leikkii hangella muuttaen sen hopeiseksi kovaksi alustaksi,

 jolla kiidän kevyesti kuin keiju.

Löydän hetkeksi lapsuuden talvien hanget, ne kestävät joilla juostiin

metsien halki ja järvien yli. 

 Kevät on jo sulaneissa pälvipaikoissa, mättäillä joilla arat pienet lehdykät ojentautuvat

kohti aurinkoa. Hämähäkit ovat jo ripustelleet luontoon pyykkinarujaan, seittilankojaan.

 Kurkistan railosta jäiden alle  jossa avautuu outo maailma.

Uinuva kesän vesi on kietynyt kiemuroille ja kauniille korukuvioille.

Jään alla paljaat kivet kyyhöttävät alasti kylki kyljessä lämmittäen

toisiaan viileiltä tuulilta.

 Mitä syvemmälle astun jäiden maailmaan, sen ihmeellisemmältä se näyttää.

Jostain pujottelee kirkas auringonsäde, valaisten korukuvioiset labyrintit.

 Kuulen kuin särkyvän lasin helinää kun jäärakennelmat putoavat alemmas. Vesi huokailee 

jo levottomana rummuttaen järven kantta.

Täynnä iloista energiaa jatkan tätä viikkoa,

lähetän sitä myös teille!

-Valokki-

Kirjan kannet 2

Toinen versioni vielä kirjan kansiksi,

koska halusin niistä enemmän kirjan malliset.

Mikäli haluat äänestää  kirjan kansi ehdotustani se tapahtuu TÄÄLLÄ
 ja numero on 8.
Ps. ei muuten ole oma naama tuossa kannessa :)

-Valokki-

Kirjan kannet

Tässä oma ehdotukseni blogistanian tarinan kirjan kansiksi.

Ihan en saanut niitä täysin mieleisekseni, mutta eihän tätä

niin vakavalla naamalla tehdä.

Tässä etukansi

Takakansi, johon en kirjoittanut enempää tekstiä.

Kannet voisivat näyttää tältä yhdessä

 Tai sitten tältä

-Valokki-

Koodikieltä

Aamulla  kultainen valonsilta kutsui luokseen.

Ulos, luontoon valkeille hangille. Kävelin kelkkareittejä pitkin yli peltojen.

Hangella kävellessä ajattelin ottaneeni kameran turhaan mukaan.

Maisema näytti valkoiselta tasaiselta lakanalta. Siellä täällä

näkyi auringon sulattamia tummia peltoläikkiä valkoista hankea vasten.

Isot sähkölinjoja kannattavat metallirakennelmat pirstaloivat 

maiseman rumaksi. Olin vihainen noille metallihirviöille.

Pellon laidassa nökötti kallellaan harmaa lato.

Haapojen oksat hohtivat sinistä taivasta vasten.

 Kävelin tutun ison vanhan kuusen juurelle. Nojasin kauan sen vankkaa

runkoa vasten. Se jutteli minulle keväästä ja luonnon koodikielestä.

Jos oppisin sen, voisin ymmärtää ja nähdä paljon enemmän.

 Koodikieltä on kudottuna katajan neulasille lumikiteisiin.

Niistä saatoin lukea kauniin hempeän sanoman, luonnon 

kauneudesta ainutkertaisuudesta ja hauraudesta.

 Kaadetun puun silmuista luin itkulaulun sanat, kesästä jota sille ei koskaan tullut.

Puhkeamattomien lehtien hiljainen suru täytti hetkeksi mieleni.

 Haavan kyljessä kirkkain värein kirjaillut kiemurat kertoivat,

kevään saapuvan lämpimin tuulin.

 Vanha harmaa koivu on kirjonut vuosiensa tapahtumat

muistiinsa. Niistä koostui kauniit monimutkaiset kuviot sen rosoiseen pintaan.

Menneiden kesien humina oksillaan se kylpi kirkkaassa valossa.

Vanhan ladon hirsissä toukkien koodikieli kertoi vuosikymmenten tarinaa.

Niin monimutkaista ja vaiherikasta, että upposin tutkimaan sitä

moneksi toviksi. Äänekkäästi meluava nälkäinen vatsani keskeytti aikamatkani

toukkien maailmaan. Minun oli suunnattava takaisin kotiin. 

Olin iloinen siitä kuinka luonto opetti näkemään pieniä ihmeitään.

Iloisia kevätalven päiviä!

-Valokki-