Kadonneiden sanojen jäljillä

Olen ollut huolissani, olen pohtinut ja mietttinyt.

Minne ovat joutuneet uudet tarinani?,

mielen täyttävät vain joutavat marinani.

Minne menneet syntymättömät runoni?,

kauniit soljuvat sana jononi.

Sitten muistan sen utuisen illan...

Illan hämärissä kulki stressaantunut nukkumatti

pimeällä kujalla juoksi kirjava katti.

Matkalla oli runoon myös runo ukko.

Siitä alkoi koko soppa. Oli runo ukolla runokoppa,

oli nukkumatti ja sitten se kirjava katti....

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Punainen lohikäärme

Rannassa puut uinuvat jo. 

Tuuli heiluttaa niitä, vain ihan vähän, tuudittamalla.Vesi lepää sielänä ja tummana peilinä hennot väreet pinnallaan.Viileys kulkee auringon väsyttämään maisemaan.

Utu hapuilee varoen uinuvien heinien päitä ja nuokkuvien horsmien kukkia.

Juuri ennen sydänyön hetkeä

aurinko värjää viimeisillä säteillään

punaisen lohikäärmeen taivaankannelle.Tummeneva yö käärii maiseman hiljaa uneliaaseen pehmeään harsoon.

-Valo Ki-

Vihreän hennon pitsin aika

Joka keväinen ihme, luonnon simsala pim. Äkkiä kaikki on vihreää ja vehmasta. 

Luonto kuhiee ja kasvaa. Jotain vihreästä kasvunvoimasta ja uudesta alusta

tarttuu talven riuduttamaan roppaan ja tunkeutuu ihan pääkoppaan.

Lempeät tuulet kulkevat sisään avoimista ovista ja ikkunoista,

annan niiden leikkiä ikkunaverhoilla ja hiuksillani.

Lintujen laulu täyttää huoneet.

Katson ihmeissäni kuinka kevät kutoo hentoa pitsiä puiden oksille

ja levittää pehmeää ruohomattoa ympäri pihaa.

Ryömin pitkin nurmea kukkapenkkien reunustoja,

upotan käteni lämpöiseen multaan ja olen niin onnellinen.

-Valok Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Tänä iltana

Tänä iltana voisin kiivetä kuusen latvaan ja kuunnella laulurastasta.

Voisin katsella kuinka purppuranpunaiset pilvet lepäävät

sinisen iltataivaan sylissä. 

 

Kuinka aurinko heittää kultakeihäitä ilman halki.

Voisin kurkoittaa kirkkaisiin tähtiin

ja soittaa niillä hopeisen soinnun, sellaisen helähtävän

joka olisi rakkautta täynnä.

Katsoisin kuinka sävel kulkisivat illassa ihmisten sydämiin.

Tänä iltana soitan itselleni iloisen huomisen ja sinulle.

-Valo Ki-

Itketti

Itketti, itketti niin hiivatisti ja suututti, olin niin väsynyt tähän kaikkeen suruun ja kipuun. Sen enempää suunnittelematta minne menisin, kuljin eteenpäin. Askeleet veivät minua kohti vanhaa metsää. Lumet olivat jo sulaneet ja vehreät sammalet kohottautuivat runsaina mättäinä puiden juurilla. Aurinko paistoi pulleiden poutapilvien välistä. Istahdin paksun kuusen juurelle, sen vahvat juurakot kiemurtelivat kasvillisuuden seassa laajalle alueelle. Haistoin pihkan ja sammalen tuoksun.

 Suljin silmäni ja kuuntelin. Metsä rasahteli ja henkäili, se eli omaa lumoavaa elämäänsä, tuuli soitti hiljaista sävelmää neulasilla. Pienet linnut sirkuttelivat iloisesti puiden oksistoissa. Vahva puun runko selkäni takana huojui hiljaa, se tuuditti minua lempeästi edestakaisin. Siinä luonnon sylissä, saatoin katsoa rohkeasti pahaa oloani silmästä silmään. Katsoin ja tarkastelin, punnitsin ja mittasin. Pieneksi havaitsin ja niin turhaksi, joten päätin luopua siitä.

Juuri silloin kaksi korppia lensi metsän pimennosta ihan ohitseni. Huikkasin josko he ottaisivat pahan oloni siivilleen ja veisivät sen mennessään. Lupasivat ottaa ja kuljettaa kauas kivenkoloon. Johan tuo auttoi roimasti pahaan oloon.

Suru korpin siivillä katosi

lasti painava

ihan turhaan sisälle kaiken patosi

nainen murehtiva

-Valokki-

Kirkkaat ja harmaat päivät

Nainen katsoo ohi lipuvaa elämäänsä  sivusta katsojana.

Toteaa tapahtumat, elämättä niiden hetkiä. Samalla hän ihmettelee

onko tuo minun elämäni, tapahtuuko tämä minulle?

 Hän selaa elämänsä menneitä sivuja ja näkee niissä

voimaa ja kirkkaita raitoja. Miksi tämän päivän hetket

ovat haaleita ja harmaita? Elämä vain lipuu, tapahtuu 

kulkien hetkestä seuraavaan vauhdilla. Vauhti on kovempaa

kuin aiemmin, eivätkä elämä ja nainen kohtaa toisiaan.

Hän on kadottanut myös kaikki sanat kauneimpia runojaan varten,

ne joita oli mielessäni säästellyt.

Miksi ei hän  niitä aiemmin paperille päästellyt ?.

 Eilisen päivän hetket ja huomisen kuvatkin hän on  hukanut.
-Valokki-

Kesän muistorasia

Kylmä tuuli piirtää hankeen

talven laulunsanoja,

taivaalle  pimeän pitkijä aikajanoja.

Avaan kohmeisin sormin

kesän muistorasian, suljen silmäni.

 Aurinko keinuu aaltojen sylissä kultaisena pallona,

rannan kivet timanteiksi muuttuvat,

sora suloisiksi helmiksi ja taivas laulaa.

Olen täynnä kesää, kesää ja lämpöä.

Onnellisuus on minussa,

se kuplii ja pulppuaa,

jalkoja hieman heikottaa

pohkeiden kohdalta.

mutta ei se haittaa.

Lämmintä iloa kaikille!

-Valokki-

Tänään nainen on surullinen

Tänään nainen on surullinen, 

 hän ei haluaisi nähdä kaikkea tätä.

Kuinka väri katoaa hiljaa puiden lehdiltä

kuin hiipuva elämä kuolevan kasvoilta.

Se mistuttaa niin kipeästi ajan rajallisuudesta.

Hän katsoo syyshortensiaa joka heiluu tuulessa.

Kukkatertussa koko elämänkirjo.

Osa kukista kuolleet, jo ruskeaksi muuttuneet.

Osa vielä loistaen, upeina ja valkoisina

elämää hohtaen.

 On myös nuppuja puhkeamattomia,

kuin toteutumattomia unelmia.

Ne jäävät talven alle,

kuin unelmat mielen tyhjälle areenalle.

Nuput odottavat kevättä joka ei niille tule,

jotain niistä siirtyy kuitenkin uuteen kukkaloistoon.

Uuteen kevääseen.

Tänään nainen on surullinen, yksinäinen.

Hän toivoisi niin olevansa rakastettu, voivansa

käpertyä turvalliseen syliin. Nainen katsoo

pimeään iltaan, hän odottaa, odottaa.

Hän on odottanut niin kauan, koko elämänsä.

Se mitä hän odottaa, ei ehkä tule tässä elämässä,

ehkä seuraavassa....

 
-Rakkautta kaikille lähettää Valokki-

Hiljaisuutta ja heijastuksia

 Kuuntelen hiljaisuutta, ääneti. 

Katselen kuinka aurinko kylvää hopeisia tähtiä laineille.

 Tuulen annan sekoittaa hiukseni ja ajatukseni. 

Uinun nurmen pehmeässä syylissä

 ja katselen taivaalla kulkevia pilviä.  

Olen, viivyn ikuisuuden keskellä äänettömyyttä.

Katson elämän, luonnon ja ajan heijastuksia. 

Kirkkaita ja tummia kuvajaisia.

Olen kaiken tämän keskellä vain hetken heijastus.

Tuulenvire järven tyynellä peilipinnalla.

-Valokki-

Ps. Menen pienelle lomaselle, taitaa sataa koko ajan, mutta aion silti uinua nurmen sylissä,
vaikka kumisaappaat jalassa ja sadetakki päällä.
Annan pisaroiden pestä väsymyksen kasvoiltani.

Iloisia kesän päiviä.

Vihreää huumaa ja kukkasia

Hempeän vihreä kevät juoksee helmat hulmuten

kesän lämpimään syliin. Vihreys kietoutuu kaikkialle,

se rauhoittaa ja antaa voimaa väsyneelle.

 Uppoudun kukkien maailmaan ja unohdan kaiken muun.

Jopa ukkokullan ja napisevan nuoren nälkäisen suun.

 Katselen kuinka valkoisella kukalla pieni ötökkä ottaa aurinkoa raitaisissa kalsareissa.

Ainakin minä näen sen, en näe mitään kivaa jos epäilen.

 Sininen pieni kukka heiluu tuulessa, se tanssii, se keinuu.

Rytmi tarttuu mieleen ja jalan alle. Tanssahtelen pian kaikkialle.

 Iloista viikkoa kaikille!

-Valokki-

Oikukas aika

 Ajastani on tullut tottelematon. Ihan vähän vain

kun istahdan tietokoneelle, tai sohvalle niin se karkaa monen tunnin päähän.

Varmasti se käy myös vääntämässä hellan nappuloita suuremmalle.

Havahdun sankkaan käryävään savupilveen joka leijailee keittiöstä,

vaikka mielestäni ihan justiinsa laitoin lieden päälle.

Se on polttanut jo monta kattilaa ihan piloille.

 Juoksee kuriton niin lujaa, että olen väsynyt kipittämään sen perässä.

Haluaisin viisarittoman kellon, sellaisen jonka Ari oli kuvannut blogiinsa.

 Sitä kun katsoisin, niin minulla olisi aina yhtä paljon aikaa.

Joskus tunnit ovat hitaita ja laiskoja, ihan vain kiusallaan juuri silloin

kun odottaa jotain kivaa jota pitää odottaa ajan kanssa.

 Aika tykkää siitä että sen kanssa odotetaan.

Silloin se matelee ja olen ihan varma, että pysähtyykin välillä

moneksi toviksi.

Muistan kyllä muutaman mukavan hitaan ajan, jolloin

olen vain katsellut vihreiden lehtien lomitse pujahtelevia auringonsäteitä.

On aika antanut välillä pulleiden pumpulipilvien ja laineiden liplatuksen

onnellisen hetken kestää kauemmin. Se on hyräillyt samaa

säveltä kanssani. Heittäytynyt veneen pohjalle ja unohtanut

 ihan kokonaan ainasen kiireen ja tekemisen vimman.

Ehkä aika ei ole muuttunutkaan, ajelehdin vain ajassa

eri vauhdilla. Aina vauhti ei ole aikaan sopiva ja joudun

epävireeseen sen kanssa.

Kun kuljen tutkien tekemättömyyden ja tekemisen ajan välillä

niin  löydän varmasti oikean aikasävelen...

 Tai sitten en  :)

-Valokki-

Tiukuista helinää

Maisema on pysähtynyt, kylmä ja kohmeinen yön jälkeen. 

Seison keskellä pehmeää valkoisuutta.  Katson

kuinka valo juoksee metsän takaa, se lisääntyy ja valtaa maisemaa.

Jostain kiirii pieni tuskin korvin kuultava sävel. 

Kristallinen, sininen ja hohtavan valkoinen helinä kimpoilee oksistoissa.

Tiukuinen kirpeä kilinä täyttää ilman.

Aurinko leikkii kiteissä se juoksee varjoihin ja täyttää ne valolla. Kultainen hohde 

värjää maiseman. Lämpimän ja kylmän sävyt sekoittuvat kauniiksi sinfoniaksi.

 Kauan odottamani valo juoksee mieleeni, täyttää sen ja tekee minut iloiseksi.

Tunnen olevani voimakkampi ja paljon vahvempi palatessani sisälle.

Lämpöisessä tuvassa roihuaa takkavalkea kaakeliuunissa.

Puen harmaat paksut villasukat jalkoihin ja  keitän minttuteetä.

Katselen ikkunasta kuinka pienet linnut pörröttävät höyheniään seljan oksilla.

Ne ytittävät istua aurinkoruudulla, siinä kohtaa jossa on lämpimämpää.

 Voisin käydä keräämässä pienet palleroiset koriin, pehmoisen villashaalin päälle.

Veisin ne takkavalkean viereen. Voisimme syödä yhdessä auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.

Puhelisimme keväästä, lämpöisistä tuulista ja vihreistä keinuvista lehtipuista.

Ne voisivat jäädä kylmimmäksi ajaksi sisälle, kunhan eivät kakkisi joka paikkaan.

Varoittaisin niitä lentämästä ikkunalaseihin ja pitämästä yletöntä metelöintiä.

Saisivat jäädä vaikka kevääseen asti.

-Valokki-

Aamu

Tumma yön vaate aamunkajon kasvoilla haalenee,

muuttuu hiljaa purppura ornamentiksi.

Violetti nauha otsallaan aamu ottaa uuden päivän vastaan.

Jossain hohtava kastepisara, kirpaisevan raikas,

sukeltaa puun oksalta upottaven veden syliin.

Pilvien valkoinen pitsi, peittää pian taivaan sinisyyttä.

Eilisen hämärä, harmaa surumielisyys,

enää vain pienenä pistona muistin tallennusnauhalla.

Luonnon sävel kulkee tajunnassa, puhdistaa, parantaa.

Alkava päivä kirjailee hentoja niteitä, monta erilaista versiota.

Voin niistä valita millainen päivästä tulee.

 Kaikille purppura ornamentin suloista päivää !

-Valokki-

Ajan heijastumat

Ennen kuin astun uuteen, käännän katseeni hekeksi taaksepäin.

Katselen, muistelen, tarkistelen kulunutta vuotta.

Kuluneen ajan heijastumat, tiivistyvät kirkkaiksi palloiksi,

poimin niitä yhden kerralla käsiini.

Iloiset hetket haluaisin kerätä itselleni.

Surullisten pallojen voisin antaa pomppia kauas,

etäälle minusta.

Katselen silti suruja ja epämielyttäviä asioita sisältäviä palloja.

 Ne ovat sameita ja kylmäävät sormiani.

Otan niitä rohkeasti käteeni, katson niiden läpi ja

näen vaikeuksien mukanaan tuomat kokemukset.

En elä niitä uudelleen, enkä jää niihin kiinni,

vaan päästän ne leijumaan käsistäni.

Ne muuttuvat keveiksi ja hiipuvat hiljaa pois.

Odotan, että ymmärtäisin niiden tarkoituksen.

Kerään iloa ja hyvää mieltä sisältäviä ajan palloja.

Ne ovat kirkkaita ja kauniita, lämmittävät käsiä,

saavat sisimmän laulamaan iloista säveltä.

Päästän kuitenkin nekin varoen leijumaan pois.

Iloinen sävel jää silti luokseni, muutama tumma

sointi juoksee hetkellisesti sävelessä, sotkematta 

 kokonaista laulua jota haluan seurata.

Toivon, että eteenpäin lähettämäni iloiset pallot,

pomppisivat luoksesi, tuoden mukanaan

hyviä ja onnellisia hetkiä Uuteen Vuoteesi!

-Valokki-

Kiitollisuutta

Maisema elää hiljaa, tuuli kulkee varoen, kuiskauksina,

puiden alastomilla oksilla.

Istun rannalla itseni kanssa.

Kysyn mitä minulle kuuluu tänään?

 Tuuli kiertyy heinän korteen,

taivuttelee ja ravistelee sitä hetkisen.

Aallot puhuvat vain lempeitä asioita, rupattelevat kotoisasti.

Suljen silmäni, leijun, aalloilla lailla keijun.

 Haluan jäädä tähän hetkeen, lempeään ajan keinuun,

 joka heijaa verkkaisesti, 

olemassaolon ja elämän kehässä.

Hiljainen rauha täyttää mielen,

tuo sisimpään kiitollisuuden,

kaikesta tästä.

 Rauhallista ja lempeää viikkoa!

-Valokki-

Hetki

 Kesä on täynnä valoa, linnunlaulua ja suopursujen väkevää tuoksua.

Lakat availevat hohtavan valkoisia kukkiaan, pehmeillä sammalmättäillä.

Katselen lapsuuteni maisemaa, maisema on sama, vain minä ja aika olemme muuttuneet.

Tunnen suurta rakkautta tätä paikkaa kohtaan. 

Pala taivasta ja maata, jotain pysyvää joka on aina ollut,

niin kauan kuin minäkin. 

 Pieni punainen mökki mäen rinteessä,

kuin elämäni ankkuri. Menneisyys ja nykyisyys nivoutuvat yhteen.

Muistot ja ajan punokset liittävät minut tähän paikkaan pysyvästi.

Lapsuutemme ei ollut yltäkylläistä ja vaurasta nykymittakaavan mukaan.

Saimme kuitenkin arvokkaita aarteita, paljon rakkautta, hyväksyntää ja rohkaisua.

 Lapsuuden kesät olivat täynnä aurinkoa, ajattomuutta ja taikaa.

Jokainen päivä täynnä uusia jännittäviä hetkiä, onnellisuutta.

Elämä täynnä mahdollsiuuksia., loputonta uskoa itseensä.

Uskoa siihen, että on ainutlaatuinen ja arvokas.

Lapsuuteni avulla olen säilynyt kokonaisena,

särkymättä pirstaleiksi. Kadottamatta itseäni.

Tässä tyynessä illassa, tässä hiljaisuudessa, asuu levollisuus.

Aurinko maalaa puunlatvoja. Hetki leijuu hiljaa ikuisuuden syliin.

Nykyisyys ja menneisyys kietoutuvat nauhoiksi, joista elämäni koostuu.

Elän tämän hetken aistien, taivaan sinen,

vedenpinnan väreen, suopursujen tuoksun.

Luonnon rauhan ja lempeän voiman.

-Valokki-

Tänään olen kiitollinen

Tänään olen kiitollinen auringosta, eväs leivistä ja rakkaista.

Olen kiitollinen kauneudesta jota voin nähdä ympärilläni, minne katseeni käännänkin.

Jaloistani olen kiitollinen, ne suostuvat kuljettamaan minua eteenpäin, vaikkakin hitaasti.

Vastoinkäymisistäkin olen kiitollinen, sillä minulla on tilaisuus oppia niistä jotain.

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, se leikkii kuusenoksien jääpuikoissa ja lumihangen kiteissä.

Nuotiossa ritisee iloisesti tervaskanto, tuuli tuo sen huumaavan tuoksun nenään.

  Lautaan on kiinnitetty lohifile joka mukavasti ruskistuu nuotion loimussa. 

Kahvipannun uumenista nousee lupaava höyry,

aromit yrittävät karata pannun nokasta ilmoille. 

Puheensorina nuotion ympärillä muuttuu tausta huminaksi korvissa.

Katselen kirkkautta kuusenoksilla, tuhansien valo prismojen leikkiä sateenkaaren väreissä.

Varjot juoksevat auringon säteitä pakoon hangella, puiden taakse ja oksistoihin.

Aika voisi pysähtyä tähän.

Iloa viikonloppuunne!

-Valokki-

Kevään herämisen juhlaa

Aurinko on tullut pesästään. Se lepää korkean puun oksalla, lähettää sieltä leikkisästi kirkkaita

säteitä kulkemaan luonnon joka soppeen. Linnut nauttivat sen lämmöstä, istuvat kylki kyljessä puiden oksilla, tapaillen kevätlaulujen sointuja.Tuulikin on heittäytynyt herkäksi, kulkee vienona pehmeänä tuulahduksena, josta voi jo tuntea lupauksen tulevasta keväästä.Mielen täyttää ilo, pimeä aika on jälleen  voitettu.Valo kulkee kirkkaina kristalleina hangella. Ostin nipun orensseja ruusuja, sekä oransseja kynttilöitä. Aion nauttia niiden kauneudesta ja lämmöstä ja juhlistaa tätä päivää.

Iloitaan kevään heräämisen juhlasta!

-Valokki-

Hyvä päivä

 Aamuaurinko leipoo vaaleanpunaisia pumpulipilviä taivaalle.

Nuuhkaisen kahvin aromeja purkista, mittaan keittimeen muutaman lusikallisen.

Tuoksu on tänäkin aamuna yhtä hyvä.

Yö on ollut uneton, sormeni ovat kipeytyneet,

oikean käden etusormi on muuttumassa norsunjalaksi.

 Kaadan lautaselle jäisiä mustikoita, päälle vähän vanilijasoijajäätelöä.

Niiden kanssa tattaripuuro maistuu herkulliselta.

 Katselen ulos heräävään aamuun, näen yhden pienen lumihiutaleen leijuvan

varovasti alas lumelle. 

Tuliko se pilvistä? vai oliko nukkunut pihamännyn oksalla, jatkaen sitten matkaa?.

Huomaan, se olikin vain tiedustelijahiutale, uusia hiutaleita leijuu tiehään tahtiin maahan,

niitä liimautuu ikkunaruutuun. Pian ikkunani on koristeltu kimaltavin lumitähdin.

Päätän, että tästä päivästä tulee hyvä.

Jokainen aamu on uusi alku,

jännittävä salainen polku.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, herätään uteliain mielin uusiin aamuihin.

-Valokki-

Lempeää

Lempeä kiireettömyys kulkee talossa, kello mittaa ajatonta aikaa. 

Valkea hiljaisuus laskeutuu hileinä pihamaalle, kietoutuu puihin ja pensaisiin.

Auringolla on tänäänkin vapaapäivä, se köllöttää isolla pilvellä, jalat ristissä.

Pudottelee hiljaa lumihilettä maahan, sen mielestä se on hauskaa.

Ostin kimpun terttuneilikoita, ihailen niiden kauneutta maljakossa.

Istun ikkunan edessä, katselen lintuja lintulaudalla.

Juon kahvia ja syön suklaakakkua.

Olen onnellinen tästä päivästä.

Lähetän teille kaikille, lempeää hiljaista voimaa päiviinne :)

-Valokki-