Ennen kuin astun uuteen, käännän katseeni hekeksi taaksepäin.
Katselen, muistelen, tarkistelen kulunutta vuotta.
Kuluneen ajan heijastumat, tiivistyvät kirkkaiksi palloiksi,
poimin niitä yhden kerralla käsiini.
Iloiset hetket haluaisin kerätä itselleni.
Surullisten pallojen voisin antaa pomppia kauas,
etäälle minusta.
Katselen silti suruja ja epämielyttäviä asioita sisältäviä palloja.
Ne ovat sameita ja kylmäävät sormiani.
Otan niitä rohkeasti käteeni, katson niiden läpi ja
näen vaikeuksien mukanaan tuomat kokemukset.
En elä niitä uudelleen, enkä jää niihin kiinni,
vaan päästän ne leijumaan käsistäni.
Ne muuttuvat keveiksi ja hiipuvat hiljaa pois.
Odotan, että ymmärtäisin niiden tarkoituksen.
Kerään iloa ja hyvää mieltä sisältäviä ajan palloja.
Ne ovat kirkkaita ja kauniita, lämmittävät käsiä,
saavat sisimmän laulamaan iloista säveltä.
Päästän kuitenkin nekin varoen leijumaan pois.
Iloinen sävel jää silti luokseni, muutama tumma
sointi juoksee hetkellisesti sävelessä, sotkematta
kokonaista laulua jota haluan seurata.
Toivon, että eteenpäin lähettämäni iloiset pallot,
pomppisivat luoksesi, tuoden mukanaan
hyviä ja onnellisia hetkiä Uuteen Vuoteesi!
-Valokki-
Voi, miten kaunista!!! Juuri noin tahdon myös ajatella! Palaan taatusti lukemaan tämän tekstin uudelleenkin...nyt alan lähettää niitä murheellisia palloja pois...hus,hus!
VastaaPoistaHymytyttö,
VastaaPoistaKiitos sinulle :) Lähetetään murheelliset pallot lempeästi eteenpäin, ehkä ne puhdistuvat ja palaavat luoksemme takaisin täynnä myönteistä voimaa. Vaikeista kokemuksista ja asioista huolimatta, voimme yrittää ymmärtää, miksi juuri minun tulee käydä tämä läpi. Ehkä kaikki kirkastuu jonain päivänä ja on selvää ja ymmärrettävää.
Nämä vasta kauniita onkin! Surupallot on raskaita, mutta ehkä niillä tosiaan on tarkoitus, jonka joskus opimme huomaamaan. Olen itsekkin pohtinut mennyttä, kai se on luonnollistakin näin vuoden vaihtuessa uuteen. Lähettää yhden kauniin hohtavan rakkauden täyttämän valopallon luoksesi, viuuuuh!
VastaaPoistaValoru,
VastaaPoistaKiitos rakas sisko, olet itse yksi kaunis voimakas valopallo, jonka vaihtuvainen energia on hyvin omani kaltaista. Kiitos rakkauspallosta, niitä ei liikaa täälläpäin pyöri, ei ihan kompastumisiin asti. Nähdään huomenna, kiva! odotan niin juttuhetkiämme.
Kiitoksia kauniista ja valoisasta runostasi, kumpa voisinkin nakata rumat ja kylmät asiat pois sotkemasta elämäni hyviä asioita?
VastaaPoistaOnnellista vuotta Sinulle 2012 Valokki ja ellen jaksa tai ehdi sitä siskoillesi erikseen toivotella toivon että välität terveiseni. Lupaan parantaa tässä kohti tapani:)
Kiitos kaikista iloisista palloista, joita lähetit, Valokki! Mukava kuvitella niiden tuossa pomppivan... :)
VastaaPoistaOikein valoisaa ja onnentäyteistä Uutta Vuotta Sinulle!
Kiitos kiitos sisko rakas. Meidän pirtsakka valoenergia pallomme ;) Miten pystykään aina jakamaan näitä ihania energiapalloja, vaikka välillä elämässäsi ei todellakaan ole niitä liiemmälti. Rakkaus, välittämis halitus pallonmöykky töpsähtää luoksesi NYYYYt Kaarnikka siskolta ;)
VastaaPoistaKaunis postaus, kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaHuimaava ajatus muuttaa niin hyvät kuin pahat asiat elämässä palloiksi. Lämpöä, valoa ja iloa sinulle roppakaupalla, väistykööt surun aiheet elämästäsi ja palatkoon ilo valaisemaan päiviäsi. Oikein kaunista ja lämpöistä Uutta Vuotta 2012 sinulle...:)
VastaaPoistaPeikolta ja pöö uudeksi ajanlaskuksi :) Tulkoon paljon kuvia.
VastaaPoistaLohdullisia ja valoisia ajatuksia, kiitos.
VastaaPoistaOikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!
Mustaleski,
VastaaPoistaKiki,
Kaarnikka,
Anja,
Pitsit sekaisin,
isopeikko,
Mk,
Toivon kaikille mitä Ihaninta, iloisinta ja onnellisinta Vuotta 2012, enemmän ilopalloja kuin surupalloja :)
Wow..so inspiring and so magical! I love your magical place! Happy new Year.
VastaaPoistaVictoria
Voi kiitos, otan mielelläni niitä hyviä ja iloa kerääviä palloja, sillä mulla on ollut paljon niitä toisia huonoja palloja viime vuonna ihan tarpeeksi asti.
VastaaPoistaja toivon myös, että ne hyvät pallot kaartelisisvat ympäriläsi koko ensi vuoden ajan!
Niin kaunis postaus taas, kiitos siittä!
Hyvää tätä vuotta 2012 ja hyvää Loppiaisen aikaa myöskin!
Victoria,
VastaaPoistaThank you I hope that this year would be a happy and good for all ;)
Harakka,
Toisenlaiset pallot ovat ympäröineet myös minunkin päiviäni, varsinkin loppuvuodesta ne oikein rynnistivät. Toivon, että niin sinun, kuin minunkin surun ja murheen pallot ovat jatkaneet matkaansa. Tilalle on tulossa paljon ilon ja hyvänolon palloja, täynnä hyvää puhdasta ja voimakasta energiaa.