Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hieman hankalaa, mutta niin hauskaa


Olemme tehneet ihan omaksi iloksemme sisarien kanssa
erilaisia videoita.
Joskus onnistuminen on hieman hankalaa, otoksien määrä ja laatu
ovat suuresti vaihtelevia.
Ylettömän hauskaa meillä on kyllä ollut joka kerralla.
Kuten seuraavasta videosta voinee havaita.
Silmälasit unohtuivat päähän, vaikka videossa oli tarkoitus "esiintyä" ilman niitä.
Kamera ei nauhoittanut tai nauhoitti, mutta emme tienneet sitä ym. pientä ongelmaa.
Jos kupletin juoni jää epäselväksi, videossa olisi tarkoitus esiintyä
iloisia maahisia/menninkäisiä, jotka soittavat metsässä kaunista musiikkia.

-Valokki-

perjantai 4. tammikuuta 2013

Veden rytmi

Jäiden alla kuulen sen,
kumean kauniin sävelen
pisarat kristallin kirkkaat
kesän päivät raikkaat
mieleeni tulvahtaa. 

 Veden laulua  kuuntelen
aikaa paikkaa nyt muista en.

Kevättä, valoa ja lämmintä kohden olemme menossa.
Alla kuvaamani video Posion matkalta viime syksynä
Taustalla rummuttelen sisareni Valorun kanssa.
-
-Valokki-


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Rytmejä

Lisää rytmejä, olen niin innostunut nyt näistä videon pätkien tehtailusta. 
Vaikka ne eivät mitään sensaatiomaista ihastusta ehkä saavuta, täällä bogimaailmassa.
Tämä video on nauhoitettu hauskalta syysretkeltämme Björköbyn Svedjehamnin satamaan,
 jossa vietimme muutaman ratki riemukkaan päivän kalastajamökissä.
Rummuttelimme iltaisin toistemme iloksi ja kyläläisten kauhuksi.
Valjakkokoiratkin alkoivat ulvomaan kuin sudet, miksiköhän?
VAROITUS!
Seuraava materiaali saattaa laukaista virheallergikolle, anafylaktisen shokin.
Josta emme ota vastuuta.

 Löysin noin kymmenennen katselukerran jälkeen
videon teksteistä virheen.
Ihan lopussa pitäisi lukea Tuuli hyytävä, Maa multava,
mutta selä lukeepi muttava. Harmillista , en saa sitä pois.

 Tässä kolme hurahtanutta akkaa,
jotka sekoittelee elämän pakkaa.
Otamme ilon irti yhteisestä ajasta, että jaksaisimme arjen kaikkine
mustine pilkkuineen.
 Nämä asut Valoru sisko
ompeli 50 v syntymäpäiviäni varten, jotka olivat keskiaika/fantasia teemaiset.
Iloista ja rytmikästä loppuviikkoa
-Valokki-

maanantai 27. helmikuuta 2012

Tulenkehrän kodassa

Soittaa voi vaikka ei olisi koskaan aiemmin soittanut,
tai käynyt soittotunneilla.
Kehärumpu on helppo lyömäsoitin, jolla pääsee mukavasti alkuun.
Huilu on jo hieman vaikeampi Valoru taitaa sen salat.
Tulenkehrän kodassa nuotio rätisee ja kipinät kohoavat
kodan kattoa kohden.
Tässä muutama video, jotka luriteltu ihan extempore, omaksi iloksi.
Itsestään voi löytää ihan uusia puolia, kun antaa vain mennä.
Liika kontrolli ja tiettyjen sääntöjen noudattaminen tukahduttavat luovuuden.
Nuoteista emme välitä, sävelet tempaamme tuulesta ja nuotion loimusta.

 
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin tehdä videoita you tubeen,
niissä on toivomisen varaa ja muutama painovirhe paholainen.
Eipä haitannee.

Siitä vain kaikki rummuttelemaan, tanssimaan ja
ilakoimaan.
-Valokki-

lauantai 30. lokakuuta 2010

Vesi

Raikasta veden solinaa lauantai-iltaanne.


Kuvat otettu vanhasta roomalaisesta kylpylästä Kreikassa