Palapelin osanen

Tummuvassa illassa valo muuttuu siniseksi kankaaksi tähtikarttojen taakse. Muutamat valonsäteet juoksevat eksyneenä sinne tänne pimenevällä taivaalla. Kaikki näyttää hekeksi pysähtyvän, juuri kun pimeys ottaa valon viittansa alle. Puiden lehtinen kahinassa, yölinnun laulussa, aallon liikkeessä tyhjä hetki, jonka väliin ikuisuus kutoo jo nauhaa ja liittää tätä hetkeä, sekunteja loputtomaan kudelmaan.

Kaikki on pehmeää, tyyntä ja hiljaista, ajatuksenikin unohtavat loputtoman tarpeensa kertoa lisää kaikesta menneestä, tulevasta ja tulemattomasta. Ajatukset halauavat kertoa loputtomasti asioita. Ne rakastavat kertoa kaikkea noloa, epäonnistunutta ja pelottavaa, jota minulle on tapahtunut tai voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä ja ellei minulle niin varmaankin jollekkin läheiselleni. Siksi siirrän ajatukset tarpeettomana läheisen puun oksalle puliskoon siellä.

Tyhjä hetki tuntuu jatkuvan loputtomiin, ikuisuuden puikkojen kilinä on tauonnut ja kudelma pysähtynyt. Tyyneydessä ja ajattomuudessa leijuen voin nähdä itseni ja koko elämänvirran kokonaisena, kauniina, eheänä ja täydellisenä. Osana tätä kokonaisuutta, elämällä tätä pientä elämääni, olen pisara, josta elämänvirta koostuu. 

Olen palapelin osanen joka täyttää kokonaisuuden,

 vaikka koko kuvaa näe en,

 ymmärrän sen suuruuden.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Jos tuijotat vain tummia pilviä

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Mitähän minä sitten tekisin jos?

Kuluva kevät ja kesä on ollut haasteellinen, stressaava, kuluttava painajaismainen ja paljon muuta ei niin ihanaa ja seesteistä. Auringon valon leikkiä kasvoilla ja unenomaista lepotilaa, sitä se ei ole ollut. Kaipaisin nyt jo niin paljon ihan tavallista tasaista ja tylsänkin tapahtumatonta elämää.
Rakkaan ihmisen vakava sairastuminen mullistaa maailman, saa pois raiteiltaan imaisee mukaan pyörteeseen jossa kadottaa helposti oman itsensä ja elämänsä. Päällimäisenä ja vallalla ovat ajatukset " Jos vain jaksan annan kaikkeni ja yritän niin paljon kuin vain voin kaikki muuttuu vielä hyväksi.. muuttuuko?" Milloin väsymys iskee niin lujaa, ettei enää jaksa taistella, välittää, huolehtia, murehtia ja pelätä kaikkea mahdollista tulevaa ja tulematonta.? Voinko lievittää kipujen kanssa riutuvaa, omalla tuskallani? Millon tulee hyväksyntä siitä, että en voi tehdä enempää?

Jatkuva piiritanssi ja piruetit viikatemiehen kanssa muuttavat ihmistä, ilo jää taka-alalle ja ahdistus sumentaa ajatuksia. Lapsenomainen ajattelu saa vallan, että voisin kannatella rakasta ihmistä ja estää edessä olevan, jotenkin muuttaa maailmankaikkeuden käsikirjoitusta. Silloinkin kun ei tarvitsisi huolehtia, rientää jo järjestelemään tulevaa mahdollisien ongelmien varalle. Oma elämä jää elämättä, "ei sen niin väliä minä jaksan kyllä".. jaksanko, tunnistanko oman väsymykseni? Osaanko ottaa etäisyyttä silloin kun tarvitaan?

Mitä minulle kuuluu? kysyn peilin naiselta jonka tukka hassotaa sinne sun tänne ja silmien alla varjot ovat saaneet syvemmän värin. Unettomat yöt, väliin jäänet ateriat ja jatkuva kuristava pelontunne vatsassa murentavat hiljalleen. Pitkään jatkunut huolitilanne on ohjannut toimintani automaattiohjaukselle jossa ei ole järjellä paljoa sanottavaa. Olen muuttunut outojen olojen orjaksi, holtittomien pelkojen hottentotiksi.

Mitähän minä sitten tekisin jos ei tarvitsisi murehtia ja huolehtia? Mitähän minä sitten tekisin jos en eläisi toisen tuskassa ja kivussa, surisi sumentunutta mieltä ja mennyttä ilonpilkettä silmissä.?
Mitähän minä sitten tekisin jos..?
Loputtomien jossittelujen jälkeen jäljelle jää vain hyväksyntä ja luottamus siihen, että kaikki tapahtuu lopulta niin kuin on tarkoitus.

-Valo Ki-

Koteloituneet ajatuskaavat

Koteloituneet ajatuskaavat ovat takertuneet tajunnan pinnalle. Hukkasinko jotain matkalla itseeni? Kadotinko langan punaisen?. Ongelmana on ajatus iso ja mutainen. Hyppivä mieli ja loputon sanojen ajatuskieli, rakentaa pitkiä lonkeroita esteeksi eteen, etten voi uida kirkkaaseen avaraan mieleni veteen.
 Epäilevä ajatuskin lymyilee jossain lähistöllä, "olenko jo tässä pelissä häviöllä?"
Muutos kulkeee nousevan auringon kehrällä ja viimeisellä illan valon säteellä? Joka silmänräpäyksellä, sydämen lyönnillä.
Kaikki liikkuu ei paikoilleen jää, vaikka pysyvyyttä suunnittelee ihmisen pää.

Etukäteen eletyt kauhut ja koukeroiset pelon polut, on kuljettu ristiin rastiin, poljettu alleen samalla koko elämä. Näkemättä hetkeä, joka juuri nyt on käsillä. Kirkkaan mielen lasin läpi voin nähdä itseni tuolle puolen, ymmärrän en häviä koskaan kokonaan kun kuolen. Leijua voin pelottomassa virrassa hiljaa, aika niittää vasta kypsää viljaa.

Olen paljon pohtinut, mielen hälyä, opittuja ajatusmalleja, takertumisesta pysyvyyteen, pelkoja, sekä kaiken hetkellisyyttä. 

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Ikuisuuden kuiskaus

Kuiskaus, niin hiljainen kuin vaimea tuuli. Nainen sen kuuli seisoessaan tyynellä rannalla, varpaat hautautuneena syvälle valkoiseen hiekkaan. Se sivelee hiljaa äänettömyyttä, kiitäen pimeästä esiin kuin nuoli. Jokainen hetki piirtyy ruutuihin, joista ikuisuus kerrostuu. Huolettomalta näyttää hän seistessään siinä pellavaisen hameen olkain pudoneena alas, hiukset päivän tuulen pörröttämänä. Kuulaan järven pinnalla kiiltävät tähtien hijastukset, jotka uppoavat sen pohjattomaan tummaan sineen. Pyöreät rantakivet lepäävät kiltisti kylki kyljessä veden rajassa, niistä huokuu vielä auringon lämpö.

Aamu on jo kaukainen kuvajainen, nauha tummia ja kirkkaita sekunteja, jotka täyttyvät sydämen lyönneistä, luonnon sykkeessä liikkuen. Joukko yölintuja lehahtaa viereisen puun oksille, ne järjestäytyvät huolellisiin riveihin, kiinni toistensa lämpöisiin kupeisiin. Äärettöman aavan reunasta jo kauan sitten matkaan lähtenyt tuulenvire saavuttaa rannan. Se pyörähtää naisen hiuksissa ja yrittää oikoa rypistyneen hameen helmoja, nykien niitä joka suuntaan. Pian se kuitenkin väsähtää kuin vanhus, viimeisillä voimillaan pyöräyttää muutaman spiraalikuvion valkoiseen hiekkaan ja rojahtaa sitten uupuneena lepäämään.  Aurinko on heittänyt horisonttiin kultaisen nauhuksen, joka sammuu ja häviää sekin. Tumma yö laskeutuu kaiken ylle.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Maisemaan kadonnut

Istun rannalla ja katselen veden keinuntaa. Taivas on syvän sininen, muutama pilvi kulkee eksyneenä sinessä. Valo juoksee aalloilla ja piirtää siihen kirkkaita juovia. Vesi liikkuu hitaasti edestakaisin, se kiipeää rantakiville ja liukuu sitten laiskasti kivien väleihin. Ilma on täynnä lintujen ääniä. Laulurastaan sävelessä on nousevia ja laskevia nuotteja, sekä muutama kertosäe jossa sävel nousee korkeille kirkkaille koukeroille.

Suljen silmäni ja annan auringolle luvan leikkiä kasvoillani. Sen kosketus on  lämmin ja ystävällinen.  Ajatukset hidastuvat ja taukoavat lopulta kokonaan. Pienen hetken viivyn ajatuksettomassa tilassa, oloni on kevyt ja rauhallinen. Voisin kadota tähän hetkeen ja maisemaan, joka on niin kirkas ja levollinen. Jättäisin rannalle lapun, jossa kertoisin tulevani takaisin kun sopivalta tuntuu. Laittaisin pienen kiven painoksi lapun päälle, ettei ilkikurinen tuuli lukisi sitä riepottelu aakkosin. Sulkisin silmät, liukuisin maisemaan, hetkeen jossa olisin  valo, laineiden liike, linnun laulu ja syvän sininen taivas.

-Valoa ja iloa viikkoosi-

-Valo ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Täysikuu Tammikuu

 

Fullmoon Tammikuu

Nimi : Suden kuu, vanhakuu, kultakuu, kuu jälkeen joulun.

Pakkanen ja lumi tiukentavat otettaan nukkuvassa maisemassa. Yöt ovat pitkiä ja ravinnon lähteet luonnossa ovat niukat. Menneinä aikoina susia olisi metsästetty, koska ne hakeutuivat kylien reunamille etsimään ruokaa. Tammikuun täysikuu on suojelun kuu. Työskentelyä parempien rajojen asettamiseksi. Se on aika tarkastella tottumuksia ja rajoja. Luopua niistä asioista, jotka eivät palvele meitä enää. Aika keskittyä sisimpään, sekä kehittää sitä.

Nyt on aika tarkastella tavoitteesi. Tämän täydenkuu aikaan on suojaavaa tehdä suojelu annospusseja, sekä puhdistaa vettä Imbolc juhlaa varten. Värejä: musta valkoinen hopea. Yrttejä: basilika, meirami (ilo, rauha, rakkaus ja suojelu). Kiviä: hematiitti, kvartsi, lumihiutale obsidiaan.

Hematiitin sanotaan olevan maadoittava ja tervettä talonpoikaisjärkeä sekä eloonjäämisviettiä edistävä kivi, se antaa myös keholle voimaa. Hematiitti stimuloi keskittymistä, poistaa itse asetettuja rajoituksia.

Kvartsin esim. ruusukvartsi, sitriini ja ametisti. Kvartsin avulla voi päästä huonoista tavoista tai tottumuksista, se on myös ajatusten ja selkeyden kivi. 

Obsidiaanilla on suojelvia ominasuuksia. 

Suojelu pussukka

Voit valmistaa suojelupussukan, oranssista kankaasta, oranssi on tasapainon väri. Laita pussukkaan jokin jänistä kuvaava esine, kuva tms. Jänis edustaa valppautta. Yrttinä/öljynä voit käyttää laventelia joka tuo voimaa ja vahvuutta. Laita pussukkaan myös obsidiaani suojelemaan. Voit "ladata" pussukan täydellä kuulla. Käänny etelän suuntaan, joka edustaa suojelua.

Voit lausua vaikka seuraavat sanat tai omasi jotka tuntuvat hyvältä:

"Tässä puhtaan energian kirkkaudessa kutsun ja hyväsyn universaalin suojelun ja turvan, itselleni sekä rakkaimmilleni, rarauksetta ja rajoituksetta. Tämä tai jotain parempaa ilmaantuu nyt minulle. Ja niin se on. "

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen