Koteloituneet ajatuskaavat ovat takertuneet tajunnan pinnalle. Hukkasinko jotain matkalla itseeni? Kadotinko langan punaisen?. Ongelmana on ajatus iso ja mutainen. Hyppivä mieli ja loputon sanojen ajatuskieli, rakentaa pitkiä lonkeroita esteeksi eteen, etten voi uida kirkkaaseen avaraan mieleni veteen.
Epäilevä ajatuskin lymyilee jossain lähistöllä, "olenko jo tässä pelissä häviöllä?"
Muutos kulkeee nousevan auringon kehrällä ja viimeisellä illan valon säteellä? Joka silmänräpäyksellä, sydämen lyönnillä.
Kaikki liikkuu ei paikoilleen jää, vaikka pysyvyyttä suunnittelee ihmisen pää.
Etukäteen eletyt kauhut ja koukeroiset pelon polut, on kuljettu ristiin rastiin, poljettu alleen samalla koko elämä. Näkemättä hetkeä, joka juuri nyt on käsillä. Kirkkaan mielen lasin läpi voin nähdä itseni tuolle puolen, ymmärrän en häviä koskaan kokonaan kun kuolen. Leijua voin pelottomassa virrassa hiljaa, aika niittää vasta kypsää viljaa.
-Valo Ki-
©Asta Gyldén-Lahtinen
Hyvin kirjoitettu! Mielessäni liikkuu samanlaisia ajatuksia.
VastaaPoistaOlen lueskellut paljon kirjallisuutta, lukemani on herättänyt pohdintaa. Ihmisen mieli on kummallinen ja sen koukerot mystiset. Oman ajatusmaailman tarkestelu on mielenkiintoista puuhaa.
PoistaMutta onneksi ihan itse saa päättää mitä tekee ja mihin takertuu :) Voi uskaltaa heittäytyä, mutta heittäytymättömyys vaatii sekin rohkeutta.
VastaaPoista