Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Viikonloppuna

Viikonloppu oli sään puolesta loppujen lopuksi hyvä, vaikka aluksi näytti siltä, että on kylmää ja harmaata. Lauantain olimme retkellä sisareni kanssa Vuorresalon harjuilla. Koko päivä siinä meni, kuvailimme ja nautimme kauniista päivästä, keitimme nokipannukahvit ja söimme eväitä.

Pulputettiin ja parannettiin maailmaa, tulimme takaisin polkua pitkin pimeän hämyssä, punarinta lauloi niin huumaavasti ja samoin laulurastas. Jäimme oikein polulle seisomaan ja kuuntelemaan kaunista konserttia, kunnes..? kuului yhtä äkkiä joku kumma ärrpurr pusikosta. Aikaisemmin näimme siellä jonkun pyllyn? vilahtavan. Emme jääneet arvailemaan, mikä äänen sai aikaan, vaan astelimme hilppalujaa autolle. Laitan tästä retkestä, enemmän kuvia Alfheim valokuvasivulleni.



Sunnuntaina haravoin pihalla, oikein oli kaunis ja mukava ilma. Tuomessa oli jo pienet nupun alut, sinivuokot olivat tulleet esille kukkapenkissä.


Pellolla vesilammikossa oli vain lokkeja, viikolla siinä oli sorsia ja töyhtöhyyppiä, Lokki tuijottaa lammikkoon, aivan kuin ajattelisi "Kerro, kerro, kuvastin" .


Hyvää työviikkoa kaikille!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Vastaan tulevaa

Aamuisin ajellessa töihin on ihanan valoisaa, matkanteko sujuu mukavasti. Ympäristöönkin kiinnittää enemmän huomiota, kun ei tarvitse niin keskittyä ajamiseen liukkauden tai pimeyden vuoksi. Työmatkani viimeiset 15 minuuttia kuluvat kaupungin läpi ajamiseen. Ruuhkaiset jonot kulkevat kummallakin ajokaistalla hitaasti eteenpäin. Eräänä aamuna huomasin, että valoisuuden ja ehkä uusien lasieni vuoksi, NÄIN kaikenlaista vastaantulevissa autoissa.

Monta hartaasti haukottelevaa, saatoin melkein laskea hampaiden paikat (amalgaami). Tiukka ilmeistä porukkaa oli melko tavalla, sekä sellaisia lasittuneita katseita, mahtoivatko olla viellä hereillä?. Rattiin rummuttelevia, jump pump, rytmein matkaavia, aurinkolasein vaikka aurinko ei paistanut. Kännykkään puhuvia, joiden autot uhkaavasti aurasivat minua päin, sekä nenän ja korvan kaivajaa oli par kappaletta. Aina joukkoon mahtuu myös ainakin yksi Me, my self and I, joka keksii itselleen, kaksikaistaisella, kolmannen kaistan. Onhan hän porukan tärkein ja kiireisin heppu, muut väistelee ja hätä jarruttelee. Jonkun kädet huitoivat hurjasti kuin ropelit, luulin että minulle viittelöi, taisi kuitenkin olla hands free korvassa.. luulen. Huulipunaa lisättiin erään ratin takana, voileipää haukattiin toisessa. Ja sitten yksi ystävällinen hymy! Siinähän sitä olikin yhdelle aamulle.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Kolottaa ruotoa, vääntää muotoa.

Huomaan juttelevani, "Ovatko sormet päättäneet olla tänään, Atrian nakki?, vai isompi Popsi nakki? tai jotain siitä väliltä." Olen kait nyt hyväksynyt, että minulla todella on krooninen sairaus. Yritin kyllä lääkärille ehdottaa, että eikö keksittäisi minulle jokin mukavampi diagnoosi. Sitten luin eräässä blogissa, syöpää sairastavan ihmisen, elämän viimeisistä hetkistä. Taas kului nenäliinaa ja kyynelkanavat oli lujilla, samoin kuin silloin kun luin lapsensa menettäneen äidin tarinaa. Häpesin itsekästä ininääni, tämän sairauteni kanssa voin sentään elää, toden näköisesti hyvääkin elämää. Joten, kiitos elämä tästä reumastakin, ehkä se saa minut kulkemaan hitaammin, huomaamaan ympärilläni tapahtuvat asiat paremmin ja kiitollisuutta se opettaa.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Fasaani morsiamen surullinen loppu

Aikaisemmin lomaviikollani katselin, kuinka fasaanit tanssahtelivat ja kisailivat. Niillä oli kevättä rinnassa, seudun komein kukkofasaani pisteli parastaan.



Se oli valinnut tulevaksi morseimekseen kauniin kiiltävä sulkaisen fasaani neitokaisen, ahkerasti kukko tanssahteli, juoksi pää kenossa, kanan perässä, eikä päästänyt sitä hetkeksikään silmistään, voi sitä lemmen riemua.


Eräänä päivänä kukko kuitenkin oli taas yksin, se kipitteli ympärinsä paniikinomaisesti, silmät haritellen sivuille. Sen päivän jälkeen en nähnyt enää kiiltävä höyhenistä neitokaista.



Tänään kävellessäni, läheisen puron reunalla huomasin jotain erikoista, pajujen ja puskien oksilla tuulessa heilui höyheniä. Kun tarkastelin ympäristöä tarkemmin, huomasin maassa paljon fasaanin sulkia, jotka kiiltelivät auringossa, voi kuinka ne olivat kauniita. Olin aikaisemmin nähnyt, kanahaukan liitelevän monena päivänä, ympäröivien peltojen yllä,  luulen että nyt sillä oli vatsa täynnä.




Keräsin paljon mukaani höyheniä, niistähän voisi joskus tehdä jotain, tai ne ovat sellaisinaankin kauniita. Olin iloinen löydöstäni, mutta surullinen fasaani morsieamen kohtalosta. Fasaanikukko sen sijaan, patsastelee ja pörhistelee pihassa uusien morsiamien ympärillä, se tuskin muistaa enää, hohtava sulkaista neitokaista.







maanantai 12. huhtikuuta 2010

Luontaislääkettä

Lauantai valkeni harmaana olin odottanut kaunista ilmaa, aurinkoa jolla saisin ladattua itseeni vauhtia. Keräsimme kuitenkin tavarat ja suuntasimme mökille. Matkalla iloiset kevätpurot, juoksivat kilpaa vastaan pitkin hiekkatietä, sulavedet kuohuivat joka paikassa. Järvi oli vielä jäässä, mutta kurjet olivat tulleet! ja joutsenet, niiden kirkkaat äänet tervehtivät meitä suon laidasta. Sydänalassa läikähti ilo, muistan kuinka olin hyvästellyt ne syksyllä haikein mielin. Katsellut niiden katoamista horisonttiin, kuunnellut surumielisenä kaikkoavia ääniä.



Läheinen metsä veti puoleensa, sinne oli ihan pakko päästä. Olin matkalla nähnyt että lumi oli sulanut sieltä, sammal mättäät odottivat houkuttelevina. Vanhat kuuset ja männyt seisoivat vaitonaisina utuisessa ilmassa. Astuin metsään varoen, kuin lupaa kysyen. Kävelin syvemmälle, aika tuntui katoavan, eilinen ja huominen jossain toisaalla. Löysin kaatuneen puunrungon jolle kävin istumaan, kuuntelin hiljaisuutta. Puut huojuivat ääneti, latvuksissa kulki pehmoinen tuuli. Kurkien äänet kuuluivat jostain kaukaa, huolet ja alakuloinen olo valuivat vaivihkaa mielestä, sammalille, puiden koloihin, tarttuivat tuulen vireeseen, katosivat. Määrittämättömän ajan kuluttua löysin itseni kävelemässä takaisin mökkipolkua.





Keveämmin askelin, suuntasin mökille, nuuhkaisin ilmassa leijuvaa savun hajua, pääsisin pian lämpöisiin löylyihin. Olen kaikesta huolimatta, onnellinen nainen.



Sunnuntaina, odotettu aurinko alkoi paistamaan iltapäivällä. Teimme siskoni kanssa valokuvausretken, tutkailimme sulavia jäitä ja kosken kuohuja, laitan niistä kuvia valokuvasivuni Alfheimin puolelle. Näillä luonnonlääkkeillä, on taas hyvä ponnistaa alkavaa viikkoa päin. Hyvää työviikkoa kaikille!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Viikonloppua kohden

Työviikko takana, perjantain levollisuus viipyilee nurkissa, kiireettömyys hivelee väsyneitä lihaksia ja mieltä. Vaikka työviikko ei olisi ollut erittäin kiireinen, silti perjantaina mielen valtaa keveys, vapaus! Voin tehdä mitä haluan, uppoutua mielipuuhiin, ehkä valokuvata,  tai mennä retkelle tai..ellei sitten tiukka yliminä kitise korvaan. "Ikkunalaudalla on pölyä", "nyt olisi ihan pakko, lajitella vaatekaapin sisältö", "et kai vain ole laiska?" syyllisyydentunne ja  liian tiukkaan suunnitellut aikataulut, vievät ilon vapaapäivien hetkistä ja imevät energiaa. Joten ottetaan rennosti, hetki kerrallaan, kaikki ajallaan.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Pääsiäistä



Kaikille iloista, valoista, rauhallista, pääsiäisen aikaa.