Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




tiistai 25. heinäkuuta 2023

Eletyt päivät

 

Joissain päivissä on enemmän aikaa, tähtipölyä ja taikaa.  Minuutit venyvät rajattomiksi ja niiden merkitys häviää. Silloin surffaan ajan aallonharjalla vaivatta, ajattomuuden kuplassa. Kaikki on kevyttä, ilmavaa ja helppoa. Ilo ja innostusus kannattelevat päivää. Tasapaino ja rauha asettuvat sisimpään ja tunnen kuinka elämänvoima sykkii kehossani vapaana ja voimallisena. .

Sitten on päiviä, jolloin olen kuin vikaan viritetty soitin. Jumittunut ohjelma tietokoneessa,  joka lataa ja lataa mutta ei valmistu. Tahmeaan aineeseen tarttunut möhkäle. Aina, väärään aikaan väärässä paikassa ja myöhässä jostain, jossa olemisesta ei ole mitään tietoa. Nämä päivät voivat olla kiduttavan pitkiä kärsimyspolkuja, tai sitten ne sujahtavat käsistä kuin liukas saippua suihkussa. 

Illalla ihmettelen sotkuisen päivän vyyhtiä ja totean, että se on solmuja täynnä. Hyvin sekava aikaansaamattomuuden ja väsymyksen synkkä performanssi.

Nämä eletyt päivät, täynnä niin erilaista elämää, silti yhtä arvokasta. 

Kiitos elämästä!

tiistai 14. helmikuuta 2023

Rakkaudella Ystäville!


 

Ystävät ovat kuin timantit harvassa ja arvokkaita. Sisareni ovat arvokkaimpia ystäviäni elämässäni, meidän elämämme kietoutuvat toisiinsa syntymästä kuolemaan jatkuen vielä sen jälkeenkin, rakkaus on nide joka ei katkea koskaan. Rakkaiden kolmen sisareni, ja siskontytön  lisäksi minulla on ollut joitain ystäviä, mutta vain muutamia tosi ystäviä.

Minä muistan sinut, olet osa tarinaani, elämääni ystäväni. Vuodet ovat kuljettaneet meidät ehkä erilleen, elämät kulkenneet omia polkujaan tahoilleen, mutta muistan sinut. Sinulla on aina paikka sydämessäni ja ajattelen sinua lämmöllä. Ystävilleni!


Elämä oli avoinna meille, kaikki oli mahdollista. Elämä oli jännittävää, jokainen päivä tuntui seikkailulta, johon eivät huolet tai turha murehtiminen kuuluneet. Nuoruus ja elämänilo pulppusi suonissamme. Kuljimme käsikkäin koulupäivinä, niin oli kai turvallisempaa, vaikka emme rautaniitti takeissa toki pelokkailta näyttäneet..muille. Joimme ensimmäiset pussikaljat kallellaan olevan riihen kulmilla ennen tanssilavalle menoa, sekin antoi rohkeutta, tai vauhtia, tai jotain.

Pyöräilimme jopoilla vesisateessa ja kuuntelimme Uriah Heepiä, Sladea, Black Sabbathia ja Deep Purplea. Ensirakkaudet ja ensimmäiset sydänsurut. Elimme parasta aikaa elämässämme, nuoruuttamme, mutta kasvoimme ja aikuistuimme. Tiemme erkanivat elämä täyttyi muilla asioilla,  kohti perheiden perustamista, lapsia, töitä kiirettä, elämän pyörrettä.

 Muistan sinua niin lämmöllä Heli.


Miehemme olivat veljeksiä, mutta eivät samanlaisia. Tapasimme siis heidän kauttaan ja välillemme muodostui ystävyys, joka antoi molemmille paljon. Jaoimme useita hetkiä keskustellen, jakaen ja pohtien asioita. Usein se oli vain helppoa yhdessäoloa, ajan viettämistä olemista, elämän jakamista. Pienet lapseni ja useat hoitolapset pyörivät ympärillä, mutta se ei tahtia haitannut.

 Matkustimme Mallorcallekkin samaan aikaan ja paikkaan, nautimme auringosta ja mukavista hetkistä. Silloin en sitä ymmärtänyt, kuinka paljon sain tukea vaikeisiin asioihin elämässäni, toivon myös antaneeni sinulle jotain. Kun muistelen noita osin tosi "mustia vuosia" elämässäni muistan sinut siellä valonpilkahduksena ja ilona. Muutto toiselle paikkakunnalle ja uusi elämä vetivät meitä erilleen ja hiljalleen yhteydenpito hiipui ja väheni.

Ajattelen siuna aina, erityisellä lämmöllä Taina ja (Pekka).

 

Me tapasimme leikkipuistossa, saman ikäiset lapset ja hoitolapset leikkivät päivittäin yhdessä. Silloisen taloyhtiön hiekkalaatikon reunalla jaoimme omaa ja lastemme elämää. Useita päiviä, viikkoja, vuosia. Kerroimme kipeitäkin asioita, asioita joita ei jaeta muiden kanssa. Olimme lähes päivittäin tekemisissä, teimme retkiä vietimme äiti-lapsi arkea yhdessä. Valokuva-albumissani lapsemme hymyilevät kesän rusketus poskillaan ja tukat vauhtitakuilla. Sinun kuvassasi en näe, enkä nähnyt silloin vierestä vaikka olin niin lähellä, isoa asiaa elämässäsi. Ei mikään ollut muuttunut, paitsi kaikki muuttui. 

 Olen kiitollinen sinulle niistä yhteisistä ystävyyden vuosista, kiitos Lenita.

Me asuimme samassa talossa ja tapasimme ulkona sisäpihan puiston penkillä. Olimme molemmat lasten päivähoitajia ja päivittäiset ulkoilut ja yhteiset tekemiset nivoutuivat ystävyydeksi, jota ei useamman kymmenen vuoden ikäero haitannut yhtään. Meillä oli samanlainen huumori ja olit aina valmis hoitamaan myös minun lapsiani jos he tarvitsivat tilapäistä hoitopaikkaa. Saatoin juosta pihan poikki "paskaa maailmaa" turvaan sinun höyryävän kahvikuppisi ääreen, jonka kanssa nautimme aina makoisat leivokset. Vappusima oli bravuurisi, vaikka se saikin vatsan hieman pörisemään ja päässä heittämään. Olivatkohan hiivat ja sokerit kohdillaan? Teimme yhdessä useamman ulkomaan matkan ja pääsin ensimmäisiä kertoja oman kotimaan ulkopuolelle näkemään maailmaa laajemmin. Olimme ystäviä pitkäään..

Kiitos ystävyydestäsi sinne taivaaseen Riitta


Paikkaansa elämässä suuntaa urallaan voi joutua etsimään kauan. Mikä on minun juttuni, mitä voin/haluan tehdä työkseni? Opiskelua, tähtäimessä sairaanhoitajan pätevyys. Tapasin sinut ensimmäisenä koulupäivänä, kaikki oli uutta ja jännittävää, mutta yhdessä se alkoi sujua mukavasti. Teimme esseitä satoja sivuja, laskimme lääkelaskuja, valmistimme opetusvideonkin yhdessä. Opintovuodet olivat tiiviitä ja täynnä iittejä ja parasiitteja, mysiiniä ja muuta kovin paljon aivotyötä vaativaa, jotta muistaisi kaiken ja myös oppisi jotain.

 Työtä vaativat tehtävät tuntuivat kevyemmiltä tehdä, kun teimme niitä yhdessä. Kaiken opiskelun ja puurtamisen keskellä meistä oli tullut hyviä ystäviä. Lopputyönkin pakersimme yhdessä, jonka esitystä jännitin silloin niin, että olin pyörtyä. Valmistuimme molemmat, ilman mitään kehuja loistavin arvosanoin. Meitä yhdisti samanlainen sinnikkyys ja tavoitteet opiskelussa. Sen jälkeen työelämä imaisikin meidät pyörteeseen ja sellaiseen tahtii, jossa katosi yhteydenpito ja yhetys katosi jonnekkin...elämän ja työn sekaan.

Muistan sinua lämmöllä Niina.


Työelämä, tuo yksi elämän tärkeimpiä asioita. Nautin työstäni, mutta en nauttinut siitä kuinka minun piti sitä toteuttaa. Potilas oli minulle ennenkaikkea ihminen ja olisin halunnut hoitaa jokaista kokonaisuutena ja yksilönä. Siihen ei ollut varattuna aikaa ja ”aikaleimasin” jolla seurattiin aikaa jonka käytin jokaiseen potilaaseen, ei helpottanut asiaa. Kiirettä, vaatimuksia, jatkuvaa muuttuvaa uutta asiaa ja projektia potilastyön lisäksi vei voimia ja kallista aikaa itseltään, siis tärkeimmältä jonka vuoksi teimme työtä, vai teimmekö sitä potilaille? Vai tilastoille joissa kaikki näyttäisi tehokkaalta. Työyhteisö ei ollut paras mahdollinen ja voisin kirjoittaa siitä kitkerän monisivuisen esseen, jossa ei sanoja säästeltäisi, jätän sen nyt omaan arvoonsa.

 Minua potkaisi kuitenkin melkoinen onni kun sain kaiken tämän keskellä sinut työparikseni. Meillä luisti jutut, usein yhteistyö ja rinnakkain työskentely oli riemukasta ja hauskaa. Muistan nauraneeni monet kerrat väärällään, sinun hauskaa tapaasi esittää asiat. Käytit myös paljon aikaa potilaiden asioiden selvittelyihin ja huolehdit, että hoito ja hoidon jatkuvuus toteutui. Ihailin sitä, kuinka sydämellä ja tunnollisesti hoidit heitä. Olimme hyviä ystäviä myös työn ulkopuolella. Elämällä oli kuitenkin minulle raskaampia juttuja varalla, joiden vuoksi jouduin luopumaan työstäni ja siirtymään lopulta työkyvyttömän elämään, josta olen ollut kovin surullinen. Meidän päivämme täyttivät jatkossa aivan erilaiset asiat.

Muistan sinua erittäin lämmöllä Tina!


Muistan sinut ystäväni, olet osa minun tarinaani aina!

Rakkaudella Asta.

Routa porssan kotiin ajaa

 

 


 Routa porsaan kotiin ajaa, niin ennen tavattiin sanoa kun joku lähti "paskaa viskaten" menemään, mutta joutui toteamaan, että paluu olisi sittenkin paras vaihtoehto. Aiemmin ajattelin että blogien yhdistäminen olisi hyvä juttu ja kaikki sujuisi jotenkin helpommin, mutta ei toisin kävi. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että palajan tänne "häntä koipien" välissä. Jatkan tätä vanhaa blogiani, se vain tuntuu jotenkin luontevammalta. Joten täällä tavataan ja voi taas lukea erinäisiä höpinöitäni, kaikki joita se kiinnostaa.

Terveisin Asta.