Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapaino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapaino. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. syyskuuta 2021

Hathajooga


Ensi viikolla käynnistyvät jälleen odotetut syksynVaasaopiston kurssit. Valinnanvaraa on jokaiseen makuun aika kivasti. Itse olen aikaisempina vuosina osallistunut esim. hathajooga tunneille. Olen pitänyt tästä joogamuodosta sen lempeyden ja rauhallisuuden vuoksi. 


Tänä vuonna odotan kuitenkin ensimmäistä tuntia pienin kauhunsekaisin tuntein. Fyysinen kuntoni on nollarajan alapuolella, kulunut kesä on ollut haasteellinen, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Siitähän reumasairauteni on riemastunut ja kipittänyt aivan uusiin atmosfääreihin eri niveliin tehden minusta "robottikävelijän". Liikkumiseni on jäykkää ja katkonaista, liikeradat ovat pienentyneet ja ne ovat puutteelliset. 

En aio antaa sen kuitenkaan "lyödä kapuloita rattaisiin", vaan aion osallistua tunneille, vointini sallimissa rajoissa. Venyn niihin asentoihin ja asanoihin, kuin kehoni antaa kullakin kerralla periksi. 


Tämän syksyn ohjaaja on minulle entuudestaan tuntematon, mutta luotan siihen että hän osaa asiansa ja huomioi erilaiset osallistujat.  

Hathajooga on yksi tunnetummista joogamuodoista ja se on ollut lähtökohtana monille myöhemmille joogasuuntauksille. Hathajoogassa liikkeet ovat pehmeitä ja fyysiset asennot (asanat) tehdään hitaammin kuin muissa joogalajeissa. Liikkeisiin yhdistetään hengitysharjoitukset (paranayama). Liikkeiden, meditaation  ja hengitystekniikoiden avulla pyritään löytämäänä kehon ja mielen tasapaino.

Sana hatha on sanskritia, ha tarkoittaa aurinkoa ja tha kuuta. Ajatuksena on löytää sisäinen rauha tasapainottamalla näitä kahta energiaa kehossamme.

Sanotaan, että lempeä hathajooga sopii kaikille ikään tai kuntoon katsomatta ja erinomaisesti niille, joilla on ongelmia selän tai nivelten kanssa.



Hathajoogan harjoittamisella on useita positiivisia vaikutuksia, sekä kehoon, että mieleen. Kun mieli ja keho tasapainottuvat, stressi ja siihen liittyvä väsymys ja muut oireet helpottavat. Elämänilo ja energisyys lisääntyvä. Harjoitukset saavat aikaan hyvänolon tunteen ja psyykkiset voimvarat lisääntyvät.

Kehollisesti hathajooga notkeuttaa ja venyttää lihaksia, sekä nivelsiteitä, jonka seurauksena  nivelet pysvät paremmin joustavina.


Hathajooga myös edistää ruuansulatusta, sekä verenkiertoa ja auttaa oikeanlaisen hengitystekniikan löytymisessä Erilaiset kehon virheasennot, jännitys-ja kiputilat vähenevät. Hyvän harjoituksen seurauksena keho on rentoutunut ja latautunut sekä psyykkisesti, että fyysisesti.


Iloisin ja odottavaisin mielin ensi viikon ensimmäisille tunneille.

-Asta-

 

maanantai 16. elokuuta 2021

Meditointi portti sisäiseen rauhaan


Tänä aamuna istuin terassilla aikomuksena meditoida. Portti sisäiseen rauhaan, on välillä lukossa tai tie portille on pahasti tukossa ajatusmelun keskellä. Olen aikaisemmin hiljentynyt ja meditoinut vaihtelevalla menestyksellä. Välillä olen saavuttanut rauhallisen ja tyynen olotilan, jossa viipyminen ei ole tuntunut vaikealta. Päinvastoin leijuva rauha on tuntunut niin hyvältä, ettei olisi halunnut lopettaa. Tässäkin asiassa pitkäjänteisyys palkitaan ja jo viikon päivittäisen harjoittelun jälkeen puliseva mieli on taustalla hieman rauhoittunut.


Suljen silmäni ja keskityn hengityksen rauhalliseen kulkuun, siihen kuinka ilma kulkee sisään ja ulos, sisään ja ulos. Esiin pyrkivä ajatus vaatii kuitenkin huomiota, tiedostan sen, hetken se yrittää yliotetta, mutta en kiinnity siihen, vaan annan sen mennä. Se saa liukua eteenpäin. Hengitän sisään ja ulos... sisään..äääk asento on huono ja niskassa tuntuu jännitystä ajattelen.. Asennon korjaus ja keskittyminen jälleen hengitykseen. Useat korjausliikkeet eri kehon asennoissa ja mielessä vaanivien ajatuskoukkujen ohitusten jälkeen putoan jonnekin pehmoiseen, olo kevenee hiljalleen.



Kuulen ympäröivän luonnon selkeämmin, puiden lehtien kahinan heikossa ilmanvirrassa, linnun siipisulkien suhinan sen lentäessä ohi. Tuuli käy poskillani ja tutkii kasvojani, käy hiuksissani ja siirtyy sitten pitkästyneenä helisyttämään läheistä tuulikelloa.

Kuukausien huolitila on asettunut lihaksiini ja vatsanpohjaani. Se on saanut pääni ampiaispesäksi, josta sinkoilee irrallisia ajatuksia, haahuilen ja unohtelen asioita. Nyt  kaikki tuntuu siirtyvän kauemmaksi ja tunnen syvää rauhaa ja kiitollisuutta kaikesta hyvästä mitä näidenkin päivien keskelle on sopinut. Aivan kuin harteille laskettaisiin Arkkienkeli Mikaelin suojeleva ja parantava viitta. Asiat asettuvat nätisti paikoilleen ja tunnen, että minä ja rakkaani olemme turvassa. 


Elämä voi kuljettaa meitä välillä hurjalla "kärrykyydillä" jossa tulemme satutetuiksi, matkalla opimme kuitenkin jotain arvokasta. Opimme luottamaan omiin voimiimme, sisäiseen ääneen ja tyyneyteen. 

Meditointi on oivallinen tapa katkaista ajatusten kehä, joka pyrkii kasvamaan ja sotkeutumaan itseensä. Mieli ja keho rentoutuvat ja ikuinen "puliseva höpöttäjä" pään sisällä rauhoittuu. Itsellä pään sisällä tuntuu olevan useampi höpöttäjä, siellä on tarinankertoja, "huolirulla Ulla", kriittinen tuomitsija, iloinen onnistuja, asioiden etukäteen järjestäjä, vihainen taistelija ja usea muu. Ei siis ihme, että joskus tunnen uupumusta pääni sisäisestä sekamelskasta.

Silloin kun mieli tuntuu oikein levottomalta, eikä meditointi lähde onnistuakseen käytän rauhallista musiikkia, lausun mielessä positiivista rauhoittavaa mantraa tai käytän apuna ohjattua meditaatio nauhoitetta. 


Vaihtelu ja erilaisten menetelmien käyttö voi olla myös hyvä keino pitää kiinni harjoittelusta. Toisille taas sopii säännöllinen rutiiniluontoinen tapa meditoida, myös erillinen meditointiin tarkoitettu tila /huone tai huoneen nurkkaus kauniisti koristeltuna, voi auttaa pääsemään helpommin rauhalliseen olotilaan.

Meditoinnin jälkeen voin jatkaa levollisena ja tyynenä alkanutta päivää.

Tyyneyttä ja rauhaa mieliinne :)

-Asta-

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Anteeksianto osa 4 Anteeksianto itselle


Itselleen anteeksi antaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin toiselle anteeksi antaminen. Se voi olla jopa  paljon vaikeampaakin. Olemme usein hyvin tuomitsevia ja ankaria itsellemme. Voi olla myös vaikea tunnistaa omia vihantunteita itseään kohtaan, mistä ne tulevat, mikä ne aiheuttaa.


Mielessä voi velloa määrittelemätön pahaolo ja jatkuva tunne että on epäonnistunut, tuntuu että elämä on sarja vääriä päätöksiä ja tekoja. Tunne voi kalvaa sisintä tiedostamatta. Voimme myös olla ihan tietoisesti koko ajan itsellemme vihaisia, arvostella, mitätöidä, soimata ja ruoskia jatkuvasti. Tyytymättömyys itseen voi johtua monista eri asioista.


Tulisi osata olla itselle armollinen, sillä vääriä päätöksiä ei ole olemassa, on vain erilaisia valintoja. Epäonnistumisia ei ole, on vain erilaisia tuloksia, kuin odotimme. Tarkastelemalla neutraalisti asioita jotka ovat menneet omasta mielestä päin honkia, voi löytää niistä ehkä jonkinlaisen myönteisen lopputuloksen. Aina se ei ole ihan heti selvää, mutta myöhemmin  ehkä havaittavissa.

Itselleen voi olla hyvin vihainen myös siitä, että on antanut toisen ihmisen kohdella itseään huonosti, ehkä kärsinyt useita vuosia henkistä alistamista mitätöintiä, ohi elämistä tai ruumiillista väkivaltaa. Alistunut työpaikkakiusaamiseen jne. Jossain sisimmässä voi kuulua pieni vihainen ääni "Miksi et tehnyt mitään, miksi annoit tämän tapahtua? Miksi sallit kaikki nämä julmuudet?

Silloin kun olemme aihauttaneet toiselle pahaa mieltä ja loukanneet, tunnemme luonnollisesti syyllisyyttä. Sen lisäksi, että pyydämme loukatulta anteeksi, meidän pitää antaa myös itsellemme anteeksi. Näin voimme toipua tilanteen aiheuttamista syyllisyyden tunteista.


Jos osaisimme ajatella niin, että kaikissa teoissa, sanoissa, valinnoissa ja elämäntilanteisa joita ehkä kadumme olemme kuitenkin tehneet parhaamme sillä ymmärryksellä ja niillä voimavaroilla ja resursseilla jotka olemme osanneet ottaa juuri silloin käyttöön. Hyväksyntä ja armollisuus ovat tärkeitä, jotta voi antaa itselleen anteeksi ja jatkaa eheämpänä elämää eteenpäin. 

Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme :)

-Asta-
 


perjantai 13. elokuuta 2021

Anteeksianto osa 3 Miten voisimme helpottaa anteeksi antamista?


Olen ajatellut aina, että lepyn helposti ja annan myös anteeksi helposti. Kuitenkin olen huomannut, että joitain asioita en ole antanutkaan anteeksi, vaikka olen niin itselleni uskotellut. Olen saattanut sanoa loukkaajalle, että hän on saanut anteeksi, mutta.. asia kaihertaa kuitenkin mielessä välillä ja saa ikäviä katkeruuden ja kaunan tunteita pintaan. Olen luultavasti vain painanut asian taka-alalle, jonne se on jäänyt kummittelemaan. 

Tänään pohdin, mitä keinoja voisimme käyttää, jotta anteeksi antaminen olisi meille helpompaa?.Alla joitain asioita, jotka olen kokenut itselle hyviksi, mukana on myös muiden viistaita ajatuksia.

Alussa kannattaa käydä läpi tunteet mitä tapahtumaan liittyy. Usein tilanne aiheuttaa surua, vihaa, pettymystä, häpeää ja tunnetta, että on tullut nöyryytetyksi. Puhuminen auttaa aina, puhua voi läheisille tai luotetulle ihmiselle. Asiaa voi käydä läpi myös loukanneen henkilön kanssa, jos se on mahdollista, ilman, että tulee lisää negatiivista tunnetaakkaa. Älä yritä antaa anteeksi, ennenkuin olet käsitellyt asian itsesi kanssa.


Meitä loukanneen asemaan asettuminen voi ehkä helpottaa asian käsittelya ja voimme yrittää ymmärtää hänen motiivejaan. Ihminen on erehtyväinen, kaikki toimivat joskus väärin. Aina ei kuitenkaan ole helppo ymmärtää toisen motiiveja ja voi kokea loukkaukset suoranaiseksi ilkeydeksi ja pahansuopaisuudeksi. Alussa ei ehkä edes voi ymmärtää toista, se voi tuntua silloin liian vaikealta asialta.

Taustalla on hyvin usein ymmärtämättömyyttä, voimattomuutta, kateutta ja muita alhaisia tunteita, kuten myös ajattelemattomuutta ja väärinymmärryksiä. Loukkaajalla on aina joku tarve jota hän yrittää täyttää satuttamalla. Oma paha olo, riitämttömyyden tunteet jne.


Anteeksianto prosessiin kannattaa sitoutua, että se voi onnistua. Aika ajoin pintaan tulevat vihan ja katkeruuden tunteet ovat luonnollisia, mutta niitä ei kannata jäädä jauhamaan, vaan suunnata ajatukset johonkin muuhun. On myös olemassa asioita, joita ei voin kertakaikkiaan antaa anteeksi. Sekin on hyvä tiedostaa, mutta ei antaa sen hallita tunteita ja elämää.


Helpottavana voi kokea myös mielikuva harjoitukset. Kirjoita ajatukset tunteista, irtipäästöstä ja anteeksi annosta paperille. Paperin voi säilyttää ja lukea uudelleen tarpeen tullen, tai sen voi polttaa ja ajatella samalla, kuinka asia palaa tulessa pois. Tämän voi tehdä useaan kertaan. Samoin asian voi sanoittaa itselle, sanoa ääneen "Minä annan tämän asian anteeksi sinulle X sillä ei ole enää valtaa minuun" jolloin sen voima pienenee. Tämänkin voi tehdä useaan kertaan.

On hyvä tiedostaa:

että anteeksi ei tarvitse antaa velvollisuuden tunteesta

eikä siksi, että niin kuuluu tehdä

ei siksi, että toisella olisi parempi olo

Anteeksi annetaan lähinnä meidän oman itsemme ja hyvinvointimme vuoksi.

 

-Asta-