Tiuku, riuku ja liuku

Hassu runo putkahti paperille,

kun katselin lumista maisemaa ikkunasta.

Runo koostuu päättömästä loppusointujen sekamelskasta.

Valkoinen tiuku heiluu tuulessa

luminen riuku vinkuu viimassa

pehmoinen liuku kiikkuu ilmassa

tuulinen kaiku soljuu tiimassa

kiteinen haiku uinuu ajassa

iloinen raiku paisuu majassa.

-Valokki-

Kuutamolla

Hopeisessa kuunvalossa kuulen hiljaisuuden,

näen näkymättömän varjot,

äänettömyyden kuiskaukset jotka

piirtävät huurteisia henkäyksiä ikkunaruutuun.

Syvässä tummassa taivaansinessä

upottavan huikaiseva äärettömyys,

 johon tähdin kirjotut ikuisuuden kartat.

Huomisen pilvillä näen kultaiset reunat.

-Valokki-