Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




maanantai 21. syyskuuta 2015

Kiitoslaulua

Luumupuu huojuu tuulessa yltäkylläisyys oksillaan. Soikeiden täydellisten hedelmien pinta on saanut jo kauniin värin. Aurinko sivelee lehtien lomasta suuria hedelmänippuja, ladaten niihin lämpöä.
Saapastelen sinisen sangon kanssa puun juurelle.
Juttelen puulle onnessani kuinka kiitollinen olen tästä valtavasta sadosta.

Puu huokailee painavan taakan alla, oksat laahaavat jo lähes maata.Se sanoo kyllä olevansa kiitollinen, että laitoimme sille tukiteippejä ja lautoja. Nyt puu kertoo kyllä olevansa hieman väsynyt. Lupaan helpottaa sen taakkaa tänään ainakin sinisen sangollisen verran.


Kypsät hedelmät napsahtelevat kannoistaan helposti irti, ne ovat täydellisen kauniita.Yksi toisensa jälkeen ne pomppivat iloisesti sinisen sangon pohjalle.Olen niin kiitollinen ja iloinen, että laulun luritus pyrkii ilmoille huuliltani. Jostain läheltä lehvistöjen seasta kuuluu punarinnan sirkutusta. Sekin tuntuu laulavan onnesta, monisävelinen kaunis sirkutus täyttää ilman.


Jatkan laulelua ja päätän yrittää laulaa lintua, se on rohkeaa se. Äkkiä huomaan olevani pienten tarkkaavaisten silmien tähtäimessä. Kasvoistani kymmenen sentin päässä istuu luumupuun oksalla punarinta. Näyttää ihan siltä, että se haluaisi istua silmälasieni sangalle. Jatkan lauluani ja punarinta omaansa, siinä me laulamme. Hetken tunnen jopa osaavani laulaa lintua, minusta tuntuu ihan siltä.
Välillä lintu lentää sinisen sangon reunalle ja tarkistaa etten ole poiminut raakoja luumuja.
 Se palaa eteeni oksalle ja katsoo pienillä mustilla nappisilmillään suoraan sieluuni, kuinka kaunis ja täydellinen voikaan olla luontokappale. En tiedä kuinka kauan laulamme ja kurkkunikin on jo aivan karhea, kun punarinta päättää palata kauempana laulaneen toisen lajikumppaninsa luokse.
Putoan kuin taiasta takaisin luumupuun juurelle, enkä osaa enää laulaa lintua ja huomaan sangon olevan täynnä tummia luumuja. Saapastelen niin kiitollisena sisälle.
Olen kiitollinen elämästä. 
Olen kiitollinen luumuista.
Olen kiitollinen pienestä punarinnasta.
-Valo Ki-
©Asta Gyldén-Lahtinen