Leijun
keskellä syvää sineä, olo on niin hyvä, keveä. Jostain
kulkee editseni värein loistava kaari leveä.Tiukuja,
tiukuja olen uneen liukuja.
Kaarella
istuu pieni valkotukkainen hahmo rukki edessään. Hentojen
sormien lomitse tanssii utuinen hopeinen nauha. Se on niin kaunis.”Unen kehrääjä”
kuiskaa pieni valohahmo olkapäälläni.Voin
nähdä nauhan kauniit sävyt kun se kiertyy välkehtiväksi vyyhdiksi. Osa
nauhasta muuttuu tummaksi, lähes mustaksi.Unen kehrääjä
nappaa nopeasti pienet kiiltävät sakset jotka kilahtavat vain kerran ja
tumma osa nauhasta leijailee siniseen tyhjyyteen.”Painajaisia,
huolia” Kuiskaa valohahmo.
Unen kehrääjä
katsahtaa minuun pienillä lähes mustilla silmillään, joissa pilkahtaa
hetken hyväntahtoisuus. Hän ojentaa minulle hopeisen välkehtivän vyyhdin,
sanoen.”Ole
hyvä, opi lukemaan sitä niin voit tehdä ehkä toisenlaisia valintoja” Tarkastelen
vyyhtiä ymmälläni, kun katson nauhaa tarkemmin voin nähdä
siinä pieniä valoruutuja, joissa jokaisessa on kuvia.”Ne
ovat uusia koottavia unia”, kuulen sanottavan.
Suljen
silmäni ja kuljetan nauhaa sormieni lomitse. Kuvat siirtyvät kirkkaina
mieleeni. Ensin ne ovat epäjärjestyksessä. Kuvien tarina katkeilee
välillä ja muuttuu sekavaksi. Lopulta
vyyhdin luku alkaa onnistua ja pääsen mukaan uneen. Leijun,
leijun, näen pienen keijun…….
Kauniita unia kaikille!
-Vako Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen
Ps. valokuvat ovat hieman rakeisia, ne ovat ihka ensimmäiset revontuli valokuvani ja uudella kuvankäsittelyohjelmalla käsitellyt.
