Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




torstai 29. joulukuuta 2011

Ajan heijastumat

Ennen kuin astun uuteen, käännän katseeni hekeksi taaksepäin.
Katselen, muistelen, tarkistelen kulunutta vuotta.
Kuluneen ajan heijastumat, tiivistyvät kirkkaiksi palloiksi,
poimin niitä yhden kerralla käsiini.
Iloiset hetket haluaisin kerätä itselleni.
Surullisten pallojen voisin antaa pomppia kauas,
etäälle minusta.

Katselen silti suruja ja epämielyttäviä asioita sisältäviä palloja.
 Ne ovat sameita ja kylmäävät sormiani.
Otan niitä rohkeasti käteeni, katson niiden läpi ja
näen vaikeuksien mukanaan tuomat kokemukset.
En elä niitä uudelleen, enkä jää niihin kiinni,
vaan päästän ne leijumaan käsistäni.
Ne muuttuvat keveiksi ja hiipuvat hiljaa pois.
Odotan, että ymmärtäisin niiden tarkoituksen.

Kerään iloa ja hyvää mieltä sisältäviä ajan palloja.
Ne ovat kirkkaita ja kauniita, lämmittävät käsiä,
saavat sisimmän laulamaan iloista säveltä.
Päästän kuitenkin nekin varoen leijumaan pois.
Iloinen sävel jää silti luokseni, muutama tumma
sointi juoksee hetkellisesti sävelessä, sotkematta 
 kokonaista laulua jota haluan seurata.

Toivon, että eteenpäin lähettämäni iloiset pallot,
pomppisivat luoksesi, tuoden mukanaan
hyviä ja onnellisia hetkiä Uuteen Vuoteesi!
-Valokki-

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua !

Joulu on hiipinyt pimeästä, vesisateen seasta huoneisiin ja mieleen, ihan huomaamatta.

Toivon teille kaikille Hyvää ja Iloista Joulua!
-Valokki-

lauantai 3. joulukuuta 2011

Ajatuksen reunalla

 Raskaat pilvet liikkuvat hiljaa, liukuen alhaalla maisemassa.
Ne eivät päästä valloilleen sisällään piilevää vesimassaa.
Harmaus ja hiljaisuus ympäröivät minut.
Näkymätön salaperäisyys verhoaa sisälleen jotain, mitä en voi nähdä.

Istun ajatuksen reunalla, vieraassa maisemassa, enkä saa ajatuksesta kiinni.
Olen niin reunalla, että lipsahdan ajattelemattomuuteen.
Kun putoan, toivon että ajatelemattomuuteni olisi hyväntahtoista
ja harmitonta, eikä loukkaisi ketään.
Mielen nurkassa kyyhöttää orpona myös, muutama positiivinen ajatus.
Ne eivät pääse eteenpäin, koska negatiiviset ajatukset
ovat niiden edessä, isoina ja vahvoina.
 Vartija kertoo, että jokaista negatiivista
ajatusta varten minun olisi lausuttava
kuusi positiivista ajatusta ilmoille,
tai ainakin ajateltava niitä tiiviisti ja ahkerasti.
Posiitiiviset ajatukset mitätöivät ja hävittävät
lopulta kokonaan negatiivisuuden ja pahat ajatukset.


Positiivisuuden eteen on kuitenkin tehtävä lujasti töitä,
negatiivisuus kasvaa ihan itsestään.
Annan ajatusten vartijalle joululomaa,
olen itse hetken ihan ajattelematon.
Jos ajattelenkin, niin vain pieniä, kivoja, iloisia ja turvallisia asioita.

Positiivisia ajatuksia kaikille
-Valokki-

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tarinanpunoja ja ajatussolmu

Tarinanpunoja istuu pöytänsä ääressä, katselee pimeään iltaan,
varjot leikkivät ikkunaruudulla.  Tarinanpunoja on surullinen,
 eikä haluaisi mennnä tarinaan, koska pelkää senkin olevan murheellinen,
kuten olonsakin.
Hänestä tulisi vain surullistakin surullisempi, mutta tarina ei anna periksi.
Kynä kuljettaa tarinaa, vai tarina kynää. Mistä se tulee?
Mikä sitä tuo? Taika tarttuu sormiin, kuljettaa
tarinanpunojaa satuun. Eteen tulee kuitenkin
ajatussolmu, se kököttää keskellä tarinapolkua,
 se on iso ja monimutkainen. Punoja ei pääse sen ohitse,
vaan joutuu kiertämään kehää. Lopulta hän turhautuu ja heittää kynän pois,
haroo hiuksiaan ja mutisee. Tarina-ajatukset näkyvät ihan solmun takana.

Punoja näkee nyt jonkun muunkin, kulkemassa samassa tarinassa. 
Kuka on eksynyt samaan tarinaan?, se on harvinaista, mutta ei mahdotonta.
On olemassa yhteisiä tarinasieluja, jotka elävät tietämättään
samaa tarinaelämää. Elämäänsä he elävät erillisinä,
 mutta heillä on yhteinen tarinamaailmansa.

Taika tarttuu uudelleen tarinanpunojana hihaan, 
kuljettaa taitavasti solmun ohitse, juoksuttaa juonta.
Punoja kutoo innoissaan koukeroita, nivoo monta ajatusta samaan nippuun.
 Hän pudottaa muutaman ajatuksen pois, karsii, poimii yhden sivuun heitetyn,
pienen, suloisen ajatuksen takaisin tarinaan. Se näyttää niin onnettomalta,
muiden hujan hajan makoilevien, laiskojen ajatusten joukossa.

Tarinanpunoja huomaa, että nykii saman tarinan reunaa, tarinassa olevan
toisen punojana kanssa. Kumpikin nykii suuntaansa ja tarina
on mennä pilalle, levitä, venyä ja revetä. Onneksi tarina
on sitkeä ja niin iso, että siitä riittää kumpaisellekin.
Lopulta, hyvässä sovussa, punojat lähtevät juoksuttamaan juonta omaan suuntaansa.
Vaikka kirjoittavatkin samoilla kirjaimia, he kulkevat nyt omassa
tarinassaan, lupasivat käydä vieraisilla
toistensa tarinoissa, koska he pitävät toisistaan.

 Tulikohan tästä tarinasoppa mausteinen,
maukas ja hyvän makuinen.?

Jään nyt joksikin aikaa tarinaan, sellaiseen virkistävään ja mukavaan.
Siinä tarinassa voisi olla iloista naurua, paljon raitista ilmaa, liikuntaa,
uusia ihmisiä, innostusta ja hyvää ruokaa.
Palaan muutamien viikkojen kuluttua.
Ps. jos tarinassani on internet yhteys, saatan käväistä välillä tarinan
ulkopuolella, teitä tapaamassa.
-Valokki-

maanantai 31. lokakuuta 2011

Kiitollisuutta

Maisema elää hiljaa, tuuli kulkee varoen, kuiskauksina,
puiden alastomilla oksilla.
Istun rannalla itseni kanssa.
Kysyn mitä minulle kuuluu tänään?
 Tuuli kiertyy heinän korteen,
taivuttelee ja ravistelee sitä hetkisen.
Aallot puhuvat vain lempeitä asioita, rupattelevat kotoisasti.
Suljen silmäni, leijun, aalloilla lailla keijun.
 Haluan jäädä tähän hetkeen, lempeään ajan keinuun,
 joka heijaa verkkaisesti, 
olemassaolon ja elämän kehässä.
Hiljainen rauha täyttää mielen,
tuo sisimpään kiitollisuuden,
kaikesta tästä.
 Rauhallista ja lempeää viikkoa!
-Valokki-

torstai 27. lokakuuta 2011

Kuka minä olen? ja Olen oma itseni haaste

Sain Runotalon Sarilta, Kuka minä olen ja Olen oma itseni haasteen. Sain myös Aikatherinelta haasteen, jossa saan kertoa kolmesta itselleni tärkeästä asiasta. Päätin yhdistää haasteet. Kiitos vielä Sarille ja Aikatherinelle, olen saanut paljon iloa blogeistanne. Ajatuksia ja pohdintaa, sekä riemun pilkahduksia elämään. Blogit ovat myös turvasatamia, jonne voi pujahtaa hiljentymään ja
nauttimaan sanojen ja ajatusten voimasta.Yritän tähän haastevastukseen saada jotain uuttakin itsestäni, jota en ole aiemmin kertonut.

Keski-Suomessa 60-luvun kynnyksellä, tulin maailmaan pienessä punaisessa mökissä. Perheemme neljänneksi lapseksi. Järven laineilla kimalteli kesän aurinko ja ilman täytti pääskysten lento.
Tämän olen kyllä kertonut aiemminkin

Mitäs muuta, no lapsena minulla oli kalju pää ja kauan. Isosiskoni oli vallan huolissaan,
epäili mahtaako tuolle kuulapäälle tulla tukkaa ollenkaan. Tuli sitä aikanaan. Pelkäsin pienenä pinkkupäitä ja rumeluksia (luurankoja ja mörköjä). Elin sadun maailmassa, olin ihan varma, että lähimetsässä isossa kivessä oli ovi tonttujen ja keijujen maailmaan. Vaikka olin "kiltti" lapsi, pamautin naapurin poikaa kivellä otsaan. Kun hän haukkui ystävääni läskiksi.

Minulla oli mielestäni "töpselikärsän" mallinen nenä, sieraimet sojottivat taivasta kohti.
Kuljin monta aikaa vetäen nenääni käsin alaspäin, ei se auttanut :( Katselin peilillä sivuprofiiliani joka, oli mielestäni perin outo. Lapsi parka, "töpselikärsäni" oli tulevista murheistani pienimpiä.

Rakkaimmat ja tärkeimmät asiat maailmassani tänään ovat,perheeni,  kolme lastani,  neljä lastenlastani, kolme sisartani ja äitini. Sisareni ovat rakkaimpia ystäviäni, joiden kanssa saan olla ihan oma itseni. Saan heiltä myös valtavan paljon tukea ja voimme jakaa ilomme joita on paljon, sekä murheemmekin.
Luonto on erittäin tärkeä, se on ystäväni, iloni ja terapeuttini. Kun kuljen luonnossa, en ole milloinkaan yksin.Vierelläni henkii näkyvän lisäksi näkymätön maailma.Valokuvatessani, yritän välittää kaikille pienen osan ihmeellisestä maapallostamme.Toivon, että ihmiset voisivat nähdä kuvieni kautta,
pieniä arvokkaita luonnon ihmeitä joita tulisi suojella ja vaalia. Sadun, sekä mystiikan maailmat kiehtovat, unien maailmoista puhumattakaan.Satujen, tarinoiden ja runojen kautta pääsen jännittäviin seikkailuihin,joihin haluaisin tempaista lukijanikin mukaan. Haaveena on ehkä joskus saada julkaistua jotain.
Rakastan myös kotiani ja kotoilua. Kauniit asiat ja esineet ilahduttavat esteetikon silmiäni, sisustan mielelläni, mutta kierrättäen. Olen hurahatanut hiljattain myös kokkailuun ja leipomiseen." Hellin" perhettäni kaikenlaisin uusin ruokakokeiluin, sekä jälkiruuin ja leipomuksin. Luulin aiemmin, etten pidä ruonalaitosta, mutta se oli kiireen luomaa harhaa. Aina ruokakokeilut eivät ole iloisia yllätyksiä, mutta yritystä riittää. Uskaltaisitko sinä maistaa?
Olen ollut nivelreuman vuoksi sairauslomalla lähes vuoden. Nyt olen kuntoutustuella /työkyvyttömyyseläkkeellä toistaiseksi.Tulevaisuuteni työelämässä on täysin avoinna. Mahdollista on, että en ehkä kykene enää tekemään työtä, mutta en murehdi sitä. Pääasia on, että elämä tuntuu siedettävältä ja mukavaltakin, edes ajoittain. Luotan siihen, että kaikki järjestyy, niinkuin on tarkoitus.

Nuorena minulla oli hyvä itsetunto ja uskoin kaiken olevan mahdollista. Olen ollut hetkessä eläjä, innostuja uusien asioiden kokeilija. Aiemmin uskoin, jos olen hyvä, ystävällinen ja kiltti,
myös minua kohdellaan hyvin. Elämä on opettanut raakalla kädellä, ettei niin aina ole. Olen kohdannut paljon julmuutta ja väkivaltaa, joka on kohdistunut sekä mieleeni, että kehooni piinaavan pitkiä aikoja.
Olen ollut katkera, masentunut ja vihainen. Olen itkenyt niin paljon, ettei itkua lopulta enää tullut, enkä halunnut enää elää. Olin ihan tyhjä, tyhjä uuden kasvun tulla.
Kaikki vastoinkäymiset ja tuska, ovat kasvattaneet minua omaksi itsekseni.Vaikka suru ja paha mieli, ovat jättäneet varjon sisimpääni, ne ovat tehneet myös minut vahvemmaksi ja ymmärtäväisemmäski.
Ilman menneisyyttäni, en tänään olisi minä, tällaisena. En anna katkeruuden, tai vihan asua sisimmässäni, koska se tekee sairaaksi. Lähettämällä ystävällisyyttä ja rakkautta eteenpäin, se kiertää lopulta luokseni moninkertaisena.Olen onnellinen hetkestä, pienistä asioista, elämästä. Olen onnellinen omituisesta luonteestani ja taidosta nauraa itselleni, sekä nähdä asioiden positiiviset ja koomiset puolet. Olen kiitollinen myös taidostani antaa anteeksi ja sellaisesta ymmärtämyksestä jota en aiemmin osannut. Lapsenmieleni, sadunmaailman ja uskoni hyvyyteen olen säilyttänyt.Olen löytänyt voimia, joita en ennen tiennyt olevan olemassa.

Mutta, Kuka minä olen? Jostain sisimmästä on vastaus muotoutumassa, se muuttuu,
se elää ja selkeytyy. Seuraavassa hetkessä hämärtyy, muuttuu epäselväksi, jatkaen sitten kasvuaan.
Minuksi, omaksi itseksi, kokonaiseksi ihmiseksi. Ehjäksi kokonaiseksi. Tulenko valmiiksi?Saanko vastauksen, siihen kuka minä olen? Tässä elämässä.
-Valokki-

Vaikeaa on jälleen valita kenelle haasteen lähettäisin.
mutta lähetän haasteen eteenpäin
tietenkin sisarilleni Kaarnikalle,
Valorulle ja
Seijamarjatalle,
sekä Kikille ja
Mantelille,
jotka ovat lämminsydämisiä ja
ihani blogiystäviä.

Iloista viikonloppua kaikille!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Dance of the Vampires / Vampyyrien tanssi

Hiuksia nostattavan upea musikaalielämys
Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Taidokkaat mahtavat lavasteet ja upea musiikki olivat huikea kokemus.
Jännitystäkin riitti, verellä tai kauhulla ei mässäilty,
vaan musikaali keskittyi taidokkaaseen esiintymiseen,
upeaa tanssia, sekä laulua. Pidin tästä valtavan paljon,
uusintaesityksen liput ja pian, sillä kaikkea ei ehtinyt millään nähdä.





Kannattaa käydä ehdottomasti katsomassa.
Hauskaa viikkoa kaikille!
-Valokki-

torstai 20. lokakuuta 2011

Väsyttää !!

Olen ollut varmasti karhu entisessä elämässäni. Nyt olisi aika heittää
pihkanappi pyllyyn ja kömpiä talvipesään. Lämpimään ja hämärään hiljaisuuteen, käpertyä kipparaan ja vaipua horrokseen.Väsyttää, väsyttää ja taas väsyttää. Kellistyn tämän tästä sohvan nurkkaan,
lattialle. Nojatuoliin ja mihin milloinkin. Olen hajamielinen ja hajanainen, en osaa oikein tarttua mihinkään. Aloitan sitä ja tätä, sekä toista oikein valmista ei tule.
Voisin matkata unieni maailmassa, koko talven. Nähdä ihania ja ihmeellisiä asioita. Olla ihan huolia ja kipuja vailla. Velvollisuudet eivät yltäisi sinne, nykimää hihasta ja kitisemään syyllisyyttä korviini. Uisin unieni ystävän saukon kanssa, kirkkaissa puroissa, joissa vesi helisi kristallisina raikkaina helminä.Istuisimme välillä rannan kiville vaihtamaan ajatuksia, meillä olisi varmasti jotain opittavaa toisiltamme.
Unieni maailmassa, jos niin haluaisin olisi aina kesä ja lämmin. Lempeä tuuli kuivattaisi turkkimme ja tukkamme tuota pikaa.Ympärillämme olisi paljon valoa ja linnunlaulua. Puron reunat pursuisivat kukkia, joissa satumaisen kauniit perhoset lepuuttelisivat siipiään ja nauttisivat makoisaa mettä.  
Unieni maailmassa voisin olla myös itse saukko, se olisi kätevämpää, silloin kun tahtoisin ystäväni kanssa pidemmille uinti ja sukellusretkille. Sukeltaisimm notkeasti syvälle, purosta johtavaan onkaloon joka veisi meidät toiseen maailmaan. Kalojen ja veden valtakuntaan. Voisin vaihtaa ajatuksia meren asukkien kanssa, kunhan oppisin puhumaan saukkojen kieltä, veden alla se on varmasti vielä vaikeampaa.

Unieni maailmassa olisi paljon rakkautta, lempeyttä ja hyväksyntää. Sieltä puuttuisi kokonaan ilkeys ja itsekeskeisyys, sekä oman edun tavoittelu. Ihmiset jotka ottaisin unimaailmaan mukaan, oppisivat pian
ettei vahingoittavien lausahdusten tai edes ajatusten viljeleminen onnistu. Ne kaikki vain kuivaisivat rusinoiksi jotka rapisisivat pieniin laatikoihin, joita näkyy runsaasti unimaailman polkujen varrella.
Niistä voi napsia suunsa makeaksi, jos makean nälkä yllätää. Niissä ei enää maistu lainkan ilkeyden tai katkeruuden kitkeryys.

Unimaailmastani puuttuisi täysin myös, brändit, trendit ja tuotteistaminen.Tulosvastuu, vastuualueet ja kiire. Niillä ei ole sinne mitään asiaa. Sieltä puuttuisi myös, pelko, väkivalta ja egoismi.
Saasteet, sodat ja narsismi.
Olen kuitenkin ajatellut, että omalta osaltani rakennan unimaailmani todellisuutta, todellisuuteeni. Pienin teoin ja sanoin, se rakentuu hiljaa, mutta kasvaa ja vahvistuu. Todellisuuteeni otan mielelläni
mukaan pienien hyvien tekojen ihmisiä. Yhdessä maailmastamme tulee kaunis ja hyvä.
 
Unimaailmassani voisin kyllä kysyä karhulta sitä pihkanappi temppua. Se olisi kätevä, kun ylensyönti ja turhan napostelu jää päälle.Voisi nakata napin pemppuun ja olla muutaman kuukauden syömäti,
vaikka ei talviunille vaipuisikaan. Ei taida onnistua, uskon, että karhulta on jo kysytty asiaa, eikä se vastaa. Ainakin se tyyppi on varmasti kysynyt, joka alkoi kehitellä vatsalaukkujen pienennys leikkauksia ja panta kuristuksia. Varmasti myös muutama laihdutusbisnes myyntitykki on yrittänyt 
urkkia tietoja, onnistumatta. Joten jätän karhun pihkanapin rauhaan ja yritän syödä vähemmän ja terveellisemmin.


Toivon kaikille ystävällisyyttä ja rakkautta, sekä lempeitä unimaailmoja!
-Valokki-

torstai 6. lokakuuta 2011

Onnea uudelle mammulle !

Valoru! Tervetuloa hurahtaneiden mammujen ja mummien kerhoon :)
Onnea myös vanhemmille ja paapulle!




maanantai 3. lokakuuta 2011

Värikimara

Unisin silmin astelin lauantai aamulla keittiöön,
tiesin heti, että tästä tulisi hyvä päivä.
Aurinko otti minut lempeästi vastaan.
Nyt äkkiä ulkosalle.

Luonto antoi minulle kirkkaan värikimaran.
Joka jäi raikkaana kuplimaan sisimpääni,
tuoden hyvää oloa ja voimaa. Sanoja ei nyt löydy vain värien virtaa.
Haluan tarjota siitä osan teillekkin.
Olkaa hyvä.











 









Voimaa viikkoonne !
-Valokki-

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksyistä

Syksyn viileät helmat hipovat puiden oksia.
Maisema on värjäytynyt kesän jäähyväis juhlaan.
Pian on luopumisen ja levon aika.
Blogiväsymys ja muukin väsymys nykii takin liepeissä.
Niveleni kipuilevat ja joudun käyttämään kyynärsauvoja ajoittain, päästäkseni eteenpäin.
Alakuloa en suostu kuuntelemaan, se on asettunut oikein valmius asemiin.
Istuu pöydänreunalla, kattilan kannella ja olkapäällä.
Sanon sille, ettei sillä nyt ole tilaa mielessäni, siellä on paljon muuta mukavaa.
Silti se keikkuu kyynärsauvan varressa ja nauraa ilkikurisesti,
kun kömpelöistä käsistäni kimpoaa piirakkavuoka hajoten, tuhansiksi sirpaleiksi.
Otan tyynesti toisen kaapista ja jatkan leipomista.


Aurinko kultasi kauniisti syksyiset puunlatvat mökkirannassa.
Värjäsi  suon heinikkoa ja mättäitä, okralla ja kullalla.
Heitti taivaan pumpuleihin lilaa väriä.


Kurjet menivät, lauloivat kirkkain raikkain äänin.
Niiden siluetit piirtyivat pilviin jotka loistivat sateenkaaren väreissä.
Lähdön katseleminen sai
jälleen kyyneleen kirahtamaan silmäkulmaan. Niin haikeaa ja lopullista.


Illat ovat jo viileitä.
Auringon villi värileikki muuttuu nopeasti taivaalla samettiseksi pimeydeksi.


Syyskuun kuu kulkee alhaalla, suurena keltaisena juustona.
Puolikkaana se näytti kyllä vehnäpullalta. Katselin sen kulkua kauan.
Huuhkajan huhuilu kiiri kirpeässä tyynessä illassa.

Toivon kaikille iloista,  viikkoa!

Onneksi olen ollut välillä vähän paremmassa kunnossa kesällä,
päässyt ihan pohjoiseen ihailemaan luontoa.
Kuusamon lomalta, otettuja kuvia voit katsella Alfheim valokuvablogissani
-Valokki-