Vaikeaa vihanhallintaa (Sorsajahti)

Olen julkaissut tämän tarinan aiemmin jo 9 vuotta sitten, mutta se on tänäkin vuonna 20.8 Sorsastuskauden alkaessa hyvin ajankohtainen.

 

Aamun aurinko lymyilee vielä pilvien takaa värjäten maiseman vaaleanpunaisen, sinisen ja lilan hohtoiseksi. Pilvien reunat se koristelee kullan sävyin. Ilma on kirpakka ensimmäsiten yöpakkasten jälkeen. Järven peilipinta on rikkumattoman tyyni. Hento lumi ja kuurakerros kuorruttavat maiseman upeaksi. Kaksi naista kyykii rantakivikossa kameroiden kanssa onnesta väärällään. 

 

Lämpimistä makuupusseista on putkahdettu ylös ja

mökistä ulos ilman aamupalaa heti kun silmät aukesivat. Kaikki tämä ihanuus on saatava edes osittain ikuistettua kameran linssin kautta. Välillä seisahdutaan ollaan hiljaa ja vain ihaillaan vaihtuvaa värien ja valojen leikkiä maisemassa. 

Hiljaisuus saa, rauhan ja onnellisuuden hiipimään mieliin.Uljaiden joutsenien ryhmä liitää järven peilin yllä. Muutama sorsaparvikin  räpyttää ohitse viileässä ilmassa.

Äkkiä kaiken seesteisyyden rikkoo moottoriveneen äänekäs pärinä.Vene syöksyy vauhdilla esiin viiltäen järven pinnan halki ja säröille. Samalla kajahtavat laukaukset, toinen toisensa jälkeen. Mitä per....? pääsee kuvaajien huulilta. Haulikot aikoinaan kameroihin vaihtaneet kuvaaja sisarukset ovat metsästyskortin haltijoita. He ymmärtävät heti, että  pikakiitäjällä suheltavat rambot syyllistyvät metsästysrikokseen apmuessaan räpytteleviä

sorsia liikkuvasta moottoriveneestä. Se on ehdottomasti kiellettyä ja lisäksi erittäin vaarallista.

Nyrkkiä puidaan puolin ja toisin.

Huudetaankin siinä vähän hyvää tarkoittavia neuvoja suurin kirjaimin.Tuloksetta, naisten on todettava etteivät voi asialle mitään. Hetken mietitään virkavallalle ilmoittamista, josta kuitenkin luovutaan, koska pelätään mökin joutuvan mahdollisesti kostoiskun kohteeksi myöhemmin. Raivoissaan jupisten päätetään painua mökkiin aamupalalle, jos olo ja mieli siitä edes vähän paranisi. 

Seuraavana päivänä kuvausreissu suuntautuu järven toiselle puolelle, josko sielä olisi kivoja jäämuodostelmia ja maisemia kuvattavaksi. Ehkäpä kaunis auringonlasku. Sisarukset löytävät jälleen ihania yksityiskohtia joista nappaillaan otoksia. Sisarukset löytävät myös veneen joka on vedetty lumessa rannalle. Veneen pohjalla pyörivät tyhjät haulikon panokset. Veneen pohja ja lumi rannalla ovat värjäytyneet verenpunaiseksi.

Suuttumus syöskyy jälleen mieliin ja kirosanat kirpoaa kieliin.Viattomien pikku uhrien veren näkeminen saa naiset raivoihinsa. 

"Vene ei ole missään kiinni, nyt kyllä kieritetään se veteen!"ehdottaa ensimmäinen sisarista, joka jo hyppii tasakäppää ja nykii veneen laitaa. 

-"Ei me niin voida tehdä" sanoo toinen rauhoittelevasti, vaikka häntäkin kovasti juttu kiehuttaa.

-"No, heitetään edes airot veteen!" sanoo ensimmäinen hamuillen jo airoja.

"Ei me voida sitäkään tehdä, on liian valoisaa" rauhoittelee toinen jälleen.

-"No helkkari, paskotaan edes penkille jos ei  muuta, harmi että kävin juuri vessassa,

sinä et ole vielä käyny" ensimmäinen vaahtoaa.

-"Joo, mun tuurilla justiinsa kun olisin kyykkimässä luiskahtaisin varmaan kumolleni

ja liukuisin pitkin veneen pohjaa, koko "juttu" olis persiistä pipoon asti. Joten eiköhän luovuta siitäkin suunnitelmasta" pohtii toinen. Naurun remakka seuraa keskustelua ja saa suuttumuksen haihtumaan mielistä. Yhdessä tuumin pohtien sisaret tulevat tulokseen, että rambot oppivat ehkä läksynsä tavalla tai toisella, ilman heidän attentaatiaan.

Paikalta poistuttaessa vilkaistaan vielä rumasti venettä. Joskus vihanhallinta on vaikeaa, mutta se kannattaa aina.

 -Asta-

Meditointi portti sisäiseen rauhaan

Tänä aamuna istuin terassilla aikomuksena meditoida. Portti sisäiseen rauhaan, on välillä lukossa tai tie portille on pahasti tukossa ajatusmelun keskellä. Olen aikaisemmin hiljentynyt ja meditoinut vaihtelevalla menestyksellä. Välillä olen saavuttanut rauhallisen ja tyynen olotilan, jossa viipyminen ei ole tuntunut vaikealta. Päinvastoin leijuva rauha on tuntunut niin hyvältä, ettei olisi halunnut lopettaa. Tässäkin asiassa pitkäjänteisyys palkitaan ja jo viikon päivittäisen harjoittelun jälkeen puliseva mieli on taustalla hieman rauhoittunut.

Suljen silmäni ja keskityn hengityksen rauhalliseen kulkuun, siihen kuinka ilma kulkee sisään ja ulos, sisään ja ulos. Esiin pyrkivä ajatus vaatii kuitenkin huomiota, tiedostan sen, hetken se yrittää yliotetta, mutta en kiinnity siihen, vaan annan sen mennä. Se saa liukua eteenpäin. Hengitän sisään ja ulos... sisään..äääk asento on huono ja niskassa tuntuu jännitystä ajattelen.. Asennon korjaus ja keskittyminen jälleen hengitykseen. Useat korjausliikkeet eri kehon asennoissa ja mielessä vaanivien ajatuskoukkujen ohitusten jälkeen putoan jonnekin pehmoiseen, olo kevenee hiljalleen.

Kuulen ympäröivän luonnon selkeämmin, puiden lehtien kahinan heikossa ilmanvirrassa, linnun siipisulkien suhinan sen lentäessä ohi. Tuuli käy poskillani ja tutkii kasvojani, käy hiuksissani ja siirtyy sitten pitkästyneenä helisyttämään läheistä tuulikelloa.

Kuukausien huolitila on asettunut lihaksiini ja vatsanpohjaani. Se on saanut pääni ampiaispesäksi, josta sinkoilee irrallisia ajatuksia, haahuilen ja unohtelen asioita. Nyt  kaikki tuntuu siirtyvän kauemmaksi ja tunnen syvää rauhaa ja kiitollisuutta kaikesta hyvästä mitä näidenkin päivien keskelle on sopinut. Aivan kuin harteille laskettaisiin Arkkienkeli Mikaelin suojeleva ja parantava viitta. Asiat asettuvat nätisti paikoilleen ja tunnen, että minä ja rakkaani olemme turvassa. 

Elämä voi kuljettaa meitä välillä hurjalla "kärrykyydillä" jossa tulemme satutetuiksi, matkalla opimme kuitenkin jotain arvokasta. Opimme luottamaan omiin voimiimme, sisäiseen ääneen ja tyyneyteen. 

Meditointi on oivallinen tapa katkaista ajatusten kehä, joka pyrkii kasvamaan ja sotkeutumaan itseensä. Mieli ja keho rentoutuvat ja ikuinen "puliseva höpöttäjä" pään sisällä rauhoittuu. Itsellä pään sisällä tuntuu olevan useampi höpöttäjä, siellä on tarinankertoja, "huolirulla Ulla", kriittinen tuomitsija, iloinen onnistuja, asioiden etukäteen järjestäjä, vihainen taistelija ja usea muu. Ei siis ihme, että joskus tunnen uupumusta pääni sisäisestä sekamelskasta.

Silloin kun mieli tuntuu oikein levottomalta, eikä meditointi lähde onnistuakseen käytän rauhallista musiikkia, lausun mielessä positiivista rauhoittavaa mantraa tai käytän apuna ohjattua meditaatio nauhoitetta. 

Vaihtelu ja erilaisten menetelmien käyttö voi olla myös hyvä keino pitää kiinni harjoittelusta. Toisille taas sopii säännöllinen rutiiniluontoinen tapa meditoida, myös erillinen meditointiin tarkoitettu tila /huone tai huoneen nurkkaus kauniisti koristeltuna, voi auttaa pääsemään helpommin rauhalliseen olotilaan.

Meditoinnin jälkeen voin jatkaa levollisena ja tyynenä alkanutta päivää.

Tyyneyttä ja rauhaa mieliinne :)

-Asta-

Anteeksianto osa 4 Anteeksianto itselle

Itselleen anteeksi antaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin toiselle anteeksi antaminen. Se voi olla jopa  paljon vaikeampaakin. Olemme usein hyvin tuomitsevia ja ankaria itsellemme. Voi olla myös vaikea tunnistaa omia vihantunteita itseään kohtaan, mistä ne tulevat, mikä ne aiheuttaa.

Mielessä voi velloa määrittelemätön pahaolo ja jatkuva tunne että on epäonnistunut, tuntuu että elämä on sarja vääriä päätöksiä ja tekoja. Tunne voi kalvaa sisintä tiedostamatta. Voimme myös olla ihan tietoisesti koko ajan itsellemme vihaisia, arvostella, mitätöidä, soimata ja ruoskia jatkuvasti. Tyytymättömyys itseen voi johtua monista eri asioista.

Tulisi osata olla itselle armollinen, sillä vääriä päätöksiä ei ole olemassa, on vain erilaisia valintoja. Epäonnistumisia ei ole, on vain erilaisia tuloksia, kuin odotimme. Tarkastelemalla neutraalisti asioita jotka ovat menneet omasta mielestä päin honkia, voi löytää niistä ehkä jonkinlaisen myönteisen lopputuloksen. Aina se ei ole ihan heti selvää, mutta myöhemmin  ehkä havaittavissa.

Itselleen voi olla hyvin vihainen myös siitä, että on antanut toisen ihmisen kohdella itseään huonosti, ehkä kärsinyt useita vuosia henkistä alistamista mitätöintiä, ohi elämistä tai ruumiillista väkivaltaa. Alistunut työpaikkakiusaamiseen jne. Jossain sisimmässä voi kuulua pieni vihainen ääni "Miksi et tehnyt mitään, miksi annoit tämän tapahtua? Miksi sallit kaikki nämä julmuudet?

Silloin kun olemme aihauttaneet toiselle pahaa mieltä ja loukanneet, tunnemme luonnollisesti syyllisyyttä. Sen lisäksi, että pyydämme loukatulta anteeksi, meidän pitää antaa myös itsellemme anteeksi. Näin voimme toipua tilanteen aiheuttamista syyllisyyden tunteista.

Jos osaisimme ajatella niin, että kaikissa teoissa, sanoissa, valinnoissa ja elämäntilanteisa joita ehkä kadumme olemme kuitenkin tehneet parhaamme sillä ymmärryksellä ja niillä voimavaroilla ja resursseilla jotka olemme osanneet ottaa juuri silloin käyttöön. Hyväksyntä ja armollisuus ovat tärkeitä, jotta voi antaa itselleen anteeksi ja jatkaa eheämpänä elämää eteenpäin. 

Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme :)

-Asta-
 

Anteeksianto osa 2 Anteeksi pyytäminen

Anteeksi pyytäminen voi olla joskus vaikeaa, toisilta ihmisiltä se ei meinaa onnistua sitten millään. Silloinhan pitää kohdata omat kiusalliset tunteet, kun joutuu myöntää tehneensä väärin. Voi tuntua helpommalta vain jotenkin luistaa asiasta, siirtää se maton alle ja unohtaa. Vähätellä asiaa ja yrittää toimia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

 

Helpommin anteeksipyynöstä selviää ihminen, joka osaa vilpittömästi olla pahoillaan, asettua toisen asemaan ja ymmätää miltä toisesta tuntuu, hän haluaa kuunnella toista aidosti. Anteeksi pyytäminen vaatii myös kykyä nöyrtyä, sekä empatiakykyä ja tervettä itsetuntoa. Jos ne puuttuvat anteeksipyytäminen on vaikeaa.

Pelkkä nopeasti ja keveästi heitetty"Sori" tai "Olen pahoillani" ei riitä? Ne eivät ole anteeksi pyytämistä.

Anteeksipyytämistä ei kannata lykätä kovin pitkään, mutta anteeksi saamista pitää varautua odottamaan, koska se ei tapahdu ehkä ihan hetkessä, varsinkin jos moka on iso. Anteeksi antaminen voi viedä aikaa ja toisinaan voi joutua pyytämään anteeksi useampaan kertaan. Jotta loukattu voi antaa anteeksi, hänen on tunnettava olevansa turvassa ja että voi luottaa taas toiseen ihmiseen.

Anteeksi pyytäminen on selkeiden sanojen lisäksi myös toisen kuuntelemista, aitoa katumista, eleitä ja tekoja. Halua korjata syntynyt tilanne. 

Jos ja mutta..?Vielä anteeksipyyntö vaiheessakin voimme sortua selittelyyn ja jotenkin saada asia kääntymään toisen aiheuttamaksi. "Anteeksi, että sanoin, mutta kun sinä... " Anteeksi että toimin niin, en olisi tehnyt niin, jos sinä et... (eli sinä sait minut toimimaan niin.)Älä yritä vierittää syytä toisen niskoille. Selittely, vähättely eivät kuulu anteeksipyyntöön.

Niin karuta kuin se kuullostaa, me olemme kaikki vastuussa omista sanoistamme ja teoistamme. Emme voi käyttäytyä huonosti ja sitten vain vierittää sitä muiden aiheuttamaksi. Silloin kun tiedämme toimineemme väärin toista ihmistä kohtaan, on katsottava rehellisesti sisimpäänsä ja otettava vastuu teoistaan. Emme voi alkaa syyttelemään, muita tyyliin "kun sinä olit sellainen, niin minä toimin näin" Näin yritetään etsiä oikeutusta omille teoille.

Kun haluaa nähdä ja myöntää omat virheensä, on helppo pyytää anteeksi. Ikävä kyllä on olemassa ihmisiä, jotka eivät koskaan osaa nähdä omaa osuuttaan ikävissä asioissa, vaan ne ovat aina jonkun toisen syytä. Tällaiset ihmiset osaavat helposti kääntää asian aivan päälaelleen taitavalla manipuloinnilla. Saattaa käydä niin, että henkilö jota on loukattu pyytää lopulta anteeksi ja loukkaaja voi todeta jälleen, ettei vika ollut hänessä alkujaankaan.

Jos  osaamme vilpittömästi ja aidosti pyytää anteeksi, se selventää omia ajatuksia ja tunteita, sekä elämän arvoja, anteeksipyyntöön liittyvien tunteiden tunnistamisen kautta. Armollisuus itseä ja muita kohtaan edesauttaa tasapainoisempaa henkistä kasvua.

Laitan vielä alle muutaman hyvän linkin aiheesta 

https://www.parisuhdejaperhe.fi/anteeksiantamisen-vaikeudesta/

https://www.parisuhdejaperhe.fi/anteeksi-on-joskus-vaikea-sana/

-Asta-

Anteeksianto osa 1

Minulle nyt vain tuli tarve pohtia tätäkin asiaa ja koota erilaisia ajatuksia aiheesta. Keräämme mukaamme aivan liian paljon turhaa tunnetaakkaa, joka kuluttaa energiaamme ja saa elämämme tuntumaan ajoittain kurjalta ja raskaalta.
Puhutaan paljon siitä kuinka tärkeää on antaa anteeksi. Käytännössä se voi tuntua joskus hyvinkin vaikealta ja välillä ihan ylipääsemättömältä. Omat loukatut tunteet ja kiukku vyöryvät ylitse kerta toisensa jälkeen. Käytännössä pienet vähäpätöiset asiat voi ehkä antaa nopeasti ja helpommin anteeksi, eivätkä ne kerrytä tunnetaakkaa sisällämme.

Silloin kun olemme tulleet syvästi tai jatkuvasti loukatuiksi, anteeksianto on pitkä prosessi. On myös asioita joita ei voi antaa anteeksi. Meillä on oikeus omiin tunteisiimme, kiukkuun, vihaan ja pettymykseen, jota tilanne ja tapahtumat aiheuttavat.

Anteeksiantoa ei voi kiirehtiä, vaan antaa itselleen ja tunteilleen aikaa hiipua ja toipua. Vihan ja kiukun tunteisiin ei kannata jäädä vellomaan, vaikka ne putkahtavat ajoittain pintaan. Anteeksianto on tietoinen prosessi, jossa pyritään päästämään irti noista tunteista. Viha ja katkeruus, sekä anteeksiantamattomuus sitovat meidät ja energiaamme. Anteeksiannossa samoin kuin muissakin tunteiden kokemisessa pätee sama viisaus. Se mihin keskitämme huomiomme kasvaa. Voimme helpottaa prosessia, keskittämällä tietoisesti tunteemme eteenpäin vieviin asioihin. 

Katkeruutta pahaa mieltä ja kiukkua ei tarvitse siirtää pois. Saa potuttaa, saa kiukuttaa, voi vähän kiroilla ja huutaa jos se helpottaa.. mutta sitten on hyvä siirtää huomio hyviin tunteisiin.  

Katkeruus ja kauna ovat vahingollisia sekä psyykkiselle, että fyysiselle hyvinvoinnillemme. Negatiiviset tunteet aihauttavat kehossamme fyysisen stressireaktion, jonka seurauksena adrenaliinia erittyy enemmän kehoon, lihakset jännittyvät, sydämen sykkeeseen tulee muutoksia, sekä verenpaineeseen ja kehon vastustuskykyyn. Kaunan kantaminen on rakas taakka harteillamme.

Anteeksiantaminen ei muuta menneisyyttä ja tapahtuneita asioita. Voimme antaa anteeksi, mutta meidän ei tarvitse silti hyväksyä tekoja, sanoja tai tapahtumia. Tapahtuma herättää tunteita meissä vielä jatkossakin. Meidän ei tarvitse unohtaa asioita ja painaa taka-alalle. Yritämme vapauttaa ainoastaan itsemme niiden aiheuttamista tunteista, saamme asioihin etäisyyttä ja toisenlaista näkökulmaa, ne laimenevat ja menettävät hiljalleen merkityksensä. Lopulta voimme katsoa asioita lempeästi ilman noita  tunteita, silloin olemme vapaaita!!! Olemme antaneet anteeksi. Anteeksi annetaan mieletäni viimekädessä vain oman itsen vuoksi ei toisen.

Anteeksianto auttaa eniten sitä joka pystyy antamaan anteeksi, se johtaa aina jonkinlaiseen myönteiseen muutokseen ihmisessä. Myöhemmin suhde loukkaajaan voi palata ennalleen, mutta on jokaisen oma päätös haluaako vielä pitää kyseisen ihmisen omassa elämässään.

Tämä on laaja aihe, jonka kanssa olen joutunut "painimaan" omasa elämässäni paljon ja tämä postaus on vain pienen pieni ripaus asiasta. Pohdin myöhemmin myös keinoja, joitka helpottaisivat anteeksantoprosessia, sekä anteeksi antamista omalle itselle. Jotain haluan kirjoittaa myös anteeksi pyytämisestä, joka on yhtä tärkeää kuin anteeksi antaminenkin.

-Asta-

Kun elämän turvalliset ja tutut rakenteet romahtvat

 

Kun elämän turvalliset ja tutut rakenteet romahtavat, voi tuntua, että olemme tuuliajolla ja kadottaneet itsemme, pudonneet jonnekkin mistä ei löydä valoa. Silloin ihminen voi joutua ahdistuksen ja pelon valtaan. Kaikista tapahtumista huolimatta, mitä joudumme kokemaan on sisällämme ehjä ydinminä, jota mikään ei voi vahingoittaa. Vain mielemme ja sydämemme on voinut joutua särkymään, mutta ne voivat eheytyä uudelleen. 

Koettelemukset ja kolhut joita joudumme kokemaan, voivat tehdä meidät vahvemmaksi. Myöhemmin voimme olla jopa kiitollisia, näistä kokemuksista ja niiden tuomasta kasvusta. Meillä on sisimmässämme valtavat käyttämättömät voimavarat. Olemme vahvempia kuin osaamme ajatella, luottamus itseen  ja omiin voimiin kannattelee vaikeiden asioiden ja aikojen yli. 

Kun elämän tutut rakenteet hajoavat tai joudut isojen muutosten keskelle, etsi itsellesi asioita ja ihmisiä, vahvoja ja turvallisia peruspilareita. Luota siihen, että tällä kerralla elämäsi rakentuu  paremmaksi, vahvemmaksi ja onnellisemmaksi. Jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee onnellisen, tasapainoisen ja iloa tuovan elämän, joskus joudumme kuitenkin etsimään sitä pidempään. 

Elämä on jatkuvaa muutosta, joskus hidasta ja lempeää, joskus rajua ja väkivaltaista. Elämä voi lyödä arvaamatta ilmat pihalle ja polvilleen. Muutoksen, luopumisen ja toipumisen jälkeen elämässä on tilaa uudelle hyvälle tulla, asettua päiviin ja jokaiseen hetkeen. Siellä ne ovat kaikki ihanat asiat valmiina tulossa sinua ja minua varten. Ne ovat jo olemassa ja odottavat vain oikeaa hetkeä saapua.

Rakkaudella -Asta-

Matkalla omaksi itseksi

Kuinka paljon me vertaamme omaa elämäämme muiden elämään? Onnellisuuttamme jonkun toisen onneen. Voi tuntua, että jollain on niin helppoa ja onnellista, että se pistää oikein ärsyttämään sivusta katsojaa. Itse kuitenkin pyrin välttämään tällaista ajatusta, koska milloinkaan emme voi tietää, minkälainen toisen ihmisen elämä ja kokemusmaailma todellisuudessa on. 

Jos tiedän ihmisen joka kertakaikkiaan tuntuu kieriskelevän onnellisuudessa ja hyvässä tuurissa, sekä taloudellisessa vauraudessa, ei se ole minulta pois. Voin ehkä olla iloinen hänen puolestaan. Kun keskitymme puutteen tunteeseen, voimme saada vain puutetta ja tyytmättömyyttä elämäämme. Sen sijaan, että ajattelisin mitä minulla ei ole, yritän keskittyä kaikkeen siihen mitä minulla on elämässäni.

Hyvin erilaiset asiat tekevät meidät onnellisiksi ja onnettomaksi. Tapamme kohdata ongelmia on hyvin erilainen, joku itselle pieneltä tuntuva vastoinkäyminen voi olla toiselle todella iso asia. Usein ongelmissani kieriskellessä päädyn pohtimaan. Näkyykö tämä Saturnukseen saakka?, Miten iso tämä asia on oikeasti? Voisiko sen merkitys olla ehkä pienempi kuin mitä tunnen, tai voisiko se olla vähäisempi, jos annan sille vähemmän huomiota? jolloin ongelma tuntuu heti pienenevän jonkin verran. 

Yksi suurimpia oivalluksia kasvussa omaksi itsekseni oli se kun tajusin, että onnellisuus ja hyvä olo tulee ainoastaan omasta sisimmästäni, ei ulkopuoleltani. Mikään tai kukaan ei voi tehdä minua onnelliseksi, jos en löydä omaa sisäistä tyytyväisyyttäni, tasapainoani ja luottamustani.

Voimaa ja viisautta kaikille jotka ovat matkalla omaksi itseksi! Matkalla olen myös itse, välillä eteneminen on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta on tämä ihmeellinen matka!

-Asta- 

Lapsenlapsen konfirmaatiopäivä

Sunnuntaina oli vanhimman lapsenlapseni konfirmaatiopäivä. Kuinka aika onkaan kiitänyt, vuodet tuntuvat kuluvan yhä nopeampaan tahtiin, mitä enemmän on vuosia itsellä mittarissa. Vaikka muuten ei tuntisikaan itseään vanhemmaksi, vuosien hämmästyttävän nopean kulun huomaa omista lapsistaan ja lapsenlapsista. Pienet vauvan pullukkaiset jäsenet venähtävät yllättäen pitkiksi raajoiksi ja lapset sekä lapsenlapset kasvavat ohitse yhdessä hujauksessa. 

Elämä kaappaa meidät helposti otteeseen, jossa tapahtumat ja asiat kuljettavat meitä päivästä toiseen nopella temmolla. Voimme elää huomaamatta toistemme ohitse, jos viikottaiset tai päivittäiset kuulumiset tai tapaamiset jäävät vähäisiksi.

Juhlat joissa koko perhe ja sukulaiset kokoontuvat yhteen ovat tärkeitä tapahtumia joiden jälkeen ainakin itsellä on aina niin hyvä olo, kun on saanut tavata kaikkia tärkeitä ihmisiään ja vielä yhtäaikaa. Aivan kuin olisi saanut syödä säkin hyväskää, josta tulee onnellinen olo sydämen päälle.

Konfirmaatiopäivä sisälsi juhlallista tunnelmaa, muutamia liikutuksen kyyneleitä, halauksia, iloa ja naurua. Siihen kuului myös kukkia, hyvää ruokaa, juuri jauhettujen kahvinpapujen tuoksua, kakkua ja makoisaa. Vatsa ja mieli kylläisenä päivästä, katselin illalla kuvia joita olin ottanut päivällä ja jo aiemmin rippilapsesta ja hänen hevosestaan. 

Vanhin lapsenlapseni on harvinaislaatuinen tyttö, jolla on järki ja sydän paikallaan. Toivottavasti elämä ja maailma kohtelevat häntä lempeästi ja hän saa kokea paljon iloa ja toteuttaa unelmiaan. 

-Asta-

 

Tyynenä ja onnellisena

Tyynenä ja onnellisena istun auringon lämmittämällä kivellä. Syvällä kallion uumenissa turkoosi vesi juoksee kohti kesäisiä järviä ja jokia. Pesiä linnut ovat rakentaneet sen kivisille reunoille. Nyt useat pesät ovat hijenneet ja poikaset lentäneet maailmalle. Uudesta elämästä on näkyvillä vain muutamia höyheniä, joita tuuli kuljettaa veden mukana. Kallio huokuu päivän lämpöä ja kumea veden virtaus rummuttaa sen pohjaa. 

Levollisuus valtaa mielen, on helppo hiljentyä ja saada itsensä tyyneyden tilaan. 

Tällaiset lempeät hetket antavat voimaa ja eheyttävät. Hiljaa luontoa kuunnellen pääseen sitä lähemmäksi, tuntuu kuin sulautuisin siihen mukaan, tulisin osaksi tuulta, aurinkoa, maata ja vettä. Voimalataus hetket luonnossa auttavat arjen haasteissa. Voin aina tarpeen tullen siirtää mieleni ja ajatukseni johonkin tällaiseen levolliseen ja hyvää mieltä tuoneeseen hetkeen. Siten on helpompi kulkea sellaisten hetkien läpi jotka yrittävät painaa mielen alas. On myös helpompi pitää tunteensa hyvässä positiivisessa vireessä.

Tyyneyttä ja hyviä hetkiä päivääsi !

-Asta-

Voinko rakastaa toisen ihmisen ehjäksi?, voinko pelastaa?

Voidaanko me rakastaa toinen ihminen ehjäksi? Voidaanko ottaa pois toisen suru tai tuska? Voidaanko me estää jotain joka on tulossa, suojella, pelastaa? Näiden kysymyksien äärelle elämä on tuonut minut useaan kertaan. Olen yrittänyt raivoisasti, parantaa, pelastaa ja suojella, aina äärimmäisyyksiin saakka.

Yritin "rakastaa" toisen ihmisen erilaiseksi, tehdä vahvaksi ja ehjäksi. Samalla kuitenkin luovuin omasta voimastani, toiveistani ja itsekunnioituksestani. Myötäilin tunnetiloja ja hyväksyin julmaa kohtelua ajatuksella, että kunhan vain rakastan tarpeeksi, kaikki muuttuu vielä hyväksi. Niinhän ei tietenkään tapahtunut, vaan kaikki paheni ja elämä muuttui jatkuvaksi pettymysten ja surun kehäksi. Ihminen on mestari sumuttamaan omaa itseään, kun totuuden katsominen tuottaa liikaa tuskaa. Itselleen kannattaa olla kuitenkin aina rehellinen. Toista ihmistä ei voi muuttaa, voimme vaikuttaa ainoastaan omaan suhtautumiseen, tunnetiloihin ja valintoihin.

Yritin myös "pelastaa" iäkkään äitini, suojella kärsimykseltä, sairastumiselta, pelolta ja tuskalta. Yritin estää jotain tapahtumasta, minkä oli tarkoitus tapahtua. Syöksyin tapahtumiin ja tunnetiloihin, kuin olisin itse ollut niiden keskipiste, rakkaan ihmisen sijaiskärsijä, tuskan puolesta eläjä. Yritin estää lääkitysvirheet, huonon kohtelun hoitokodissa, yksinäisyyden, pelon, kivut jne, lista on loputon. Huolehtiminen ei loppunut edes kuolemaan, muistan kuinka äidin kuoleman jälkeisenä yönä keskustelin "ylös Pietarin portille" ja tivasin "Onko se äiti nyt päässyt varmasti perille!" "Onko se tullut jo sinne?" Oijoi, no tietty vastausa ei kuulunut vaikka kuinka voimakkaasti kysyin..

Toisen ihmisen elämä, vaikka hän olisi kuinka rakas on suruineen ja koettelemuksineen hänen omansa, joka hänen täytyy kokea itse. Voin vain kulkea vierellä ja tukea, olla kuuntelijana, olkapäänä, sekä apuna haasteellisina hetkinä.

Asta-

Kotini

 
Kotiani ympäröivät isot puut. Kuuset, koivut ja haavat. Lehtipuiden suhina on rauhtoittavaa iltaisin, kuuntelen sitä ennen nukahtamista avoimesta ikkunasta. Se tuudittaa mukavasti uneen. Kotini seinät suojelevat minua, se on turvasatamani ja jokaisessa kodin sopessa on säilöttynä meidän elämää. Olen elänyt kotini suojissa kymmenet kesät, sateiset syksyt ja talvien vihmovat viimat. Koti on paikka, talo jonka ympärillä pala taivasta ja pala maata minulle ja rakkailleni,elää ja kokea tätä elämäämme.

Sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Itse tunnen hyvin usein kaipuuta eri paikkoihin. Kaipaan syntymäkotiini kumisevalle mäelle, jossa punainen pieni tupa kököttää. Kotipuiden keskelle, järven rannalle, jossa lapsuuden viattomuus, ilo, naurut, leikit ja juoksuaskeleet voi vielä kuulla kun tarkkaan kuuntelee. Siellä äiti ja isä ovat vielä aina läsnä, yhteinen elämä ja lapsuus. Osa tästä kaikesta on jäänyt tuvan punamaalisiin seiniin, pihanurmikolle, rantapolulle ja ympäröiviin metsiin.

Kaipaan meidän omalle mökille, jossa karun kaunis soinen maisema avautuu kodan terassilta ja voin katsella kauas joka suuntaan. Siellä kotkien, haukkojen, joutsenten ja kurkien siivet halkovat ilmaa ja voin kuulla niiden elämän kiivaan rytmin. Taivaan eri sävyt peilautuvat laajan järven pintaan kerraten pilvet ja eri värit moninkertaiseksi. Rantasaunan savuntuoksu saa minut aina hyvälle tuulelle ja löylyissä rentous valtaa koko pienen ihmisen.

 

Kaipaan Lappiin, jossa luonnon jylhä kauneus saa nöyräksi ja sydän liikahtaa joka kerran, kun sieltä pitää lähteä pois. Pohjoisen syksyn värikirjon loistoa, kelojen hopeanhohtoisia kylkiä.  Tuntureiden uljaita rinteitä, polkuja joiden varsilla voin ihastella kirkkaina pulppuavia puroja ja hurjia kuohuvia koskia. Pohjoisen luonto ottaa omakseen ja merkitsee sydämeen oman paikkansa, jonne se jää.

 

Kaipaan Espanjaan, merenrannalle, jossa suolaiset tyrskyt iskevät rantavalleihin ja hyväilevät rannan pehmoista hiekkaa. Rakastan aavaa merta, jossa katse voi kulkea puhtaan valkeisiin veneiden purjeisiin ja kauas aina äärettömyyteen saakka. Meren sinisyys vaihtelee kirkkaan turkoosista, syvän siniseen ja mustan harmaaseen. Meri liittyy jotenkin vapauden tunteeseen, sen äärellä on helompi hengittää ja mieli kevenee. Rakastan aurinkoa, lämpöä, valoa ja iloisia ihmisiä. 

Aina kun olen joissain näistä kyseisistä paikoista kaipaan muihin. Mietin, miten ihminen kiinnittyy henkisesti niin vahvasti eri paikkoihin elämässään. Tekeekö niistä niin rakkaita kaikki hyvät ja vähemmänkin hyvät eletyt merkitykselliset hetket. Kun mietin kaikkia noita ihania paikkoja joita voin kaivata huomaan, että olen onnekas ihminen, koska voin usein viettää aikaa näissä rakkaissa maisemissa, rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Yhteistä niille kaikille on luonto, jossa vietän paljon aikaa. Luonnossa eheydyn, saan yhteyden itseeni ja osaan pysähtyä hetkien äärelle.

-Asta

Elämän reunalla

Eämällä voi olla isot, harvat ja haperat reunat. Sisältö voi yllättäen hajota, pettää, muuttua sietämättömäksi tai kadota jo ennenkuin tavoitat sen. Kun mielen, arvojen ja elämän virheelliset naamiot putoavat, voit huomata kiinnittyneesi vääriin asioihin jotka eivät kannattele sinua. Ihmisiin jotka eivät ole sinulle hyväksi. Valintoihin jotka eivät johda haluamaasi lopputulokseen. Silloin sinut voi vallata tunne irrallisuudesta, kuin leijuisit ulkopuolisena tyhjyydessä ymmälläsi.

 

Kun maailmasi reunat tuntuvat repeävän ja kaikki hajoaa, kiinnitä itsesi sisimpääsi. Sydämesi ohjaa sinua. Silloin kun elät sydämesi kautta, sinulla on aina kaikki mitä tarvitset, riippumatta ulkoisista olosuhteista. 

-Asta-

"Huono päivä"?

 

Niinä aamuina kun avaat silmäsi, näet päivän ryöppyävän ylitsesi ja ensimmäinen ajatus on ” voi ei uusi paska päivä, olen väsynyt ja kaikki vastustaa” Suussa maistuu kissankakka ja pää on kuin kurpitsakilpailun palkintoyksiö. Jää toviksi vuoteeseen paina pääsi takaisin tyynylle ja aloita päivä alusta.

Hengitä hitaasti sisään ja vielä hitaammin ulos, sillä on ihmeellinen tulos. Tee näin useamman kerran, tai sen verran, että rentoudut. Ohjelmoi itsellesi parempi päivä, tunnetila ja onnenhäivä. 

Yleensä päivä jatkuu pitkään sellaisilla fiiliksillä kun on alkanutkin. Ajatuksilla on vahvasti tunteita ohjaava voima ja osaat ohjata niitä kun vain, pysähdyt ja harjoittelet. Voimaa ja iloa päviisi.

 © Asta Gyldén-Lahtinen