Sunnuntaina oli vanhimman lapsenlapseni konfirmaatiopäivä. Kuinka aika onkaan kiitänyt, vuodet tuntuvat kuluvan yhä nopeampaan tahtiin, mitä enemmän on vuosia itsellä mittarissa. Vaikka muuten ei tuntisikaan itseään vanhemmaksi, vuosien hämmästyttävän nopean kulun huomaa omista lapsistaan ja lapsenlapsista. Pienet vauvan pullukkaiset jäsenet venähtävät yllättäen pitkiksi raajoiksi ja lapset sekä lapsenlapset kasvavat ohitse yhdessä hujauksessa.
Elämä kaappaa meidät helposti otteeseen, jossa tapahtumat ja asiat kuljettavat meitä päivästä toiseen nopella temmolla. Voimme elää huomaamatta toistemme ohitse, jos viikottaiset tai päivittäiset kuulumiset tai tapaamiset jäävät vähäisiksi.
Juhlat joissa koko perhe ja sukulaiset kokoontuvat yhteen ovat tärkeitä tapahtumia joiden jälkeen ainakin itsellä on aina niin hyvä olo, kun on saanut tavata kaikkia tärkeitä ihmisiään ja vielä yhtäaikaa. Aivan kuin olisi saanut syödä säkin hyväskää, josta tulee onnellinen olo sydämen päälle.
Konfirmaatiopäivä sisälsi juhlallista tunnelmaa, muutamia liikutuksen kyyneleitä, halauksia, iloa ja naurua. Siihen kuului myös kukkia, hyvää ruokaa, juuri jauhettujen kahvinpapujen tuoksua, kakkua ja makoisaa. Vatsa ja mieli kylläisenä päivästä, katselin illalla kuvia joita olin ottanut päivällä ja jo aiemmin rippilapsesta ja hänen hevosestaan.
Vanhin lapsenlapseni on harvinaislaatuinen tyttö, jolla on järki ja sydän paikallaan. Toivottavasti elämä ja maailma kohtelevat häntä lempeästi ja hän saa kokea paljon iloa ja toteuttaa unelmiaan.
-Asta-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti