Istun rannalla ja katselen veden keinuntaa. Taivas on syvän sininen, muutama pilvi kulkee eksyneenä sinessä. Valo juoksee aalloilla ja piirtää siihen kirkkaita juovia. Vesi liikkuu hitaasti edestakaisin, se kiipeää rantakiville ja liukuu sitten laiskasti kivien väleihin. Ilma on täynnä lintujen ääniä. Laulurastaan sävelessä on nousevia ja laskevia nuotteja, sekä muutama kertosäe jossa sävel nousee korkeille kirkkaille koukeroille.
Suljen silmäni ja annan auringolle luvan leikkiä kasvoillani. Sen kosketus on lämmin ja ystävällinen. Ajatukset hidastuvat ja taukoavat lopulta kokonaan. Pienen hetken viivyn ajatuksettomassa tilassa, oloni on kevyt ja rauhallinen. Voisin kadota tähän hetkeen ja maisemaan, joka on niin kirkas ja levollinen. Jättäisin rannalle lapun, jossa kertoisin tulevani takaisin kun sopivalta tuntuu. Laittaisin pienen kiven painoksi lapun päälle, ettei ilkikurinen tuuli lukisi sitä riepottelu aakkosin. Sulkisin silmät, liukuisin maisemaan, hetkeen jossa olisin valo, laineiden liike, linnun laulu ja syvän sininen taivas.
-Valoa ja iloa viikkoosi-
-Valo ki-
©Asta Gyldén-Lahtinen
