Vastaan tulevaa

Aamuisin ajellessa töihin on ihanan valoisaa, matkanteko sujuu mukavasti. Ympäristöönkin kiinnittää enemmän huomiota, kun ei tarvitse niin keskittyä ajamiseen liukkauden tai pimeyden vuoksi. Työmatkani viimeiset 15 minuuttia kuluvat kaupungin läpi ajamiseen. Ruuhkaiset jonot kulkevat kummallakin ajokaistalla hitaasti eteenpäin. Eräänä aamuna huomasin, että valoisuuden ja ehkä uusien lasieni vuoksi, NÄIN kaikenlaista vastaantulevissa autoissa.

Monta hartaasti haukottelevaa, saatoin melkein laskea hampaiden paikat (amalgaami). Tiukka ilmeistä porukkaa oli melko tavalla, sekä sellaisia lasittuneita katseita, mahtoivatko olla viellä hereillä?. Rattiin rummuttelevia, jump pump, rytmein matkaavia, aurinkolasein vaikka aurinko ei paistanut. Kännykkään puhuvia, joiden autot uhkaavasti aurasivat minua päin, sekä nenän ja korvan kaivajaa oli par kappaletta. Aina joukkoon mahtuu myös ainakin yksi Me, my self and I, joka keksii itselleen, kaksikaistaisella, kolmannen kaistan. Onhan hän porukan tärkein ja kiireisin heppu, muut väistelee ja hätä jarruttelee. Jonkun kädet huitoivat hurjasti kuin ropelit, luulin että minulle viittelöi, taisi kuitenkin olla hands free korvassa.. luulen. Huulipunaa lisättiin erään ratin takana, voileipää haukattiin toisessa. Ja sitten yksi ystävällinen hymy! Siinähän sitä olikin yhdelle aamulle.