Aurinko on tullut pesästään. Se lepää korkean puun oksalla, lähettää sieltä leikkisästi kirkkaita
säteitä kulkemaan luonnon joka soppeen. Linnut nauttivat sen lämmöstä, istuvat kylki kyljessä puiden oksilla, tapaillen kevätlaulujen sointuja.Tuulikin on heittäytynyt herkäksi, kulkee vienona pehmeänä tuulahduksena, josta voi jo tuntea lupauksen tulevasta keväästä.Mielen täyttää ilo, pimeä aika on jälleen voitettu.Valo kulkee kirkkaina kristalleina hangella. Ostin nipun orensseja ruusuja, sekä oransseja kynttilöitä. Aion nauttia niiden kauneudesta ja lämmöstä ja juhlistaa tätä päivää.
Iloitaan kevään heräämisen juhlasta!
-Valokki-
Upea kollaasi, pitäs pitkästä aikaa minunkin kokeilla.
VastaaPoistaMutta en ikinä näin kaunista kyllä osais tehdä ♥
Kevättä kohti mennään, iloitaan pitenevistä päivistä ja lintujen laulusta. Kauniit värit kollaasissasi.
VastaaPoistaseijastiina,
VastaaPoistaruusut ovat aina niin kauniita. Halusin tehdä tällaisen oranssisävyisen kollaasin, jossa hehkuu auringon orassi kaunis sävy.
Jokos siellä on ruusut kukassa. Pitää varmaan kohta mennä katsomaan josko lumi olisi sulannut luolan edestä.
VastaaPoistaLaventeli,
VastaaPoistaTämä on ihanaa aikaa, valo lisääntyy ja luonto herää. Iloista aurinkoista loppuviikkoa.
isopeikko,
VastaaPoistaei ehkä ihan vielä :) kotimaiset ruusut kukoista. Luolankin edessä on vielä varmasti monta metriä lunta, riippuen siitä missä puolella Suomea se peikon luola sijaitsee ;)
Ihanan aurinkoinen kollaasi ♥
VastaaPoistaAika kovaa meteliä pitävät jo tiaisetkin, kun vain aurinko vähän näyttäytyy :)
Kauniisti puhuttu pelkästä säästä :)
VastaaPoistaRisusydän,
VastaaPoistaAurinkoista luontoa ajattelin kun tein kollaasia. Linnut lauloivat niin ihanasti puiden oksalla, massut täynnä auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Pienet pullukkaiset pallukat.
Marjaisa,
VastaaPoistaKiitos :), seuraan aina mielenkiinnolla, säiden vaihtelua ja luonnon kiertokulkua.
Olen usein ajatellut, kuinka ihmiset olivat ennen "luonnon armoilla", säiden vaihteluilla ja luonnon kunnioittamisella, oli suuri merkitys olemassaoloon ja elämän säilymiseen. Nykyään ihminen ei enää ole niin riippuvainen luonnonvoimista, tai luulevat niin. Luonnon kiertokulku, sateet,valo ja lämpö mahdollistavat kuitenkin meidän elämämme täällä. Aurinkoista iloista loppuviikkoa sinulle, toivotaan paljon valoa tuleviin päiviin :)
Täyteläiset ja niin keväiset värit hehkuvat kollaasissasi, olet kyllä taitava. Minäkin kuuntelin tänään tiaisia, kaikkein äänekkäin oli pieni töyhtötiainen tai niitä taisi olla kaksikin♥
VastaaPoistaValoisia päiviä sinulle!
Lämmin kevätaurinko läikähti sydämeen tuosta runosta ja noista ruusuista! t. Tupakissi
VastaaPoistaManteli,
VastaaPoistaKevääseen kuuluu oranssi auringon hehkun väri. Nuo ruusut olivat niin kauniita! Niistä oli ihan pakko väsätä kollaasia. Kun pakkaset ovat hellittäneet ja aurinko lämmittää, linnut aloittavat laulukonserttisa. Odotan kovasti mustarastaan laulantaa, se on mielestäni niin lumoavan ihanaa.
Pohjoisessa vielä pimeää,optimistit aina yllättää mieli kirkastuu ja tänään hymyilee myös moni muu!
VastaaPoistaTupakissi, tervetuloa blogiini, kiva kun saatoin lähettää sylillisen ruusuja, sekä auringonpaistetta sinulle :)
VastaaPoistaValde,
VastaaPoistatervetuloa sinulle myös :) toivon, että valo yltää pian pohjoiseenkin saakka. Olen iloinen jos sain sinut hymyilemään ja mielen kirkastumaan :) Iloista viikkoa sinulle ja valoa.
Voisko tuon kauniimmin sanoa, ei sitten millään :)
VastaaPoistaIhan selvästi nyt alkaa sinulla lepo tehdä tehtäväänsä. Tuntuu niin ihanalta, että olet saamassa voimiasi ja sinuun kuuluvaa pulppuavaa iloisuutta yms takaisin. Toivottavasti ne hirmusäryt pysyisivät taka-alalla. Halimuksista siko;)
siis sisko... ärrsyttävä minulle tyypillinen kirotusvire tunki taas tekstiin...
VastaaPoistaKaarnikka,
VastaaPoistaOlen löytänyt oman itseni ihan uudelleen. Vaikka välillä särkee ei se ole ylivoimaista, kun ei ole muuta stressiä. Uutta ideaa ja ajatusta tulee valtavat määrät, pitää toppuuttaa itseään, ettei niiden toteuttamisesta tule stressiä. Kirjoitan vihkoon ideat, toteutan pikkuhiljaa. Mikä vire, oikoluin ihan suvereenisti, enkä huomannut mitään :)
Ihanaa oranssia, lempivärini niinkuin tiedät :) Hieno homma että kolotuksista huolimatta jaksat nähdä kaunista, se onkin suuri voimanlähde. Meille tuleekin runsaasti puhuttavaa kaikista kivoista asioista, kun taas nähdään.
VastaaPoista