Itketti,
itketti niin hiivatisti ja suututti, olin niin väsynyt tähän kaikkeen suruun ja
kipuun. Sen enempää suunnittelematta minne menisin, kuljin eteenpäin. Askeleet
veivät minua kohti vanhaa metsää. Lumet olivat jo sulaneet ja vehreät sammalet
kohottautuivat runsaina mättäinä puiden juurilla. Aurinko paistoi pulleiden
poutapilvien välistä. Istahdin paksun kuusen juurelle, sen vahvat juurakot kiemurtelivat
kasvillisuuden seassa laajalle alueelle. Haistoin pihkan ja sammalen tuoksun.
Suljin silmäni ja kuuntelin. Metsä rasahteli
ja henkäili, se eli omaa lumoavaa elämäänsä, tuuli soitti hiljaista sävelmää
neulasilla. Pienet linnut sirkuttelivat iloisesti puiden oksistoissa. Vahva puun
runko selkäni takana huojui hiljaa, se tuuditti minua lempeästi edestakaisin.
Siinä luonnon sylissä, saatoin katsoa rohkeasti pahaa oloani silmästä silmään.
Katsoin ja tarkastelin, punnitsin ja mittasin. Pieneksi havaitsin ja niin
turhaksi, joten päätin luopua siitä.
Juuri
silloin kaksi korppia lensi metsän pimennosta ihan ohitseni. Huikkasin josko he
ottaisivat pahan oloni siivilleen ja veisivät sen mennessään. Lupasivat ottaa ja
kuljettaa kauas kivenkoloon. Johan tuo auttoi roimasti pahaan oloon.
Suru korpin siivillä katosi
lasti painava
ihan turhaan sisälle kaiken patosi
nainen murehtiva
-Valokki-
Metsässä on hyvä olla, siellä aistit valpastuvat kokemaan luonnon ihmeitä ja kauneutta.
VastaaPoistaPuhdistava ja lohduttava on kaunis postauksesi.
Valoisaa kevättä Sinulle!
Metsä on ollut aina minulle erityinen voimapaikka. Kaikki asettuu kummasti kohdilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin luonnon keskellä.
PoistaIhanaa että olet täällä! Arvaappa kuka on käynyt kuuhistelemassa monta kertaa, että mihin se on kadonnut koko Valokki. Toivotaan että paha olosi lientyy, sitä on ehkä vähän ilmassa siellä täällä, mutta ehkä kevät sen karkoittaa taas pikkuhiljaa. Metsä on joen myötä hyvin rakas juttu itsellenikin, tosin liian harvoin pääsen lähtemään enää varsinaisesti metsään, kun "kotimetsä" on jo kauempana, siellä tuli juostua aina tuon tuostakin:) Valoisaa mieltä ja kaunista kevättä Sinulle.
PoistaHei Mustis! oletko kaivannut minua? On ollut hiljaiseloa ja kaikenmoista joka on vienyt aikaa ja voimia. Blogit ovat jääneet tauolle. Nyt kuitenkin näyttää valoisammalta kaikin puolin, olen varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Luulen, että runot ja tarinat alkavat jälleen pikkuhiljaa putkahdella mieleen. Unet ovat jo palanneet, nekin olivat hukassa pitkän tovin. Odotan ihan vipatuksessa, jotta pääsisin kuvaamaan jokia ja koskia. Nyt ne ovat niin täynnä tulvavesiä, ettei saa vielä kivaa kuvamateriaalia. Ehkä löydän jonkun pikku puronlurun, jossa on sammaleisia kiviä ja veden lorinaa.
VastaaPoistaMetsä on kyllä sellainen paikka, että sinne monesti surut ja murheet jäävät, kun siellä hetken viettää aikaansa.
VastaaPoistaHieno postaus ja kiva, kun sullakin olo helpottui siellä.
Kyllä olen useasti saanut jätettyä monta painavaa asiaa puun juurelle metsään. Luonnon ja metsän hoitava vaikutus on auttanut aina.
PoistaHieno tarina! Korppi on upea lintu ja voimallinen! Minulle se on aina ollut hyvän viestin tuoja ja voimaeläin. Voimaa päivääsi toivottelen.
VastaaPoistaKiitos Susanna, tuossa vanhassa metsässä jossa käyn usein asustelee korppipariskunta. Ne ilmestyvät aina jostain kun menene metsään.
PoistaHieno paatos pahalle ololle. Luonnossa ja elamassa yleensakin on paljon metaforia, jos ne vaan huomaa. Ei kaikki hoksaisi, etta korppi vei surun pois.
VastaaPoistaKiitos Tarja. Olen huomannut, että yksin luonnossa ollessa kuulee ja näkee kaiken aivan toisin, pitää vain osata rauhoittua ja olla hiljaa.
PoistaHuh, kaunista, värisyttävää kerrontaa.... Luonnossa piilee outoja voimia.
VastaaPoistaUsein kun istuskelen ja kuuntelen metsän elämää, tulee tunne etten ole yksin. Ihan tuntuu kuin jokin olisi aivan liki. Upeaa on myös jos näkee jonkin eläimen omassa elinympristössään. Tiedän, että tuossa metsässä asuu myös kettu ja ilves. Susikin on ollut vierailulla ja karhu, niitä en ehkä ihan liki tahdo nähdä. Maakotka on myös usein ilmassa, sekä merikotkia. Ne vasta ovat upeita.
PoistaOikeasti kyllä hieman säikähdin kun korpit lensivät niin läheltä, että tukka päässä heilahti. Kumpikin eri puolilta puut jonka juurella kökötin. Upeita olivat nekin.
PoistaKipeää ja kaunista. Ehkä minäkin jossain kohtaa saan suruistani jotakin kaunista aikaan..
VastaaPoista