Kylmää ja kuuraista

Pieni lenkki kameran kanssa. En pitkälle päässyt jalat ovat kipeät.

Kylmää oli  -20 .Viima nipisteli poskia.

Heinät ja oksat kimmelsivät kauniisti auringossa.

Raikasta alkuviikkoa!

Joulun odotus tunnelmaa

Hämärät hiljaiset päivät, joissa pieni ripaus jo joulun tuntua.

Piparin tuoksua, kynttilöiden pehmoista valoa.

Rauhallista, mukavaa viikonloppua!

-Valokki-

Täydenkuun tarinoita: Huuhkajan kanssa kuun matkassa

Kuu lepää männynoksalla, se kaivelee hampaidensa välejä neulasilla.

Pitkästyneenä se pujahtaa verhon raosta huoneeseen, kulkee seinillä piirtäen valokuvioita.

Leikkii kattokruunun kristalleilla hippaa, pujahtaa seinälle taulun taakse. 

Saa sieltä pölyä nenäänsä, aivastellen äänekkäästi palaa huoneen keskelle.

Kysyy "Mennäänkö?"

Uneliaisuus painaa lämpimissä jäsenissä, en jaksaisi nousta.

Kuu ei vastaväitteistä lannistu, vaikka vedän peiton korvilleni. 

Seisoo sinnikkäästi sängyn vieressä ja rykii kurkkuaan säännöllisesti.

Estäen minua nukahtamasta. "No olkoon" huokaisen. 

Tuskin saan lausetta loppuun, kuu on jo napannut käsivarsilleen.
Viiletämme raikkaaseen yöhön. 

Olen hyvilläni, että puin illalla ylle pitkän yöpaidan ja villasukat.

Vauhdissa sain napattua mukaan sängyn päädyltä villapeiton. 

Heti ikkunasta ulos päästyään, kuu muuttuu taas isoksi valtavaksi mollukaksi.

Pihakuusen latvassa tapaamme huuhkajan.
Sillä on punaisessa nauhassa roikkuva, helistinkello kaulassa.

Huuhkaja katselee, pihalla hyppelevää jänistä.
Joka on tullut lintulaudan alle aterioimaan kauranjyvillä.

Huuhkaja pyytää saada lentää kanssamme.

Äänettömästi liidämme korkeammalle, maisema lepää hopeisessa unessa.

Taivaan tähtipeitto yllään.

Tiedustelen huuhkajalta varovaisesti, kaulassa riippuvan kellon tarkoitusta. 

Huuhkaja kertoo olevansa vielä nuori, vasta hiljattain saalistuksen alkuun päässyt.

Se oli niin mieltynyt, väijymään, hiljaa leijumaan äänetti uhriensa yllä.
Ihan huvikseen pimeydestä tupsahteli niiden niskaan.

Vaikka ei olisi ollut nälkäkään, se oli niin jännittävää.

Tällainen on eläinmaailmassa ehdottomasti kielletty, huvikseen tappamista ei hyväksytä.

"Metsästämme vain nälkäämme", sanoo huuhkaja, laskien nolona katseensa alas.

Varoituskello on nyt asetettuna huuhkajan kaulaan.
Vaikka sen vatsa kurisee jo nälästä.

Rangaistusaika ei ole vielä kulunut umpeen.

Saavumme ison pehmeän pilviutupeiton laidalle. 

Iloisesti kuu hypähtää sen päälle, kutsuen meitä vierelleen.
Kiipeämme lämpöisen upottavan peiton päälle.

Huuhkaja innostuu heittelemään kuperkeikkoja ja on pudota peiton reunalta.

Paikalle pyrähtää joukko tähtivalo-olentoja.

Ne tarjoutuvat tarjoilemaan meille avaruushile leivoksia ja lämmintä

utupisarateetä, hopeisista pikareista.Huuhkaja maiskuttelee hyvällä ruokahalulla.

Leivokset maistuvat pähkinältä, tee hunajaiselta.

Kuu tulee uneliaaksi lämpimästä teestä, olennot kietovat sen ylle utupeiton.

Ne avaavat, pilviharso sillan jota pitkin voimme laskeutua maahan.

Otan huuhkajan syliini ja liumme hurjaa vauhtia alas.

Huuhkaja jää vielä pihakuuseen sulattelemaan maukasta ateriaa.

"Ei ole hyvä lentää liian täydellä vatsalla", se sanoo.

Jätän ystäväni kuusen latvaan, menen sisälle ja pujahdan nopeasti peittojen väliin.

Röyhtäilen hieman, mietin unisena, mahtoivatkohan leivokset olla gluteenittomia.

Lämpö hiipii vartaloon, uni vie pehmeästi.

-Valokki-

Hallan helminauhaa

Poukamassa meri hengittää, rauhallisesti.

Sen rinnanpäällä jäälautaset liukuvat edes takaisin hiljalleen.

Tuuli puhuu talvisia asioita, huulillaan hyytävä hengitys. 

Se on koristanut hallan helminauhoilla rannan kivet.

Aurinko lämmittää viellä tuulettoman rannan.

Ulapalla levottomat tuulen ratsut nelistävät aalloilla, kadoten horisonttiin.

 

Aurinko on väsynyt, vetää harmaan peiton ylleen.
Menee aikaisin levolle, väriraitoja ei jaksa värjäillä.
Kuurankellot kilisevät kivien välissä, ne soittavat talven säveltä.
Kirkasta ja raikasta, jossa on jäänsininen helinä.

 Raikasta viikonlopun jatkoa. Lisää kuvia voit katsella täältä
-Valokki-

Valoa

Valoa jokaisen viikkoon, mieliin ja sydämiin:)

-Valokki-

ps. mallina pikkusisko Valoru, asu hänen valmistama ja suunnittelema. 

Isä

Olisin niin halunnut tuntea sinut aikuisena.
Lapsen silmin sinut näin, vain muutamia vuosia lapsenasi olla sain.
Muistan kuinka turvallista oli kiivetä syliisi.
Kuunnella puhettasi. Olen surullinen, en muista enää ääntäsi.
Kasvosikin ovat haalistuneet, valokuvan miehenä olet nuori ja terve.
Voi miten hyvältä maistuivatkaan eväsvoileipäsi,
jotka olivat matkanneet mukanasi työpäivän voipaperiin käärittynä.
Säästit aina pienen palan kotiin.
Muistan kuinka olit usein sairas ja kärsit kovasti.
Kun lähdit viimeisen kerran, heilautit kättäsi, 
katsoit meitä kolmea pientä ovelle jäävää.
Näin usein unia kuinka tulit takaisin ja kuolemasi olikin vain väärinkäsitys.
Minulle on kerrottu, että muistutan sinua paljon.
Kuljet mukanani, muistoissani ja geeneissäni.
Kiitos elämästä isä.

Lumella kuorrutettu viikonloppu

Vietimme mökki viikonloppua. Luonto oli verhoutunut valkoiseen harsoon.

 Sunnuntaina aamulla paistoi aurinko upeasti. Pian kuitenkin paikalle seilasi tummia pilviä.

Iltapäivällä saimme sakean lumipyryn.

 Ehdin kuitenkin nauttia ulkoilusta ja kuvaamisesta monta tuntia.

 Kävin katsomassa rakkaassa sammalmetsässäni pikku puroa.

Puro oli jo vetäytynyt talvilepoon, pieni virta kulki puron pohjalla.

Lauantai-iltana taivaan väribaletti oli vaihteleva.

Lisää kuvia voit katsella halutessasi täältä

Voimia alkavaan viikkoon kaikille!

-Valokki-

Hiekkaa

Nainen purkaa matkatavaroita mielessä lämmittää viellä muistot lomasta.

Vuoristomaisemat, sininen meri ja lämpöiset tuulet.

Aallot jotka huuhtelivat hiekka ja rantakiviä.

Matkatavaroissa kirjavat hellepaidat tuoksuvat aurinkorasvalle.

Paikallisen marketin pussiin märkinä, kiireessä sullotut uimatossut

 ovat jo alkaneet elämään omaa homeista elämäänsä.

Hetken nainen jo empii ajatellen heittää koko tossut roskiin. 

Hän kurkistaa niihin sisään varoen samalla nuuhkaisemasta tunkkaista ilmaa.

Tossujen pohjalla kimmeltää jotain, hiekkaa paljon kullankeltaista hiekkaa.

Hetken mielijohteesta nainen kaataa hiekat lasiseen pieneen pulloon.

Hiekat ovat jo lähes unohtuneet kun eräänä iltana nainen katsahtaa niitä.
Päivä on ollut raskas työssä, eikä kotonakaan ole helpotusta näkyvissä.
Hiekka kiteet kiiltävät kauniina pullon pohjalla.
Nainen nostaa pullon korvalleen, hän kuulee kohinaa joka voimistuu.
Meri laulaa kaunista hiljaista keinuvaa lauluaan.
Hän ummistaa silmänsä. Suolaisen tuulen maku tuntuu huulilla,
 se heittää hiuksia villisti. Iholla leikkii auringon lämpö.
Nainen avaa silmänsä, meri keinuu valtoimenaan. Vaahtoavat aallot juoksevat vastaan.
Hiekka jalkojen alla hohtaa valkoisena.

Pienestä lasipullosta tulee naisen pakopaikka,  pois kiireestä ja arjen ankeista vaatimuksista.
Hän matkaa joka ilta salaa takaisin lämpimän meren rantaan.
Nainen istuu hiekalla. Antaa aaltojen huuhdella jalkojaan, ne hyväilevät kuin lempeät kädet.
Hän katselee auringon laskua ja nukahtaa tähtien alle.

Se päivä oli erityisen raskas. Työssä aloitettiin  uusi projekti, hienoin visioin.
Monesko kymmenes? sitä hän ei jaksanut muistaa.
Puoliso oli jo aamulla tyytymätön ja moittiva.
Nainen yritti kehoittaa, ettei hän keskittyisi aina negatiiviseen.
Toivoi miehen kertovan välillä jotain hyvää ja positiivista.
Mies vastasi "No, kun sinussa ei kertakaikkiaan ole mitään hyvää".

Kyyneleet valuvat naisen poskille. Hän kohottaa pullon jälleen korvalleen ja matkaa kauas.
Illalla mies tulee kotiin, kiukkuisena.
Missä se nainen taas vetelehtii? Eikä mitään ruokaa valmiina.
Mies sivaltaa pöydältä lehdet ja niiden päältä pullon jossa hiekkaa lattialle.
Pullo hajoaa sirpaleiksi, hiekka lentää ympäri lattiaa.

Illalla  mies käy levottomaksi, kun naista ei näy.
Naista ei näy  sen jälkeen enää koskaan.

Eteläisen kalastajkylän rannalla mereltä myöhään palaava kalastaja näkee jotain kummallista.
Kuunvalossa tanssivan naisen.
Naisen pitkissä  hiuksissa kimmeltävät lukuisat kirkkaat meritähdet ja simpukankuoret.
Hän tanssii hiekalla laulaen. Hymyillen iloisesti  juoksee veteen.
Aallot nousevat, kiertyvät, muuttuen  hahmoksi, jolla kädet, jalat, vartalo.
Hahmo nostaa naisen käsivarsilleen, kuljettaa pitkin vedenpintaa ulapalle kadoten.

Vesi jatkaa ikuista kulkuaan.
-Valokki-
Osallistun tällä tarinalla pakinaperjantain haasteeseen Kiusattu

Alakulo

Harmaassa hiipii alakulo, tummien pilvien seassa.

Sujahtaa varkain mielen joka lokeroon, täyttäen sen.

Pyyhkäisten viimeiset valonsäteet,

mielen viimeisenkin kammarin nurkasta sammuksiin.

Ellet pidä varaasi, se voi jäädä sinne asumaan.

-Valokki-

Iloa alkavaan viikkoon kaikille!

Vesi

Raikasta veden solinaa lauantai-iltaanne.

Näytä kaikki
Hanki oma

Kuvat otettu vanhasta roomalaisesta kylpylästä Kreikassa

Luonto ja minä

Luonto riisuu turhasta tärkeydestä. Istuu viereen,  kysyy ystävällisesti"Mitä sinulle kuuluu?"

Sanoo "Kävellään ihan sinne asti, missä kellossa ei ole viisareita ja aika lakkaa olemasta.Istutaan puun rungolle, vaaran kylkeen. Katsellaan ohikulkevia pilviä.

Haistellaan tuulen terveisiä suon laidalta. Sammalen ja heinien tuoksua. Kuunnellaan puron kirkasta pisaroivaa laulua.

Takaisin palataan vasta sitten kun ei muisteta kiireen ja huolien nimiä."

Ja niin me tehtiin luonto ja minä.

-Valokki-

Uskalla

Usein pelkäämme uutta ja outoa, takerrumme vanhaan ja turvalliseen.

Vaikka tiedämme monen mahdollisuuden, kulkevan ihan ohitsemme.

Tarvitsisi vain astua, kulkea eteenpäin. Taakseen katsomatta, pelkäämättä.

Uskalla astua uusista porteista, vuosisatojen viisaus kulkee vierelläsi.

Uskallusta olla rohkea!

-Valokki-

Mustaa ja Valkoista Patsas

 Muut mustavalkomaanantain haasteeseen osallistuneet löydät täältä

Tunnelmointia ja kauniiden kirkkojen yksityiskohtia

Siniseen hämärään, sytytän kynttilät ja valot.

Lämmin valo ja varjot pehmentävät syksyisen maiseman.

Vedän jalkaan villasukat, kaadan kuppiin höyryävää teetä, mausteista.

Katselen kuvia matkalta. Kirkkojen ja  pienien kappelien koristelut olivat valtaisan kauniita.

Taidokkaita yksityiskohtia saattoi vain hämmästellä.

Rauhallista ja lempeää lauantai-iltaa kaikille!

-Valokki-

Loman paloja ja tunnelmia

Illat  lempeää, tummaa samettia. Vienoja lämpimiä tuulenvireitä.
Jostain kantautuvaa kaunista musiikkia. Tuoksuja, maukkaita makuelämyksiä.
Kukkasia, aaltoja, auringon hyväilyä, lämpöä ja lepoa.

Nämä pienet kisut olivat niin suloisia, mutta saivat mielen vähän surulliseksi.
Olivatko katukisuja? miten niiden käy?

Retkikuvia vanhaan Milin myllylaaksoon löydät täältä
 Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille :)

Tuuli tukassa, rantahiekkaa sukassa

Voin kuulla  kuinka aallot juoksevat kilpaa rantakiville. Auringon lämpö viipyy viellä iholla.

Hauska ja ikimuistoinen loma Kreetalla, Haniassa on takana. Mukavia muistoja kertyi paljon. 

Kuvia tuli nappailtua runsaasti. Laitan nyt vain ihan muutamia teille katseltavaksi.

Meri oli niin turkoosin sininen, vesi kristallin kirkasta.

Olisin voinut istua vaikka kuinka kauan, katsellen aaltojen ajatonta kulkua.

Pikkusisko nautti tuulesta, auringosta ja mahtavista aalloista.

Kukat kukkivat vielä kauniisti, vaikka Kreikassakin on jo syksy.

Pienet ihastuttavat kyläkujat kutsuivat kulkemaan kivetyksilleen.

Näin matkalla useita kauniita kirkkoja ja pieniä kappeleita. Olisin tahtonut kuvata ne kaikki, mutta siihen ei aika  olisi riittänyt.

Patsaita Kreikkalaisista tarustoista, saattoi ihailla ravintoloiden terassien sivustoilla.

Laitan lisää kuvia, kunhan ehdin niitä vähän lajitella.
Auringonlaskua Kreetalla voit ihailla täällä

Hyvää alkavaa viikkoa ja paljon aurinkoenergiaa lähettää teille kaikille!

-Valokki-

Blogitauko

Harmaus hatussa painaa, nyt lähden hakemaan aurinkoa ja valoa.
Tuon niitä teille mukana, sekä kotiin kyhjöttämään jääville =)

 Nähdään ja kuullaa pian. Voikaa hyvin!

-Valokki-

Lehtisuonien avaaja

Tuuli leikkii vallattomasti kellastuvilla lehdillä, riipii oksilta ja heittelee ilmaan.
Kaste on pisaroinut hämähäkin seitit kauniiksi helminauhoiksi.
Niitetyt pellot hohtavat kullan, okran ja ruskean sävyin.
Kävelen  ison puun luokse, se on varmasti seudun vanhin.
Vahva vartinen, upea, syyspuvussaan.

 Istun sen juurelle, suljen silmäni ja kuuntelen tuulen huminaa, lintujen rupattelua.

Raukeus painaa jäsenissä.

En tiedä kuinka kauan olin nukkunut, kun havahdun rykäisyyn.

"Anteeksi vain, mutta joidenkin täytyy tehdä töitä ja minulla on sitäpaitsi,

kamala kiire. Istut kulku aukkoni päällä"

Avaan hämmästyneenä silmäni, edessäni seisoo hassun näköinen pieni ukko.

Päällään hänellä on, kauhtunut villajakku, pässään huopapäähine.
Olkapäällään hän kantaa letkuvyyhtiä, 

kummassakin kädessä hänellä on, joitain työkalun tapaisia.

Ukkeli muistuttaa Oltermanni mainoksen pientä juuston siivuttaja ukkoa. 

Kasvot ovat päivettyneet ja rypyiset, silmät turkoosin siniset.

"Anteeksi", saan vaivoin sanottua, siiryn samalla puun juurelta etäämmäksi.

"Kuka sinä olet? jos saan tiedustella, kysyin varovasti.

"Olen lehtisuonien avaaja, syksy on kiireisintä aikaa.

Minun täytyy avat puiden hanat, että ravinteet voivat vapaasti virrata puiden varastoihin. 

Olen tehnyt tätä työtä jo 550 vuotta"

Viimeiset sanat kuuluuvat vaimeasti, ukko on hypännyt onkaloon, puun juutella.

  Kuinka en aiemmin, ollut sitä huomannut.?

Äkkiä, partainen naama ilmestyy uudelleen aukkoon, "Voit tulla mukaan, jos haluat"

Ihmettelen miten se voisi olla mahdollista, koska onkalo on melko pieni, 

mutta suunnistan aukkoa kohden ja hupsis..

Olenkin onkalossa, silmät tottuvat hämärään nopeasti.

Kuljemme juurakoiden, ympäröimää polkua, onkalon katossa loistaa pieniä lyhtyjä.

  Yritän siristää silmiäni, jotta näkisin paremmin mihin astun.

Sydän jyskyttää rinnassani voimakkaasti, vai onko se minun sydämeni?

Ääni tulee korkealta, pehmeä rauhallinen jumpsahtelu, suhahtelut kuin veren virtaus suonissa.

Mietin itsekseni mistä ääni oikein tulee. Kuin arvaten ajatukseni, ukko sanoo, 

"Puu elää, elämän ja maan voima virtaavat, sen juurakoissa ja rungossa kuuletko?"

Tulemme isoon holvikaarien ympäröimään tilaan.
Siellä odottaa joukko hassuja pieniä miehiä,  letkuvyyhtien kanssa.
"Nämä ovat ympäröivien kasvien lähettejä, puu lahjoittaa joka vuosi osan  voimistaan,
juurellaan kasvaville kasveille, ilman puuta ne kuolisivat.
Vanhojen puiden juurella, kasvaa paljon kasveja jotka ovat riippuvaisia niistä.
Jos puu kaadetaan, niin ne ovat mennyttä". Kuuntelen tarkkaavaisena,
ukkeli alkaa tarmokkaasti touhuta, hanojen kimpussa, joita näyttää olevan aika paljon.
Ympärilläni on sellainen vilske, että luulen jääväni jalkoihin.
Seuraan kuitenkin tarkasti ukkoa,
sillä pelkään, etten osaa sokkeloisia käytäviä takaisin ylös, jos kadotan hänet.
Herpaannun  hetkeksi, liian myöhään katson jalkoihini.
Olen vauhdilla lentämässä päsitikkaa maahan, .. auts! silmissä mustenee...

Herään puun juurelta, olen aivan varma, että kaikki oli hassua unta.
Nostan käden otsalle, jossa on iso kuhmu?
Katson puun oksistoon, lehdille, aivan kuin silmissä, lehtivihreä häviäisi niistä.

-Valokki-

Väriä viikon alkuun

Ajattelin laittaa väriä ja kuvakollaaseja välillä tänne.
Etteivät unet, tarinat ja sadut vallan kokonaan valloita tätä blogia.
Niitä kyllä on tulossa, monenlaisessa muodossa. =)

Viikonlopun aikana nautin ulkoilmasta ja syksyisestä luonnosta.
Taivaan värit vaihtelivat jatkuvasti, sadepilvet ja aurinko olivat kilpasilla.

Iloista alkavaa viikkoa kaikille!