Täydenkuun tarinoita: Huuhkajan kanssa kuun matkassa

Kuu lepää männynoksalla, se kaivelee hampaidensa välejä neulasilla.

Pitkästyneenä se pujahtaa verhon raosta huoneeseen, kulkee seinillä piirtäen valokuvioita.

Leikkii kattokruunun kristalleilla hippaa, pujahtaa seinälle taulun taakse. 

Saa sieltä pölyä nenäänsä, aivastellen äänekkäästi palaa huoneen keskelle.

Kysyy "Mennäänkö?"

Uneliaisuus painaa lämpimissä jäsenissä, en jaksaisi nousta.

Kuu ei vastaväitteistä lannistu, vaikka vedän peiton korvilleni. 

Seisoo sinnikkäästi sängyn vieressä ja rykii kurkkuaan säännöllisesti.

Estäen minua nukahtamasta. "No olkoon" huokaisen. 

Tuskin saan lausetta loppuun, kuu on jo napannut käsivarsilleen.
Viiletämme raikkaaseen yöhön. 

Olen hyvilläni, että puin illalla ylle pitkän yöpaidan ja villasukat.

Vauhdissa sain napattua mukaan sängyn päädyltä villapeiton. 

Heti ikkunasta ulos päästyään, kuu muuttuu taas isoksi valtavaksi mollukaksi.

Pihakuusen latvassa tapaamme huuhkajan.
Sillä on punaisessa nauhassa roikkuva, helistinkello kaulassa.

Huuhkaja katselee, pihalla hyppelevää jänistä.
Joka on tullut lintulaudan alle aterioimaan kauranjyvillä.

Huuhkaja pyytää saada lentää kanssamme.

Äänettömästi liidämme korkeammalle, maisema lepää hopeisessa unessa.

Taivaan tähtipeitto yllään.

Tiedustelen huuhkajalta varovaisesti, kaulassa riippuvan kellon tarkoitusta. 

Huuhkaja kertoo olevansa vielä nuori, vasta hiljattain saalistuksen alkuun päässyt.

Se oli niin mieltynyt, väijymään, hiljaa leijumaan äänetti uhriensa yllä.
Ihan huvikseen pimeydestä tupsahteli niiden niskaan.

Vaikka ei olisi ollut nälkäkään, se oli niin jännittävää.

Tällainen on eläinmaailmassa ehdottomasti kielletty, huvikseen tappamista ei hyväksytä.

"Metsästämme vain nälkäämme", sanoo huuhkaja, laskien nolona katseensa alas.

Varoituskello on nyt asetettuna huuhkajan kaulaan.
Vaikka sen vatsa kurisee jo nälästä.

Rangaistusaika ei ole vielä kulunut umpeen.

Saavumme ison pehmeän pilviutupeiton laidalle. 

Iloisesti kuu hypähtää sen päälle, kutsuen meitä vierelleen.
Kiipeämme lämpöisen upottavan peiton päälle.

Huuhkaja innostuu heittelemään kuperkeikkoja ja on pudota peiton reunalta.

Paikalle pyrähtää joukko tähtivalo-olentoja.

Ne tarjoutuvat tarjoilemaan meille avaruushile leivoksia ja lämmintä

utupisarateetä, hopeisista pikareista.Huuhkaja maiskuttelee hyvällä ruokahalulla.

Leivokset maistuvat pähkinältä, tee hunajaiselta.

Kuu tulee uneliaaksi lämpimästä teestä, olennot kietovat sen ylle utupeiton.

Ne avaavat, pilviharso sillan jota pitkin voimme laskeutua maahan.

Otan huuhkajan syliini ja liumme hurjaa vauhtia alas.

Huuhkaja jää vielä pihakuuseen sulattelemaan maukasta ateriaa.

"Ei ole hyvä lentää liian täydellä vatsalla", se sanoo.

Jätän ystäväni kuusen latvaan, menen sisälle ja pujahdan nopeasti peittojen väliin.

Röyhtäilen hieman, mietin unisena, mahtoivatkohan leivokset olla gluteenittomia.

Lämpö hiipii vartaloon, uni vie pehmeästi.

-Valokki-