Maisema on musiikkia

Maisema on musiikkia. Kedolla kukan terälehdet ovat valkoiset keskusta keltainen, se huojuu vaimeasti nummella tuulessa. Maisema antaa katsoa kauas, hengittää syvään, sulautua auringon, tuulen sekä ruohon tanssiin. Valssiin sopii keveämpi maisema, kukkaniitty jossa perhoset tanssivat hennoissa kukissa ja korsien päissä joihin aurinko piirtää kultakuvioita. Keveän keinunnan niityn yllä ohut usva piirtää kaiken pehmeäksi kuvaksi.

Väkeväksi sinfonian maisemaksi valkoisen kukan nummi sopii. Sen reunoilla aallot lyövät jykeviä kallioita vasten, soittaen kumeaa sointia. Voimakkaat sävelet kulkevat ylös ja alas, polveilevasti kulkevassa ruohomaisemassa. Muutama matala pensasrykelmä kyyhöttelee vieri vieressä toisistaan turvaa hakien.

Tuulista sinfoniaa tämä maisema soittaa, yltyen välillä rajuun pauhuun, sitten vaimeten ja muuttuen lempeämmäksi. Maiseman nuotit sotkevat hiukseni ja tuulettavat ajatukseni. Sulaudun sen sointiin ja mieleni keinuu korkealla jyrkänteen tuulissa, joissa haukat leijuvat keveästi ilman siiveniskuja. Kaukana horisontin ääriviivat pehmenevät ja väreilevät. Mieli muuttuu hiljalleen yhtä keveäksi kuin haukan liito. Kaikki huolet ovat vaeltaneet utuiseen horisonttiin. 

Keveyttä, aurinkoa ja kukkasia päiviinne !

©Asta Gyldén-Lahtinen

-

 

"Huono päivä"?

 

Niinä aamuina kun avaat silmäsi, näet päivän ryöppyävän ylitsesi ja ensimmäinen ajatus on ” voi ei uusi paska päivä, olen väsynyt ja kaikki vastustaa” Suussa maistuu kissankakka ja pää on kuin kurpitsakilpailun palkintoyksiö. Jää toviksi vuoteeseen paina pääsi takaisin tyynylle ja aloita päivä alusta.

Hengitä hitaasti sisään ja vielä hitaammin ulos, sillä on ihmeellinen tulos. Tee näin useamman kerran, tai sen verran, että rentoudut. Ohjelmoi itsellesi parempi päivä, tunnetila ja onnenhäivä. 

Yleensä päivä jatkuu pitkään sellaisilla fiiliksillä kun on alkanutkin. Ajatuksilla on vahvasti tunteita ohjaava voima ja osaat ohjata niitä kun vain, pysähdyt ja harjoittelet. Voimaa ja iloa päviisi.

 © Asta Gyldén-Lahtinen

Uni matkaaja

 

 

Yhden yön aikana unessa tähdet tulivat lähemmäksi, pääsin niiden valossa kulkemaan ylös ja taivaille. Kaikelle sille en osaa löytää sanoja mitä näin, janoja kauniiden valojen ja tähtikansojen asuinsijojen. 

Ehkäpä matkat öiset voisivat jatkua ja saisin nähdä kaiken sen joka on takana pilvien ja monien aikamatkojen kerrosten. Uni horrosten aikana on helpompi kulkea, lukea koodikielen, joka avaa alitajunnan takana piilevän voiman.

Jotain toivon muistavani aamuisin, haamuisin katsein kun yritän päivää etsiä.

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

 

Paniikkinappula

Löysin itsestäni aivan uudenlaisen tunteita ja ajatuksia ohjaavan osasen. Automaattisesti käänteisesti laukeavan paniikkinappulan, joka heitti minut heviin kaaokseen. Sen aikaansaama tunne oli sanoin kuvaamaton. Tuloksena tila jossa järjellinen ajattelu pyyhkiytyy mielestä, aivosähkökäyrä rätisee ylikuumenemis tilassa räjähdyspisteeseen. Kädet ja jalat touhuaa jotain mistä aivoilla ei ole tietoakaan, tuloksena kaaos toiminnassa. 

Paniikkinappulan sijainti jäi osin arvoitukseksi, mutta luulen, että se on jossain sydämen ja rakkaimpien ihmisten välimaastossa.

Paniikkinappulalla on monta epämiellyttävää vaikutusta. Vuosien zen ja meditaatio harjoitukset sujahtavat hetkeksi jonnekkin atmosfääreihin, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Se saa puhumaan, ennenkuin ajattelee ja vaikka ajattelisikin, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Ajatukset kulkevat automaatio ohjauksella paniikkinappulan kautta, joka lisää kaikkeen mausteeksi pelkoa, ahdistusta ja kauhukuvia. 

Onneksi Tyyneys sekaantui lopulta asiaan  ja sai minut lopettamaan järjettömän hääräämisen, niin pääni sisällä kuin ulkopuolellakin. Tyyneys kertoi minulle, että luottamus on otettavissa käyttöön. Se on kuin palosammutus peitto jonka voin heittää paniikkinappulan päälle ja se katoaa. Voi kuinka yksinkertaista!. 

Ps. Nappula tykyttää kyllä jossain ja voi yrittää käynnistyä, ellen pidä tiukasti luottamuksen reunasta kiinni.

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Uni minimunkki ja gongi

 

-Gongia soittaa vanha kumarainen mies vihreiden lehvien lomassa, hän on niin pieni ja gongin ääni niin vaimea, että et voi kuulla niitä ellet istu maahan kuuntelemaan, maata ja minimunkin gongin kumahduksia. Hän asuu sinun puutarhassasi, siinä kohtaa jossa aurinko leikkii varjojen kanssa. Valon eri sävyt tanssivat muodostaen holvin, jonne voit astua, kävellä sisään temppeliisi, jossa mikään ei ole mahdotonta. Koditonta sielua siellä on monta ja monta kotiutettua.

Vanha munkki viittoilee tulemaan, lähden hänen jäljessään kulkemaan. (Ps. Järjissään voi olla ilman ahtaita mielen rajoja). Munkin punainen kaapu on hieman kauhtunut ja askel hidas, kovin harva. Huomaan olevani hänen kanssaan lähes saman kokoinen. Viereen askellan ja tarjoan ystävällisesti tukea, kasvoilta saan lukea ystävällisen hymyn. Luonnon lymyn, keskelle hämyn olemme kulkeneet, sinne jossa kuunliljat nuokuttavat isoja lehtiään. Niiden vihreä hämärä kietoutuu ympärillemme. 

Munkki kääntyy kasvot minuun päin ja kysyy ystävällisesti Oletko valmis? Tuletko? Kerron olevani ja mukaan tulevani. Tuijotamme tovin toisiamme silmiin ja nousemme valkoisiin pilviin, niin pehmoisiin. Odotan jotain syvällistä, munkki ryhtyykin heittämään kuperkeikka ja breikkaa hetken pilvellä. Vakavoituu sitten ja sanoo ”asiaan” ja pyytää minua hyppäämään pieneen rasiaan….

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Mietteitä joogamatolla

 

Makaan joogamatolla rentona harjoituksen jälkeen. Taustalla soi rauhallinen musiikki soljuen ja aaltoilen. Annan katseeni kulkea koivujen rungoille ulkona. Ne loistavat kauniina ja valkoisina aamu-auringon valossa. Ylös kurkottavat oksat ja lehvistöt piirtyvät sinistä taivasta vasten. 

Eilisestä sateesta ja myrskystä ei näy jälkeäkään. Luonto on joustava ja se eheytyy rajustakin riepottelusta aina uudelleen ja uudelleen. Siirrän huomioni nyt sisinpääni. Minusta ei tunnu, että siellä on yhtä tyyntä kuin ulkona, mutta haluaisin, että niin olisi. Ainakin suurimman osan aikaa. Mitä meidän tulisi muuttaa? Kuinka voisimme helpottaa omaa kulkuamme? Miten hallita mieltä ja tunteita?

Huoli ja pelot saavat meidät usein selviytymis moodiin, jossa tyyneys ja rauha pyyhkiytyvät tipo tiehensä ja tilalle marssivat mielen kauhukuvien piirtäjät, jotka maalailevat toinen toistaan pelottavampia asioita eteemme. Mieli on kuin tuli rutikuivassa heinikossa, jos sen antaa mellastaa vapaasti, niin olemme tahdottomia sähköjäniksiä kimpoilemassa hurjasti tunteiden kärventävässä liekissä. Luottamus itseen, tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen tuo turvallisuuden tunnetta joka auttaa pääsemään pelkojen kehästä. Luottamus ja turvallisuudentunne liittyvät vahvasti toisiinsa ja ne ruokkivat toisiaan. 

Peloistaan ja epävarmuudesta irtipääseminen vievät kuitenki paljon aikaa ja vaatii harjoittelua. Meidän pitää oppia sietämään epävarmuutta, koska emme voi kuitenkaan hallita tai päättää kaikkea mitä elämässämme tulee tapahtumaan. Kaikki tunteet tulee kuitenkin kokea, ei ole hyvä siirtää mitään mielen nurkkiin muhimaan.

Voimme kuitenkin oppia päättämään kuinka kauan haluamme viipyä negatiivisissa ja kurjissa tunnetiloissa. Voimme oppia keskittymään meitä palveleviin hyviin tunteisiin, kiinnittämään huomio hyviin asioihin. Vaikka kaikki ympärillämme olisi yhtä kaaosta, meillä on sisällämme rakkaus ja kiitollisuus, joihin voimme ankkuroida itesemme. Voimme myös löytää mielestämme tausta rauhan, pysyvän tyyneydentilan joka on aina sisimmässämme.

Tyyneyttä ja iloa päiväänne!

-Valo KI-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Kanssakulkijoita

Mitä suurempia haasteita tai esteitä meidän elämänpolulle kasaantuu, sen tärkeämpää on, että on luotettavaa matkaseuraa. Ihmisiä jotka "kannattelevat" ja näyttävät valoa silloin kun omat voimat ovat vähissä ja kaikki näyttää mustalta.

Kanssakulkijoita jotka vahvistavat luottamusta elämään ja saavat kulkumme tuntumaan keveämmältä.

-Valo Ki-

©Asta Gylden-Lahtinen

Purolla

 Lumpeen lehdellä pieni vesikirppu voimistelee, se pieniä jäseniä ojentelee. Aurinko pirskahtelee veden peilille puiden oksien takaa. Kevät on värjännyt maisemaa hennon vihreällä. Iloiset vedet solisevat valtoimenaan puroissa. Kaikki on niin kaunista, uutta ja elinvoimaista. Kuuset kukkivat punaisin terhakkain kukin, jotka kurkottavat taivaan sineä kohti. Kaksi joutsenta lentää viereisen tyynen järven yli, valkoiset siivet halkoen ilmaa. Ne juttelevat äänekkäästi toisilleen.

Astelen puron reunaa ja onnellisuus täyttää sisimpäni. Virtaava vesi huojuttaa kaisloja ja rantakasvillisuutta, jotka näyttävät kuin tanssivan vedessä. Rytmi vaihtuu levollisesta kiivaaksi pienen putouksen kohdalla, jossa vesi ryöppyää iloisesti kivien välissä. Tyynemmässä kohdassa erilaiset värien ja kuvioiden heijastukset piirtyvät veden pinnasta. Imen itseeni voimaa tästä luonnon aarrearkusta. Tallennan mieleeni kuvia, värejä ja tuoksuja.

-Valo Ki- ©Asta Gyldén-Lahtinen

Elämä

 Elämä kuin jätevesiasetus, palapeli josta puuttuu paloja. Elämä kuin elokuva jonka käsikirjoitus on huono, epäselvä tai jäänyt kesken.

Elää voi kuin sika pellossa tai hollitallissa. Mutta se voi myös olla..

 Mutta se voi myös olla, palapeli johon voit löytää aina uusia paloja, uusia sävyjä. Elokuva jonka saat käsikirjoittaa yhä uudelleen ja uudelleen, upeaksi unelmien mestariteokseksi.

- Valo Ki-

©Asta  Gyldén-Lahtinen

Vihainen nainen

 

Olen joskus ollut niin väsynyt ja vihainen. Nainen jonka tukka syttyi palamaan suuttumuksesta. Olemuksesta oli riisuttu kaikki lempeys. Ylpeys oli mennyt jo aikoja sitten. Miten löysin takaisin itseeni? Itkeneeni muistan kyllä. Yllä tuntui olevan suuri paino. Vaino väsyneen mielen piirsi pelon peikkoja joka nurkkaan.

  Kurkkaan kirjaan johon olen kaikki kirjoittanut. Pudottanut taakan harteiltani paperille. Haperille sivuille se oli järkytys. Oksensin kaikki asiat sivuille, ihan kokonaan ja koruttomasti. Siitä asti olen tai alussa ainakin olin vähän kauhistunut. Yllättynyt ajatusten rujoudesta. Kauneudesta ei niissä ollut jäljellä hippuakaan. Aikanaan sanat kuitenkin laimenivat paperilla. Voimalla niiden ei ollut minuun enää hallintaa. Valintaa käytän nyt siihen kuinka ajattelen. Elelen sovussa mieleni ja sanojeni kanssa.

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

 

Mökin terassin aurinkoruudulla

Istun terassilla aurinkoruudulla ja kylven alkukesän lämmössä. Luonto kuhisee ympärillä elämää. Pehmoiset vihreät sammalet ovat päässeet vapaaksi lumen alta, mustikoiden varvuissa lehtien alut uinuvat vielä. Mustarastaan kaunis huilu soi oksistoissa, joissa vihreät silmut odottavat jo malttamattomana puhkeamista.

 Keskustelen hetken korpin kanssa, se ei suju oikein. En puhu korppia sulavasti, siksi saan niskaani rähinää puiden latvustoista.

Rannassa puut heiluvat hiljalleen tuulessa. Aurinko juoksuttaa valotähtiä aalloilla, ne loistavat kirkkaina nauhoina pitkin järven pintaa. Taivaan rannassa matkustaa muutama pullea pilvimuodostelma. Tässä hetkessä on kaikki niin kaunista ja hyvin. Onnellisena ja kiitollisena otan vastaan alkukesän päivät ja tuokiot.

 Ihania lämpimiä päiviä kaikille

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Lempeää puhetta

Välillä on vaikeaa ymmärtää ja sietää omaa vajavaisuutta, sekä keskeneräisyyttä, puhumattakaan muista ihmisistä. Lempeys auttaa, sekä hyväksyminen.Omien puutteiden ja kehityshaasteiden tunnistaminen autta myös ymmärtämään muita ihmisiä ja heidä käytöstään. Kaikki me pinnistelemme täällä eteenpäin omalla tavallamme ja varmasti yritämme tehdä parhaamme niillä keinoilla joita osaamme sillä hetkellä käyttää. Keinot ja valinnat johin turvaudumme,  ovat ehkä ainoita jotka näemme sillä hetkellä. 

 

Puhu itsellesi lempeästi ja ole armollinen, luovu turhasta itsen syyttelystä ja arvostelusta. 

Kiinnitä huomiota siihen mitä kerrot itsellesi, minkälaista tarinaa. Mieli tuottaa jatkuvasti syyllisyyttä, sekä huonoa omaatuntoa sellaisista asioista joilla ei ole syytä suomia itseään. Tunnista mielen asettamat koukut jotka saavat olon pahaksi, kiukkuiseksi tai turhautuneeksi. Kerro, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Olet hyvä kokonainen ja täydellinen juuri omana itsenäsi.

 

 Keskitä huomiosi, tunteisiin ja ajatuksiin jotka antavat voimaa ja vievät eteenpäin elämssä. Usein pelkäämme asioita, jotka eivät koskaan tapahdu. Pelolla emme voi estää minkään asian tapahtumista, annamme ainoastaan energiamme valua hukkaan. Keskitä voimavarasi kiitollisuuteen ja rakkauteen, niillä on valtava kaiken muuttava voimaa.

Voimaa ja iloa päiviisi!

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Mikä se on?

 

Mikä se on joka on illuusio, mutta on avaruus?Se ei koskaan riitä, lentää ja on kortilla. 

Kreivilläkin on se, haavatkin parantaa ja kultaa muistot. 

Armoa se ei anna, joskus ei kulu ja on korkein.

Neitikin sitä käyttää, eikä se erota ja on surun.

Ihmeiden se on ja ei ole vielä.

Ei riitä kaikkeen ja ei ole lineaarinen.

Tekoälynkin se on ja olisi jo.

Voi olla myös iloinen tapahtuma.

Minkä se on?

Mitä sieluni haluaisi minulle kertoa ?

 

Olet rakkaus

Olet tullut tänne kokemaan ihmisenä olemisen ihmeen. Siis nauti tunteista, naurusta, kyyneleistä, kaikesta iloitse. Ole kiitollinen, rakasta, rakasta paljon. Näe elämän värit ja sävyt. Kerro itsellesi oma elämäsi, sen tarina.Valitse hyvä tarina, sellainen jonka lopussa voit hymyillä.

Ole läsnä itsellesi

Ole hyvä sydämellesi

Ole 

Tule todeksi sielullesi.

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

 

Rentukkapurolla

 Kosteassa höyryssä pisarat tiivistyvät ja valo värjää ne eri sävyin.Vihreät lehdet kimaltelevat kirkkain vesihelmin. Ilma kuhisee lämpöä, joka nousee auringon lämmistämästä mullasta. Läheisen putouksen vesi lämpenee ilmassa hetkesä. Istun sammalaisella aurinkoisella kivellä ja annan sateenkaaripisaroiden sataa kasvoilleni ja hiuksilleni.

 Linnut tirskuvat iloisesti monin sävelin vihreissä lehvistöisä. Putouksen viileys saavuttaa välillä paljaan ihon, mutta vain hetkeksi, pian se lämpenee.Valkoiset kuohut muuttuvat alempana vaahdoksi ja kuplaryppäiksi joita virta kuljettaa, pienet pörteet imaisevat ja hörppivät niitä sisäänsä. Vesi vilistää vauhdilla saniaisten reunustamassa joenuomassa. Rentukat ovat nostaneet kirkkaankeltaiset kasvonsa aurinkoa kohden, osa niistä keinuu ihan veden äärellä peilaten vedestä kuvajaisiaan.

Kuusi kukkii pyörein, muhkein palloin, sen kyljessä virtaa pihkakyynel,joka kimmeltää kuin kulta auingon osuessa siihen.Suljen silmäni ja annan ajatusten lipua veden mukana kauemmas..pois.. poishiipuen, sulautuen veteen, vihreyteen ja lintujen lauluun.Kuulen tuhansien neulasien ja tuoreiden lehtie kuiskeen, puron iloisen laulun ja veden kumean rummun, sen osuessa kivien koloihin.Keinun keveänä ja onnellisena, että olen osa tätä ihmettä.

Kiitollisudella Asta

Surullinen, itkuinen, väsynyt ja ruma olo

Surullinen, itkuinen, väsynyt, vanha, hikinen ja ruma olo. Mistä se nyt tähän tuli?, juuri kun olisin halunnut olla iloinen. Peilin eteen juoksen, että näen tuloksen, olenko kuinka liikakiloinen? Ruma ja väsynyt olo ei ole peilikuvassa, vaan elämänkulussa karussa, lorussa joka on joskus rujo ja ruma.

Päiväni kuluvat nopeaan, en niistä otetta saa, ne liukuvat ohitse ja taas on ilta. Silta uneen on usein hukassa, tukassa häiritsee pesä joka on tehty huolista ja itkusta, murhelitkusta en juuri pidä ja en nyt tahtoisi sitä. Mitä minä suren kun aina en edes tiedä? 

Nyt paha olo on lähellä nurkissa lymyillyt, hymyillyt se on vinosti minulle jo monta päivää. Olen työntänyt sitä sivuun joka kerta. Verta se minusta imee ja ellei sitä niin voimia. Toimia useita joudun suorittamaan, kurittamaan itseäni, etten anna sen tulla, mutta paha olo on jo mulla ja hiki. Siinä se on ihan liki ja tarjoaa nenäliinaa, piinaa en enää enempää itseäni. Sisältäni annan kaiken sille, itkun, surun, väsymyksen. Esille kaivan sen vaivan joka hiertää, korkkiruuville kiertää ja yrittää sieluun. 

Nieluun mustan toivottomuuden ei saa vajota, hajota voi ja kadota sinne pieni ihminen. Kun irti päästän surustani ja kivustani kerta toisensa jälkeen, joka kerran, se on sen verran kevyempi, että pienempi on tumma raita omassa ajan nauhassa, jossa vaaleat ja tummat kohdat toistuvat, poistuvat hiljaa sysimustat. 

Tummiin kohtiin piirtyvät hiljaa hyväksynnän ja luopumisen myötä hopeiset reunat.

Kirjoitin tämän tekstin tänään ja se helpotti oloa. Pitkä luopuminen rakkaasta ihmisestä ottaa koville. Välillä elää ihan normaalia elämää ja sitten suru on olkapään takana vaanimassa ja kun kääntyy se puhaltaa päin, niin, että vesi lentää silmistä ja sydämeen sattuu. 

Tänään suru vaani laatikossa jossa on säilössä äidin tavaroita. En edes tiedä miksi sinne menin kollaamaan. Kaulahuivien ja myssyjen seasta tuli äidin tuoksu, äidin muisto sellaisena kun hän oli vielä olemassa omana itsenään, ei sellaisena haamuna joka lääkittynä odottaa kuolemaa. 

Irtipäästäminen ja luopuminen on niin raskasta ja vaikeaa.

-Asta-

Mielen hiljaisuudessa

Mielen hiljaisuudesa, joutilaat ajatukset voivat tulla niin laiskoiksi,

että eivät viitsi tulla esiin, vaan jäävät makoilemaan tyhjien lauseiden ja sanojen sekaan.

Kireätkin ajatukset muutuvat hiljalleen löysiksi ja mielen solmut joihin olet sotkeutunut aukeavat, piinat ja huolet raukeavat.

Kun ajatukset viimein lontivat hitaasti esiin, ne tulevat eri järjestyksessä järjen pesiin, aivan kuin katsoisit kirkkaisiin vesiin. Hiljaista rytmiä, sanojen ryhmiä, ajatusten aukaistuja alkuriimejä. selkeitä sielujen säveliä.

Hyvää ja rauhallista Juhannusta kaikille!

-Valo Ki-

Sisäistä puhetta

Hyväksy se mikä on, ota vastaan ilolla. Ilolla vastaanotettu muuttuu hiljaa kokonaan positiiviseksi energiaksi. Luota ja katso aina mielesi, sekä tunteiden ohitse etteivät ne sumenna tämän hetken ja tapahtumien todellisuutta. Tunteiden läpi suodattunut maailma on täynnä elämän aikana tulleiden traumojen sakkaa ja saa usein vääristyneen muodon, muuttuu aivan toiseksi.

  Elä hetkesi kirkkaina ja puhtaina, vailla menneen tai tulevan taakkaa, anna valon ja rakkauden virrata lävitsesi puhdistaen ja hoitaen. Elä hetkesi, näe ja kuule se aitona. Pysy itsessäsi ja anna kaiken soljua luonnollisesti elämän sykkeessä.

Olet turvassa ja aina rakkauden ympäröimänä.

Tällaista sisimpäni puheli tällä kertaa.

Iloa alkavaan viikkoosi

-Valo ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Joskus kaikki on kevyttä ja kaunista

Joskus kaikki on kevyttä ja kaunista.

Huojuvien tuulien rannalla voin istua siloisella sannalla ja kuunnella hiljaisen laulun joka taivaita hipoo. Olen itsessäni, unohdan ulkoapäin tulevat vaatimukset mitä minun tulisi olla. Kalliolla korkealla voin kohottaa kädet ilmaan ja huutaa ilosta elämälle. 

 

-Valo Ki-

©Asta Gyldén-Lahtinen

Se joka tulee ja puhdistaa mielen

Aavalla ulapalla, paksun jään alla laulaa vesi hiljaista lauluaan.

Huokauksia jään kuuntelen päivän valotähdet ovat hangella sammuneet.

Kuullotettu, kirkas ilma on kuuralla ja helinällä jonka jäiset oksat soittavat.

Silmät ummistaen voin nähdä sen joka tulee ja puhdistaa mielen

-Valo Ki-