Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




keskiviikko 4. elokuuta 2021

Matkalla omaksi itseksi


Kuinka paljon me vertaamme omaa elämäämme muiden elämään? Onnellisuuttamme jonkun toisen onneen. Voi tuntua, että jollain on niin helppoa ja onnellista, että se pistää oikein ärsyttämään sivusta katsojaa. Itse kuitenkin pyrin välttämään tällaista ajatusta, koska milloinkaan emme voi tietää, minkälainen toisen ihmisen elämä ja kokemusmaailma todellisuudessa on. 


Jos tiedän ihmisen joka kertakaikkiaan tuntuu kieriskelevän onnellisuudessa ja hyvässä tuurissa, sekä taloudellisessa vauraudessa, ei se ole minulta pois. Voin ehkä olla iloinen hänen puolestaan. Kun keskitymme puutteen tunteeseen, voimme saada vain puutetta ja tyytmättömyyttä elämäämme. Sen sijaan, että ajattelisin mitä minulla ei ole, yritän keskittyä kaikkeen siihen mitä minulla on elämässäni.


Hyvin erilaiset asiat tekevät meidät onnellisiksi ja onnettomaksi. Tapamme kohdata ongelmia on hyvin erilainen, joku itselle pieneltä tuntuva vastoinkäyminen voi olla toiselle todella iso asia. Usein ongelmissani kieriskellessä päädyn pohtimaan. Näkyykö tämä Saturnukseen saakka?, Miten iso tämä asia on oikeasti? Voisiko sen merkitys olla ehkä pienempi kuin mitä tunnen, tai voisiko se olla vähäisempi, jos annan sille vähemmän huomiota? jolloin ongelma tuntuu heti pienenevän jonkin verran. 


Yksi suurimpia oivalluksia kasvussa omaksi itsekseni oli se kun tajusin, että onnellisuus ja hyvä olo tulee ainoastaan omasta sisimmästäni, ei ulkopuoleltani. Mikään tai kukaan ei voi tehdä minua onnelliseksi, jos en löydä omaa sisäistä tyytyväisyyttäni, tasapainoani ja luottamustani.

Voimaa ja viisautta kaikille jotka ovat matkalla omaksi itseksi! Matkalla olen myös itse, välillä eteneminen on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta on tämä ihmeellinen matka!

-Asta- 

4 kommenttia:

  1. Minun tulee näistä kuvistasi mieleen, että pimeydessä loistaa valo.
    Sehän on kelpo ajatus sekin.
    Matkaa itsetuntemukseen taidamme tehdä koko matkamme ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pimeydessä" ajatus valosta ohjaa eteenpäin, näinkin voi ajatella, sekä "Juuri ennen valoa, on kaikkein pimeintä". Itsetuntemus on haasteellinen laji, mutta palkitseva.

      Poista
  2. Tämä sitaatti ihan huutaa tulla tänne. Se on vanhasta ja aika rankasta kirjasta. Nainen on tehnyt itsemurhan ja mies ei meinaa toipua ja tämä on tositarina. Lopuksi on psykiatrin jälkisanat ja ne ovat näin: "Vasta sitten kun olemme ymmärtäneet, että kyvyillämme on rajansa, voimme täysin käsittää, millaisia suunnattomia mahdollisuuksia elämällä on tarjottavanaan. Kun olemme saavuttaneet tasapainon odotustemme ja suoritustemme kesken, kun emme enää lyö otsaamme verille muuriin, joka ei kuitenkaan kaadu, voimme päästä ahdistuksestamme ja oppia elämään ja rakastamaan elämää, tätä joskus niin kylmää ja julmaa, mutta kuitenkin ainutkertaista, rikasta, ihanaa elämäämme." - Clarence Blomqvist - Ihanat kuvat. Olen niin syyskesää ja syksyä. Kiitos♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos Leena :) sitaatti on viisautta täynnä ja niin totta. Ihania syyskesän päiviä sinulle.

    VastaaPoista