Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




perjantai 13. elokuuta 2021

Anteeksianto osa 3 Miten voisimme helpottaa anteeksi antamista?


Olen ajatellut aina, että lepyn helposti ja annan myös anteeksi helposti. Kuitenkin olen huomannut, että joitain asioita en ole antanutkaan anteeksi, vaikka olen niin itselleni uskotellut. Olen saattanut sanoa loukkaajalle, että hän on saanut anteeksi, mutta.. asia kaihertaa kuitenkin mielessä välillä ja saa ikäviä katkeruuden ja kaunan tunteita pintaan. Olen luultavasti vain painanut asian taka-alalle, jonne se on jäänyt kummittelemaan. 

Tänään pohdin, mitä keinoja voisimme käyttää, jotta anteeksi antaminen olisi meille helpompaa?.Alla joitain asioita, jotka olen kokenut itselle hyviksi, mukana on myös muiden viistaita ajatuksia.

Alussa kannattaa käydä läpi tunteet mitä tapahtumaan liittyy. Usein tilanne aiheuttaa surua, vihaa, pettymystä, häpeää ja tunnetta, että on tullut nöyryytetyksi. Puhuminen auttaa aina, puhua voi läheisille tai luotetulle ihmiselle. Asiaa voi käydä läpi myös loukanneen henkilön kanssa, jos se on mahdollista, ilman, että tulee lisää negatiivista tunnetaakkaa. Älä yritä antaa anteeksi, ennenkuin olet käsitellyt asian itsesi kanssa.


Meitä loukanneen asemaan asettuminen voi ehkä helpottaa asian käsittelya ja voimme yrittää ymmärtää hänen motiivejaan. Ihminen on erehtyväinen, kaikki toimivat joskus väärin. Aina ei kuitenkaan ole helppo ymmärtää toisen motiiveja ja voi kokea loukkaukset suoranaiseksi ilkeydeksi ja pahansuopaisuudeksi. Alussa ei ehkä edes voi ymmärtää toista, se voi tuntua silloin liian vaikealta asialta.

Taustalla on hyvin usein ymmärtämättömyyttä, voimattomuutta, kateutta ja muita alhaisia tunteita, kuten myös ajattelemattomuutta ja väärinymmärryksiä. Loukkaajalla on aina joku tarve jota hän yrittää täyttää satuttamalla. Oma paha olo, riitämttömyyden tunteet jne.


Anteeksianto prosessiin kannattaa sitoutua, että se voi onnistua. Aika ajoin pintaan tulevat vihan ja katkeruuden tunteet ovat luonnollisia, mutta niitä ei kannata jäädä jauhamaan, vaan suunnata ajatukset johonkin muuhun. On myös olemassa asioita, joita ei voin kertakaikkiaan antaa anteeksi. Sekin on hyvä tiedostaa, mutta ei antaa sen hallita tunteita ja elämää.


Helpottavana voi kokea myös mielikuva harjoitukset. Kirjoita ajatukset tunteista, irtipäästöstä ja anteeksi annosta paperille. Paperin voi säilyttää ja lukea uudelleen tarpeen tullen, tai sen voi polttaa ja ajatella samalla, kuinka asia palaa tulessa pois. Tämän voi tehdä useaan kertaan. Samoin asian voi sanoittaa itselle, sanoa ääneen "Minä annan tämän asian anteeksi sinulle X sillä ei ole enää valtaa minuun" jolloin sen voima pienenee. Tämänkin voi tehdä useaan kertaan.

On hyvä tiedostaa:

että anteeksi ei tarvitse antaa velvollisuuden tunteesta

eikä siksi, että niin kuuluu tehdä

ei siksi, että toisella olisi parempi olo

Anteeksi annetaan lähinnä meidän oman itsemme ja hyvinvointimme vuoksi.

 

-Asta-

 

2 kommenttia:

  1. Tätä anteeksi-sarjaa lukiessani havahduin halu-sanaan. Halulla on vahva vaikutus. Se auttaa sitoutumaan, etenemään ja jaksamaan eri asioissakin. Halu on hyvä kimmoke. Oikeastaan ilman halua ei monia asioita kannattaisi aloittaakaan. Tietysti tässäkin on hyvä muistaa kunnon maalaisjärki.

    VastaaPoista
  2. Kaikki lähtee omasta tahdosta tehdä asioille jotain, ellei halua niin menee aika vaikeaksi :) Kun oikein haluaa tehdä asioille jotain, yleensä se myös onnistuu. :)

    VastaaPoista