Vaihteeksi uniin : ) Tämän unen olen nähnyt, jokunen vuosi sitten.
Värit olivat voimakkaat, tunnelma oli levollinen ja rauhaisa.
Unessa kävelin lapsuuden kotini lähistöllä sijaitsevan järven rantaan johtavalla polulla.
Järvi oli peilityyni, polun varrella koivuissa loistivat kirkkaan vihreät lehdet.
Ilma oli kaunis, joku seisoi vierelläni ja tarttui minua olkapäähän sanoen.
"Hiljaa, nyt ne tulevat, ei puhuta mitään", seisahduin liikkumattomaksi.
Kuulin yläpuoleltamme suhinaa.
Kuulin yläpuoleltamme suhinaa.
Taivaalla liiteli isoja merikilpikonnia, ne kiersivät järven yllä.
Laskeutuivat sitten arvokkaasti alas ja sukelsivat tummaan veteen.
En yhtään ihmetellyt moista, vaan katselin ihastuksissani, näytelmää edessäni.
Kävelin hiljaa rantaa kohti, jossa iirikset kukkiva keltaisina ryppäinä.
Kävelin hiljaa rantaa kohti, jossa iirikset kukkiva keltaisina ryppäinä.
Äkkiä ilman täytti sirkutus, kukkiin ja lehvistöihin lensi kolibrin
värisiä ja kokoisia lintuja. Ne joivat kukista mettä ja lentelivät pääni ympärillä.
Ihailin niitä ääneti, järvelle alkoi hiljaa nousta usvaa.
Lyhyt ja satumainen uni.
Maailma on mennyt niin ihmeelliseksi. Kuka tietää vaikka jonain päivänä
pienen Suomalaisen lammen pinnalle laskeutuu merikilpikonnia ja
kolibrien siipien suhina täyttää ilman.
Värikästä loppuviikkoa kaikille !
-Valokki-
Lyhyt ja satumainen uni.
Maailma on mennyt niin ihmeelliseksi. Kuka tietää vaikka jonain päivänä
pienen Suomalaisen lammen pinnalle laskeutuu merikilpikonnia ja
kolibrien siipien suhina täyttää ilman.
Värikästä loppuviikkoa kaikille !
-Valokki-













