Viimeinen lomaviikonloppu

Luonto on hellinyt minua lomallani, ilmat ovat olleet, niin  kauniit. 

Tuntuu, että olen ollut poissa töistä kauan aikaa.

Viimeisellä lomaviinonlopulla, oli ohjelmaa paljon.

Perjantaina tyttäremme, kutsui meidät syömään. Pöytä oli katettu kauniisti, saimme nauttia maittavasta ateriasta, mukavassa seurassa. 

Juhlistimme samalla iloista asiaa, tyttäreni saamaa erityisopettajan virkaa.  

Pienet palleroistet käsivarret ja siloposket olivat taas niin suloisia, 

mummin polvet olivat lujilla konttimisen seurauksena.

 

Lauantaina juhlimme, vanhimman poikamme, tyttären 2-vuotis syntymäpäiviä. Suloinen kiharapää, iloiset tummat silmät ja vikkelät pienet jalat. Poikani oli väkertänyt, hienoja voileipiä ja valmistanut täytekakun, joka oli suussa sulavan makeaa. Oijoi! äiti oli ylpeydestä sykeröllä.

Illaksi meidät oli kutsuttu sisareni luo iltaa viettämään. 

Naposteltavia notkuva pöytä, raikkaan ihanan boolin kera. 

Kelpasi siinä ihastella, tyyntä kesäiltaa.

Kuvailimme hämärtyvässä illassa kynttilöitä ja kukkasia. 

Saimme myös hienon auringonlaskun, maisema vain ei ollut oikein kuvauksellinen, 

mutta värin olivat mitä hienoimmat.

 Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Uni, "kulkija"

Kävelin unessa, pienen kylän läpi, aurinkoisena kauniina päivänä. 

Kylässä oli rauhallinen tunnelma, vanhoja punaisia puutaloja, sekä piha-aittoja.

Talojen pihapiireissä kasvoi isoja vehmaita puita, jotka varjostivat mukavasti.

Erään talon pihassa näin naisen "lähteellä". 

Lähteeltä se näytti kirkas kimmeltävä vesi,
ympärillä paljon kauniita vihreitä kasveja. 

Naisella oli yllään sammalenvihreä puku, sekä pitkät tummat hiukset. 

Nainen oli kumartuneena veden ääreen, pudotellen veteen persilja nippuja.

Katselin häntä tovin, sitten jatkoin matkaa.

Kävelin hiekkatietä, jonka reunoilla kasvoi vehmaat kukkaniityt. 

Aurinko paistoi suoraan vastaani, oranssina pallona, lämmittäen kasvojani.

Auringonvalo värjäsi hiekkatien pinnan ja maiseman kullan /oranssin sävyiseksi.

Tovin kuljettuani, tulin tien risteykseen, hiekkatie loppui. 

Edessä oli valtatien tapainen, mietin kumpaan suuntaan jatkaisin.

Samassa mutkan takaa kaarsi, kovalla vauhdilla turkoosin sininen bussi.

Bussin seinät olivat kuin vettä, läpinäkyvät.

Matkustajat näkyivät kokonaan, istuimineen päivineen.

Bussin kylkeen oli kirjoitettu jotain, kirkkaan keltaisin kirjaimin.

Se hujahti ohitseni vauhdilla, roiskauttaen samalla päälleeni paljon,
viileää kirkasta vettä.

Haukoin henkeäni, olin läpimärkä. Mihin jatkaisin?

Ajattelin kääntyä ja kysyä neuvoa vihreäpukuiselta naiselta. 

Samalla näin tien toiselle puolelle jatkuvan polun tapaisen,
joka oli sammaleiden peitossa.

Lähdin kulkemaan polkua, se oli pehmoinen ja painui mukavasti jalkojen alla.

Polun varrella kasvoi, isoja vanhoja puita. 

Näin myös monia, vanhoja harmaantuneita rakennuksia.

Seuraavaksi tapasin ryhmän ihmisiä, jotka olivat rakentamassa jotain,

turkoosin sinisestä, materiaalista jonka toinen puoli oli keltainen.

He tekivät vesiliukumäen kaltaista rakennelmaa, joka oli pyöreä rinkula.

Rinkula oli syvennyksessä, johon laskettiin vauhdilla vettä. 

Ensin kaikki näytti hauskalta, mukana pyöri lapsia vedessä. 

Ajattelin hakea lapsenlapsenikin "liukumäkeen",

mutta kun vettä laskettiin lisää, homma alkoi näyttää vaaralliselta. 

Mukana pyörivät lapset, kävivät pinnan alla.

Katosivat kokonaan välillä näkyvistä, vaikka vesi oli kirkasta.

Olin huolissani, pelkäsin heidän hukkuvan.

Lähellä oleva henkilö, jonka kasvoja en voinut nähdä.

Hän lupasi kyllä huolehtia lapsista, heillä ei olisi hätää.

 Hänellä oli huppumainen vaate yllään, kuin entisajan munkeilla.
Ääni oli rauhoittava ja ystävällinen.

Minulle tuli turvallinen olo, lähdin levollisin mielin, jatkamaan matkaa.

Vastaani tuli koira, se ei näyttänyt uhkaavalta. Se oli tungetteleva, sanoin sille.

"Menes nyt siitä koira", ja koskin sen kuonoa.

Siihen loppui kulkuni ja heräsin:)

Unessani, oli paljon voimakkaita värejä, sekä tunnelmia.
Oranssi, turkoosi, keltainen, sammalenvihreä.
Lämmin auringonpaiste, raikas vesi. Pehmoinen sammal jalkojen alla.

Toivonkin kauniita, värikkäitä iloisia ja ihmeellisiä unia kaikille!, viikonloppua odotellessa.

-Valokki-

Mitä toivoisin?

Mitä toivoisin jos voisin? 

Jos kaiken toivomani saisin?

Toivoisinko paljon rahaa, että voisin mättää herkkuja ilman isoa mahaa?

Toivoisinko, että vierelläni olisi komea lihaskimppu, joka palvoisi minua

ja minulla olisi Pamela Anderssonin vartalo?.

Mikä toive tekisi minut onnelliseksi?

Maailmanrauha?, se varmasti tekisi.

Entäs, se että ihmiset oppisivat kunnioittamaan luontoa ja toisiaan.

Kyllä, siitäkin tulisin onnelliseksi.

Mutta, minun pienestä taikalampustani, ei ehkä milloinkaan, tulisi niin isoa 

lampunhenkeä, joka nämä toiveet pystyisi toteuttamaan. 

Saavuttaakseni unelmani ja saadakseni toiveeni todeksi, ehkä en tarvitse lampunhenkeä?

Olen pohtinut paljon, toiveita, tavoitteita, elämää ja onnellisuutta.

Nyt varsinkin, pohjustaessani, unelmilleni siivet antavaa omaa aarrekarttaa,

Runotalon Sarin Aarrekarttamaailmassa.

Allaolevasta linkistä voit, halutessasi tutustua blogiin.

http://aarrekarttamaailma.blogspot.com/

Unelmia ja toiveita voimme oppia toteuttamaan,

jos löydämme oikean tien ja tavan kulkea.

Kerronkin, teille seuraavassa postauksessa, unen, jossa olin

"kulkija", uni oli mielestäni kaunis.

Paljon hyviä, ihania, iloisia, onnellisa unelmia kaikille!

-Valokki-

Outoakin oudompaa univiestiä

Unessa ,seisoin vilkasliikenteisen kadun varrella, odottamassa, 

että voisin ylittää suojatien. 

Päälläni oli sininen aamutakki, jota olen käyttänyt usein kun olen kipeä.

Kävellessäni suojatien ylitse, pohdin mitähän ihmiset mahtavat ajatella,

räjähtäneestä olemuksestani, tukkani hassotti sinne tänne.

Menin kadun toisella puolella olevaan rakennukseen, 

se oli ravintola, tai sen tapainen.

Pikkusisko, siellä teki kauniita pöytäkattauksia.

Ne olivat värikkäitä ja erikoisia.

Hän sanoi "Askartelua, näpertelyä" kasvot iloisessa hymyssä.

Sitten olinkin taas kadun toisella puolella, odottamassa liikennevalojen vaihtumista.

Odotin kapeassa porttikongissa, ohitseni ajavasta autosta,

linksahti pyörä oudosti sivuun, sen oli pysäköitävä kadun varteen.

 Samassa olinkin jo omassa autossani, kääntymässä liikenne valoista oikealle.

Kadunkulmassa olevan ravintolan ikkunasta ihmiset viittelöivät,

ymmärsin että autossani oli jotain hullusti .

Ohjasin kadunkulmasta oikealle ja pysäköin bussipysäkille.

Menin katsomaan autoni etuosaa, oikeanpuoleiseen valojen syvennykseen,

oli tarttunut pieni kettu, jolla oli käpy korvassa. 

Otin sen käteeni, se oli noin 30 cm pitkä ja 

aivan vahingoittumaton. Se oli kauniin ruskea, vatsapuolelta vaaleampi.

Se hykersi tyytyväisenä, kun silittelin sen kiiltävää karvaa.

Kävelin ravintolaan, josta ihmiset olivat viittelöineet, näyttämään mitä olin löytänyt.

Ovessa vastaan tuli nainen, jonka kasvot oli maalattu kirkkaan vihreällä värillä,

hänellä oli pikimusta tukka. Hän sanoi jotain, kun näytin kettua hänelle.

Menin sisään ja esittelin kettua myös muille.

Kävellessäni autolle huomasin, että lapsenlapseni oli myös mukanani,

sekä hänen turva istumensa, joka oli asennettava autoon.

Mietin kuumeisesti, kuinka saan asetettua lapsen ja turva istumen autoon,

kun en voi laskea kettua kädestäni maahan.

Pelkäsin sen katoavan.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Lähden katselemaan uusia unia, luonnonrauhaan.

-Valokki-

Naisen parasta ennen päivä?

Kesä on kauneimmillaan, aurinko paahtaa kuumaa asfalttia, tuuli kiitää keltaisilla rypsipelloilla.

Rekkakuski Hanski, nauttii kesästä, lämmin ilma on saanut tyttöset teiden varsilla,

pukeutumaan kesäisesti, voi mikä ilo silmille. 

 Oma vaimo kotona on ihan mukava, nättikin, mutta voihan sitä katsella kaunista työn lomassa.

Alla uusi ajopeli, hevosvoimien jylinä konepellin alla, hopeiset liekin kuviot rekan kyljessä. 

Hanski kaasuttelee vauhdilla, kohti keski-ikää,

hiukset hieman harvenneena otsalta, testosteroni suonissa kihisten.

Alma, keski-iän kukkanen, nauttii tien pientareella kurjenkellojen loistosta, kameran kanssa.

Ottaa kuvakulmia, sommittelee, voi kun ne ovat kauniita.

Rypsipelto taustalla tästä saisi hyvän kuvan, jos vähän vielä kumartuisin tuonne suuntaan.. 

Juuri silloin kaartaa rekka mutkasta, tuutaten, tyt-ty-tyyyyy!

Tälläinen yllättävä ääniefekti, pilaa Alman aamulla vaihtamien sloggien pinnan.

Kiukkuisena käännähtää, kasvoilla välähtää, omalle miehelle niin tuttu "Justiina ilme"

"Mikä himputin kaheli?, enhän ole edes tiellä, kyllä siitä mahtuu, isompikin persoona!"

Samana päivänä, Alma ja oma armas Eetu lähtevät kaupunkiin ostoksille.

Rekkakuski Hanski huristaa vastaan, Eetu nostaa kättä.

"Hanski siinä meni, eikös olekkin hieno uusi rekka?!

Hanski on tuntematon Almalle, hän kertoo Eetulle sloggien kohtalosta ja tuuttuttelusta.

"Minäpäs soitan Hanskille", Eetu tuumaa.

" Hei Hanski! olet kuulemma tänään tuututellut jollekkin kukkaistytölle tienvarrella"

Hanski tuntuu ihmettelevän, mistä Eetu voi sen tietää. 

Hetken kuluttua, Eetu räjähtää nauruun, sanoo odota vähän, en kuule.,sanoppa uudelleen.

Laittaa puhelimen kaiuttimen samalla päälle ja sieltä se tulee, ihan livenä Alman korviin.

"Joo, katsoin, että siinähän oikein typyynen menee, olin jo ehtinyt painaa räikkää, kun kohdalla huomasin, että eihän se enää niin typyynen ollutkaan"

Jatkoa seurasi, mutta avoimesta ikkunasta puhaltava tuuli, 

sensuroi armollisesti tekstin Alman korvien kuulumattomiin.

Eetu kyllä, myöhemmin ystävällisesti selvensi, että sisältö oli suurinpiirtein se.

Että parasta ennen päivämäärä, oli tainnut mennä umpeen Almalta.

Eetu antoi Hanskin kertoilla ja tuumasi sitten lopuksi,

"Joo ja tiedäkkö mitä? Sattu se typyynen olemaan mun vaimoni, joka istuu tuossa vieressä."

"Laitoin muuten, äsken puhelimen kaiuttimen päälle.

On muuten, vaimolla metsästyskortit ja haulikkokin,

että on aika paha tulla nyt kippailemaan soraa meidän pihalle."

"Näyttää niin kiukkuiselta, että voi haulit ropista pian rekan kylkeen".

Toisessa päässä tulee hiljaista hetkeksi, sitten alkaa armoton sadatus tulva. 

Tämä tarina on tosi tapaus.Todellisuus on taruakin "hauskempaa."

Herättäen ajatuksia, kiukkuisiakin, osaksi surullisia. 

 Usein miehet, tuntuvat ajattelevat naista hyödykkeenä,

jonka parhaimmat päivät, he pystyvät määrittelemään.

 Keski-iän Alma sensijaan, tuntee elävänsä elämänsä parhaimpia päiviä. Nauttien!

Neljä päivää aikamatkaa

Sain viettää neljä päivää, kahden sisareni ja äitini kanssa lapsuuden kodissani.

En muista, että olisimme olleet lapsuuteni jälkeen, ihan vain me neljä kotitalossani.

Me jäimme mökkiin elämään aikanaan, kun isäni kuoli vain 48 -vuotiaana,

minun ollessani 7 -vuotias, nuorin sisareni 2,5 ja vanhempi 10.

Neljä päivää aikamatkaa, aikaan jolloin kesä oli perhosia, aurinkoa

hetki siinä olevassa, ei seuraavassa, tulevassa, murheissa, suunnitelmissa.

Päivät pumpulipilviä, aika jotain, jolle en tiennyt vielä nimeä.

Ikävä ja suru hetken häivä, joka oli jo menossa tultuaan, kääntyi vain ja käväisi.

Löysin lapsuuden kotini komerosta puisen laatikon, jossa isäni säilytti parran ajo välineitään. 

Kanteen sisäpuolelle isä oli kirjottanut nimeni, oi.. en ollut sitä aimmin nähnyt.

Silittelin tekstiä kauan, "viesti isältä" olisin niin halunnut tuntea isäni aikuisena,

viettää aikaa hänen kanssaan.

Isän ikävä siinä tuli, lapsenomaisesti ajattelin, jospa saisin tavata hänet edes yhden kerran vielä.

 Mitä sanoisin, kertoisin, kertomista olisi niin paljon, ettei siihen yksi tapaaminen riittäisi.

Jos saisin edes sanoa, että kaikki on hyvin.

Tätä polkua pitkin pinkaisin maailmaan, nuoruuden innolla, taakseni katsomatta.

Etsimään, onnelisuutta, rakkautta, elämää, vapautta kaikkiea jännittävää!

Juoksin tosi pitkän matkan, mutkan kautta, kuoppaista polkua, jossa satutin itseni pahastikkin.

Palasin takaisin ymmärtäen, onnellisuus ja vapaus ovat ihmisessä itsessään.

Rakkaus on kaikessa meitä ympäröivässä.

Äitini positiivinen elämän asenne, on ollut opettelemisen arvoista.

Kaikista sisaristani olen kiitollinen, heidän rakkauteensa saatan aina varauksetta luottaa.

Heidän seurassaan olen kokonainen, saan olla oma "hassu" itseni.

Pisaroivan raikas aamu ja unimaailmaa

Heräsin sateen ropinaa, ihanaa ajattelin. 

Luonto ja minä kaipasimme jo vettä ja viileyttä.

Kuuntelin tovin sateen kulkua katolla, vesikouruissa. 

Päätin tehdä tibetiläiset voimistelu/jooga liikkeeni terassin raikkaudessa, 

kuten muinakin aamuina.

Vedin syvään keuhkoihini raikasta ilmaa, oi kuinka virkistävää.

Viileä tuuli hiveli kasvoja, linnut lauloivat lehvistöissä.

Juuri kun olin saanut väännettyä, itseni naama punaisena,

peppu täristen vaikeimpaan asentoon,

  huomasin sinisissä haalareissa miehen, tontin reunus pusikossa.

Viemäri remontti miehet!olin aivan unohtanut heidät. 

Olen vielä sen verran noviisi, liikkeiden suorittamisessa, etten kaipaisi yleisöä.

Tonttimme on todella rauhallinen, joka puolelta puustoinen.

Noh, revin ryhtiä ja joogasin loppuun.

Aamupalalla ajattelin unimaailmaani, sen kiehtovia kiemuroita.

Kerron yhden unistani, jonka näin viime syksynä.

Unessa hääräsin, jossain vieraan talon keittössä, talo oli vanhan mallinen.

Viereisestä huoneesta ryntäsi hätääntynyt nainen.

Hän tarvitsi kiireesti apua jollekkin, juoksin hänen peräänsä, toiseen huoneeseen.

Lattialla makasi nainen mahallaan, hän oli pudonnut jostain, ainakin luulin niin.

Hänellä oli ruskeat pitkät, hieman taipuisat hiukset ja ruskea villatakki.

Heti huoneeseen astuessani, huomasin että hän oli luonnottomassa asennossa.

Kädet ja jalat olivat vääntyneet pahaan virhe asentoon.

Varovasti käänsin naista oikeain päin, sitten nostin hänet käsivarsilleni.

Kävelin kirkkaan kauniin joen rantaan, laskeuduin polvilleni veden ääreen.

Huljuttelin naista kirkkaassa vedessä, käsieni varassa.

Nainen hymyili, hänen jäsenensä muuttuivat siroiksi, hän näytti ihan barbie nukelta.

Naisella oli kirkkaan siniset silmät, hänen hiuksensa leijuivat vedessä valtoimenaan.

Taivas heijastui vedestä, saman värisenä kuin hänen silmänsä, turkoosin sinisenä.

Ajattelin mielssäni, voi kun hänestä saisi kauniin kuvan, ihan satumaisen.

Nostin naisen ylös ja kuivasin hänet valkoiseen paksuun pyyhkeeseen.

Kuulin korvissani "kiitos" kun heräsin.

 Viileää, veden raikasta tuulta!

Leppoista ja lämmintä

Rauhallinen pitkä viikonloppu mökillä, ilman pakko rutiineja.

Aurinko helli, lämmin etelätuuli vei itikat mennessään.

 Lauantaina saimme pieniä vieraita.

 Liljan kanssa ihailimme aaltoja ja uitimme varpaita rantavedessä.

Mummi sai kertoa siitä, 

kun oli pieni ja laulaa lastenlauluja, joita oli laulanut.

Paappa valmisti sillä aikaa mehevät lättykestit.

Luukas viihdytti vieressä, narskutellen kaikkia neljää hammastaan yhteen.

Sain neljän päivän aikana oikein kunnolla loman syrjästä kiinni.

Liskomaista liikehdintää esiintyi lähimaastossa,

näin neljä kyykäärmettä viikonlopun aikana. hrrr ;(

Aurinko energiaa kaikille!

Unessa nähty

Aikaisemmin olen jo kertonut, että unimaailmani on kovin vilkasta. 

Eräs uneni kertoi paikasta,

jonka olemassaolosta en aikaisemmin tiennyt, vain nimi tuli unessa esiin. 

Iguazu, ajattelin että mikä ihmeen nimi. 

Harmittaa, kun en muista unesta muuta.

Katselin seuraavalla viikolla televisiota ja sieltä se putkahti. 

Tämä paikka on Unescon maailmanperintöluettelossa. 

Argentiinassa, Brasilian ja Paraguayn rajalla ja sitä ympäröi subtrooppinen sademetsä.

http://www.youtube.com/watch?v=wndkgwcdDQU

Kaunista eikö vain?

  Hyvää viikonloppua kaikille!

Kotitonttu

Siinä se yhä istuu, keinussa katonrajassa.

Nuttu hieman nuhruinen, kasvoilla sama viaton hymy,

Meidän kotitonttu.

Se on ollut aina olemassa, lapsuudenkodissani,
en saata muistaa milloin se tuli meille.

Lapsena olin ihan varma, että se on elävä.

Joskus keinu keinahteli villisti, kun tulin sisään.

Olen myös melko varma, että se kadotteli meidän tavaroita.

Sotiki paikkojakin, vaikka äiti oli sitä mieltä, että me olimme syyllisiä.

Tontun tossunpohjat olivat kuluneet, kun tarkastelimme niitä. 

Kerran näin ihan selvästi sen parrassa piimää.

Sen nenän kokoinen jälki oli, lypsetyn maidon kermakerroksessa, viileäkomerossa.

Ilkikurinen kikatus kuului, silloin tällöin.

 Ajattelin usein, miten ihmeessä se onnistui aina kipuamaan niin nopeasti takaisin keinuun.

Päättelin että sillä täytyi olla apureita, hiiriä tai hämähäkkejä, jotka auttoivat sitä.

Varoittivat tulijoista ja pukivat nopeasti hämähäkin verkot takaisin ylle.

Harhauttamaan, mutta minua ne eivät onnistuneet hämäämään.

Näissä metsissä liihottelimme paljain jaloin, "mielikuvitus kavereiden kanssa"
Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Viestin tuoja

Hiljaiseen iltaan istumaan jäin,

jonkun usvasta kohti tulevan näin.

Kulkiko aika taaksepäin?

Mitä kertoi minulle nainen?,

hänellä nuttu oli karhea, pellavainen.

Hiuksilla lainehti ajan virta,

käsissä elämän pirta.

Katso tämä raikas, puhdas vesi,

on sinun ja elämän alku desi.

Luonnosta kauniista, elävästä kiitä,

mieleesi lupaus liitä.

"Sitä yritän aina huolella,

joka päivä suojella."

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, aurinkoa ja lämpöä!

"Tarina" -Valokki-

Asu      -Valoru-

Juhannus aikaa

Loma alkoi! Epämääräinen läjä laukkuja odottaa eteisen lattialla.
Huristamme lapsuuden maisemiin, juhannuksen viettoon.
Kaikki neljä sisarta,  pitkästä aikaa koolla.
Mieli on odottava ja iloinen.

Saunotaan, rupatellaan, syödään hyvin,
ollaan yhdessä. Kuunnellaan hiljaisuutta,
katsellaan järven pinnan kuvajaisia.
Rämmitään kaikki lähimetsät, kameran kanssa.

Elämme silti maagisia aikoja,

voimme tehdä  juhannustaikoja.

Voimme ehkä kerätä yrttejä,
laittaa tyynyn alle. Siitä huolimatta,
vaikka uneen tulisikin,
se tuttu karvainen  naama.

Iloista, lempeää valoista Juhannsta kaikille!

Uni viestejä

Olen pohtinut viime aikoina  paljon sitä, kuinka meillä on jokaisella unelmia. 

Mutta emme uskalla, tai pysty toteuttamaan niitä.

Aina jokin "tärkeämpi" asia ajaa edelle, vaatien voimia ja aikaamme.

Itselläni unelmat liittyvät luovaan, käsillä tekemiseen ja työskentelyyn.

Pidän nykyisestä ihmis läheisestä työstäni, mutta mieli kaipaa niin kovasti, jotain muuta.

Kirjoitin aiheesta runonkin runoblogin puolelle.http://valokinrunokontti.blogspot.com/2010/06/siiveton.html#comments

Ehkä sen vuoksi näinkin seuraavanlaisen unen:

Unessa oli iso häkki, joka oli täynnä lintuja. Häkki oli rautainen, se oli avonainen ylhäältä.

Sen reunoilla oli vielä jotain ohutta verkkoa, kun linnut yrittivät lentää ylös, ne takertuivat verkkoon.

Yksi linnuista pääsi kuitenkin häkin ulkopuolelle, mutta heti sen kaulan ympärille kiertyi naru.

"Noin sitä käy kun yrittää lentoon" joku sanoi vieressä.

Lähellä oli myös purkkeja, aivan kukkapurkin kaltaisia astioita. Niissä "kasvatettiin " lintuja?.

Kyllä!, unessa se voi olla totta.

Eräs, purkissa olevista linnuista, joka oli valkoinen, näytti voivan huonosti.

Sanoin "tuota on kasteltu aivan liikaa, otin linnun purkista ja laitoin sen rintani päälle.

Voi kuinka lintu olikaan onnellinen, sen sulat muuttuivat kauniin kiiltäviksi.

Pian se pyrähti iloisesti lentoon.

Samalla oikelle puolelleni lensi musta lintu, ojensin oikean käteni ylös.

Lintu lensi kädelleni, uskalsin tuskin liikahtaa, saatika hengittää.

Yritin supattaa miehlleni, joka mennä tormootti ohitse.

"Katso olen saanut kesytettyä tämän mustan linnun"
Mies meni menojaan, ei jäänyt ihmettelemäänm mustaa kesy lintuani.

Näen todella paljon unia, joten tämä ei ole mitään tavatonta.

Pitäisi kaivaa esiin ne "siivet".

Uskoa unelmiinsa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille iloista mieltä ja valoa!

-Valokki-

Utuinen aamu

Kaunis aamu, utuinen ja uninen vielä,

kun astun ulos mökistä.

Yö viipyilee maiseman yllä,

ensimmäiset auringonsäteet, kajastavat puiden lomitse.

Mitä näenkään?

Useita pieniä usvakeijuja, 

ripustamassa kastehelmiä, hämähäkin verkkoihin.

Säikähtävät tulijaa, kiiruhatavat varjoihin.

Pienistä koreista pisarat putoilevat, poimulehdille, pihan heinille.

Aurinko nousee, kultaa maiseman kirkkaaksi.

Varjot katoavat ja keijut.

Kasteenraikasta ja virkistävää viikonloppua!

-Valokki-

Anteeksi antamisen vaikeus

Elämässä, kilttinä nyssykkänä olen saanut huomata, että helposti kävellään ylitse,

tullen, mennen ja palatessa.

Kiltti on, joidenkin mielestä yhtäkuin, vähän tyhmä.

Kuinka helppo häntä onkaan syyllistää.

Ylenkatsotaan, vähätellään ja kohdellaan huonosti, ellei pidä puoliaan.

Ajattelin ennen vihaisena, miksen saa olla oma itseni?,

pitääkö minunkin muuttua kovaksi ja itsekkääksi

pärjätäkseni elämässäni?.

Epäoikeudenmukainen kohtelu, sai  kiukun nousemaan pintaan.

Vielä enemmän suututti, kun en saanut suutani auki,

 antanut "samalla mitalla" takaisin, hölmistyin usein ja menin sanattomaksi.

Paha olo jäi sisimpään.
Kertyi, kasvoi.

Psykiatri sanoi, "Sinulle pitää kasvattaa "paksumpi nahka",
en halunnut olla paksunahkainen, halusin tuntea.
Pikkuhiljaa opin, ettei minun tarvitse ottaa koko maailman pahaa oloa vastaan.
En suostu ottamaan negatiivisuutta itselleni, en anna sen "upota."
Jokainen on viimekädessä vastuussa omista tunteistaan..
Opin myös sanomaan lempeästi Ei!, liialliselle työtaakalle, jota helposti kasattiin niskaani.
Kun tekee parhaansa, sen pitänee riittää.

Negatiivisuus ja vähättely satuttavat aina.
Joillekkin, toisten suomiminen, on jonkinlainen selviämiskeino,
joka johtuu omasta huonosta olosta, tai epävarmuudesta.
Säälin heitä.
Kielteisyys on loputon kehä, paha olo nielaisee kokonaan, jos sille antaa luvan.
Joten vastaankin ystävällisyydellä, ystävällisyys ei mene koskaan hukkaan.
 En silti suostu enää kenenkään sätkynukeksi.
Monena iltana, kun menen nukkumaan sanon ääneen
"Annan sinulle anteeksi...."

Joskus, vaatii monta iltaa, ennenkuin anteeksi antaminen on valmis.

-Valokki-

Kotimatkan varrelta

Vietin, tämän viikon toisen vapaapäiväni Seinäjoella, 

sain vihdoin kutsun reumalääkärille. Minulla on nyt omalääkäri,

joka seuraa hoitoni edistymistä.

Tutkimuksissa vierähti kolmisen tuntia.

Oloni on huojentuneempi, kun tiedän,

että on joku, jonka puoleen voin kääntyä 

tarpeen tullen.

Olin varannut kameran mukaan, koska tiesin,

että matkanvarrelta löytyisi kuvattavaa.

Paluumatka kestikin monta tuntia,

nautin aurinkoisesta, lämpimästä ilmasta.

Kuvasin Kyrönjoen varren koskia.

Nämä kuvat ovat Ylistaron kohdalta.

Ylistarosta Vaasan suuntaa lähtiessä, on hieno Pelmaan myllyn koski, jossa olen ollut

kuvaamassa monet kerrat. Istuin siellä kalliolla ja kuuntelin kosken kohinaa.

Illalla, kävin äidin luona rupattelemassa, 

äidin kukkapenkki on aina kaunis.

Orvokit loistivat ilta-auringossa.

Lapsenlapset

Kun nämä pienet enkelinhenkäisyt,

astuvat maailmaani, se pyörähti muutaman kerran,

vimmatusti ympäri, eikä mikään ollut enää kuin ennen.

Hurahdin.

Uteliaisuus ja vilpittömyys, tuikkivat  pienissä silmissä.

Ja rakkaus, sitä saan sylintäydeltä ja kysymyksiä,
 paljon kysymyksiä, joihin osaan ei tiedä vastauksia.

"Mun on mummia ikävä, niin että aivan tärisen"

Lilja 4v

Kuvassa vanhimmat lapsenlapseni Lilja ja Remu

Vanheneminen

Ennen kun täytin 30, aikaa tuntui olevan paljon.

ajattelin aina, ehdin vaikka mitä.

Vain taivas oli kattona unelmille.

Tänään olen nöyrempi, elämän rajallisuuden edessä.

En ehkä ehdi toteuttaa,

kaikkia unelmiani, mutta jos edes yhden.

Tyydyn vähään,

unelmani on, elämä tässä ja nyt.

Aika juoksee ei odota,

älä silti järkeä kadota.

Vuoden vanhempana,

ehkä viisaampana.

Jatkan uskoen, kaikki tapahtuu,

mitä on tarkoitettu.

Hyvää työviikkoa kaikille!

-Valokki-