Sain olla viikon tyttäreni perheen lemmikkien sijaisäitinä.
Elämääni tuli pehmeitä tassuja, karvatukkoja ja paljon muuta.
Bordeterrieri Vallulle "mummola" on entuudesta tuttu,
mutta sokeuduttuaan koira ei tunne enää oloaan niin kotoisaksi kuin ennen.
Huonekalutkaan eivät ole ihan tutuilla paikoillaan.
Norjalaisen metsäkissan ja pyhän birman sekoitus, elegantti,
arvonsa tunteva Misty sai tutustua ihan ensimmäistä kertaa
mummilan miliööseen.
Viikko meni hyvin, vaikka alkukaaoksesta päätellen se olisi
voinut olla täysi katastrofi. Vallu sai hepulin, "isin"lähdettyä.
Oli jo aavistellut pahaa, haistellessaan pakattuja matkalaukkuja,
sekä kuunnellessaan hyörinää ympärillä. Lähdön aamulla
jännitys oli niin kamalaa, että oksennuskin oli jo lentänyt.
Siispä isin suljettua oven Vallu alkoi laulaa oopperaa korkealla C:llä,
pienet jalat tutisten.
Siinä ujelluksen lomassa pamahti haiseva töttetö peräpäästä
mummin karvalankamatolle. Kääk! sellaista ei ollut tapahtunut kuin
silloin kun koira oli ihan pieni. Töttetöstä selvittiin aika helpolla,
koska se oli kiinteähkö.
Hellin Vallua, hieroin ja soitin eläimiä rentouttavaa musiikkia.
Itku ja ujellus laantuivat ja eläin rentoutui. Se pysytteli kuitenkin
visusti vieressäni ja kannoillani jos liikuin johonkin.
Misty sensijaan tutki uteliaana uutta ympäristöä.
Kävi välillä lohduttamassa Vallua, pukkasi päällä kuonoon ja
sipaisi lohduttavasti tuuhealla hännän huiskulla pään yli.
"Eihän tässä hätää ole, tämähän on jännää" tuumaili.
Pian Mistykin järjesti mummille sydämentukytyksiä katoamalla
yhtä äkkiä kokonaan. Aiemmin täytin pesukonetta ja lähdin
keskenkaiken tekemään jotain ihan muuta.
Muistin kuitenkin pian pyykin ja pamautin koneen päälle.
Hetken kuluttua homasin kissan kadonneen ja muistin kuulleeni jotain rapinaa, sekä
kolinaa kodinhoitohuoneesta. Etsin kissaa joka paikasta, enkä löytänyt.
Päähäni sukelsi kamala ajatus, pysäytin koneen ja odotin sydän pamppaillen
luukun lukkomekansimin naksausta. Äkkiä pyykit ulos, ravistelin vimmoissani
kaikki pyykit erilleen. Näin jo silmissäni Mistyn surkean vartalon
kierähtämässä lakanan poimuista. Onneksi kissa ei kuitenkaan ollut koneessa, huoh!
Sain etsiä kauan, ennenkuin löysin kissan ihan ihme paikasta, littoisena siivuna
kesäkalusteiden pehmusteiden välistä varastokomerosta. Mitäs tästä opin,
kaikki ylimääräiset ovet on pidettävä suljettuna koko ajan.
Ensimmäisenä iltana meillä oli tiukka neuvottelu nukkumajärjestyksestä.
Olin sitä mieltä, että eläimet jäävät makuuhuoneen ulkopuolelle.
Vallu taasen oli ihan eri mieltä tästä asiasta, esitti niin äänekkään ja
monisointuisen vastalauseen ettei kukaan saanut unta huushollissa.
Petasin Vallulle viereeni petin. Siihen se käpertyi tyytyväisenä,
huokaisten syvään helpotuksesta.
Misty sensijan oli virtaa täynnä ja aloitti hurjan rallin kodinhoitohuoneen kautta
läpi olohuoneen ja makuuhuoneeseen. Aina välillä täytyi käydä kokeilemassa
kosteallla nenällä mummin nenänpäätä ja huiskaista hännällä päin pläsiä.
Viidennen heräämiskerran jälkeen päätin, että kissa saa jäädä makuuhuoneen
ulkopuolelle. Kova mouruaminen alkoi. Tukin korvatulpat syvälle korviin
sanoin itselleni "En kuule mitään". Niin sitä nukuttiin aamuun.
Pian meille kolmelle muodostui omat arkirutiinit. Aamulliset pissakeikat Vallun kanssa unisena ulkona täristen yöpuku päällä ja tukka pystyssä, ruokakuppien paikat ja ateria ajat.
Lokoisat lököttelyt sohvalla
kylki kyljessä TV. n tarjontaa katsellen, välillä vain hiljaisuutta kuunnellen.
Opin hoidokeiltani, miten rentouttavaa on vain olla joskus ihan vetelänä tekemättä
yhtään mitään. Pienten nenien tuhina ja lämpöiset vartalot vieressä
sohvanokosten aikana olivat niin ihania.
Joskus Mistyä pitkästytti ja se upotti hampaat Vallun kankkuun,
iskien samalla kymmenet kynnet näpäkästi usealla sivalluksella sinne tänne
koiran vartaloon.
Samalla se ponkaisi vieterinä korkealle ilmaan ja teki yllätyshyökkäyksiä
tuolilta Vallun niskaan. Tästä ei koira oikein tykännyt vaan sujahti
suikkana mummin syliin turvaan.
Eilen vein hoidokit omaan kotiin ja ne olivat onnesta väärällään.
Voi sitä riemun määrää. Vallukin pinkoi huoneesta toiseen, eikä
lyönyt pientä kalloaan kertaakaan ovenpieliin tai törmäillyt huonekaluihin.
Tänään koti tuntuu tylsältä ja tyhjältä. Karvatukut on siivottu lattialta ja sohvatyynyistä,
ruokakupit tiskattu ja laitettu varastoon. Lelut kerätty lattialta.
Korvissa kaikuu puolison rääkäisy "Meille ei kyllä kissaa oteta!!!!"
Kovasti hänkin tykkäsi hoidokeista ja makasi sohvalla
tyytyväisesnä karvakasojen kanssa.
Yhdestä kuvasta katsovat minua silmät jotka tuntuivat anovan.
"Minä tulisin omaksesi, jookos?"
-Valokki-
