Syksyinen tuuli riepottelee puiden oksia, kylvää kirjavia lehtiä pitkin pihaa.
Sopiva päivä istuskella, selaillen nettimaailman ihmeitä.
Tumps!, kuuluu ikkunan takaa, terassilla kolisee joku.
Pyöreäpohjainen metalliastia, kulkee terassin lattialla puolelta toiselle..
Tekee sellaisia kuvioita, että olen varma jonkin pienen eläimen eksyneen sinne.
Menen ulos katsomaan. Saan oikein juosta astian perässä,
kuulen pienen ujelluksen korivssani.
Nappaan sen vauhdista käsiini ja kurkistan pimeisiin syvyyksiin.
Tyhjä,.. tai ei sittenkään, huomaan tuijottavani tutkiviin silmäpareihin.
Mitä kummaa? äimistyn, silmilleni pöllähtää kuivia lehtiä ja multaa.
"Älä kurki siinä, auta minut pois!" kuulen pienen äänen sanovan käskevästi.
Ojennan käteni astiaan, sormiani kylmää.
Jotain ohutta ilmavaa osuu käsiini, vedän esiin lähes läpinäkyvän pienen otuksen,
jolla on hulmuvava helmainen rimpsuinen asu yllä.
"Kuka kumma sinä olet?" tiedustelen.
"Olen pohjatuulen poikanen.
Halusin mukaan suureen seikkailuun ja nyt olen eksynyt."
Otus jatkaa hengästyneenä,
"Se, että olen nyt tässä johtuu siitä kun olen kuunnellut jo vuosikausia,
veljieni ja serkkujeni huimaavia tarinoita, seikkauluistaan maailman taivailla.
Kaikista vauhdikkaimmat tarinat, olen kuullut etelän tornado serkuista,
heillä on tapana oikein kokoontua ja viilettää,
joukolla pitkin maita ja mantuja,
heitellen ilmaan kaiken mitä vastaan tulee.
Samanlaisiin urotekoihin päättivät, veljenikin ryhtyä tänä vuonna."
"Minä olen saanut jäädä aina kotiluolaani,
puhaltelemaan huurre kuvioita jää ikkunoihin, olen vielä liian pieni.
Tänä syksynä olin niin kyllästynyt,
jotta piilouduin isoveljeni tuuliviitan taskuun, siihen alimmaiseen.
Päästäkseni mukaan huimiin seikkailuihin.
Pääsinkin, oi kuinka veli pyöritteli puita repi ja riuhtoi,
kaadellen asuntovaunujen päälle ja talojen katolle, se vasta oli toimintaa se.
Kaikki oli huimaavan jännittävää siihen saakka, kunnes putosin taskusta."
"Jouduin karavaanarin laukkuun, päälleni heitettiin iso pyyhe.
Ties kuinka kauan viruin laukussa, kunnes vihdoin, vapaus tuntui koittavan, joku penkoi laukkua.
Vaan, silloin vasta kauhun hetket alkoivat,
minut heitettiin pyyhkeen mukana, johonkin pyörivään masinaa,
johon tulvi vettä ja vaahtoavaa ainetta.
Kestin kaiken urheasti, olenhan sentään tornadoiden sukua,
taju kyllä taisi mennä lopuksi.
Heräsin kun pyyhettä ripustettiin raikkaaseen ilmaan,
silloin pääsin takaisin vapauteen."
"Sen jälkeen olen koettanut temppuilla, veljieni tapaan, mutta se ei ole helppoa.
Olen saanut ilmaan, vain pienen tukun heiniä, ne kyllä pyörivät oikein kauniisti ilmassa.
Puistossa yritin nykiä, vanhan mummon hattua urakalla,
mutta hän piti kaksin käsin kiinni.
En saanut sitä lentoon, vaikka koko mummo meinasi kaatua.
Hauskinta oli, kun istuin tammen oksalla odottamassa ohikulkijoita.
Rynnistin odottamatta, hattupäisen herran kimppuun,
hänellä oli, pahvinen kahvimuki kädessään.
Hahaa! sain heitettyä sekä mukin, että hatun menemään,
pyöritin jopa hattua edelläni pitkän matkaa.
Mutta sitten väsyin, heittäydyin nauraen ja hohottaen puistonpenkille,
pidellen mahaani.
Odottamatta pyylevä rouva ahteroitui päälleni,
jouduin perin tukalaan tilanteeseen,
luulin jo viimeisten hetkien koittavan,
kunnes sain luikerreltua, penkin raoista vapauteen.
Olen väsynyt ja koti-ikävä vaivaa jo kovasti."
"Nyt tarvitsisin kipeästi apua, päästäkseni takaisin veljeni taskuun. "
Pohjatuulen poikanen näyttää, isoine silmineen niin hellyttävältä ja avuttomalta,
istuessaan terassin kaiteella heilutellen pieniä jalkojaan, että päätän auttaa sitä.
"Hyvä on, meidän on varmasti mentävä korkealle kalliolle,
josta sinun on helppo hypätä takaisin taskuun"
Joudumme odottamaan aika kauan,
kunnes kuulemme lähestyvän tuulen huminan.
Otan pohjatuulen poikasen käteen ja lennätin korkealle ilmaan.
"Hiihaa! onnistui", kuulen iloisen hihkaisun, tuulen huminan keskellä.
Palaan mietteliäänä, tietokoneeni pariin, pohtien, pitäisiköhän tästä kertoa blogimaailmassa ;D
