Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




maanantai 2. toukokuuta 2016

Maisemaan kadonnut

Istun rannalla ja katselen veden keinuntaa. Taivas on syvän sininen, muutama pilvi kulkee eksyneenä sinessä. Valo juoksee aalloilla ja piirtää siihen kirkkaita juovia. Vesi liikkuu hitaasti edestakaisin, se kiipeää rantakiville ja liukuu sitten laiskasti kivien väleihin. Ilma on täynnä lintujen ääniä. Laulurastaan sävelessä on nousevia ja laskevia nuotteja, sekä muutama kertosäe jossa sävel nousee korkeille kirkkaille koukeroille.
Suljen silmäni ja annan auringolle luvan leikkiä kasvoillani. Sen kosketus on  lämmin ja ystävällinen.  Ajatukset hidastuvat ja taukoavat lopulta kokonaan. Pienen hetken viivyn ajatuksettomassa tilassa, oloni on kevyt ja rauhallinen. Voisin kadota tähän hetkeen ja maisemaan, joka on niin kirkas ja levollinen. Jättäisin rannalle lapun, jossa kertoisin tulevani takaisin kun sopivalta tuntuu. Laittaisin pienen kiven painoksi lapun päälle, ettei ilkikurinen tuuli lukisi sitä riepottelu aakkosin. Sulkisin silmät, liukuisin maisemaan, hetkeen jossa olisin  valo, laineiden liike, linnun laulu ja syvän sininen taivas.
-Valoa ja iloa viikkoosi-
-Valo ki-
©Asta Gyldén-Lahtinen

6 kommenttia:

  1. Kiitos upea ja koskettava postaus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sussi, Espanjan matkalla olisin voinut hukkua maisemaan ja kaikkeen sen kauneuteen. Rauhallisen ajatuksettoman tilan saavuttaminen tuntuu niin hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunista ja rauhoittavaa tekstiä. Sen lukemisesta tuli oikein hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simpukka, joskus sitä saa kiinni tällaisen hetken reunasta ihan vahingossa. Sen jälkeen haluaa samaan olotilaan uudelleen.

      Poista
  4. Ihana teksti.Kuvaa hienosti kevyttä levollista oloa 😍

    VastaaPoista
  5. Kiitos tilda-alma, joskus olo ja pienet kiitävät hetket ovat niin levollisia ja ihania.

    VastaaPoista