Tervetuloa
Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Diagnoosina reuma
Auringon paistetta ja lomaa tiedossa, aikaa miettiä ja tutustua uuteen "ystävään", jonka luullen seuraavan minua lopun elämäni. Joka on jo kulkenut kauan mukanani, kivistellen jähmettäen ja väsyttäen. Joudumme usein , ihmettelemään, hölmistyneenä, vihaisena ja voimattomana miksi? Luulen ettei kukaan säästy, surulta, koettelemuksilta ja erilaisilta vaikeuksilta. Voimme silti ehkä valita tavan, kuinka otamme ne vastaan, kuinka käsittelemme niitä, miten elämme niiden kanssa, kuinka pystymme jatkamaan eheämpinä eteenpäin. Olen useissa blogeissa lukenut ihanien, voimakkaiden, positiivisuutta ja hyvää oloa levittävien ihmisten ajatuksia. Olen saanut niistä voimaa, rakkaiden sisarieni, lapsieni ja ystäväni, maailman parhaan työtoverin Tinan lisäksi.
Olen lukenut kaiken mahdollisen reumasta, sen lääkityksestä sun muusta, mitä en ammattini puitteissa jo tiennyt. Nyt ollaan tuttuja, mutta en sure niitä juttuja. En suostu ajattelemaan, mitä en ehkä enää pysty, mahdollisesti tekemään, vaan iloitsen kaikesta siitä mitä voin tehdä.
Tämä kipu, on minulle annettu,
uusi haaste, jälleen eteen kannettu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä se niin on, ei ole kivun lisäksi hyvä olla kiukkuinen ja vihainen. Niitäkin tunteita varmasti tulee, muttei ehkä ole hyvä jäädä pyörimään pahanolon kehään. Vahvuutta se vaatii, mutta ehkä siihen kasvaa kun oikein yrittää.
VastaaPoistaDiagnoosit aina surettavat ja samalla helpottavat, kun sitten vihdoin tietää, mikä minua vaivaa. On vaikeampaa jos diagnoosia ei löydy...
VastaaPoistaOnneksi reumaankin on hyvää toimivaa lääkitystä ja muita hoitomuotoja.
Itselläni on crohn joka aiheuttaa myös reumankaltaisia niveloireita.
Voimia Sinulle.
Haleja ja enkeleitä matkaasi.
Olen otettu päästessäni sivuillesi. =)
*halaus*
Kiitoksia Una, sanasi lämmittivät ja ilahduttivat minua. Oikein hyvää ja levollista pääsiäisen aikaa sinulle!
VastaaPoista