Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




torstai 25. elokuuta 2016

Palapelin osanen


Tummuvassa illassa valo muuttuu siniseksi kankaaksi tähtikarttojen taakse. Muutamat valonsäteet juoksevat eksyneenä sinne tänne pimenevällä taivaalla. Kaikki näyttää hekeksi pysähtyvän, juuri kun pimeys ottaa valon viittansa alle. Puiden lehtinen kahinassa, yölinnun laulussa, aallon liikkeessä tyhjä hetki, jonka väliin ikuisuus kutoo jo nauhaa ja liittää tätä hetkeä, sekunteja loputtomaan kudelmaan.

Kaikki on pehmeää, tyyntä ja hiljaista, ajatuksenikin unohtavat loputtoman tarpeensa kertoa lisää kaikesta menneestä, tulevasta ja tulemattomasta. Ajatukset halauavat kertoa loputtomasti asioita. Ne rakastavat kertoa kaikkea noloa, epäonnistunutta ja pelottavaa, jota minulle on tapahtunut tai voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä ja ellei minulle niin varmaankin jollekkin läheiselleni. Siksi siirrän ajatukset tarpeettomana läheisen puun oksalle puliskoon siellä.
Tyhjä hetki tuntuu jatkuvan loputtomiin, ikuisuuden puikkojen kilinä on tauonnut ja kudelma pysähtynyt. Tyyneydessä ja ajattomuudessa leijuen voin nähdä itseni ja koko elämänvirran kokonaisena, kauniina, eheänä ja täydellisenä. Osana tätä kokonaisuutta, elämällä tätä pientä elämääni, olen pisara, josta elämänvirta koostuu. 
Olen palapelin osanen joka täyttää kokonaisuuden,
 vaikka koko kuvaa näe en,
 ymmärrän sen suuruuden.
-Valo Ki-

lauantai 6. elokuuta 2016

Mitähän minä sitten tekisin jos?


Kuluva kevät ja kesä on ollut haasteellinen, stressaava, kuluttava painajaismainen ja paljon muuta ei niin ihanaa ja seesteistä. Auringon valon leikkiä kasvoilla ja unenomaista lepotilaa, sitä se ei ole ollut. Kaipaisin nyt jo niin paljon ihan tavallista tasaista ja tylsänkin tapahtumatonta elämää.
Rakkaan ihmisen vakava sairastuminen mullistaa maailman, saa pois raiteiltaan imaisee mukaan pyörteeseen jossa kadottaa helposti oman itsensä ja elämänsä. Päällimäisenä ja vallalla ovat ajatukset " Jos vain jaksan annan kaikkeni ja yritän niin paljon kuin vain voin kaikki muuttuu vielä hyväksi.. muuttuuko?" Milloin väsymys iskee niin lujaa, ettei enää jaksa taistella, välittää, huolehtia, murehtia ja pelätä kaikkea mahdollista tulevaa ja tulematonta.? Voinko lievittää kipujen kanssa riutuvaa, omalla tuskallani? Millon tulee hyväksyntä siitä, että en voi tehdä enempää?


Jatkuva piiritanssi ja piruetit viikatemiehen kanssa muuttavat ihmistä, ilo jää taka-alalle ja ahdistus sumentaa ajatuksia. Lapsenomainen ajattelu saa vallan, että voisin kannatella rakasta ihmistä ja estää edessä olevan, jotenkin muuttaa maailmankaikkeuden käsikirjoitusta. Silloinkin kun ei tarvitsisi huolehtia, rientää jo järjestelemään tulevaa mahdollisien ongelmien varalle. Oma elämä jää elämättä, "ei sen niin väliä minä jaksan kyllä".. jaksanko, tunnistanko oman väsymykseni? Osaanko ottaa etäisyyttä silloin kun tarvitaan?


Mitä minulle kuuluu? kysyn peilin naiselta jonka tukka hassotaa sinne sun tänne ja silmien alla varjot ovat saaneet syvemmän värin. Unettomat yöt, väliin jäänet ateriat ja jatkuva kuristava pelontunne vatsassa murentavat hiljalleen. Pitkään jatkunut huolitilanne on ohjannut toimintani automaattiohjaukselle jossa ei ole järjellä paljoa sanottavaa. Olen muuttunut outojen olojen orjaksi, holtittomien pelkojen hottentotiksi.

Mitähän minä sitten tekisin jos ei tarvitsisi murehtia ja huolehtia? Mitähän minä sitten tekisin jos en eläisi toisen tuskassa ja kivussa, surisi sumentunutta mieltä ja mennyttä ilonpilkettä silmissä.?
Mitähän minä sitten tekisin jos..?
Loputtomien jossittelujen jälkeen jäljelle jää vain hyväksyntä ja luottamus siihen, että kaikki tapahtuu lopulta niin kuin on tarkoitus.
-Valo Ki-

maanantai 30. toukokuuta 2016

Koteloituneet ajatuskaavat

Koteloituneet ajatuskaavat ovat takertuneet tajunnan pinnalle. Hukkasinko jotain matkalla itseeni? Kadotinko langan punaisen?. Ongelmana on ajatus iso ja mutainen. Hyppivä mieli ja loputon sanojen ajatuskieli, rakentaa pitkiä lonkeroita esteeksi eteen, etten voi uida kirkkaaseen avaraan mieleni veteen.
Epäilevä ajatuskin lymyilee jossain lähistöllä, "olenko jo tässä pelissä häviöllä?"
Muutos kulkeee nousevan auringon kehrällä ja viimeisellä illan valon säteellä? Joka silmänräpäyksellä, sydämen lyönnillä.
Kaikki liikkuu ei paikoilleen jää, vaikka pysyvyyttä suunnittelee ihmisen pää.


Etukäteen eletyt kauhut ja koukeroiset pelon polut, on kuljettu ristiin rastiin, poljettu alleen samalla koko elämä. Näkemättä hetkeä, joka juuri nyt on käsillä.
Kirkkaan mielen lasin läpi voin nähdä itseni tuolle puolen, ymmärrän en häviä koskaan kokonaan kun kuolen. Leijua voin pelottomassa virrassa hiljaa, aika niittää vasta kypsää viljaa.

















Olen paljon pohtinut, mielen hälyä, opittuja ajatusmalleja, takertumisesta pysyvyyteen, pelkoja, sekä kaiken hetkellisyyttä. 
-Valo Ki-


perjantai 20. toukokuuta 2016

Ikuisuuden kuiskaus

Kuiskaus, niin hiljainen kuin vaimea tuuli. Nainen sen kuuli seisoessaan tyynellä rannalla, varpaat hautautuneena syvälle valkoiseen hiekkaan. Se sivelee hiljaa äänettömyyttä, kiitäen pimeästä esiin kuin nuoli. Jokainen hetki piirtyy ruutuihin, joista ikuisuus kerrostuu. Huolettomalta näyttää hän seistessään siinä pellavaisen hameen olkain pudoneena alas, hiukset päivän tuulen pörröttämänä. Kuulaan järven pinnalla kiiltävät tähtien hijastukset, jotka uppoavat sen pohjattomaan tummaan sineen. Pyöreät rantakivet lepäävät kiltisti kylki kyljessä veden rajassa, niistä huokuu vielä auringon lämpö.


Aamu on jo kaukainen kuvajainen, nauha tummia ja kirkkaita sekunteja, jotka täyttyvät sydämen lyönneistä, luonnon sykkeessä liikkuen. Joukko yölintuja lehahtaa viereisen puun oksille, ne järjestäytyvät huolellisiin riveihin, kiinni toistensa lämpöisiin kupeisiin. Äärettöman aavan reunasta jo kauan sitten matkaan lähtenyt tuulenvire saavuttaa rannan. Se pyörähtää naisen hiuksissa ja yrittää oikoa rypistyneen hameen helmoja, nykien niitä joka suuntaan. Pian se kuitenkin väsähtää kuin vanhus, viimeisillä voimillaan pyöräyttää muutaman spiraalikuvion valkoiseen hiekkaan ja rojahtaa sitten uupuneena lepäämään.  Aurinko on heittänyt horisonttiin kultaisen nauhuksen, joka sammuu ja häviää sekin. Tumma yö laskeutuu kaiken ylle.
-Valo Ki-

maanantai 2. toukokuuta 2016

Maisemaan kadonnut

Istun rannalla ja katselen veden keinuntaa. Taivas on syvän sininen, muutama pilvi kulkee eksyneenä sinessä. Valo juoksee aalloilla ja piirtää siihen kirkkaita juovia. Vesi liikkuu hitaasti edestakaisin, se kiipeää rantakiville ja liukuu sitten laiskasti kivien väleihin. Ilma on täynnä lintujen ääniä. Laulurastaan sävelessä on nousevia ja laskevia nuotteja, sekä muutama kertosäe jossa sävel nousee korkeille kirkkaille koukeroille.
Suljen silmäni ja annan auringolle luvan leikkiä kasvoillani. Sen kosketus on  lämmin ja ystävällinen.  Ajatukset hidastuvat ja taukoavat lopulta kokonaan. Pienen hetken viivyn ajatuksettomassa tilassa, oloni on kevyt ja rauhallinen. Voisin kadota tähän hetkeen ja maisemaan, joka on niin kirkas ja levollinen. Jättäisin rannalle lapun, jossa kertoisin tulevani takaisin kun sopivalta tuntuu. Laittaisin pienen kiven painoksi lapun päälle, ettei ilkikurinen tuuli lukisi sitä riepottelu aakkosin. Sulkisin silmät, liukuisin maisemaan, hetkeen jossa olisin  valo, laineiden liike, linnun laulu ja syvän sininen taivas.
-Valoa ja iloa viikkoosi-
-Valo ki-

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Täysikuu Tammikuu



 
Fullmoon Tammikuu
Nimi : Suden kuu, vanhakuu, kultakuu, kuu jälkeen joulun.
Pakkanen ja lumi tiukentavat otettaan nukkuvassa maisemassa. Yöt ovat pitkiä ja ravinnon lähteet luonnossa ovat niukat. Menneinä aikoina susia olisi metsästetty, koska ne hakeutuivat kylien reunamille etsimään ruokaa. Tammikuun täysikuu on suojelun kuu. Työskentelyä parempien rajojen asettamiseksi. Se on aika tarkastella tottumuksia ja rajoja. Luopua niistä asioista, jotka eivät palvele meitä enää. Aika keskittyä sisimpään, sekä kehittää sitä.
Nyt on aika tarkastella tavoitteesi. Tämän täydenkuu aikaan on suojaavaa tehdä suojelu annospusseja, sekä puhdistaa vettä Imbolc juhlaa varten. Värejä: musta valkoinen hopea. Yrttejä: basilika, meirami (ilo, rauha, rakkaus ja suojelu). Kiviä: hematiitti, kvartsi, lumihiutale obsidiaan.
Hematiitin sanotaan olevan maadoittava ja tervettä talonpoikaisjärkeä sekä eloonjäämisviettiä edistävä kivi, se antaa myös keholle voimaa. Hematiitti stimuloi keskittymistä, poistaa itse asetettuja rajoituksia.
Kvartsin esim. ruusukvartsi, sitriini ja ametisti. Kvartsin avulla voi päästä huonoista tavoista tai tottumuksista, se on myös ajatusten ja selkeyden kivi. 
Obsidiaanilla on suojelvia ominasuuksia. 

Suojelu pussukka

Voit valmistaa suojelupussukan, oranssista kankaasta, oranssi on tasapainon väri. Laita pussukkaan jokin jänistä kuvaava esine, kuva tms. Jänis edustaa valppautta. Yrttinä/öljynä voit käyttää laventelia joka tuo voimaa ja vahvuutta. Laita pussukkaan myös obsidiaani suojelemaan. Voit "ladata" pussukan täydellä kuulla. Käänny etelän suuntaan, joka edustaa suojelua.
Voit lausua vaikka seuraavat sanat tai omasi jotka tuntuvat hyvältä:
"Tässä puhtaan energian kirkkaudessa kutsun ja hyväsyn universaalin suojelun ja turvan, itselleni sekä rakkaimmilleni, rarauksetta ja rajoituksetta. Tämä tai jotain parempaa ilmaantuu nyt minulle. Ja niin se on. "

-Valo Ki-

lauantai 3. lokakuuta 2015

Valveunta


Tumman metsän viileys muuttuu hetkessä paahteeksi astuessani aukean reunaan. Etäämmällä näen rannan huojuvat kaislikot, joita merituuli silittelee ja tanssittaa. Rannalle johtavan polun pyöreät, sileät kiveta antavat astella verkkaisesti, ilman ponnistelua. Suuntaan kulkuni rannalla nököttävälle vanhalle venevajalle. Istun vajassa paksulle lankulle jonka aurinko on lämmittänyt minulle.

 Kuljetan sormiani hiljaa lankun rosoissa ja puun kuvioissa. Aavalta puhaltava puhuri ravistelee vajan harmaita seinälautoja. Vaja ei kuitenkaan päästä sitä kolistelusta huolimatta sisälle. Vain pienet tuulenväreet pääsevät karkaamaan sisään lautojen raoista. Tyyneys säilyy veden pinnalla jossa vanha ruuhi lepää, kolistellen laiskasti kolhiintuneita parruja vasten.

Katselen kuinka vedestä heijasuva valo leikkii vajan seinällä ja keinuu vanhoissa kalaverkoissa.  Kalansuomut heräävät niissä henkiin. Ne loistavat sateenkaaren väreissä timantteina, tanssien ja kimmeltäen. Valo värjäilee veden alla lepäävät kivet kirkkaiksi, liikuttelee värejä niiden pinnalla. Aiemman tyrskyn kastelemasta airosta putoilevat vesipisarat, hiljaa yksitellen alas piirtäen veden pintaan rengaskuvioita, tip...tip..tip, jään uneliaaseen huojuvaan hetkeen. Kuulen veden äänen, aistin meren tuoksun, hiljaa ne kaikkoavat etääntyvät.

 Olohuoneen katossa, aurinko leikkii valoruudulla, 
katson sitä hämmentyneenä, en tiedä nukkuneeni?

-Valo ki-

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kiitoslaulua

Luumupuu huojuu tuulessa yltäkylläisyys oksillaan. 
Soikeiden täydellisten hedelmien pinta on saanut jo kauniin värin. 
Aurinko sivelee lehtien lomasta suuria hedelmänippuja, ladaten niihin lämpöä.
Saapastelen sinisen sangon kanssa puun juurelle.
Juttelen puulle onnessani kuinka kiitollinen olen tästä valtavasta sadosta.


 Puu huokailee painavan taakan alla, oksat laahaavat jo lähes maata. 
Se sanoo kyllä olevansa kiitollinen, että laitoimme sille tukiteippejä ja lautoja.
Nyt puu kertoo kyllä olevansa hieman väsynyt.
 Lupaan helpottaa sen taakkaa tänään ainakin sinisen sangollisen verran.


Kypsät hedelmät napsahtelevat kannoistaan helposti irti, ne ovat täydellisen kauniita. 
Yksi toisensa jälkeen ne pomppivat iloisesti sinisen sangon pohjalle. 
Olen niin kiitollinen ja iloinen, että laulun luritus pyrkii ilmoille huuliltani.
Jostain läheltä lehvistöjen seasta kuuluu punarinnan sirkutusta.
Sekin tuntuu laulavan onnesta, monisävelinen kaunis sirkutus täyttää ilman.


Jatkan laulelua ja päätän yrittää laulaa lintua, se on rohkeaa se.
Äkkiä huomaan olevani pienten tarkkaavaisten silmien tähtäimessä.
 Kasvoistani kymmenen sentin päässä istuu luumupuun oksalla punarinta.
Näyttää ihan siltä, että se haluaisi istua silmälasieni sangalle.
Jatkan lauluani ja punarinta omaansa, siinä me laulamme. 
Hetken tunnen jopa osaavani laulaa lintua, minusta tuntuu ihan siltä.
Välillä lintu lentää sinisen sangon reunalle ja tarkistaa etten ole poiminut
raakoja luumuja.
  Se palaa eteeni oksalle ja katsoo pienillä mustilla nappisilmillään suoraan sieluuni,
 kuinka kaunis ja täydellinen voikaan olla luontokappale. 
En tiedä kuinka kauan laulamme ja kurkkunikin on jo aivan karhea,
kun punarinta päättää palata kauempana laulaneen toisen lajikumppaninsa luokse.
Putoan kuin taiasta takaisin luumupuun juurelle, enkä osaa enää laulaa lintua
 ja huomaan sangon olevan täynnä tummia luumuja.
Saapastelen niin kiitollisena sisälle.
 Olen kiitollinen elämästä. 
Olen kiitollinen luumuista.
Olen kiitollinen pienestä punarinnasta.
-Valo kki-





tiistai 14. heinäkuuta 2015

Hetkien helmet

Elämää ei voisi, eikä saisi ottaa itsestäänselvyytenä. 
 Arjessa eläessä kosketuspinta omaan itseen ja merkittäviin tapahtumiin
saattaa kuitenkin haalistua.  Elämä ja sen hetket eivät tavoita sinua.
Sattaa käydä niin, että luisuu elämän sivustakatsojaksi osaamatta tarttua hetkien helmiin. 

Kiitävän pienen tovin Tv:n hömppäohjelman ja näkkileivän välissä
seisahdun itseeni. Kristallinkirkkaana näen juuri tämän hetken ainutlaatuisuuden.
Kokonainen elämä on vain häivähdys ikuisuuden virrassa, vuosisatojen välissä.
Vain tämä hetki on olemassa nyt.
 Näen sen värisävyt ja tunnen elämän sykkeen itsessäni.

Kaikki aika on arvokasta, ei voi erottaa laatuaikaa ja vähemmän laadukasta.
Huippuhetkien ja fiilisten tavoittelu ja onnellisuuden odottelu
 hukuttaa haluamisen ja saavutusten hakemiseen, joka eksyttää hetkessä elämistä.  


Mennyt aika, eletyt tovit, vuodet muodostavat janan joka ei tunne aikaa. 
Kaikki eiliset ja vuosikymmenten takaiset tapahtumat
 tuntuvat olleen juuri tässä, aivan hetki sitten. 

Toivon osaavani poimia hetkistä esiin nekin pienet helmet jotka voivat
tuntua merkityksettömiltä juuri ollessaan käsillä. 



Tänään, tänä iltana elän pienessä hetkessä ja keskityn vain siihen.

Olen onnellinen elämästä.
-Valokki-