Aamu

Unisena koetan tavoittaa katkennutta unta, mutta turhaan. Lopukin unesta murhaan.

Suu on kuiva nassakka, silmät täynnä yön kuvien jäänteitä ja tuhrua.

Vartalo tahtoisi yhä nukkua se yrittää pysyä vaakatasossa , vaikka

vääntäydyn ähisten sängyn laidalle.

Lopulta pääsen käsien ja jalkojen kanssa jonkinlaiseen yhteis ymmärrykseen.

Ne haraavat kyllä viellä vastaan, natsevat ja heittäytyvät tönköiksi.

Tissuttelen hiljalleen keittiöön. Lattia tuntuu viileältä paljaiden jalkojen alla.

 Ulkona on ollut yöllä pakkasta.

Vedän jalkoihin useaan kertaan väärin pestyt villasukat, jotka ovat filttaantuneet

napakoiksi huopatossuiksi.

Raikas vesi saa silmät heräämään ja kuivan kielen kääntymään suussa.

Katselen ikkunasta ulos. Luonto nukkuu viellä tumman peiton alla. 

Uusi päivä on vasta lupaavana kultaisena nauhana taivaan rannassa.

 Kuura on kulkenut yöllä pihallani. Sen kiteet kiiltävät pensaiden ja puiden oksilla.

 

Sytytän kynttilät keittiön pöydälle. Niiden lempeä valo kulkee seinillä ja

saa huoneen heti tuntumaan lämpimämmältä.

Keitän kupin kahvia ja kaurapuuroa.  Nostelen puuron päälle

muutaman lusikallisen hilloa. Kauniit mansikat ja mustikat ovat

uiskennellet kesästä saakka sokeriliemessä lasipurkeissa.

Niiden maku juhlistaa laimean värisen kaurapuuroni.

Yllättäen löydän puuron ja marjojen sekaan

piiloutuneen kesäisen runon.

Runossa on mansikoita, aurinkoa ja

paljon lämmintä.

Iloista päivää kaikille!

-Valokki-