Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Aamu


Unisena koetan tavoittaa katkennutta unta, mutta turhaan. Lopukin unesta murhaan.
Suu on kuiva nassakka, silmät täynnä yön kuvien jäänteitä ja tuhrua.
Vartalo tahtoisi yhä nukkua se yrittää pysyä vaakatasossa , vaikka
vääntäydyn ähisten sängyn laidalle.
Lopulta pääsen käsien ja jalkojen kanssa jonkinlaiseen yhteis ymmärrykseen.
Ne haraavat kyllä viellä vastaan, natsevat ja heittäytyvät tönköiksi.


Tissuttelen hiljalleen keittiöön. Lattia tuntuu viileältä paljaiden jalkojen alla.
 Ulkona on ollut yöllä pakkasta.
Vedän jalkoihin useaan kertaan väärin pestyt villasukat, jotka ovat filttaantuneet
napakoiksi huopatossuiksi.
Raikas vesi saa silmät heräämään ja kuivan kielen kääntymään suussa.

Katselen ikkunasta ulos. Luonto nukkuu viellä tumman peiton alla. 
Uusi päivä on vasta lupaavana kultaisena nauhana taivaan rannassa.
 Kuura on kulkenut yöllä pihallani. Sen kiteet kiiltävät pensaiden ja puiden oksilla.
 
Sytytän kynttilät keittiön pöydälle. Niiden lempeä valo kulkee seinillä ja
saa huoneen heti tuntumaan lämpimämmältä.
Keitän kupin kahvia ja kaurapuuroa.  Nostelen puuron päälle
muutaman lusikallisen hilloa. Kauniit mansikat ja mustikat ovat
uiskennellet kesästä saakka sokeriliemessä lasipurkeissa.
Niiden maku juhlistaa laimean värisen kaurapuuroni.
Yllättäen löydän puuron ja marjojen sekaan
piiloutuneen kesäisen runon.
Runossa on mansikoita, aurinkoa ja
paljon lämmintä.

Iloista päivää kaikille!
-Valokki-

18 kommenttia:

  1. Mukava Tarina - hienoilla kuvilla...
    Terveisin Eko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko. Talven kynnyksellä mieli palaa vielä niin mielellään lämpimään kesään, mansikoihin ja vihreyteen.

      Poista
  2. geweldig mooi verhaal en heerlijke foto,s erbij,mooi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dank u Stoefbeen, hier in de winter is bij de hand. We hebben sneeuw bijna het hele land had.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Suvenkeiju. Olen huomannut, että päivä on täynnä ihania maagisia hetkiä. Pitäsi vain osata huomata ne ohitse vilistävien minuuttien läpi.

      Poista
  4. Sieluni silmin näin miten hissuttelit huopasukissasi köökiin... rakkaita terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä siskoni :) Elämäni on nyt vähän hissuttelua, mutta myös paljon hassuttelua.

      Poista
  5. Ai että on ihanan taiten tehty, sekä kertomus että kuvat! Lämpimiä ajatuksia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki, olen ollut kauan jotenkin umpioituneessa olotilassa. Kirjoittaminen tekee hyvää, pitää vain yrittää rutistaa tekstiä tulemaan.

      Poista
  6. Todella kaunista sanan ja kuvan käyttöä blogissasi. Kosketti

    VastaaPoista
  7. Miten kauniit jää- ja kuurakuvat oletkaan ikuistanut, niiden värimaailma on kuin toisesta maailmasta. Ja mansikka, siitä herahti vesi kielelle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain hetken täällä oli kuuraa ja puhtaan valkoista. Nyt on jälleen kuraa ja vettä. Kyllä valkoinen lumi tulee vielä, kunhan jaksan odtella. Mansikoita ja kesälämpöä tulee aina välillä ikävä.

      Poista
  8. Täällähän on niin tunnelmallista, ettei haluaisi poiskaan lähteä!
    Ihana postaus kuvineen!
    Tuli hyvää energiaa! Kiitos!
    Ja oikein hyvää marraskuun loppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka : ) Olen opetellut taitoa säilöä talteen pieniä ihania hetkiä päivästä. Kuin mansikoita ja kesää purkkeihin. Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä sinulle!

      Poista