Täysikuun hopeisella peilillä

Siinä he istuvat kolme naista, sisarusta. Erilaista naista, kuitenkin niin samanlaista.

Heitä yhdistää vahvana lapsuuden ja suvun siteet, rakkaus samanlaisiin asioihin. 

Rannalle on tultu istumaan jo hyvissä ajoin, onhan täysikuun ilta. 

Viimeiset auringonsäteet kultaavat rantaviivan hiekan, kirkkaaksi nauhaksi. 

Evästä on otettu mukaan, hyväskää, kynttilöitä, rummut ja huilu.
Kamerat odottavat jalustoillaan, linssit sojottaen arveltuun kuun nousu suuntaan.

Musta nokinen kahvipannu ja kuksat kököttävät kivellä.  Pieni tuulenvire on pujahtanut pannun nokasta, nuuskimaan huumaavia aromeja. Nyt se ei löydä tietä ulos, ujeltaa hätäisesti pannussa. Päästämme sen pulasta, nostamalla hieman pannun kantta.

Tuulikin rauhoittuu odottamaan henkeään pidätellen, milloin kuu nousisi. 

Nuotion tuli risahtelee malttamattomana, singoten kipinöitä ilmaan.

Ne tuntuvat kuiskivan tule jo tule! Haluamme nähdä hohtavat kasvosi.

Sisarusten puheen porina ja sanojen runsas tulva taukoavat. 

Kuusien latvat ojentautuvat, neulasissa suhahtaa jokin, sitten on aivan hiljaista.

Kultainen hohde näkyy yllättäen puiden takaa, kuu nousee vauhdilla.

Se ampaisee estradille kauniina, täyteläisenä ja pyöreänä. Aurinko kajastaa vielä vastakkaisella taivaan rannalla, heitellen purppuraisia nauhoja kuun kulkureitille.

  Ilta tummenee, kuu muuttuu hopeiseksi, sen valo tuntuu voimistuvan, valaisten maiseman. Järvi on nyt tyyni kirkas peili, jonka pinnan kuu hopeoi.

Naiset istuvat hopeisella peilillä, hopeisessa astiassa, 

ympärillä hiljaisuus ja valo joka täyttää mielen ja kehon. 
Maailmankaikkeus ja Äiti-maa puhuvat kauniisti.

Ensin rummun kumu on vaimea, harva ja varovainen, voimistuen sitten.  Huilun kirkas, soljuva sävel, kulkee nauhana kumeiden sointujen välissä raikkaana helisten. Sävelet kulkevat rannan hiekalla, puiden neulasilla, hyppivät kiville ja kulkevat lopulta kuun sillalle, nousten iloisina korkealle. Vastakkaiselta rannalta joutsen vastaa säveleen, lähtee laulaen liitämään veden pintaa viistäen. Nousten hieman korkeammalle, kaartaen sitten arvokkaasti takaisin. Sen kirkas puhdas laulu, säestää vielä kauan soittajien musiikkia.

Huomaamatta, ihan salaa, ovat utuiset olennot huojuneet veden pintaa lähemmäs. Uteliaina ne kiemurtelevat kaislojen lomitse, kulkevat hiekan reunaa. 

Nousevat korkeammalle aloittaen sitten hiljaisen huojuvan tanssin.

Ne nousevat ja laskevat,  muuttuvat suuremmiksi, kaartuvat kauniiksi kuvioiksi ja kiemuroiksi. Käyvät hipaisemassa soittajien poskia varovasti. 

Kulkevat ääneti kauemmaksi, etääntyvät,

haipuvat ja katoavat lopulta järven kirkkaaseen peiliin.

Naiset istuvat vielä kauan rannalla, juttelevat iloisina.

Kaikkien sisimmässä kasvaa kirkas rauha, kiitollisuus ja onnellisuus.

Iloa ja rauhaa viikkoonne!

-Valokki-

Blogitauko / Blog break

Nyt se myrkyn lykkäsi ! Tämä on tässä tuijottanut tietokoneen mustaa ruutua epäuskoisena.

Kirkastu, joko kirkastuu?, näkyykö jotain? Mutta ei !, pimeänä ja mykkä, rikki koko "ihmelaatikko".

Uskottava se on. Joten bloggailuun tulee nyt taukoa. Valokuvailen, kirjoittelen ja ulkoilen.

Palaan tänne kunhan saan uuden tietokoneen, siihen voi nyt mennä vähän aikaa.

Kauniita aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä kaikille.

My computer is broken.  I have blog break for a while. 

  I wish for all the beautiful summer days.

-Valokki-

Hitaat tunnit

Joskus tunnit ovat pidempiä, niihin sopii enemmän hetkiä.

Enemmän asioita, tapahtumia tai vain olemista.

Viikonlopun tunnit olivat pitkiä ja hitaita.

Antoivat minun istua ja ihailla luontoa, taivasta,

kukkia,perhosia ja sammalia.

Maakotka kävi tervehtimässä, lensi niin matalalta ylitseni, että saatoin kuulla

kuinka ilma suhisi sen sulkien lomitse. 

Näin se silmien tarkkailevan katseen. Jämähdin suolapatsaaksi,

eikä käsi liikkunut kameran suuntaan.

Ruskosuohaukat ja varpushaukat liitivät myös järven yllä.

 Tapasin myös ystävällisen kyyn, joka asustaa jo kolmatta vuotta

kaatuneen puun juurakossa. Se paistatteli päivää "terassillaan."

Sade ja aurinko olivat kilpasilla, vuorotellen pyrähtivät esille.

Aurinko taisi jäädä hieman voitolle. Vesikuurot olivat lyhyitä.

Jätin metsään suuntautuvat kuvausretket toiseen kertaan.

Seudulla liikkuu karhu, joka oli nähty mökkimme läheisyydessä

metsäauto tiellä juoksentelemassa.

Lisää kuvia Alfheim valokuvamaailmassani

Värikästä viikkoa kaikille

-Valokki-

Merituulta haistelemassa

Karvainen, sokea lainaterapeutti ja suojelusenkeli

 Terapeutin ilme ei värähdä vähääkään,

  kasvot eivät viestitä kyllästymistä tai herpaantumista.

Karvainen, sokea  lainaterapeutti katsoo suuntaani kärsivällisesti,

vaikka haastavia kysymyksiä satelee tiuhaan.

Mistä minä tulen? Kuka minä olen? Miksi olen?

Ovatko luonteeni piirteet minäni ominaisuus, vai sieluni liitännäisiä?

Mikä on tehtäväni? Mitä valitsen, että valitsen oikein?
Minne minun pitää kulkea ?

Mitä tulee oppia näistä tuskista,

joko pian aurinko pilkistää puskista?

Terassillani asuu kesä, kypsyvän viljan yllä kulkee tuulenvire.

Keltaisen rypsin tuoksu leijailee luokse.

Ilman raikastanut ukkonen, rummuttaa vielä etääntyvissä pilvissä.

Aika kääntyy seuraavaan hetkeen.

 Terapeutti nuuhkaisee ilmaa ja sanoo, sanattomasti:
"Jos yrittät liikaa katsoa vastauksia elämään, etsit oikeaa reittiä kulkea, sokaistut.
Kuuntele vaistojasi ummista silmät ja luota, niin näet paremmin. 

Tummat pilvet etääntyvät kyllä, valoisampi aika koittaa" 

Ojentautuu sitten rennoksi, reporangaksi, pitkäksi littoiseksi koiraksi, terassin laudoituksille. 

Kehoittaa minua tekemään samoin, katselen selälläni kirkasuvaa taivasta.

Pilvet väistyvät yhtä nopeasti kuin tulivatkin, myrsky on ohitse,

luonto kuhisee voimaa ja elämää.

Suojelusenkelini kylpee valossa, veden solinassa. 

Se ojentaa minulle kivettyneitä kukkasia,

sanoo niiden voiman säilyvän ikuisesti, jos vain ottaisin ne vastaan.

Eihän minulla hätää ole, on karvainen sokea lainaterapeutti saatavilla
ja oma suojelusenkeli.

Rakkautta ja valoa lähetän kaikille!

-Valokki-

Moilosellaan

Mieli voi yhtäkaikki  "heittää häränpyllyä",

"mennä moiloselleen". Kuten mammalla on tapana sanoa.

Yhtä-äkkiä huomaa, ei helvata mullahan on ihan paha olo.

 Sisin tulee täyteen, puristetusta, tiivistetystä

ja tukahdutetusta pahasta olosta ja sitten Poks ja tuff!

Olo on kuin aurinkokuivatulla tomatilla,
pienessä purkissa.

Kuka vei ilon? Olisi jättänyt vähän!

Suru siivillään sivelee sisintäni,

poutapilvissäkin mustat reunat, uhkaavat, tummat.

Linnunlaulu ei tavoita, niinkuin sitä rakastan.

Kuka pirhana vei ilon?

Pani päälle painon,

sadan kilon.

Alakulo

Se odottaa, siellä se on

mieleni taustalla, se liikkuu varjoisissa hetkissä.

Näen sen peilikuvan naisessa, hahmona hänen takanaan.

Suremattomat suruni silmissään,

sylissään itkemättömien itkujeni meret.

Pitelee sydäntäni, sitä jonka annoin sinulle.

Puristaa.

En anna sille kuitenkaan lupaa tulla...
en ainakaan asettua asumaan.

Pitää olla iloonen, positiiivinen!

Ei saa häjyyllä.

Ei saa marmattaa
Turha sitä on ruveta joka asiaa porajamahan.

Onneksi on hyviä neuvoja!

Poutapilviin on jo hiljalleen hahmottumassa valkoiset pitsireunat,
jos osaan ja jaksan oikein tarkkaan katsoa.

Iloa ja valoa viikonloppuunne,  poutapilven keveitä päiviä, synkästä tekstistä huolimatta :)

-Valokki-

Uni, "tekninen taloturvallisuus työntekijä"

 Tämä on yksi unistani, joka on tyypillinen "sillisalaatti" uni,
aiheet ja asiat vaihtuvat tiuhaan tahtiin.

 Unessa olin työpaikallani, siellä oli tehty uudistuksia. Kolmea sairaanhoitajan virkaa

oli otettu tekemään yksi mies, jonka koulutus oli "tekninen taloturvallisuus työntekijä".

Hän sai työstään kolminkertaista palkkaa. Mietin kuinka mies pystyy tekemään

kolmen sairaanhoitajan työt, yhdessäkin olisi tekemistä.

Eihän mies tiennyt sairaanhoidosta yhtikäs mitään.

Äimistelin asiaa, kyselin kuka oli päätöksen tehnyt. Olin asiasta kovin tuohtunut.

Paikalle tuli tuttu sairaanhoitaja, joka on erikoistunut diabeteksen hoitoon. 

Hän sanoi että minulla olisi suurempiakin murheita.

Kysyi mitä sairauksia meidän suvussa on.

Kerroin, että ainakin reumaa, diabetesta ja sydän-,verisuonitauteja, sekä syöpää.

Hoitaja kehoitti hakeutumaan tutkimuksiin viipymättä, ennenkuin on myöhäistä.

Äkkiä työpäiväni olikin lopuillaan. 

Lähdin töistä kävellen, ajattelin oikaista korkean kumpareen kautta, josta meni polku.

Ilma oli kaunis, lämmin ja kesäinen. Ilma ihan kihisi kesäistä tuulta ja lämoöä.
Polulla oli kiviä, piti olla tarkkana, ettei niihin kompastuisi.

Minulla oli joku mukana kulkemassa, halusin näyttää hänelle jotain. 

Kerroin , että  olen ollut täällä ennenkin.

Maisema muuttui lumiseksi ja polku liukkaaksi. Ympärillä kohosi korkeita vuorenhuippuja. 

Sanoin, että lumen alla on onttoja kohtia, joista putoaa alas kuiluihin, mutta ei hätää tiedän

mistä meidän tulee kiertää.
Ylhäällä tulimme ison kraaterin reunalle, minun olisi pitänyt katsoa alas.

 Sanoin, etten voi tehdä sitä, koska minulla on  paha korkeanpaikan kammo. 

Pidin kraaterin rosoisista reunoista, rystyset valkoisena kiinni ja yritin kurkistaa varovasti.

Seuraavaksi olin noussut bussin kyytiin, jolla oli tarkoitus päästä kotiin. 

Ihmettelin, kuinka maisemat olivat niin oudot, ihan kuin olisin ollut etelässä.

Bussikuski ajoi todella lujaa, auto heittelehti holtittomasti. 

Jyrkät rotkot ja hurjat pudotukset vilistivät silmissäni bussin ikkunasta.

Juuri kun kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan, heräsin armollisesti.

Turvallista loppuviikkoa kaikille!

-Valokki-

"Painajainen" Iloinen leski

Tämä uni ei ollut varsinainen painajainen, mutta hauska se ei kyllä ollut.

Seisoin paikkakuntamme kirjaston parkkipaikalla, sisareni kanssa.

Kirjaston vieressä sijaitsee kirkko ja vanha hautausmaa.

Katsoin kuinka erään vanhan haudan edessä istui nainen kuin tuolilla.

Hautakivi oli kirkkaan punainen ja pianon mallinen.

Jostain tiesin, että nainen oli leski ja istui miehensä haudan edessä.

Nainen ryhtyi soittamaan "hautakivellä", hän oli oikein iloinen ja soitti reipasta

musiikkia. Päässään hänellä oli stereokuulokkeet.

Yritimme viittelöidä naiselle, että hän lopettaisi soittamisen.

Nainen vain huiskautti meille kättään huutaen "En voi kuulla teitä"

Hän jatkoi soittamistaan ja hytkyi istuimella puolelta toiselle.

Tuolin selkänoja oli korkea, se oli verhottu mustalla pitkällä viitalla.

Viitasta tuli esiin luurangon kasvot, sekä kädet.

Luuranko ryhtyi syleilemään naista, ensin nainen kikatti ja nauroi.

Sitten hän yritti irroittautua luurangon otteesta, onnistumatta siinä.

Nainen yritti riuhtoa ja tapella vastaan.

Lopulta luuranko kietyyi naisen yli, kun musta viitta putosi tuolin selkänojalta

luuranko ja nainen olivat kadonneet.

Semmoista kummallisuutta tällä kertaa

-Valokki-

" Koulutusta "

 Minä ramparepales en sitte opi, en millään !

Pienet napinat puutarhan raskaimmista hommista,

ovat kaikuneet  useamman kuukauden ihan turhaan, kuuroille korville.

Nytpä otin asian esille, sohvalta ei ymmärrettävää palautetta tule.

Välillä käyn katsomassa, kun tasainen kuorsaus vaimenee.

Onko se ukko-kulta vajonnut ihan kokonaan sohvan uumeniin,

filtaantunut sinne ja tukahtunut vallan.

Samassa sahaava ääni kitapurjeista ilmoittaa, että elossa on.

Peräpäästä pamahtaa ilmoille viellä äänimerkki, joten eipä hätää.

Lähdempä sitten nykimään multasäkkejä ihan ite !

Riuskasti nyhjäisen ja NARSK! "välilevy!" välähtää tyhmän päässä.

Polvillani manaan "Kannatti riuhtoa", tiedän entuudestaan, ettei kävellä.

Siinä sitten kökötetään kuin buddhalainen munkki, hokien muille ymmärtämätöntä mantraa. 

Joka tarkemmin kuunnellen voisi olla pohojalaasta kiroiluakin, jota en kyllä harrasta.

Puutarhakiirus loppu ny tähä.

Kyllä rampa roppa opettaa, kouluttaa säyseäksi, kiivaammankin mielen.

 Levollista loppuviikkoa ihmiset.

-Valokki-

Ruusuja, Green Gatea ja ostoshysteriaa

Ruusut ovat kauneimmillaan pihallani. Ne loistavat kilvan hehkuvilla väreillään.

Vaalenapunainen suviruusu on suosikkini, sekä tietenkin valkoinen juhannusruusu.

Tarkemmin ajatellen, en osaa sanoa mikä niistä on kaunein.

Tummanpunainen ruusu on valamonruusu, olen tuonut sen pienenä taimena

mieheni siskon luota.

 Suviruusu Rosa Poppius

 Juhannusruusu Pimppinelliflolia Plena

 Valamonruusu Rosa Spenelis

Viimeisenä syntisen sortumisen ihanuutta. 

Tarkoitukseni oli mennä vain katselemaan ihanaan sisustusliike Vanhaan-Aikaan. 

Pää ei pysynyt kylmänä tälläkään kertaa, kiersin ja hypistelin.

Eikös vain käteen jäänytkin Green Gaten pieni kannu ja keittiöpyyhe, 

sekä pyyhkeen kuoseilla lautasliinoja.

Kovasti kukkaroni ja omatuntoni torui minua,

olinhan lähtenyt hakemaan jotain ihan muuta.

Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa suihkulähteeni viereen enkelipatsas,

niitä ei kyseisestä putiikista löytynyt sopivan kokoisia.

Ennen sisustusliikkeeseen eksymistä, olin käynyt liikkeessä joka myy puutarhapatsaita.

Sopiva ja kiva löytyikin, mutta oli mielestäni liian kallis budjettiini.

Soimasin oikein ääneen itseäni "No niin ole sitten ilman enkelipatsasta,

kun et kerran pitänyt kukkaron nyörejä tiukemmalla. 

Kotimatkalla "piipahdin" vielä kangasliikkeeseen.

No joo, yhden enkelipatsaan hinta tärvääntyi loppujen lopuksi ihan suvereenisti :(

Enkelihaave lensi hamaaseen tulevaisuuteen.

Olen kyllä selvinnyt jo tästä "taraumaattisesta" ostoshysteria kokemuksesta.

Kannu ja pyyhe koristavat kauniisti keittiötä,

kankaat odottavat vielä ompelua.

Ruusuntuoksua ja kauneutta kaikille lukijoilleni!

-Valokki-

Rauhallista ja mukavaa Juhannusta

-Valokki-

Hetki

 Kesä on täynnä valoa, linnunlaulua ja suopursujen väkevää tuoksua.

Lakat availevat hohtavan valkoisia kukkiaan, pehmeillä sammalmättäillä.

Katselen lapsuuteni maisemaa, maisema on sama, vain minä ja aika olemme muuttuneet.

Tunnen suurta rakkautta tätä paikkaa kohtaan. 

Pala taivasta ja maata, jotain pysyvää joka on aina ollut,

niin kauan kuin minäkin. 

 Pieni punainen mökki mäen rinteessä,

kuin elämäni ankkuri. Menneisyys ja nykyisyys nivoutuvat yhteen.

Muistot ja ajan punokset liittävät minut tähän paikkaan pysyvästi.

Lapsuutemme ei ollut yltäkylläistä ja vaurasta nykymittakaavan mukaan.

Saimme kuitenkin arvokkaita aarteita, paljon rakkautta, hyväksyntää ja rohkaisua.

 Lapsuuden kesät olivat täynnä aurinkoa, ajattomuutta ja taikaa.

Jokainen päivä täynnä uusia jännittäviä hetkiä, onnellisuutta.

Elämä täynnä mahdollsiuuksia., loputonta uskoa itseensä.

Uskoa siihen, että on ainutlaatuinen ja arvokas.

Lapsuuteni avulla olen säilynyt kokonaisena,

särkymättä pirstaleiksi. Kadottamatta itseäni.

Tässä tyynessä illassa, tässä hiljaisuudessa, asuu levollisuus.

Aurinko maalaa puunlatvoja. Hetki leijuu hiljaa ikuisuuden syliin.

Nykyisyys ja menneisyys kietoutuvat nauhoiksi, joista elämäni koostuu.

Elän tämän hetken aistien, taivaan sinen,

vedenpinnan väreen, suopursujen tuoksun.

Luonnon rauhan ja lempeän voiman.

-Valokki-

Ajatuksia sateessa

Luonto kiittää vihreänä ja vehmaana sadetta, joka tauotta huuhtelee puiden lehtiä,

juoksee noroina nurmikon heinillä.

 Linnut kyyristelevät puiden runkoja vasten, pitäen tiukasti 

pienillä jaloillaan oksista kiinni. Niiden masut kurnivat nälästä,

mutta ne tietävät että sateen tauottua niitä odottaa nurmella juhlalounas.

"Mehevä mato meny, itikkagratiinilla"

Sytytin takkaan tulen, se ritisee iloisesti kuivien puiden pinnoilla.

Loimuttaa hohtavan oranssina liekkinä,
levittäen lämpöä tuulen viilentämään huoneeseen.

Hieman ilkikuriset kipinät, yrittävät pompata metalliritilän välistä 

houkuttelevan pehmeälle matolleni. 

Lopettavat kuitenkin vallattomuudet, kun uhkaan sulkea takan lasiluukut.

  Katselen pisaroiden koristaman ikkunan läpi pihamaalle.

Luumupuun  valkoiset hennot kukat huojuvat tuulessa.

Se  seisoo ylväänä, vaikka hieman rampana sateessa. 

Talven tuulet ja lumimassa, karsivat sitä rajusti. 

Kävin eilen juttelemassa sille, silitin arpisia oksia.

Kerroin ettei haittaa vaikka luumuja tuleekin tänä vuonna vain vähän,

sanoin, että lepäisi ja toipuisi tämän kesän, niinkuin minäkin.

Kahlasin eilen myös "viidakossa", tiheän puuston seassa

päästäkseni ojan reunalle, jossa rentukkani asuvat. 

Kuinka kauniita ne olivatkaan, ojentaen heteitään aurinkoa kohden. 

Pienet keltaiset reunus kukat peilasivat 

itseään veden pinnalta ihastuksissa omasta ihanuudestaan.

Varoitin niitä tulemasta itserakkaiksi,
voisivat pian joutua myyrän salatti aineiksi.

Suviruusut ja ruusuangervot odottavat pihalla purkeissa,

pääsyä uusiin kasvupaikkoihinsa. 

Malttamattomina ne liikehtivät, epämukavissa mustissa astioissa.

Hain ne eilen kasvitarhalta, pihaan ajaessani kerroin tämän olevan niiden uusi koti

ja toivotin ne tervetulleiksi. Lupasin huolehtia niistä hyvin, ne kertoivat kasvavansa

suuriksi ja koristavansa runsailla kukillaan kotipihaani.

Tässä päivässä on kaikki kohdallaan, sade, taivaan harmaus.

Vihreä nurmi ja turvalliset pihapuut.

Iloista pulppuavaa voimaa viikonloppuunne !

-Valokki-

Vihreää

 Vanhojen kuusien juurella on ketunleipien koti.
Talven ne ovat uinuneet puiden turvallisessa sylissä.
Nyt ne ovat täynnä uutta vihreää voimaa, uteliaina kurkoittavat
sydämen muotoisten lehtien välistä valoon.
Istun kuusen juurella polvet mullassa kaikesta konttaamisesta, rikkaruohojen perässä.
Kuusien katveesta tulee myös sinivuokkojeni koti ja kielojen. Kielot ovat kirmanneet
vallattomasti nurmelleni, ne ilahtuvat uudesta tilavasta kodistaan.
Kuusi silittelee lempeästi hiuksiani, havuisilla oksillaan.
Sanoo, ettei minulla ole hätää tässä maailmassa.

 Aurinko siivilöityy, oksien välistä,  kulkee poskillani pehmeästi.

Ajattomuus asuu tässä päivässä, aika on hukkunut vihreyteen. Sokaistunut valkeista kukista,

tullut hitaaksi viipyessään tuomen kukkien tuoksuissa.
Tuuli on kiireinen, se kärrää pulleita poutapilviä taivaanrantaan hirveällä tohinalla.
Malttaa kuitenkin tanssia hetken pihapuiden oksilla, saaden ne taipumaan kauniisti.
Puiden lehdet laulavat iloisesti, valossa ja virkistävässä pyörteessä.

Lämpimällä mullalla tunnen Maa Äidin sydämen sykkeen,
se kertoo tulevasta ajasta. Uudenlaisesta, erilaisesta.
Kehoittaa kulkemaan avoimin, kiitollisin mielin.
Iloa ja voimaa viikkoonne!
-Valokki-

Uni "Terroristi"

Unessa olin jonkinlainen "terroristi", emme kuitenkaan vahingoittaneet ketään, päinvastoin.

Kuuluin ryhmään, jonka toiminta ei ollut julkisesti hyväksyttyä.

Olin naisryhmässä vanhassa kaupungissa, torilla. Talot olivat kivisiä, kauniita ja koristeellisia.

Torilta lähti monta pientä katua eri suuntiin.

Räjäytimme jonkinlaisen pommin, joka oli kylläkin vain peini tussahdus. 

Usvan tapainen lähti laijailemaan pienille kujille, 

se luikerteli koristeellisista porteista ja ikkunoista sisään. 

Hajaannuimme ja kiiruhdimme eri suuntiin,

sillä tiesimme "virkavallan"lähtevän jahtaamaan meitä.

 Mukaani tuli nainen, joka oli kuin läpinäkyvä haamu.

Kuljimme sokkeloisilla kujilla ja pihoilla, puikkelehtien. Muita ihmisiä ei tullut vastaan.

Kurkistin vilkasliikenteiselle kadulle, jossa liikkui paljon ihmisiä,

muistan, että heillä oli oransseja vaatteita. Kadulla kulki myös hevosrattaita ajureineen.

Emme uskaltautuneet sinne, vaan jatkoimme kulkua varjoisilla sivukaduilla. 

Saavuimme paikkaan, jossa ihmisiä odotti jonossa jonkinlaiseen huvilaitteeseen. 

Tie näytti olevan tukossa, kysyin lähistöllä seisovalta mieheltä
"Miten täältä pääsee pois toista tietä". 

Mies vastasi "Tuosta oikealta", siinä näyttikin yllättäen olevan valkoinen heiluriovi,

jota en ollut aiemmin nähnyt. Mies kysyi vielä
" Otatko tuon kaverisi mukaan?, hän näyttää hieman huonolta".

Katsoin matkakumppaniani, nainen näytti aivan puolikaljulta ja hampaattomalta mieheltä.

Hänen toinen silmänsä roikkui pahasti poskella. En pitänyt asiaa mitenkään outona,

vaan kehoitin häntä seuraamaan minua. Astuimme valkoisesta ovesta sisään.

 Tulimme ovesta pitkälle käytävälle, jossa oli paljon ovia. Käytävä oli valkoinen,

ovet olivat siniharmaat ja niissä oli valkoiset yläosat. Valkoisessa osassa oli

hopealla kirjoitettua tekstiä. Kuljimme käytäviä kauan, kysyimme matkalla neuvoa.

Astuimme ovista, tulimme uusille pitkille käytäville joissa oli lisää ovia.

Olin jo aivan uuvuksissa ja sanoin naiselle joka oli nyt itsensä näköinen, harsomainen olento.

"Voisimme olla täällä yötä, minua väsyttää" nainen vastasi. "Se ei ole viisasta,

meidät tunnistettaisiin laktoosittomasta ruokavaliosta". Lopulta saavuimme ovelle,

joka johti ulos.

 Kävelimme nopeasti eteenpäin. Saavuimme sillalle, joka oli betoninen ja siinä oli rautaiset kaiteet.

Sillalla tungeksi paljon ihmisiä. En halunnut mennä siltaa pitkin, katsoin kaiteen  yli.

Kaunis vihreä nummimaisema levittäytyi laajana mattona.

Astuimme sillalta alas ja lähdimme kulkemaan vihreää nurmea.

Nurmikko oli kuin pehmoista sileää samettia.

 Saavuimme laaksoon, jonka pohjalla kiemurteli kirkas joki.

Jatkoimme matkaa ylöspäin vuorelle joka nousi jylhänä edessämme. 

Mitä ylemmäksi tulin, sitä helpompi minun oli hengittää. Ilo pulppusi rinnassani.

Aurinko paistoi vuoren takaa, luoden huipun ylle kuin sädekehän. 

Pääsimme vuoren laelle, katsoin alas. Sillalla kulkevat ihmiset kiiruhtivat eteenpäin kuin muurahaiset.

Huomasin, että nurmikko oli ollut niin pehmoista, että meidän jalanjäljet olivat

 painuneet siihen kuin lumihankeen. Ajattelin, että takaa-ajajat varmasti seuraisivat niitä.

Olin kuitenkin levollinen ja onnellinen.

Siihen uni loppui.

Ei ole ihme, että aamulla väsyttää, kun yön noin rehkii.

-Valokki-

Hentojen kellojen kilinää

Vihreyden keskellä valkoiset kellokukat loistavat,

ne ovat sytyttäneet keltaiset valonsa ne paistavat.

Istun, kuuntelen tarkkaan, voin kuulla hentojen kellojen kilinää.

Katselen luontoa, yllättäen huomaan keijujen mekkojen vilinää.

-Valokki-

Hyvää Äitienpäivää !

Hyvää Äitienpäivää äideille!

-Valokki-