Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tarina jatkaa kulkuaan blogistaniassa

Tarinan aloitti Usva blogissaan 04.01.2012 tarinan alkuun pääset TÄSTÄ
Tarinaa ovat kirjoittaneet aiemmin Usva,  Aina, Kiirepakolainen, Lastu ja sen mies, Aimarii,
Kaanon, Sirokko, Simpukka, Famu falsetissa, Mayo, Ari, Pitsit sekaisin ja
ennen minua Mustaleski
Tässä nyt Valokin osuus

Ikään kuin sumun takaa  -Voitteko huonosti ? Nainen toistaa kysymyksensä kaksi kertaa.
Soittorasian sävel lainehtii, etääntyy ja voimistuu jälleen.  Soperrellen jotain istahdan lähimpään nojatuoliin, jonka vanhat jouset vingahtavat tuskaisesti painoni alla. Osaan vain tuijottaa soittorasiaa ja samalla mieleeni syöksyy äkkiä hatara muistikuva. Kirkas aurinko leikkii sitruunapuiden lomassa. Juoksen kädet ojennettuna tummahiuksista miestä kohden huutaen jotain.
Mies nostaa minut syliinsä ja heilauttaa ylös käsiensä varaan. Hänen kasvonsa ovat utuiset.
Huone keinuu silmissäni, kuin minut olisi juuri heitetty ilmaan. Kuulen ääneni sanovan:
 – Ikävä kyllä en voi myydä tätä soittorasiaa, koska se on nyt rikki. Se kuului isälleni ja sitä ennen hänen isälleen. Rasia on kulkenut suvussa satojen vuosien ajan. En voisi myydä sitä, vaikka se olisi ehjä. Ihmettelin samalla mielessäni, mikä kumma saa minut puhumaan tällaisia? Eihän se pitänyt paikkaansa. Vai pitikö sittenkin?

Rasian musiikki on vaiennut. Se lepää surullisena lattialla, puolittain kyljellään. Kansi on rasian vieressä kahtena kappaleena. Kuulen kärsimättömän rykäisyn ja kopisevien korkojen lähestyvän. Nainen keinahtelee eteeni. Voimakas hajuveden tuoksu syöksyy sumuiseen mieleeni.
 – Onko teillä muita soittorasioita esitellä minulle? Päässäni suhisee vielä oudosti, mutta ryhdistäydyn ja nousen vaivalloisesti. Vapisevin käsin nostan soittorasian lattialta. Laitan sen varovasti pöydän laatikkoon rikkoutuneen kannen kanssa. Samalla yritän saada ääneni kuulostamaan asialliselta ja huolettomalta.
– Meillä on kyllä täällä muutama ranskalaistyylinen soittorasia. Niissä on viehättävät vanhat sävelmät. Nainen hypistelee soittorasioita suu supussa. Kun hän aukaisee toisen niistä, hieman tyytymätön ilme naisen kasvoilla kirkastuu.  Rasia on koristeltu sisältä yleellisesti ja korviin kantautuu kevyt hienostunut barokkisävel.
 – Oi tämä se on! nainen hihkaisee iloisena.

Saan myytyä rasian naiselle huomattavalla hinnalla. Hän on siihen niin ihastunut, että pitää hintaa erittäin kohtuullisena. En haluaisi luopua rasiasta, mutta minun on päästävä naisesta mahdollisimman nopeasti eroon.  Pelkään, että en pysty pitämään itseäni asiallisena hetkeäkään kauemmin. Tunnen helpotusta kun nainen viimein poistuu puodista keinuvin lantein korot kopisten. Oven kello kilahtaa ja tulee hiljaista. Lysähdän takaisin nojatuoliin voimattomana ja yritän saada ajatuksiani jonkinlaiseen järkevään järjestykseen. Manaan mielessäni Kaartoa, joka on loukannut itsensä. Päätän marssia heti liikkeen suljettuani hänen luokseen. Laittaisin miehen laulamaan tietämänsä jokaista yksityiskohtaa myöten.

Päivän aikana liikkeeseen putkahtaa asiakas toisensa jälkeen, jotka kylläkin vain katselevat tavaroita. Enempää kauppoja ei synny, olen siitä kumman helpottunut. Aika kuluu siivillä, minulla ei ole tilaisuutta pohtia mieltäni askarruttavia asioita. Ennen kuin huomaankaan kellot naksahtavat neljä. Sullon unisen, vastaan haraavan Tupsun koriini ja lähes juoksen autolle. Tupsu on köllöttänyt koko päivän pienenä keränä antiikkisohvan nurkassa. Välillä se on käynyt muutaman kerran laiskasti venytellen katselemassa ikkunalaudalta kadun vilinää.  Nyt se mouruaa ilmoille kuuluvan vastalauseen hytisevään kylmään kyytiin. Pian se kuitenkin rauhoittuu ja rullaa itsensä mukavasti kippuraan korin pohjalle.

Ohjaan pienen autoni sivuluisulla Kaarron pihaan. Kuulen ilkeän raapaisun auton kyljessä, mutta en kiinnitä siihen nyt sen enempää huomiota. Talon ikkunat ovat pimeinä, juoksen silti ovelle ja painan pontevasti ovikelloa. Kuuntelen ja painan toisenkin kerran. Odotan kuuluuko askeleita. Ei mitään, ei sitten mitään. Mihin ihmeeseen Kaarto on hävinnyt? Onko hän loukannut itsensä niin pahasti, että on joutunut sairaalaan? Mietin kuumeisesti, mitä teen seuraavaksi. Tulen siihen tulokseen, että ehkä poliisiasemalla tiedetään jotain Kaarrosta. Saan auton käännettyä pienessä pihassa. Juuri kun olen ajamassa takaisin kadulle, näen auton kaartavan Amalian talon pihasta kadulle. Auto näyttää ihan samanlaiselta kuin Kaarron lähettämällä konstaapelilla. Valokiilan osuessa kuljettajaan näen selvästi arpeutuneet kasvot. Auto sujahtaa edestäni.  Hidastamatta vauhtia se katoaa mutkan taakse hurjalla nopeudella. Ihmettelen mielessäni miksei mies pysähtynyt? Täytyihän hänen nähdä minut.
Ajan poliisiasemalle, mutta siellä kysymyksiini Kaarrosta suhtaudutaan huvittuneesti. Nuorempi konstaapeli sanoo, että jos tunnen todella Kaarron, tiedän varmasti hänen lähteneen matkoille kolmeksi viikoksi. Kolmeksi viikoksi! kiljun mielessäni. Mitä ihmettä? Eihän sellaisesta ollut eilen mitään puhetta.
 -No entäs  Kaarron lähettämä apulainen? Se arpikasvoinen konstaapelin tomppeli. Saisinko puhua hänen kanssaan? Tunnen kuinka kiukku ja pettymys nostattavat kyyneleitä silmäkulmiini.
- Meidän poliisiasemalla ei  ole ketään arpikasvoista konstaapelia,  vastaa lähin poliisimies. Kaikki huoneessa olevat miehet tuijottavat minua kiinnostuneen näköisenä. Mutisen jotain epäselvää ja kerron palaavani asiaan myöhemmin. Palaan autoon. Päässäni jyskyttää ilkeästi. Tämä juttu on nyt mennyt perin oudoksi, tuumin ja starttaan auton. Olen jo aikeissa lähteä Amalian talolle, mutta päätänkin palata antiikkiliikkeeseen hakemaan soittorasian ennen kuin sekin katoaisi.

 Liikkeen oven tiuku  kilahtaa, vaikka yritän aukaista oven mahdollisimman varoen. Kellot tikittävät seinillä kilpaa. Vanhojen tavaroiden tuoksu tuntuu mukavan rauhoittavalta. Kävelen pöydän ääreen ja aukaisen laatikon varovasti. Huokaisen huojentuneena, kun näen soittorasian olevan tallella. Nostan sen varovaisesti pöydälle harmitellen mielessäni rasian kannen särkymistä. Painan vipua joka on pitänyt kantta kiinni rasiassa, musiikki tulvahtaa huoneessa. Otan kannen kappaleet käsiini tarkastellakseni niitä.  Jotain tipahtaa kannen välissä olleesta pienestä lokerosta. Valokuva sekä paperinpalanen, joka putoaa lattialle. Jähmetyn kun katson valokuvaa. Valokuvassa istuu mies pieni kiharatukkainen tyttö sylissään. Heidän takanaan kuvassa raksuttavat Amalian seinäkellot. Kuvan miehen kasvot, muistuttavat kovasti omiani. 
Kun ojennan käteni poimiakseni paperin lattialta, huoneessa kulkee jäätävä tuulahdus. Viileä ilmavirta hivelee paljaan käteni ihoa saaden ihokarvat nousemaan pystyyn. Liikkeen ikkunaan ilmestyy ääneti huuruisia kuvioita peittäen lähes koko ikkunalasin. Tunnen hienoista huimausta. Kellojen tikitys, sekä soittorasian sointi tuntuvat voimistuvan ja ne suorastaan jyskyttävät päässäni. Samalla kuulen sahaavan karhean äänen, sellaisen joka syntyy laahaavista askeleista. Joku hengittää raskaasti huoneessa ja kuulen vaimean kuiskauksen:

 – Rosemaryy.. takaa vuosien…salaisuuksien… lupauksien. Ääni häipyy välillä ja kuulen sanoista vain osan.
Kaappaan paperin sormieni väliin ja rypistän sen nyrkkiini. Valokuvan sujautan puseroni taskuun kääntyen salamana äänen suuntaan. Juuri nähtävissä oleva varjo häilähtää silmäkulmassani, kun olen kääntymässä.
 – Onko täällä joku!? kiljaisen kimeästi.

Seuraavaksi tarinaa jatkaa Isopeikko, joka on luvannut
laittaa tarinaan hieman Peikkomaustetta. Peikko ampaisi jo eilen
etsimään metsästä oikein tulista maustetta.
Ole hyvä Peikko ja kiitos kun lupauduit jatkamaan.
-Valokki-


38 kommenttia:

  1. Kylmät väreet ja huimaus ovat levinneet ruudun tänne puolen. Minua viluttaa ja kuumottaa samaan aikaan. Onneksi istun tukevasti ja onneksi on mahdollisuus lukea monta kertaa, nauttia hienoista yksityiskohdista ja taitavasta tarinan kuljetuksesta. Mutta mitä siinä paperilapussa luki? Mitä arpinaama teki Amalian talolla? Mitä, mitä, miksi, miksi... Kiitos Valokki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usva,
      Olin iloinen kun sain osallistua tämän tarina kirjoittamiseen. Vaikka kynnys hieman nousikin korkealle. Aikaisemmat kirjoittajat olivat niin valtavan taitavia. Tämä on ollut todella hauskaa, olen jäänyt tarinaan kiinni. Odotan jo kuumeisesti mitä seuraavaksi tapahtuu.

      Poista
  2. ...niin ja kiitos hienosta kuvituksesta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa tehdä tarinoita ilman kuvia. Tähän tarinaan sopivia kuvia oli varastossani aika vähän. Onneksi jotain löytyi.

      Poista
  3. Pahus, oli kipitettävä lueskelemaan tarinan jatkoa, vaikka kaatuneen kuvapalvelimen jälkiä vielä siivoilenkin ja olen varmuuskopioiden teossa. Pakko vain tulla lukemaan, enkä pettynyt. Nam, aina vain paranee. Välähdyksiä lapsuudesta, isästä ja sitruunapuista. Arpikasvoinen mies, teko-poliisi. Mamma mia, tarinahan suorastaan lentää ja säkenöi. Punoit hyvin yhteen aiemmin kirjoitettua henkimaailman läsnäoloa, salapoliisitarinaa, näennäisen sivullisia, mutta kohtaukseen tärkeitä ihmisiä. Kyllä tästä hyvää tulee, tuleepa hyvinkin. Taitavaa kirjoittamista ja kerrontaa...:) P.S. Laitoithan Usvalle tiedon tästä jatkosta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi tämä tarinahan ihan nappasee mukaansa. Hieman tuli ramppikuumetta kirjoittamisen kanssa. Juttu meinasi jo paisua käsissäni ihan mahdottomaksi, mutta typistin sen tähän. Laitoin Usvalle tiedon :) hihii kivaa, mitähän seuraava kirjoittaja keksii. Jotain vallan odottamatonta, niin uskon.

      Poista
  4. Lukiessa tuli ihan samat tuntemukset kuin Usvalla. Musiikki taustalla sekä kuvat toimivat oikean tunnelman luojina. Oli vaikea palata pois tarinan maailmasta. Olen entistä enemmän siihen koukussa. Kiitos Valokki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos tarina sai hytinää aikaan. Omalle tekstilleen tulee vähän sokoksi. Jouduin niin paljon karsimaan tekstiä, että ajattelin siitä tulleen liian laimean. Mitään varsinaista ratkaisua en halunnut kirjoittaa. Lisää kiemuroita kylläkin. Kiva kun viihdyit.

      Poista
    2. Todellakin Simpukka tiesin mitä tein kun luovutin tarinan Valokille:) Alkuun ajattelin Isopeikkoa jatkajaksi ja sanoinkin sen ystävälle, mutta en sitten jotenkin rohjennutkaan kysyä häntä (olen tykästynyt tarinoihinsa) joten kaikki menee minusta niin hyvin kuin mahdollista.

      Kiitoksia valokki!! Sinä osaat nämä tehokeinot, joista meikäläinen vain haaveilee, halaan ja rutistan Sinua sinä ihana blogisisko. Odotinkin tätä soittorasiamusiikkia, (miten tärkeää että toinen on uskollinen tarinalle) koska meinasin äänittää omastani, mutta en kertakaikkiaan jaksanut ja vaikka ehkä olisin jotenkuten pikkuvideon saanutkin ajan kanssa, se ei olisi ollut varmaa.. Ihana juttu kertakaikkiaan ja olen rakastanut siihen hemmetin arpinaamaankin joten älkää vain hukatko häntä.. melkein jo vaahto lentää suustani ja koska en voi repiä pitsejäni niin hypin ja pompin innosta ja etenkin ONNESTA kuin pikkutyttö!!! Ja odotan tietenkin Isopeikon ihanaa tarinaa jo kieli lopolla...

      Poista
    3. Mustaleski,
      Olen iloisen yllättynyt, että sain tarinan kasaan, vaikka siitä meinasi tulla liian ISO. Löysin tuon soittorasia musiikin, mielestän se sopii tunnelmaltaan tähän juttuun. Ainut asia joka häiritsee on se, että haluaisin musiikin tulevan hieman vaimeampana. En saanut sitä säädettyä hiljaisemmalle. Omalta koneelta paukuttelee liian lujaa tulmaan. No jokainen varmaan säätää äänenvoimakkuuden itsellen sopivaksi. Tämä tarina jää kyllä nyt niin helmaan kiinni, että sitä täytyy seurata. Olin niin iloinen kun Isopeikko lupasi jatkaa tarinaa. Olen ollut niin ihastunut hänen kerrontaansa.

      Poista
    4. Soittorasiamusiikki yleensäkin soittaa konemusiikkia eikä sitä voi hiljentaa, joka sitten hidastuu ja se on niin nostalgista ja takuulla se liittyy minullakin johonkin, jota en muista, mukava kun onnistui tarinasi näin hienosti.

      Poista
  5. Vau Valokki-sisko sinulla on tarinan kerronnan taito hyppysissäsi. Ei ihme että lapsena ollessamme, Valorusikolle kertomasi jännitystarinat rupesivat itseäsikin pelottamaan :) Hieno tunnelma johon tuo soittorasian musiikki sopii kuin nenä päähän... Niskavillat oli pystyssä samanlailla kun lukiessani Pitsitsekaisin ja mustalesken tarinaa...

    Terkuin Kaarnikka sisko joka ei ehtinyt kirjautumaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en mennyt ihan kipsiin ja rypistänyt juttua rusinaksi. Ihan peri Valokkimainen tästä ei ehkä tullut. Hyvä jos tukkaa nostattaa, ei tarvitse tupeerata :)

      Poista
  6. Aivan mahtavaa kerrontaa! Salamyhkäisen koukuttavia käänteitä. Tämän tarinan etenemistä on koukuttavaa seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jäänyt nyt tähän koukkuun ja odottelen malttamattomana jatkoa. Hauskaa että viihdyit :)

      Poista
    2. tarina vain nousee kohti korkeuksia , nyt oli hienot kuvat lisänä, tuskin hengitin kun luin eka kerran sitten toisen. Jukra, täällä on ihan oikeita kirjailijoita! Tämä logistanian kirja on kohta bestseller ja siitä tulee elokuva! Isopeikko kun lisää omat metsäiset aromit, ah tuskin pysyn pöksyissäni;) Tämä on hyvissä käsissä. Nautin lukemisesta kiitos nyt Valokille ja kiitos edellisille. En osaa kuvitella mitä on tapahtunut nimismiehelle? Kuka on arpinaama, kertojan isä ja äiti alkaa paljastua, mutta oi Rosemary; onko se kertojan nimi??? ken hän on???

      Poista
    3. aikatherine,
      ensin oli vaikeaa koskea tarinaan, jota muut olivat kirjoittaneet. Lisäksi on muutama haitta, jotka vaikeuttavat kirjoittamista. Rakastan kuitenkin tarinoiden tekoa. Olen iloinen, että sain osallistua. Sinäkin olisit yksi hyvä jutun jatkaja. Tekstisi ovat mielestäni taitavasti kirjoitettuja. Pompin täällä jo ihan pystystä ylöspäin mitähän seuraavaksi tapahtuu tarina tiimoilla?

      Poista
  7. Valokki kääk ja hyhmähyrinä! Hieno tarinan palanen täällä keikkuu ja musiikki on sokuria päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyhmähytinää oli tarkoitus saada aikaan. Vähän tämä jäi ehkä pliisuksi. No selvisin jotakuinkin kunnialla osuudestani ;)

      Poista
  8. Sulle on kyllä annettu kirjoittamisen hieno taito!
    Jännäksi meni taas..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvituksen lahjoja minulla ehkä on. Kirjoittaminen tuottaa suuria vaikeuksia. Ainakin puhdas oikeinkirjoitus. Tämän kirjoittaminen oli kyllä kivaa. Itseänikin jännittää, koska enhän tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

      Poista
  9. Oi kerrassaan huikea jatko! Bonuksena kuvat ja musiikkikin, hienoa. Taso vain paranee koko ajan, upea jännitysromaani tulossa. Blogistaniahan suorastaan tulvii loistavia kirjoittajia, joista ei aiemmin ole tiennyt mitään. Nyt jännätään Isopeikon luolan suulla.. mitähän sieltä ollenkaan tulee ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt myös tämän tarinan myötä hienoja uusia blogeja. Taitavia kertojia ja kirjoittajia.

      Poista
  10. Onpa kiva tarina! Jännittävää kun on monta kirjoittajaa, eikä kukaan tiedä minkälaiseksi tarina muodostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut hieno tarina ja juonta seuraava porukka sen kun vain kasvaa. Itse olen jo koukussa juttuun. Täytyy saada nähdä mitä käänteitä muut keksivät.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Ari;) Jännää seurata kuinka tarina kulkee. Jokainen kirjoittaja antaa juttun ihan omat vivahteensa.

      Poista
  12. Hui! Jännittävää.... Hienoa kerrontaa kuvien täydentämänä ja taustalla hiljaa kuuluvan soittorasian... Aivan kuin radiokuunnelma. Tosi tosi mielenkiintoista , jokainen värittää tarinansa itsensä näköiseksi ja makuiseksi!!
    psst...Sanoin jo Peikolle, ja sanon sinullekin, että Kiirepakolaisen nimi kirjoittajalistasta on jäänyt jonnekin tarinan jalkoihin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mielenkiintoinen juttu seurata. Samalla tutustuu ihan uusiin kirjoittajiin. Oijoi olen pahoillani olin pudottanut sinut listasta :( onneksi huomasit mokani. Osuutesi tarinassa on tärkeä. Olen lukenut koko tarinan moneen kertaan alusta saakka, että pääsen oikein jyvälle kaikista käänteistä.

      Poista
  13. Pelkokeskukseni on ihanasti aktiivitilassa, nyt ovat myös aivojeni musiikki- ja näkökeskukset saaneet aimo annokset jännittävää hyvää. Kuljetat tarinaa eteenpäin nautittavasti. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Lastu, tätä oli niin jännittävä kirjoittaa. Itseäkin aivan tärisytti. Ehdin kieputtaa tarinan kertojaa jo muissakin mutkissa. Sain sitten jarrutettua kirjoitus intoani.

      Poista
  14. Minusta on hauskaa, kuinka jokaisen persoona tulee jutussa esiin. Tässä tarinassa kuvat lisäsivät mielenkiintoa hyvän kirjoituksen lisäksi : ) Arvasinkin jo aiemmin, ettei Kaarrolla kaveria ollut : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän jutun kirjoittaminen antoi taas lisäpotkua omaan kirjoitus intooni. Se on ollut jähmeää vähän aikaa. Valokuvaus on yksi intohimoistani. Kuvia on levyasema ihan piukassa. Niillä on kiva höystää juttujaan. Tästä tarinasta on muodostunut värikäs ja vaiherikas, kirjoittajien erilaisuuden vuoksi. Näinhän voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

      Poista
  15. Luen vielä uudelleen näitä kertomuksia ja nythän on minunkin tarina siellä loppupäässä runojuonia sivullani. Mutta tahdoin sanoa vielä noista kuvistasi, ne ovat uskomattoman ihania ja sopivat hyvin tarinaan. Kuvista näkee, että sinulla on taito käsitellä sekä kameraa että nähdä se mitä kuvaat. Tekstisi oli yksi avain ja hyvin tärkeä osa siihen mistä kudoin yhteenvetoa, mielestäni sen aika oli tullut ja pian Usva saattaa tarinan päätös osan. Tälläistä luovaa kirjoitusta haluaisin tehdä yhdessä muiden kanssa useimminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni jonkin aikaa ennenkuin tajusin, että se olet sinä joka kirjoitat runojuonia sivulla. Hienosti kokosit yhteen asioita osuudessasi. Valokuvaaminen suunnittelu ja pieni käsittely ovat hauska harrastus myöskin. Surullista, että tarina pitää lopettaa, eihän se voi jatkua loputtomiin. Menee vielä niin kiemuraiseksi ja liian pitkäksi. Kukaan ei jaksa lopulta lukea koko sepustusta. Tämä oli hauska idea ja oli oikein mukavaa sada osallistua tällaiseen.

      Poista
  16. Tulin toivotteleen sulle hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  17. Tulin toivotteleen hyvää Ystävänpäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Harakka, tulin vasta nyt tänne blogiin, olen ollut ihan out jonkin aikaa. Ystävänpäivä toivotukset lämmittävät mieltä jälkeenkinpäin. Iloista loppuviikkoa sinulle :)

      Poista