Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kuu asetti hopeisen tähden otsalleni


Olin jo tovin leijunut katonrajassa, ihmetellen siiviksi muuttuneita käsiäni.
Tuuli kuiski avoimesta ikkunasta. 
"Tule! olen väsynyt kulkemaan yksin puiden lehdillä. Mennään!"
Katselin vuoteella makaavaa naista, tutun näköistä.
Poskilla huolien tummat varjot, huulilla yksinäisyyden kuiskaus.
Unessa, puristaa käsien väliin vuorikiteen palaa, sen on sanottu antavan voimaa.
Lupasin hänelle, että vapaaksi päästyäni, ottaisin hänet mukaan. 
Veisin raikkaisiin tuuliin, tunturiin.
Ulapalle suolaisen veden pärskeisiin, jonne voisimme pudottaa surut.
Mutta hän on niin kiinni tässä maailmassa, ei valmis irti päästämään.
 

Tuulen laulu on muuttunut voimakkaksi pauhuksi.
"Kuinka pääsen ulos?" yritän hiljaa kysyä, etten herättäisi naista.
"Lennäkö vain lasin läpi? vai tuuletus ikkunasta? Ei vastausta. 
Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, josta seurauksena höyhensade.
Sujahdan noin vain seinän läpi.
Öinen maisema, kuin salaperäistä tummaa samettia.
Ratsastan tuulella kevyesti, välillä hurjasti pyörien, välillä liitäen.

Istahdamme korkean tunturin  laelle, alhaalla levittäytyy, vaarojen jono. 
Porot laiduntavat tummuvassa illassa, kellojen verkkainen kilahtelu kaikuu kuruissa.
Jossain rasahtelee nuotio, savu nousee kiemurtelevana nauhana taivaalle.
Täällä nainen olisi onnellinen, vapaa. 
 
Tuuli käy levottomaksi, yltyy tahtoo eteenpäin.
"Minulla on jano", yritän piipittää.
Tuuli koukkaa vauhdissa irrallisen tuohen ja kieräyttää kourulle.
  Tunturipuron, solisevasta pisaranauhasta, ammentaa raikkaan juoman.
 
Aaltojen pauhu kuuluu jo kaukaa.
Rannan kivet laulavat iloisesti, öisessä porekylvyssä.
Hiekka on valkoista, niin siloista ja pehmeää.
Simpukankuoret kilisevät kivien välissä.
 
Kuu on noussut isona punaisena pallona, aaltojen ylle.
Se ratsastaa kuohuissa lähemmäs, yhä lähemmäs. 
Jotain kirkasta, pieni hopeinen tähti vierellään.

Istun liikkumattomana, mykkänä. Kuu asettaa hopeisen tähden otsalleni.
Sanoo "Pyydän tuulta olemaan lempeä naiselle, 
silittämään hiuksia, hivelemään poskia, hän ei ole enää koskaan yksin".
 
Aamulla nainen herää, ihmettelee simpukankuoria ja hiekkaa tyynyllään.
Pujauttaa paljaat jalat lattialle, pehmeille höyhenille jota lojuu joka paikassa.
Hymy nousee hänen huulilleen. 
Suolaisen raikasta, merituulen makuista viikkoa kaikille!
-Valokki-
© Asta Gyden-Lahtinen

13 kommenttia:

  1. Tämä oli aivan ihanaa - kaikki - kuvat ja kirjoituksesi. Toivon, että nämä jatkuvat...

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavaa lukea, mielenkiintoni oli kyllä huipussaan.
    Aivan ihanaa kerrontaa!
    Mukavaa alkavaa viikkoa -Valokki- :D

    VastaaPoista
  3. Sari, toivon myös, että näma jatkuvat. Odotan aina nöytästi uutta tarinaa, se tulee sitten kun on valmis, putkahtaa kuin valmis pulla uunista:) Olen iloinen, että voin jakaa ne sinun kanssasi.

    VastaaPoista
  4. seijastiina, ihanaa kun pääsit myös "mukaan" tarinaan, tarinoideni maailmassa ei ole rajoja. Ajatus juoksee ja liitää, kirjalliseen muotoon saattaminen, hieman vaikeampaa. Mukavaa, iloista ja onnellista viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava ajatus, tarina, kuvien hentous...

    VastaaPoista
  6. Manna, tervetuloa blogiini, ilahduttavaa, että kommentoit. Mukava kun pidit tarinastani ja pääsit matkan tunnelmaan. Tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  7. Valoisa tarina oli ihmeellinen. Lahjakasta!

    VastaaPoista
  8. marjaisa, ilahduttavaa, että pidit, kiitos sinulle:) Onnellista ja iloista, valon täyttämää viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Minä luen, mutta olen heikko kommentoimaan runoja eli käyn täällä vaikka useimmiten olen hiljaa. Runo on myös hiljaisuus. Runo on mielentila, jota en kykene arvioitsemaan. Tunnetila, joka ei useinkaan edes antaudu ulkopuolisen lähestymiselle. Runo on.

    VastaaPoista
  10. Leena Lumi, aina ei ole helppo kommentoida. Kiva tietää, että vierailet täällä :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kerrassaan olen näkevinäni muutaman höhenen täälläkin pöllähtävän. Alkoi myös päässäni hirveä hurina, kun mietin, oi tuo pitäisi piirtää,,hymmm, miten sen tekisin ,,

    VastaaPoista
  12. No,äh kommenttini hävisi, fiu! Siinä oli siis että: Ihana tarina! Mielestäni täälläkin muutama höyhen pöllähti, niin olin tarinassa mukana. Päässäni alkoi myös hirmu hurina, kun mietin miten kiva olisi tästä piirtää ja miten sen tekisin...

    VastaaPoista
  13. Valoru, kyllä se edellinenkin kommentti oli ihan tallella, mutta olen laittanut, myöhemmin tuleviin kommentteihin valvonnan, että tiedän käydä lukemassa. Juu alappas vain piirrustaa ja maaltata, suti suhisemaan, niinko sanoin aiemmin.

    VastaaPoista