Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




lauantai 29. syyskuuta 2012

Mandala 11 Portti

Aloitin tämän taulun maalaamisen jo yli viikko sitten.
Nyt pääsin jatkamaan.
Taulussani portti johtaa valoon, se voi kuvata myös matkaa
omaan sisimpään. Vaikka portti on vanha ja ränsistynyt,
muuri sen sivulla osin romahtanut, uskon että minun pitää kulkea portista.
Otan valon portilla vastaan ilolla ja lähetän sitä myös kaikille muille
Taululla on kokoa 40 x40 cm, maalasin sen akryylivärein  canvas pohjalle.
mandala painrings
-Valokki-

tiistai 18. syyskuuta 2012

Usui ReiKi

Jotenkin vain kävi niin, että löysin itseni istumassa ReiKi kurssilta, sisareni Valorun kanssa.
Niin oli vain tarkoitettu, huomasin pian olevani ihan oikeassa paikassa.
Aiemmin en ollut tarkasti perillä, mitä ReiKi oikein tarkasti ottaen on? mitä siihen kuuluu?
Onko se jotain hospotipomiloimista ja maagista? Olin kyllä ollut ReiKistä kiinnostunut.

Nyt tiedän, että se on valoa, suurta rakkautta ja kaiken kattavaa elämänvoimaa.

Olen päässyt jälleen jättiharppauksen matkallani omaan itseen ja henkiseen kasvuun.
Viikonlopun ReiKi 1 kurssi oli mahtava,  huimasti voimia ja viisautta antava kokemus.
Tapasin ihania, lämpimiä, iloisia ja upeita ihmisiä.
Joiden "käsiin" saatoin luottavaisena heittäytyä "hoidettavaksi".
Sain myös itse toimia ReiKi energian kanavana ja toimia "hoitajana"
Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli asia joka tuntui niin hyvältä.
Päällimmäisenä mielessä ja simimmässä on nyt tunne, 
että on saanut jotain hyvin arvokasta,
 lahjan jota tulee käyttää nöyränä.
Mielessä on myös hassua surullisuutta, luopumisen tunnetta, koska
elämä tulee muuttumaan, tiedän sen nyt niin vahvasti.
Tässä kuvassa Mikao Usui joka löysi ReiKin "uudelleen"  , hänen oppiensa mukaan
myös minä sain  ReiKin opetuksen ja viritykset ReiKi Master opettaja Kirstin välityksellä.

Näillä periaatteillla ja nöyryydellä, sekä kiitollisuudella mennään eteenpäin.
Rakkautta ja valoa lähetän ReiKi kurssilaisille : )
Myös kaikille muille ihanille ihmisille joita täällä maapallukalla vaeltaa.
-Valokki (Asta)-

torstai 13. syyskuuta 2012

Mandala 10 Voimaeläimeni Mustapantteri / My Power animal balck panther

Pitkästä aikaa pääsin Mandalan aiheen pariin.
 Hetken mietittyäni, oli ihan selvää että tällä hetkellä voimaeläimeni on mustapantteri.
Olen nähnyt sen notkean siluetin monissa unissani viimeaikoina.
Se on hiipinyt myös piirustuksiini ja tietokoneeni taustakuvaksi.
Maalauksen värimaailma vääntyi ihan väkisin sinertäväksi, sekä
keltaisen ja okran sekoitukseksi. Yritin tehdä siitä harmaan ja tumman sävyisen,
se ei vain onnistunut. Taulu halusi tällaiseksi.
Ajattelin, että voisin tehdä hieman samanlaisen toisen lilasävyisenä.

Halusin koristella tämän kertaisen mandalani kelttikuvioin.
Kelttien tarustot ja Irlannin nummet ovat aina kummasti viehättäneet minua.
Irlantilainen musiikki saa liikutuksen valtaan ja säkkipillin sointi tirauttaa vedet silmiin.


Mustapantterista voimaeläimenä kerrotaan seuraavaa:

Mustapantteri on suurista kissaeläimistä todellinen yöeläin.
Siihen liittyy paljon erilaista mystiikkaa ja symboliikkaa. Mustapantter pimeässä yössä pusikossa suurine kullankeltaisine silmineen on se mielikuva, joka siihen vahvasti liitetään. Mustapantteri symboloi yön voimaa, pimeyttä ja feminiinistä energiaa. Mielikuva mustasta pantterista herättää meissä pelkoa tai suurta kiehtovuutta. Se on eläin, joka herättää kaikki intohimomme liikkeelle, joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Elementti: Tuli

Voima: Mystiikan voiman löytäminen

Ominaisuudet:

Mustapantteri auttaa meitä kohtamaan pelkomme. Pelot ovat usein tietämättömyyttä ja siksi musta pantterin voima vie meidät syvemmälle itseemme, pimeyteen, paikkaan, josta kaikki vastaukset löytyvät. Ihmiset pelkäävät usein pimeää ja kuolemaa. Siksi mustapantterin voima auttaa meitä kohtaamaan paremmin pimeyttä ja ymmärtämään elämän ja kuoleman sykliä. Mustapantterin voimalla pystymme poistamaan pelkomme ja kääntämään siihen liittyvän voiman hyödyksemme. Näin löydämme itsestämme uusia voimavaroja ja kykyjä. Löydämme itsestämme väylän uuden tyhjyyden energiaan. Se on paikka, jossa energiamme tasapainottuvat ja itse parantavat voimat lähtevät liikkeelle. Mustapantteri auttaa meitä hyppäämään elämän mystiikan virtaan.
 Se herättää meissä maagisen asenteen elämään.


Mitä voimia saat:

Mustapantteri on muuttamassa elämääsi. Olet ehkä ollut epävarma ja pelokas ympärilläsi pyörivien asioiden suhteen. Elämääsi on jo tullut paljon uutta syvyyttä, mutta osa tästä aiheuttaa sinulle pelkoja. Mustapantteri haluaa loikkia kanssasi ja viedä sinut rohkeasti pimeyteen, ja näin pelkosi alkavat hävitä. Mustapantterin tullessa pääset entistä syvemmälle tyhjyyden tilaan, sinne mistä kaikki vastaukset löytyvät. Pääset kiinni elämän mustiikkaan ja sinulle on avautumassa yliaistillisia kykyjä. Mystiikan löytyminen ei avaudu sinulle erilaisten harjoitusten ja yrittämisen kautta, vaan se avautuu silloin kun löydät olotilan, jossa vain olet.
Tällaisen tyhjyyden tilan löydät silloin, kun mustapantterin voima on sinussa riittävän vahva.
 Kohtaa tyhjyys rohkeasti.
 Älä anna mielesi lörpötellä omiaan, vaan etene syvemmälle ja syvemmälle.
 Muista, että mustapantterin voima herättää sinussa sisäisen tulesi.
Sen avulla löydät oman todellisen voimasi. Löydä mustapantteri itsestäsi ja käyttäydy kuin se.
 Liiku pimeässä, nauti yöstä, anna kurkustasi tulla kissamaista karjuntaa ja pukeudu mustiin vaatteisiin. Näin aikaisemmista peloistasi tulee voimasi.
mandala paintings
-Valokki-

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Anna hyvän kiertää

 Beaten blogissa Varjosta valoon
on ihana haaste, jossa haastetaan lähettämään hyvää kiertämään eteenpäin.
Osallistun mielelläni haasteeseen.

   Lähetän sen eteenpäin:
Ensin minun on kuitenkin kurkistettava sisimpääni.
Etsin kauan, eteen hyppää ties mitä mielen mörköjä
ja niputettuja kaunakasoja. Pelkojen haamuja ja 
surujen sykeröitä. Kokoan ne kaikki, viikkaan järjestykseen ja 
laitan kauniisti kannelliseen tiiviiseen mielen 
säilytyskapseliin. Jatkan kiivaasti etsimistä,
tiedän että se on siellä jossain.
 On ollut aika jolloin se on loistanut lähes sokaisten.
Iloinen ja valoisa, voimas rakastava energia,
joka valaisee mielen ja hellii sisintä.
Energian joka kasvaa ja voimistuu sitä suuremmaksi,
mitä enemmän sitä käytetään.
Viimein löydän sen, voi kuinka se on himmennyt ja nuhjuinen.
Siivoan sen pölystä ja hämähäkinseiteistä.
Pidän hellästi hetken sydämelläni, kuuntelen ja tutkiskelen.
Nyt se on niin kaunis  ja voimakas. 
Päästän se valloilleen ja se täyttää koko huoneen !
Se täyttää mielen, voimistuu ja on valmis kulkemaan eteenpäin.
Ottakaa  vastaan, se on matkalla jo.
Antakaa sen kasvaa ja lähettäkää eteenpäin.
Rakkaudella!
-Valokki-

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tunnustus ja ajatelmia tyhjässä huoneessa



Sain tämän ihanan tunnustuksen 

Kiitos Perhotar, olen iloinen että pidät voimaeläin tauluistani, sekä 
valokuvista ja tarinoistani. Se merkitsee minulle paljon. On ihanaa saada kiitosta ja palutetta.

En laita tunnustusta tällä kertaa eteenpäin, koska en osaa nyt valita kaikista 
ihanista blogeista joita luen.
Eämässäni on menossa jälleen uusi vaihe, uusi totuttelu toisenlaiseen.
Nuorin lapseni muutti kotoa. Oloni on iloinen ja ilonsuruinen, niinkuin
kummilapseni Riina pienenä oloaan ilmaisi. 
Kirjoitin muutaman runonkin tai jotain.
Kun lapset ovat lähteneet kotoa, se viimeinenkin.
On enemmän aikaa itselle,
enemmän tilaa huoneissa,
ja jääkaapissa
ja pesukoneessa.
Enemmän etähuolia.
Mutta niin paljon vähemmän elämää.
-Huominen-
Huominen tyhjä huone,
seinillä menneet päivät,
ilot ja surut.
Kaikuina, muistoina.

 Ensimmäisen viikon yritin täyttää tyhjää huonetta, 
tyhjää tilaa elämässäni. Vähän itkeä tihuutinkin, enkä saanut nukutuksi. 
Totun tähän kyllä ajan kanssa ja pääsenhän kyläilemään nopsasti kaikkien 
lapsieni luona koska he kaikki asuvat lähellä.
Olen onnellinen, että nuorinkin lapseni on päässyt elämän alkuun ja itsenäistynyt.
-Valokki-