Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kotitonttu

Siinä se yhä istuu, keinussa katonrajassa.
Nuttu hieman nuhruinen, kasvoilla sama viaton hymy,
Meidän kotitonttu.
Se on ollut aina olemassa, lapsuudenkodissani,
en saata muistaa milloin se tuli meille.

Lapsena olin ihan varma, että se on elävä.
Joskus keinu keinahteli villisti, kun tulin sisään.
Olen myös melko varma, että se kadotteli meidän tavaroita.
Sotiki paikkojakin, vaikka äiti oli sitä mieltä, että me olimme syyllisiä.

Tontun tossunpohjat olivat kuluneet, kun tarkastelimme niitä. 
Kerran näin ihan selvästi sen parrassa piimää.
Sen nenän kokoinen jälki oli, lypsetyn maidon kermakerroksessa, viileäkomerossa.
Ilkikurinen kikatus kuului, silloin tällöin.
 Ajattelin usein, miten ihmeessä se onnistui aina kipuamaan niin nopeasti takaisin keinuun.
Päättelin että sillä täytyi olla apureita, hiiriä tai hämähäkkejä, jotka auttoivat sitä.
Varoittivat tulijoista ja pukivat nopeasti hämähäkin verkot takaisin ylle.
Harhauttamaan, mutta minua ne eivät onnistuneet hämäämään.

Näissä metsissä liihottelimme paljain jaloin, "mielikuvitus kavereiden kanssa"
Hyvää loppuviikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Voi että tykkään sunsta ;-D
    Edellinenkin kuvasarja kertomuksineen niin kiehtova!

    VastaaPoista
  2. Mags, voi kiitos paljon. Olen ajatellut, että pitää säilyttää elämässä satua ja taikaa. Niin näkee ja kokee paljon sellaista, mikä muuten jäisi huomaamatta.

    VastaaPoista
  3. Hiano metsä. Tontut on justiinsa tuollaisia kun sanot. Ihan mahottomia :)

    VastaaPoista
  4. isopeikko, eikös vain tonttujen kanssa on helisemässä. Kauempana näkyvä metsä, on kerran hakattu sileäksi, lapsuuden jälkeen. Muistan kuinka tyrmistynyt olin, kun näin törröttävät kannot. Itku meinasi tulla. Nyt on jo aika kivassa kasvussa.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että kunnioitit ihanalla tarinallasi meidän kotitonttuamme, uskollista haltijaa, joka jaksaa pitää silmällä, kotimökkiämme. Minä olin jo silloin isompi tyttö kun tonttu muutti meille. Se oli tullut pitkän matkan ja muistan kun se juhlallisesti Joulun kunniaksi istutettiin paikalleen. Tuossa paikallaan hän on kököttänyt.. hetkinen yli 40 vuotta!!! (niin tai ainakin silloin istuu paikallaan, kun satumme katselemaan;)

    t: Kaarnikka-sisko,
    joka ei ehtinyt kirjautumaan :)

    VastaaPoista
  6. Kaarnikka, tuosta tarinasta saa kyllä vähän ilkikurisen kuvan meidän mökkitontusta. Mutta pitäähän se vastaavasti huolta meidän koti mökistä. Jos nyt sitten pudotteleekin lautasia ja järsii kynttilöitä, niin ei välitetä.

    VastaaPoista
  7. Oi, meidän tonttu!! Sitkeä sissi, siellä se keinuttelee ja puuhastelee, taitaa nauttia kun saa välillä olla itsekseen ja istua takka-valkealla.

    VastaaPoista
  8. Valoru, juu luulen, että huokaisee helpotuksesta, kun viimeiset auton takavalot katoavat tienmutkaan.

    VastaaPoista