Joulu on juhlittuna. Päivien tuokioihin sisältyi paljon kaunista ja mukavaa.
Rakkaita ihmisiä, kinkkua, kalkkunaa, vihanneslaatikoita ja
makeaakin syötävää. Paljon tuikkivia kynttilöitä ja iloa.
.jpg)
Niihin liittyi myös "mumma sulkeiset", vauhdikkaat ja
tapahtuma rikkaat tunnit, jotka järjestivät vilkkaat lapsenlapset.
Oma vauhtini on jälleen hidastunut, vai onko lastenlasten vauhti kiihtynyt?.
Mukana en joka tapauksessa tahtonut pysyä.
En tiedä onko syy porsaanlihan vai runsaan liikehdinnän,
tänään en pääse kävelemään. "Klimppaaminen" on oikea
sana etenemiselleni. No, en sitä halua jäädä murehtimaan.
Valokuvasin joitain rakkaita vanhoja esineitä, että unohtaisin kivun ja jomotuksen.
Rakastan kauniita esineitä ja joudun kamppailemaan usein
mottoni "Ihminen ei tarvitse paljon tavaraa ollakseen onnellinen" kanssa.
Suosinkin kierrättämistä ja vanhojen tavaroiden tuunausta.
Pidän siitä, että esineillä on ollut elämä ja niillä on oma tarinansa.
Vaikka en saisi tarinaa selville, niillä on se kuitenkin olemassa.
Esineiden ei tarvitse olla antiikkia, tai rahallisesti arvokkaita.
Riittää, että ne ovat mielestäni kauniita ja
joskus jopa myös käytännöllisiä.
Kierrän paljon kirpputoreja ja joskus huutokauppoja.
Tämän vanhan tinakannun tapasin Vaasan rantakirpputorilta,
eräänä kesäpäivänä.
Kannu makasi muhkuraisena ja nuhruisena kaiken muun tavaran keskellä.
Pidin siitä heti, mutta sillä oli mielestäni liian paljon hintaa.
Katselin sitä vain kaukaa. Kiersin kaikki myyntipöydät,
palasin kuitenkin loplta kannun luokse.
Tästä kannusta maksoin liikaa ja se karvastelee yhä nuukaa mieltä.
Kannun muhkuraisesta ja likaisesta kyljestä tulivat puhdistuksessa esiin kauniit kuviot.
Missä se on mahtanut kulkea elämänsä aikana?
Luonani se on saanut olla kukkamaljakkona ja paraatipaikalla vitriinissä.
Tämän julumetun painavan kristallikuvun ostin mieheni kanssa huutokaupasta.
Se on ylellisyyttä, mutta niin kaunis.
Se on saanut juhlistaa joulupöytäämme ja muita juhla-aterioita jo kymmenisen vuotta.
Ajattelin sovitella sen sisään myös valosarjan, että voisin ihailla sitä enemmän.
Tämä päivä on ollut niin pimeä ja unelias.
Päivä ilman valoa. Hihkaisin riemusta kun huomasin
taivaalta ripottelevan veden sijasta jotain, joka muistutti lunta!
Maa sai hentoisen valkoisen peitteen ylleen.
Iloista viikonloppua kaikille!
-Valokki-
dat ziet er allemaal heel mooi nostalgisch uit.
VastaaPoistaTank you :)
PoistaKiitos kun tulit lukijakseni, niin löysin tänne kauniiseen blogiisi!
VastaaPoistaIhania aarteita sinulla. Entisajan kristalli on kyllä painavaa. Minulla on mummoni muutama kristallikulho ja ei niitä yhdellä kädellä nostella!
Ihastuttava sana tuo "mumma sulkeiset", ei ihme, että on paikat kipeänä.
Mukavaa loppuvuotta!
Kiitos sinulle Hanne! että tulit lukijakseni. Mumma sulkeiset on rankkaa toimintaa, hiki siinä lentää, aivan kuin armeijassa.
PoistaKivaa loppuvuotta ja Onnea alkavalle vuodelle 2014
Huh, ompas kauniita vanhoja aarteita. Voi olla, että maksoit tinakannusta paljon, mutta on se myös arvokas. Tinaesineet ovat arvossaan ja kannattaisi laittaa kysely Glorian Antiikki lehteen "mitä, missä, milloin" palstalle. Itsekkin pidän vanhoista esineistä.
VastaaPoistaT: Esa Schultz
Ps. oletko jo ottanut osaa blogini arvontaan?
Voi olla, että kannulla on arvoa jonkin verran tänä päivänä. En ole ottanut osaa, pitääpäs heti käyä vilkaisemassa. :)
PoistaEsa, en löydä toista blogiasi, tiedän, että sinula on sellainen mutta missä osoitteessa?
PoistaPeikolta ja ilopöö. Se on nähnyt tuollaisia sokerikkoja ja kermakkoja, krystallia ne olivat, ja kahvipannu, jonka päällä oli pitsimyssy :)
VastaaPoistaIlopöö tuli perille ja sai aikaan iloisen vipinän. Peikolla on silmää kauneudelle, kun oli huomannut pitsimyssyt ja kaikki ihanuudet :)
VastaaPoista