Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




perjantai 1. heinäkuuta 2011

" Koulutusta "

 Minä ramparepales en sitte opi, en millään !
Pienet napinat puutarhan raskaimmista hommista,
ovat kaikuneet  useamman kuukauden ihan turhaan, kuuroille korville.
Nytpä otin asian esille, sohvalta ei ymmärrettävää palautetta tule.
Välillä käyn katsomassa, kun tasainen kuorsaus vaimenee.
Onko se ukko-kulta vajonnut ihan kokonaan sohvan uumeniin,
filtaantunut sinne ja tukahtunut vallan.
Samassa sahaava ääni kitapurjeista ilmoittaa, että elossa on.
Peräpäästä pamahtaa ilmoille viellä äänimerkki, joten eipä hätää.
Lähdempä sitten nykimään multasäkkejä ihan ite !
Riuskasti nyhjäisen ja NARSK! "välilevy!" välähtää tyhmän päässä.
Polvillani manaan "Kannatti riuhtoa", tiedän entuudestaan, ettei kävellä.
Siinä sitten kökötetään kuin buddhalainen munkki, hokien muille ymmärtämätöntä mantraa. 
Joka tarkemmin kuunnellen voisi olla pohojalaasta kiroiluakin, jota en kyllä harrasta.
Puutarhakiirus loppu ny tähä.
Kyllä rampa roppa opettaa, kouluttaa säyseäksi, kiivaammankin mielen.
 Levollista loppuviikkoa ihmiset.
-Valokki-

22 kommenttia:

  1. Oih ja voih! Melkein tunsin tuskan omassa selässäni lukiessani tarinaasi. Selkäkivut on jotain....jostain...ja saisivat mennä sinne mistä tulevatkin!

    Toivon mukaan selkäsi ei kiukuttele kauaan.

    VastaaPoista
  2. Sasaliini,
    Selästäni on mennyt välilevy useamman kerran. Edellisestä kerrasta on jo sen verran aikaa, että pääsipä taas unohtumaan. Adrenaliini sumentaa viisaammankin pään :) Olen ottanut nyt heti selän venyttely liikkeet käyttöön. Kuuluu ruts, ruts, niks ja naks aina vähän helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Kurja juttu! Toivottavasti paranet mahdollisimman pian!

    Turhaannuttavaa on todella, kun ukkoansa ei saa tekemään mitä toivoo. Vuosikymmenien kokemuksella ainakin nalkutus ja komentelu on todettu lähes täysin toivottomaksi... Tarpeeksi hyvä porkkana saattaa ajoittain toimia, onneksi.

    Toisaalta, ukoilla lienee oikeus omiin (tietysti meille käsittämättömiin) tärkeysjärjestyksiinsä. Ehkä, jos opimme suhtautumaan asioihin rauhallisen luottavaisesti, maailmankaikkeus (tai jopa me itse) keksii jonkin toisen tavan saada asiat hoidetuksi.

    Muuten, aivan fantastisen kaunis tuo alimmainen kuvasi!

    Oikein hyvää kesänjatkoa ja mahdollisimman pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Kiki,
    Olen kyllä soimannut itseäni tästä virtapiikistä.
    Turhautunut olen välillä, vaikka olen tottunut elämänkumppanini omituisuuksiin, joita meillä jokaisella on.
    Nalkutuksesta ja komentelusta olen luopunut jo ajat sitten, ovat kuin härälle punainen vaate. Pientä varovaista piipitystä ja vihjailua harrastan. Olen tiannut jo maailmankaikkeudesta helpotusta, kiukku ja kielteiyys jarruttavat niiden tuloa :). Kesäisiä kivoja päiviä sinulle myöskin.

    VastaaPoista
  5. Helinä,
    Tyhmyydestä sakotetaan :(

    VastaaPoista
  6. Tuo alimmainen kuva on aivan ihana!!
    Kiukuspäissään sitä iskee välin sellainen,
    kyllä MINÄ ITTEKIN sen osaan, ja sit käy
    just tolleen.
    Olen opetellut käyttämään oveluutta,
    saadakseni asiat oman mieleni mukaan.
    Loppujen lopuksi hän luulee sen itse
    keksineen.

    Onneksi osaat tehdä noita venytyksiä,
    toivotaan, että pian helpottaa.

    VastaaPoista
  7. sirpa,
    Olen ollut nuorempan oikea "tulihattu", nyt ei enää kuin vähän savua hatusta pöllähtelee.
    Välillä, tosi harvoin suutahtaa, silloinkin kiusaa vain itseään ja voi käydä näinkin hassusti. Ukkokulta on autuaan onnellisen tietämätön tästäkin suutahtamisesta.
    Oveluus ei kyllä täällä tehoa, kaikkia on kokeiltu :)

    VastaaPoista
  8. Voi kurjuuden huippu, kun noin piti sulle nyt käydä!
    Mutta noimpahan justiinsa olisin minä itekkin tehnyt, mennyt kiukuspäissäni ja tehnyt ite!
    Vaikken saisikkaan mitään raskasta tehä selkäni vuoksi ´myöskään.
    Mutta joskus vaan suuttuu ja tekee sitten ite, vaikka sattuisikin ja seuraavana päivänä mä joudun sitten sen kärsimään.
    Oon selästäni sairaseläkkeellä, siinä on krooniseksi muuttunut kiputila, mitä parannettua ei saada, eikä kipulääkkeitäkään sopivia ole löydetty.
    Eli päivä kerrallaan vaan mennään täälläkin.
    Mutta toivon, että sun selkäsi paranee pian ja voit taas tehä jotain puutarhassasi.
    Hyvää viikonloppua sulle ja hyviä kesänjatkoja!

    VastaaPoista
  9. Harakka,
    Kun välilevy luiskahtaa kipu on melko inhoittavaa. Selkäkipu hallitsee koko roppaa, rajoittaa suuresti kaikkea liikkumista. Lähetän sinulle kipua poistavaa ajatusta täältä ja hyvää oloa. Minulla kipu selässä on varmasti ohimenevää, nivelet vihottelee jatkuvasti. Niiden kipujen kanssa olen aika sinut, välillä on tuskallisempaa.

    VastaaPoista
  10. Olet ny kuitenki pääsny siältä ylähä ja koneellen.

    VastaaPoista
  11. isopeikko,
    onneks olen päässy, sataa niin himputisti ja jytisee. Ei olis kiva kököttää sorakasan päällä pihalla.

    VastaaPoista
  12. Voi harmitus, kuinka kävi, selkäkipuisena ei voi tehdä paljon mitään, toivottavasti kipu hellittää pian. Huonoista uutisista huolimatta nauratti tuo ukko-kulta, joka on varsin samanlainen kuin minulla:))

    VastaaPoista
  13. "Kyllä rampa roppa opettaa, kouluttaa säyseäksi, kiivaammankin mielen."
    Minulle kyllä tuppaa käymään niin että säyseys katoaa kivun myötä, siis jos kipu jatkuu pahana pitempään,se ikään kuin hiipii korvien väliin.
    Pikaista toipumista sinulle.

    VastaaPoista
  14. Voi harmituksen harmitus, toivottavasti saat jumppakeinoin selän taas vertymään. Että nauroin tuota postauksen alkua, ukko-kullat on vaan tuommosia;)

    VastaaPoista
  15. Voihan kiukun kihahdus! Toivotaan että paranee pian. Höröttelin täällä ukkokulta kuvausta. Itselläni on sellainen turbolla varustettu malli joka ei hiljennä, ei sitten nii millään. Aluskasvillisuudesta kuuluu tasainen kolina, naputus ja muita työn ääniä. Se keskeytyy vain silloin kun ovesta pamahtaa ÄLYTTÖMÄN nälkäinen mies joka hotasee kapan pottuja ja soosia, ja eikun ettiinpäi...että semmoinen...meno täälläpäin :)

    VastaaPoista
  16. Manteli,
    tänään on jo ollut helpompi päivä selän kanssa. Enkä ole malttanut olla paikoillani, kivun sallimissa rajoissa olen jo "kipitellyt" ympäri tonttia. Ukko-kullalle on parasta vain nauraa. Ehkä ilo tarttuu ja saa hänet pinkaisemaan sohvan uumenista :)

    VastaaPoista
  17. Mummo,
    kyllä minuakin välillä viistää korvien välistä, kun sattuu kaiken aikaa. Kun kipu ylittää määrätyn rajan minusta tulee ärri purri, menen omiin oloihini silloin. Ettei tule sanomista suurilla kirjaimilla.

    VastaaPoista
  18. kaarnikka,
    venyttely on niin tehokas keino, olen saanut sillä monet kerrat kivun taltutettua. Pitää vain heti siitä paikasta heittäytyä kyljelleen ja alkaa venuttelemaan. Notta rutajaa vaan.

    VastaaPoista
  19. Avalo´ns Garden and Teh Garden Gottage Cats,
    I am glad that you like my images. I have been visiting your lovely lovely garden. I like it very much.

    VastaaPoista
  20. Valoru,
    jos saisin valita voisin valita jotain korisevan sohvaperunan ja turboahdetun ukko-kullan väliltä. Pienillä lisämausteilla.
    He! he!

    VastaaPoista