Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




tiistai 30. lokakuuta 2012

Vaikeaa vihanhallintaa

Aamun aurinko lymyilee vielä pilvien takaa värjäten maiseman
vaaleanpunaisen, sinisen ja lilan hohtoiseksi. Pilvien reunat se koristelee kullan sävyin.
Ilma on kirpakka ensimmäsiten yöpakkasten jälkeen.
Järven peilipinta on rikkumattoman tyyni.
 Hento lumi ja kuurakerros kuorruttavat maiseman upeaksi. 
Kaksi naista kyykii rantakivikossa kameroiden kanssa onnesta väärällään. 
Lämpimistä makuupusseista on putkahdettu ylös ja
 mökistä ulos ilman aamupalaa heti kun silmät aukesivat.
Kaikki tämä ihanuus on saatava edes osittain ikuistettua
kameran linssin kautta. Välillä seisahdutaan ollaan hiljaa ja vain ihaillaan vaihtuvaa 
värien ja valojen leikkiä maisemassa. 
Hiljaisuus saa, rauhan ja onnellisuuden hiipimään mieliin.
 Uljaiden joutsenien ryhmä liitää järven peilin yllä.
Muutama sorsaparvikin  räpyttää ohitse viileässä ilmassa.

Äkkiä kaiken seesteisyyden rikkoo moottoriveneen äänekäs pärinä. 
Vene syöksyy vauhdilla esiin viiltäen järven pinnan halki ja säröille.
Samalla kajahtavat laukaukset, toinen toisensa jälkeen.
Mitä per....? pääsee kuvaajien huulilta. Haulikot aikoinaan kameroihin
vaihtaneet kuvaaja sisarukset ovat metsästyskortin haltijoita.
He ymmärtävät heti, että  pikakiitäjällä suheltavat
rambot syyllistyvät metsästysrikokseen apmuessaan räpytteleviä
sorsia liikkuvasta moottoriveneestä.
 Se on ehdottomasti kiellettyä ja lisäksi erittäin vaarallista.
Nyrkkiä puidaan puolin ja toisin.
Huudetaankin siinä vähän hyvää tarkoittavia neuvoja suurin kirjaimin.
Tuloksetta, naisten on todettava etteivät voi asialle mitään.
Hetken mietitään virkavallalle ilmoittamista, josta kuitenkin luovutaan
koska pelätään mökin joutuvan mahdollisesti kostoiskun kohteeksi myöhemmin.
 Raivoissaan jupisten päätetään painua mökkiin aamupalalle,
jos olo ja mieli siitä edes vähän paranisi. 
Seuraavana päivänä kuvausreissu suuntautuu järven toiselle puolelle
josko sielä olisi kivoja jäämuodostelmia ja maisemia kuvattavaksi.
Ehkäpä kaunis auringonlasku. Sisarukset löytävät jälleen ihania 
yksityiskohtia joista nappaillaan otoksia. Sisarukset löytävät myös 
veneen joka on vedetty lumessa rannalle. Veneen pohjalla pyörivät
tyhjät haulikon panokset. Veneen pohja ja lumi rannalla ovat värjäytyneet
verenpunaiseksi.

Suuttumus syöskyy jälleen mieliin ja kirosanat kirpoaa kieliin.
Viattomien pikku uhrien veren näkeminen saa naiset raivoihinsa.
 "Vene ei ole missään kiinni, nyt kyllä kieritetään se veteen!"
ehdottaa ensimmäinen sisarista, joka jo hyppii tasakäppää ja nykii veneen laitaa.
-"Ei me niin voida tehdä" sanoo toinen rauhoittelevasti, vaikka
häntäkin kovasti juttu kiehuttaa.
-"No, heitetään edes airot veteen!" sanoo ensimmäinen hamuillen jo airoja.
"Ei me voida sitäkään tehdä, on liian valoisaa" rauhoittelee toinen jälleen.
-"No helkkari, paskotaan edes penkille jos ei  muuta, harmi että kävin juuri vessassa,
sinä et ole vielä käyny" ensimmäinen vaahtoaa.
-"Joo, mun tuurilla justiinsa kun olisin kyykkimässä luiskahtaisin varmaan kumolleni
ja liukuisin pitkin veneen pohjaa, koko "juttu" olis persiistä pipoon asti.
 Joten eiköhän luovuta siitäkin suunnitelmasta" pohtii toinen. 
Naurun remakka seuraa keskustelua ja saa suuttumuksen
haihtumaan mielistä. Yhdessä tuumin pohtien sisaret tulevat tulokseen,
että rambot oppivat ehkä läksynsä tavalla tai toisella, ilman heidän attentaatiaan.
Paikalta poistuttaessa villkaistaan vielä rumasti venettä.
Joskus vihanhallinta on vaikeaa, mutta se kannattaa aina.
 -Valokki-



perjantai 26. lokakuuta 2012

Pentikin museosta /Mennyttä aikaa

Posiolla lomaillessa kävimme sateisena päivänä tutustumassa
Anu Pentikin tehtaanmyymälään, museoihin ja galleriaan.
Nähtävää oli valtavasti.  Kansainvälinen kahvikuppimuseo, sekä keramiikkamuseo olivat elämys.Tässä kuvia museosta mennyttä aikaa, joka sai minut hihkumaan riemusta.
Jos olette Posion seudulle menossa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.




-Valokki-

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kiertokulkua

Kevyt hetken liito, lehtien matka oksilta kylmenevään maahan. 
Kirkas kiirivä valo leikkii huurteisilla oksilla.
Loputon kiertokulun liike vie luontoa eteenpäin.
Sulaudun vain hetkeksi maisemaan.
Tämä aika katoaa, kulkee sinne minne kaikki aika matkustaa.

 
Raikasta viikkoa kaikille!
-Valokki-

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hoitolapset

Sain olla viikon tyttäreni perheen lemmikkien sijaisäitinä.
Elämääni tuli pehmeitä tassuja, karvatukkoja ja paljon muuta.
Bordeterrieri Vallulle "mummola" on entuudesta tuttu,
mutta sokeuduttuaan koira ei tunne enää oloaan niin kotoisaksi kuin ennen.
Huonekalutkaan eivät ole ihan tutuilla paikoillaan.

Norjalaisen metsäkissan ja pyhän birman sekoitus, elegantti,
 arvonsa tunteva Misty sai tutustua ihan ensimmäistä kertaa
mummilan miliööseen. 

Viikko meni hyvin, vaikka alkukaaoksesta päätellen se olisi 
voinut olla täysi katastrofi. Vallu sai hepulin, "isin"lähdettyä.
Oli jo aavistellut pahaa, haistellessaan pakattuja matkalaukkuja,
sekä kuunnellessaan hyörinää ympärillä. Lähdön aamulla
jännitys oli niin kamalaa, että oksennuskin oli jo lentänyt.
Siispä isin suljettua oven Vallu alkoi laulaa oopperaa korkealla C:llä,
pienet jalat tutisten. 
Siinä ujelluksen lomassa pamahti haiseva töttetö peräpäästä
mummin karvalankamatolle. Kääk! sellaista ei ollut tapahtunut kuin
silloin kun koira oli ihan pieni. Töttetöstä selvittiin aika helpolla,
koska se oli kiinteähkö.
Hellin Vallua, hieroin ja soitin eläimiä rentouttavaa musiikkia.
Itku ja ujellus laantuivat ja eläin rentoutui. Se pysytteli kuitenkin
visusti vieressäni ja kannoillani jos liikuin johonkin.
Misty sensijaan tutki uteliaana uutta ympäristöä.
Kävi välillä lohduttamassa Vallua, pukkasi päällä kuonoon ja
sipaisi lohduttavasti tuuhealla hännän huiskulla pään yli.
"Eihän tässä hätää ole, tämähän on jännää" tuumaili.

Pian Mistykin järjesti mummille sydämentukytyksiä katoamalla
yhtä äkkiä kokonaan. Aiemmin täytin pesukonetta ja lähdin
keskenkaiken tekemään jotain ihan muuta. 
Muistin kuitenkin pian pyykin ja pamautin koneen päälle. 
Hetken kuluttua homasin kissan kadonneen ja muistin kuulleeni jotain rapinaa, sekä
kolinaa kodinhoitohuoneesta. Etsin kissaa joka paikasta, enkä löytänyt.
Päähäni sukelsi kamala ajatus, pysäytin koneen ja odotin sydän pamppaillen
luukun lukkomekansimin naksausta. Äkkiä pyykit ulos, ravistelin vimmoissani
kaikki pyykit erilleen. Näin jo silmissäni Mistyn surkean vartalon
kierähtämässä lakanan poimuista. Onneksi kissa ei kuitenkaan ollut koneessa, huoh!
Sain etsiä kauan, ennenkuin löysin kissan ihan ihme paikasta, littoisena siivuna
kesäkalusteiden pehmusteiden välistä varastokomerosta. Mitäs tästä opin,
kaikki ylimääräiset ovet on pidettävä suljettuna koko ajan.

Ensimmäisenä iltana meillä oli tiukka neuvottelu nukkumajärjestyksestä.
Olin sitä mieltä, että eläimet jäävät makuuhuoneen ulkopuolelle.
Vallu taasen oli ihan eri mieltä tästä asiasta, esitti niin äänekkään ja 
monisointuisen vastalauseen ettei kukaan saanut unta huushollissa.
Petasin Vallulle viereeni petin. Siihen se käpertyi tyytyväisenä,
 huokaisten syvään helpotuksesta.

 Misty sensijan oli virtaa täynnä ja aloitti hurjan rallin kodinhoitohuoneen kautta
läpi olohuoneen ja makuuhuoneeseen. Aina välillä täytyi käydä kokeilemassa
kosteallla nenällä mummin nenänpäätä ja huiskaista hännällä päin pläsiä.
Viidennen heräämiskerran jälkeen päätin, että kissa saa jäädä makuuhuoneen
ulkopuolelle. Kova mouruaminen alkoi. Tukin korvatulpat syvälle korviin
sanoin itselleni "En kuule mitään". Niin sitä nukuttiin aamuun.

Pian meille kolmelle muodostui omat arkirutiinit. Aamulliset pissakeikat Vallun kanssa unisena  ulkona täristen yöpuku päällä ja tukka pystyssä, ruokakuppien paikat ja ateria ajat.
Lokoisat lököttelyt sohvalla
kylki kyljessä TV. n tarjontaa katsellen, välillä vain hiljaisuutta kuunnellen.
 Opin hoidokeiltani, miten rentouttavaa on vain olla joskus ihan vetelänä tekemättä 
yhtään mitään. Pienten nenien tuhina ja lämpöiset vartalot vieressä
sohvanokosten aikana olivat niin ihania.

Joskus Mistyä pitkästytti ja se upotti hampaat Vallun kankkuun,
iskien samalla kymmenet kynnet näpäkästi usealla sivalluksella sinne tänne
koiran vartaloon.
 Samalla se ponkaisi vieterinä korkealle ilmaan ja teki yllätyshyökkäyksiä
tuolilta Vallun niskaan. Tästä ei koira oikein tykännyt vaan sujahti
suikkana mummin syliin turvaan. 
Eilen vein hoidokit omaan kotiin ja ne olivat onnesta väärällään.
Voi sitä riemun määrää. Vallukin pinkoi huoneesta toiseen, eikä 
lyönyt pientä kalloaan kertaakaan ovenpieliin tai törmäillyt huonekaluihin.


Tänään koti tuntuu tylsältä ja tyhjältä. Karvatukut on siivottu lattialta ja sohvatyynyistä,
ruokakupit tiskattu ja laitettu varastoon. Lelut kerätty lattialta.
Korvissa kaikuu puolison rääkäisy "Meille ei kyllä kissaa oteta!!!!"
Kovasti hänkin tykkäsi hoidokeista ja makasi sohvalla 
tyytyväisesnä karvakasojen kanssa.
Yhdestä kuvasta katsovat minua silmät jotka tuntuivat anovan.
"Minä tulisin omaksesi, jookos?"

-Valokki-




sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Valkotakkinen tietää?

Olen saanut asiantuntevaa hyvää hoitoa  sairastuttuani nivelreumaan.
 Muutama lääkärissä
käyntikerta on kuitenkin nostattanut niskavilloja pystyyn.
Olenkin purkanut runoiksi, pahaa oloani ja harmistustani. Se helpottaa aina.
Laitan kauniin kuvan juhannusruusuista virkistämää  sapettavaa juttua.


DIAGNOOSIA

Kysyikö valkotakkinen kuinka olen voinut?
Olenko kipuillut?
Olenko valvonut?
Missä kipu on tuntunut`?
Olenko itkenyt, ollut toivoton?
Onko kipu ollut jäytävää,
voinko juosta pitkin käytävää?

Katsoo tietokoneen ruutua, 
verikokeiden tuloksia.
Sinähän voit hyvin, sanoo.
Inisen jotain vastaan, voinko!?
Painaa sormea, varvasta
joka aiheuttaa kipua karvasta.
 Nykii kyynärpäätä.
Kysyy voinko ennustaa säätä?
Ai! sattu se usko nyt vaan!

Ei voi sattua katsotaan,
sinuahan sattuu muka joka paikaan.
Kyllä tämä johtuu nyt jostain muusta.
Mistä? ihmettelen. 
Päästä,vai pahasta säästä?

Minullahan on reuma!
Eihän sinulla ole vielä nivelmuutoksiakaan.

Niitäkö tässä nyt odotellaankin?
Luulin että ne yritetään kaikin keinoin estää.

Kyllä sinun nyt vain täytyy kestää.
Vika on päässä, rivien välissä vilistää.
Epäilee jopa valhetta katalaa,
sekä kipukynnystä matalaa.

Tohtori sanoo, eihän tässä ole järkeä,
eihän sinua nyt noin voi särkeä.
Taidatkin kuulua sarjaan hullut,
vai olisiko kipu pullosta tullut?

Taidan olla pullonhenki,
tahdoton, väsynyt kipujen renki.

Kirjoitetaanpa jotain kipukynnystä nostavaa
laiskalle mielelle kostavaa.
Eihän tällainen kumma kipuilu nyt sovi
yhteiskunnan kukkaroon tulee iso lovi......


KEMIKAALI HUURUSSA

Kemikaali huurussa
katson maailmaa
Aika on lipeää,
pillerihumalaa
Yhä ottaa kipeää
tämä on kamalaa .

-Valokki-

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mandala 12. Syksy

 Syksyyn kuuluu laulua lähtevien kurkien, loistetta kurpitsalyhtyjen.
Kahinaa keltaisten lehtien. Hetkiä kesän muistojen.
Syksy on niin haikeaa, joskus aikaa vaikeaa.

Maalasin tämän kertaisen Mandalani aika isolle pohjalle, taululla on kokoa 50x61.
 Hieman tauluun tuli paljon sälää ja se vähän häiritsee minua. Halusin
kuitenkin sisällyttää kuvaan useampia syksyyn kuuluvia asioita.
Naisen tauluun olen hahmotellut omasta kuvastani, mutta
en maalannut siitä näköistäni. Tätä taulua oli jälleen kiva tehdä, unohtui pihalla
ulvova tuuli ja sade mukavasti.

Tähän loppuun vielä pari syksyrunoa, jotka olen jo
aiemmin julkaissut tuolla runokontin puolella.



SYKSYÄ
Kultaisia lehtiä sataa kasvoilleni.
Tuulella viitassaan viesti talvelta.
Syksy kutoo kiireellä
kirkkaan kirjavaa mattoa
lehdistä kotipolulleni.
Sitä myöten on helpompi astella,
tulevaan talveen.



SYKSYISET HAIKEAT LÄHDÖT
 Laskeva aurinko, 
purppurana taivaan rannassa,
syyspakkaset jäähelminä, 
suomättäiden heinissä,
kudelmina puiden oksilla,
yksinäisen joutsenen huuto,
jää leijumaan viilenevään iltaan

Kurjet menivät jo eilen,
pitkänä katkeamattomana nauhana,
kadoten hiljaa horisonttiin,
nämä joka syksyiset haikeat lähdöt.

-Valokki-
Kaikille kuitenkin iloa syksyn pimeneviin iltoihin. :)

mandala paintings

tiistai 2. lokakuuta 2012

Toyota Celica musta

Haluaisin kirjoittaa hempeitä, venytellä riimejä kauniita lempeitä.
Tämä ei ole sellainen tarina, vaan kiukkuisen mielen marina.
 
TOYOTA CELICA MUSTA


Toyota Celica musta,
taisi päässä olla kusta?
Miksi tuon vempeleen ostin?
Itsellenikö kostin?
 Eilistä nuoruutta 
hukkaan heitettyä aikaa.
Kaikkea taikaa
jota en kokenut lainkaan.
Olisin halunnut moottoripyöriä
niittejä ja nahkanyöriä.

Nyt ärjyy alla hevosvoimat
kulkevat kurvit tiukat, loivat
raskaat hevit soivat.
Pian muuttuu ehkä hurma
kurvin takana voi odottaa surma.

 Äkkiä kääntyivät onnen nopat
tyhjyyttä soivat rahakopat.
Kerran vain pahasti parahti
moottori kiinni narahti
Toyota Celican mustan.

Tästä on jo hieman aikaa, joten voin nauraa 
jo koko asialle. 
-Valokki-