Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




lauantai 3. lokakuuta 2015

Valveunta


Tumman metsän viileys muuttuu hetkessä paahteeksi astuessani aukean reunaan. Etäämmällä näen rannan huojuvat kaislikot, joita merituuli silittelee ja tanssittaa. Rannalle johtavan polun pyöreät, sileät kiveta antavat astella verkkaisesti, ilman ponnistelua. Suuntaan kulkuni rannalla nököttävälle vanhalle venevajalle. Istun vajassa paksulle lankulle jonka aurinko on lämmittänyt minulle.

 Kuljetan sormiani hiljaa lankun rosoissa ja puun kuvioissa. Aavalta puhaltava puhuri ravistelee vajan harmaita seinälautoja. Vaja ei kuitenkaan päästä sitä kolistelusta huolimatta sisälle. Vain pienet tuulenväreet pääsevät karkaamaan sisään lautojen raoista. Tyyneys säilyy veden pinnalla jossa vanha ruuhi lepää, kolistellen laiskasti kolhiintuneita parruja vasten.

Katselen kuinka vedestä heijasuva valo leikkii vajan seinällä ja keinuu vanhoissa kalaverkoissa.  Kalansuomut heräävät niissä henkiin. Ne loistavat sateenkaaren väreissä timantteina, tanssien ja kimmeltäen. Valo värjäilee veden alla lepäävät kivet kirkkaiksi, liikuttelee värejä niiden pinnalla. Aiemman tyrskyn kastelemasta airosta putoilevat vesipisarat, hiljaa yksitellen alas piirtäen veden pintaan rengaskuvioita, tip...tip..tip, jään uneliaaseen huojuvaan hetkeen. Kuulen veden äänen, aistin meren tuoksun, hiljaa ne kaikkoavat etääntyvät.

 Olohuoneen katossa, aurinko leikkii valoruudulla, 
katson sitä hämmentyneenä, en tiedä nukkuneeni?

-Valo ki-

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kiitoslaulua

Luumupuu huojuu tuulessa yltäkylläisyys oksillaan. 
Soikeiden täydellisten hedelmien pinta on saanut jo kauniin värin. 
Aurinko sivelee lehtien lomasta suuria hedelmänippuja, ladaten niihin lämpöä.
Saapastelen sinisen sangon kanssa puun juurelle.
Juttelen puulle onnessani kuinka kiitollinen olen tästä valtavasta sadosta.


 Puu huokailee painavan taakan alla, oksat laahaavat jo lähes maata. 
Se sanoo kyllä olevansa kiitollinen, että laitoimme sille tukiteippejä ja lautoja.
Nyt puu kertoo kyllä olevansa hieman väsynyt.
 Lupaan helpottaa sen taakkaa tänään ainakin sinisen sangollisen verran.


Kypsät hedelmät napsahtelevat kannoistaan helposti irti, ne ovat täydellisen kauniita. 
Yksi toisensa jälkeen ne pomppivat iloisesti sinisen sangon pohjalle. 
Olen niin kiitollinen ja iloinen, että laulun luritus pyrkii ilmoille huuliltani.
Jostain läheltä lehvistöjen seasta kuuluu punarinnan sirkutusta.
Sekin tuntuu laulavan onnesta, monisävelinen kaunis sirkutus täyttää ilman.


Jatkan laulelua ja päätän yrittää laulaa lintua, se on rohkeaa se.
Äkkiä huomaan olevani pienten tarkkaavaisten silmien tähtäimessä.
 Kasvoistani kymmenen sentin päässä istuu luumupuun oksalla punarinta.
Näyttää ihan siltä, että se haluaisi istua silmälasieni sangalle.
Jatkan lauluani ja punarinta omaansa, siinä me laulamme. 
Hetken tunnen jopa osaavani laulaa lintua, minusta tuntuu ihan siltä.
Välillä lintu lentää sinisen sangon reunalle ja tarkistaa etten ole poiminut
raakoja luumuja.
  Se palaa eteeni oksalle ja katsoo pienillä mustilla nappisilmillään suoraan sieluuni,
 kuinka kaunis ja täydellinen voikaan olla luontokappale. 
En tiedä kuinka kauan laulamme ja kurkkunikin on jo aivan karhea,
kun punarinta päättää palata kauempana laulaneen toisen lajikumppaninsa luokse.
Putoan kuin taiasta takaisin luumupuun juurelle, enkä osaa enää laulaa lintua
 ja huomaan sangon olevan täynnä tummia luumuja.
Saapastelen niin kiitollisena sisälle.
 Olen kiitollinen elämästä. 
Olen kiitollinen luumuista.
Olen kiitollinen pienestä punarinnasta.
-Valo kki-





tiistai 14. heinäkuuta 2015

Hetkien helmet

Elämää ei voisi, eikä saisi ottaa itsestäänselvyytenä. 
 Arjessa eläessä kosketuspinta omaan itseen ja merkittäviin tapahtumiin
saattaa kuitenkin haalistua.  Elämä ja sen hetket eivät tavoita sinua.
Sattaa käydä niin, että luisuu elämän sivustakatsojaksi osaamatta tarttua hetkien helmiin. 

Kiitävän pienen tovin Tv:n hömppäohjelman ja näkkileivän välissä
seisahdun itseeni. Kristallinkirkkaana näen juuri tämän hetken ainutlaatuisuuden.
Kokonainen elämä on vain häivähdys ikuisuuden virrassa, vuosisatojen välissä.
Vain tämä hetki on olemassa nyt.
 Näen sen värisävyt ja tunnen elämän sykkeen itsessäni.

Kaikki aika on arvokasta, ei voi erottaa laatuaikaa ja vähemmän laadukasta.
Huippuhetkien ja fiilisten tavoittelu ja onnellisuuden odottelu
 hukuttaa haluamisen ja saavutusten hakemiseen, joka eksyttää hetkessä elämistä.  


Mennyt aika, eletyt tovit, vuodet muodostavat janan joka ei tunne aikaa. 
Kaikki eiliset ja vuosikymmenten takaiset tapahtumat
 tuntuvat olleen juuri tässä, aivan hetki sitten. 

Toivon osaavani poimia hetkistä esiin nekin pienet helmet jotka voivat
tuntua merkityksettömiltä juuri ollessaan käsillä. 



Tänään, tänä iltana elän pienessä hetkessä ja keskityn vain siihen.

Olen onnellinen elämästä.
-Valokki-

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä

Väreillä on voimakas vaikutus ihmiseen. On ihmisiä joilla samat "lempivärit" pysyvät läpi elämän. 
Itselläni värien kirjo vaihtelee, muutamat nousevat voimakkaammin esille ajoittain.
 Osittain värien käyttö liittyy vuodenkierron eri juhliin.


 
Aiemmin olen liittänyt pääsiäiseen  keltaisen ja keväänvihreän sävyt oranssin rinnalle.Tänä vuonna jätin kuitenkin nuo sävyt pois ja kokeilin jotain muuta.




 -Valokki-