Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mandala 12. Syksy

 Syksyyn kuuluu laulua lähtevien kurkien, loistetta kurpitsalyhtyjen.
Kahinaa keltaisten lehtien. Hetkiä kesän muistojen.
Syksy on niin haikeaa, joskus aikaa vaikeaa.

Maalasin tämän kertaisen Mandalani aika isolle pohjalle, taululla on kokoa 50x61.
 Hieman tauluun tuli paljon sälää ja se vähän häiritsee minua. Halusin
kuitenkin sisällyttää kuvaan useampia syksyyn kuuluvia asioita.
Naisen tauluun olen hahmotellut omasta kuvastani, mutta
en maalannut siitä näköistäni. Tätä taulua oli jälleen kiva tehdä, unohtui pihalla
ulvova tuuli ja sade mukavasti.

Tähän loppuun vielä pari syksyrunoa, jotka olen jo
aiemmin julkaissut tuolla runokontin puolella.



SYKSYÄ
Kultaisia lehtiä sataa kasvoilleni.
Tuulella viitassaan viesti talvelta.
Syksy kutoo kiireellä
kirkkaan kirjavaa mattoa
lehdistä kotipolulleni.
Sitä myöten on helpompi astella,
tulevaan talveen.



SYKSYISET HAIKEAT LÄHDÖT
 Laskeva aurinko, 
purppurana taivaan rannassa,
syyspakkaset jäähelminä, 
suomättäiden heinissä,
kudelmina puiden oksilla,
yksinäisen joutsenen huuto,
jää leijumaan viilenevään iltaan

Kurjet menivät jo eilen,
pitkänä katkeamattomana nauhana,
kadoten hiljaa horisonttiin,
nämä joka syksyiset haikeat lähdöt.

-Valokki-
Kaikille kuitenkin iloa syksyn pimeneviin iltoihin. :)

mandala paintings

18 kommenttia:

  1. Mandalassa on tunnetta ja liikettä. Syksynvärit, kesän viimeiset rippeet sinnittelevät vielä tuulia vastaan. Hieno mandala taas ja runot kertovat samaa teemaa kauniisti, vähän haikeuttakin tuntien kesän loppumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina, maalaus kertoo syksyn fiiliksistäni, kuten runotkin. Yritin saada maalaukseen tuulen liikettä.

      Poista
  2. Niin todella kaunis mandala..haikeakin.
    Talven vastaanottamista ja syksylle hyvästijättöä on runossasi myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on aina hieman haikeaa aikaa, kesän lämpö katoaa ja pimeys valtaa luonnon. Syksy on kaunista aikaa ja ihanaakin silloin kun päivät ovat aurinkoisia ja kirpakan kuulaita.

      Poista
  3. wunderschön... Abschied vom Sommer, langsam zurückziehen und sich der Stille des Winters übergeben...
    Herzliche Grüsse, Sichtwiese

    VastaaPoista
  4. Hienoa nähdä kasvot mandalassa. Rohkeasti teit ja taidolla sommittelit ja maalasit. Mandalassasi on tuulen tuomaa liikettä, kaikki on tempautunut syystuulen vietäväksi, hiukset, lehdet, kurjet...niin runosikin. Kurpitsalyhdyt loistavat.

    Mandalassasi ei ole lainkaan liikaa tavaraa ja tässä tapauksessa täytyy ottaa huomioon alkuperäinen koko. Eli mandala on aika suuri, siksi kaikki mahtuu siihen oikein hyvin. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut ympätä vielä lisää elementtejä tauluun. Onneksi sain ne karsittua näihin jäljelle jääneisiin. Tämä oli kiva aihe, josta olisi syntynyt monta muutakin mandalaa.

      Poista
  5. Niin kauniisti piirsit, niin kauniisti runoilit. Upea kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiiris, kiva että pidit mandalastani ja runoista.

      Poista
  6. Syksyn kirjava matto kyllä piristää polullamme.
    Iloa ja haikeutta on syksy.
    Vaikka kylmenevät tuulet puhaltaa, niin mandalasi viestii lämpimästi syksyn tunnelmia. Kaunis!

    Kiitos, Sinulle myös iloa ja voimaa syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle iloa ja energiaa syksyn tuulissa taaperteluun.

      Poista
  7. Mietteliäs on mandalasi. Pitelet ohuissa nauhoissasi luotasi karkaavia kolmea kurkea ja mietit minne lentelevät nuo oranssiset vaahteranlehdet. Kujeilevat kurpitsat ilostuttavat arkeasi, ja saavat sinut hymyilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin halusin viestittää tunteita taulussa. Värit ovat aika kirkkaat, ne tuovat myös iloa ja voimaa.

      Poista
  8. Hieno! Perhotar tulkitsi niin osuvasti. Haikea ja hyväntuulinen mandala. Kauniit runot lisäävät tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miiwi :) Mandalaa oli kiva suunnitella, ajattelin heti että kurjet ainakin kuuluvat syksy aiheeseen, sekä kirkkaat värit.

      Poista