Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




perjantai 19. lokakuuta 2012

Hoitolapset

Sain olla viikon tyttäreni perheen lemmikkien sijaisäitinä.
Elämääni tuli pehmeitä tassuja, karvatukkoja ja paljon muuta.
Bordeterrieri Vallulle "mummola" on entuudesta tuttu,
mutta sokeuduttuaan koira ei tunne enää oloaan niin kotoisaksi kuin ennen.
Huonekalutkaan eivät ole ihan tutuilla paikoillaan.

Norjalaisen metsäkissan ja pyhän birman sekoitus, elegantti,
 arvonsa tunteva Misty sai tutustua ihan ensimmäistä kertaa
mummilan miliööseen. 

Viikko meni hyvin, vaikka alkukaaoksesta päätellen se olisi 
voinut olla täysi katastrofi. Vallu sai hepulin, "isin"lähdettyä.
Oli jo aavistellut pahaa, haistellessaan pakattuja matkalaukkuja,
sekä kuunnellessaan hyörinää ympärillä. Lähdön aamulla
jännitys oli niin kamalaa, että oksennuskin oli jo lentänyt.
Siispä isin suljettua oven Vallu alkoi laulaa oopperaa korkealla C:llä,
pienet jalat tutisten. 
Siinä ujelluksen lomassa pamahti haiseva töttetö peräpäästä
mummin karvalankamatolle. Kääk! sellaista ei ollut tapahtunut kuin
silloin kun koira oli ihan pieni. Töttetöstä selvittiin aika helpolla,
koska se oli kiinteähkö.
Hellin Vallua, hieroin ja soitin eläimiä rentouttavaa musiikkia.
Itku ja ujellus laantuivat ja eläin rentoutui. Se pysytteli kuitenkin
visusti vieressäni ja kannoillani jos liikuin johonkin.
Misty sensijaan tutki uteliaana uutta ympäristöä.
Kävi välillä lohduttamassa Vallua, pukkasi päällä kuonoon ja
sipaisi lohduttavasti tuuhealla hännän huiskulla pään yli.
"Eihän tässä hätää ole, tämähän on jännää" tuumaili.

Pian Mistykin järjesti mummille sydämentukytyksiä katoamalla
yhtä äkkiä kokonaan. Aiemmin täytin pesukonetta ja lähdin
keskenkaiken tekemään jotain ihan muuta. 
Muistin kuitenkin pian pyykin ja pamautin koneen päälle. 
Hetken kuluttua homasin kissan kadonneen ja muistin kuulleeni jotain rapinaa, sekä
kolinaa kodinhoitohuoneesta. Etsin kissaa joka paikasta, enkä löytänyt.
Päähäni sukelsi kamala ajatus, pysäytin koneen ja odotin sydän pamppaillen
luukun lukkomekansimin naksausta. Äkkiä pyykit ulos, ravistelin vimmoissani
kaikki pyykit erilleen. Näin jo silmissäni Mistyn surkean vartalon
kierähtämässä lakanan poimuista. Onneksi kissa ei kuitenkaan ollut koneessa, huoh!
Sain etsiä kauan, ennenkuin löysin kissan ihan ihme paikasta, littoisena siivuna
kesäkalusteiden pehmusteiden välistä varastokomerosta. Mitäs tästä opin,
kaikki ylimääräiset ovet on pidettävä suljettuna koko ajan.

Ensimmäisenä iltana meillä oli tiukka neuvottelu nukkumajärjestyksestä.
Olin sitä mieltä, että eläimet jäävät makuuhuoneen ulkopuolelle.
Vallu taasen oli ihan eri mieltä tästä asiasta, esitti niin äänekkään ja 
monisointuisen vastalauseen ettei kukaan saanut unta huushollissa.
Petasin Vallulle viereeni petin. Siihen se käpertyi tyytyväisenä,
 huokaisten syvään helpotuksesta.

 Misty sensijan oli virtaa täynnä ja aloitti hurjan rallin kodinhoitohuoneen kautta
läpi olohuoneen ja makuuhuoneeseen. Aina välillä täytyi käydä kokeilemassa
kosteallla nenällä mummin nenänpäätä ja huiskaista hännällä päin pläsiä.
Viidennen heräämiskerran jälkeen päätin, että kissa saa jäädä makuuhuoneen
ulkopuolelle. Kova mouruaminen alkoi. Tukin korvatulpat syvälle korviin
sanoin itselleni "En kuule mitään". Niin sitä nukuttiin aamuun.

Pian meille kolmelle muodostui omat arkirutiinit. Aamulliset pissakeikat Vallun kanssa unisena  ulkona täristen yöpuku päällä ja tukka pystyssä, ruokakuppien paikat ja ateria ajat.
Lokoisat lököttelyt sohvalla
kylki kyljessä TV. n tarjontaa katsellen, välillä vain hiljaisuutta kuunnellen.
 Opin hoidokeiltani, miten rentouttavaa on vain olla joskus ihan vetelänä tekemättä 
yhtään mitään. Pienten nenien tuhina ja lämpöiset vartalot vieressä
sohvanokosten aikana olivat niin ihania.

Joskus Mistyä pitkästytti ja se upotti hampaat Vallun kankkuun,
iskien samalla kymmenet kynnet näpäkästi usealla sivalluksella sinne tänne
koiran vartaloon.
 Samalla se ponkaisi vieterinä korkealle ilmaan ja teki yllätyshyökkäyksiä
tuolilta Vallun niskaan. Tästä ei koira oikein tykännyt vaan sujahti
suikkana mummin syliin turvaan. 
Eilen vein hoidokit omaan kotiin ja ne olivat onnesta väärällään.
Voi sitä riemun määrää. Vallukin pinkoi huoneesta toiseen, eikä 
lyönyt pientä kalloaan kertaakaan ovenpieliin tai törmäillyt huonekaluihin.


Tänään koti tuntuu tylsältä ja tyhjältä. Karvatukut on siivottu lattialta ja sohvatyynyistä,
ruokakupit tiskattu ja laitettu varastoon. Lelut kerätty lattialta.
Korvissa kaikuu puolison rääkäisy "Meille ei kyllä kissaa oteta!!!!"
Kovasti hänkin tykkäsi hoidokeista ja makasi sohvalla 
tyytyväisesnä karvakasojen kanssa.
Yhdestä kuvasta katsovat minua silmät jotka tuntuivat anovan.
"Minä tulisin omaksesi, jookos?"

-Valokki-




16 kommenttia:

  1. Voi, kun sinulla on sitten ollut antoisa viikko!
    Ihania karvatassuja seurana.
    Kyllä ne vaan antaa enemmän ,kuin ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko oli positiivinen kokemus. Ihania hoidettavia olivat ja antoivat yllättävän paljon voimia ja rakkautta niiltä sai rutkasti.

      Poista
  2. Aivan ihana postaus. Kiitos. En voinut kuin välillä nauraa ihan väkkäränä:)) Minä käyn hyvin usein Pelastakaa koirat -sivustolla ja katselen tippa silmässä niitä anovia katseita.... ihan kauheeta. Mutta...
    Aivan kerrassaan suloiset kaverukset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo aiemmin ollut kovin tärinässä, haluaisin niin ottaa kissan tai koiran. Mutta...siinä on muutama mutta. Nyt pulpahti taas ihan mahoton lemmikkivimma. Olisin voinut ottaa Mistyn heti itselleni, Vallu olisi onneton luonani pysyvästi koska rakastaa perhettään ja tuntee olonsa siellä turvalliseksi. Saas nähä kuinka tässä käy..

      Poista
  3. Kiva tarina viimeviikostasi. Ihanat "kakarat" että tuo Misty on sitten kuvauksellinen, ihan kun tietäisi miten hurmaava hän on. Ja ihana sylivauva Vallu. Tokko ja Dorri ei meniannut millään jättää minua rauhaan nuuskutukseltaan kun tulin teiltä viime sunnuntaina:) Huuli pyöreenä miettivät että kukas peijakas on istunut mamman sylissä!!! Muistatkos mitä nimitystä me Eikan kanssa käytämme koiruuksistamme... ne ovat todella tassuterapeutteja.... niiltä saa enemmän kun uiskoiskaan... Halit siskolle
    t. Kaarnikka-sisku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoivat paljon "terapiaa" minulle, kuten minäkin hoidettaville. Misty on valloittava ja Vallu niin suloinen ja hieman avuton, mutta niin luottavainen ja rakastettava. Sanoinkin Jutalle, että olen valmis ottamaan muulloinkin hoitoon näitä lapukaisia minulla oli niin hauskaa.

      Poista
  4. Voi että olivat ihania nämä hoitolapsesi kertakaikkiaan kuten kuvat ja tarinakin. Kiitos Valokki! Tuo Birmalainen ihastus vei heti jalat alta ja kuinka ihana oli tuo Mistykin, mutta ehkä kuitenkin lähimpänä sydäntä oli tuo Vallu, jonka vanhuus on tehnyt vähän reppanaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallu on niin suloinen, vaikka on hieman avuton sokeutensa vuoksi. Muutaman kerran pää kopsui oviin ja huonekaluihin. Hajuaisti ja kuulo, sekä vaistot korvaavat menetetyn näköaistin. Hämmästyttävää oli, kuinka rentona lepäävä koira sai kuin tikun pemppaan ja pinkaisi ylös juuri samaan aikaan kun kotiväki laskeutui läheiselle lentokentälle. Kulki huoneesta toiseen vikisten aina siihen asti kun lähdin viemään niitä kotiin. Ei ollut noin käyttätynyt kuin sinä päivänä kun tulivat hoitoon. Misty oli ihanteellinen hoidettava, ei tehnyt pahaa ja sopeutui elämään mummilassa loistavasti.

      Poista
  5. Sulla on kyllä ollut niin antoisa ja kiva viikko Vallun ja Mistyn kanssa.
    Hauskaa oli, kun luin kirjoitustasi viikosta, hi!
    Sellasta meillä melkein on tällä hetkellä joka päivä, vaikka mulla on vaan pikkanen koiranpentu!
    Mutta joskus huusholli on kuin olisi liuta lapsia, leikkikaluja joka paikassa levällään, ja piilotettuna johonkin,hi!
    Mutta niin ihanaa onkin käpertyä sohvalle ja ottaa koiruli viereen tai syliin, se lämmin pieni suloinen...niinkuin Vallu ja Mistykin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet ovat ihania ja niin viisaita. Uskollisia ja rakastavia ne ovat myös. Ostin noille hoidokeille leluja kun kävin kaupassa. Vallukin piristyi kovasti ja rävisytti keltaista kumiankkaa hirmu faartilla.

      Poista
  6. Liikuttavaa luettavaa, niin ihania kuvia. Kissan silmät loistavat niin... Ovat ne niin söpöisiä, ihanaa, että on tällaisia ystäviä lähellä.
    Hyvin kerrottu ja hienosti kuvattu tarina. Ehkä itsekin uskaltautuisi joskus lapsenvahdiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupasin olla käytettävissä toisenkin kerran, hoitoviikko oli positiivinen kokemus. Jäin kyllä kovasti kaipaamaan pienten tassujen tepsutusta. Olen ihan viittä vaille hakemassa itselleni omaa kisulia. Annan kuitenkin ajan kulua vähän ja mietin tarkkaan, lemmikkiä ei saa koskaan ottaa kevyin perustein.

      Poista
  7. Lemmikkien kanssa puuhastelu on rentouttavaa puuhaa. Kaipaan aikoja kun kuljin koiran kanssa päiväkausia metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimiin kiintyy yhtä vahvasti kuin ihmisiinkin. Lemmikin kuolema tai pois antaminen on kova pala. Itse itkin ihan silmät pullolleen päästäni aikoinaan. Lemmikit antavat vilpitöntä rakkautta ja osoittavat kiintymystään jatkuvasti. Usein ihmisuhteista tämä jää uupuman.

      Poista
  8. Ihana kertomus upeista eläimistä hurmaavin kuvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki, sain noilta pieniltä tassuterapeuteilta kummasti voimia.

      Poista