Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




maanantai 13. elokuuta 2012

"Arkeen" paluu

1700-luvun markkinahumu on onnellisesti ohitse. 
Pääsimme markkinatunnelmaan mukavasti, rummun
päristyksin ja tykin jysäysten säestyksellä. 
Sepän vasaran kilinä ja ahkion kohina kuullostivat myös kivalta,
 eikä selän takaa kuuluva viikatteenteroitus kirskuntakaan ollut epämiellyttävää.
 Lauantain sadekuuro joka leijui vain ja juuri markkinapaikan yllä karkoitti vierailijoita pois tapahtumasta hetkellisesti. Tupaten täynnä ollut markkinakatu tyhjeni lähes täysin.

Jalkoja särkee nyt  x 10 tavallista enemmän, olo on ihan rättiväsynyt, mutta onnellinen.
Kiireen ja touhun määrästä kertonee se etten ehtinyt valokuvata lainkaan tapahtumaa.

Huomasimme jo paljon asioita jotka teemme jatkossa aivan toisin.
Iloksemme ihmiset olivat kiinnostuneita kaikista myytävinä olleista tuotteistamme.
Korut ja unisiepparit olivat suosituimpia. Iloinen asia oli myös
että taulumme ilahduttivat ja ihastuttivat. Uuteen kotiin pääsi niitäkin muutamia.
Ensi vuodeksi on jo suunnitteilla uusia kivoja juttuja valtava määrä.
Rahan ropina ei kuitenkaan ollut sitä kaikkein tärkeintä jota tapahtumasta haimme. 
Näimme iloisia kasvoja, mukavia ihmisiä. Tapasimme kiinnostavia persoonia.
Näimme myös mieleen painuvia asusteita ja ihania itse tehtyjä tuotteita.
Iloksemme saimme nähdä myös Runotalon Sarin ihan livenä. 
Harmillista vain että meillä kaikilla oli niin kiire omissa kojuissamme, 
ettemme ehtineet juuri juttelemaan.  Terveisiä Sarille :)
Kokosin yllä olevaan kollaasiin ainoat nappaamani kuvat. 
Kivaa viikkoa kaikille!
-Valokki-

12 kommenttia:

  1. Olipas maahettaret saaneet ihanan näköisen pajan laitettua, mukavalta näyttää tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, väsäsimme kojun sisustusta perjantaina monta tuntia. Tein kyltin itse, sisareni mies kiinnitti ruuvit. Kojun somistus on pitkälle pikkusiskoni Valorun käsialaa. Ensi vuoden somistusta on jo suunniteltu tärinässä.

      Poista
  2. Tosi mukavan näköinen soppi siinä teillä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme kaikki niin toivottomia esteetikkoja sisarieni kanssa, rakastamme suunnittelua ja kauniita asioita. Vanhat mökiltä tuodut ajopuun kappaleet ja vänkkyräiset kannot olivat kiva somistuselementti. Niihin oli hyvä ripustella koruja esille.

      Poista
  3. Onneksi olkoon, hienoa että kaikki meni hyvin ja intoa piisaa jo ensi vuoden suunnitteluun. Koju näyttää tosi hienolta ja omaperäiseltä, varmasti vetikin väkeä puoleensa.

    Googlen ja minun välisen ongelman vuoksi Usva on nyt sitten poissa pelistä ja jatkan Siiran puolella pelkästään. Näin nyt kävi, enkä voinut tilannetta korjata lomamme takia. Mutta eteenpäin vain, onneksi on Siira jo ottanut monta askelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat olivat meille elämys, vaikka voimia vaativaa puuhaa onkin. Jossain välissä olo oli sellainen että olisin voinut mäjähtää tiskin taakse selälleni oikoiseksi. Hyvin kuitenkin kaikki jaksoimme. Kojun ja korujen katselijoita riitti oikein runsain mitoin. Voi harmi jos usva katosi sumuna ilmaan. Onneksi Siira on jäljellä ja voimme jatkaa juttujemme ja maalausten parissa. Kivaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  4. Hieno kuvakollaasi! Niin mukava oli tavata teidätkin ja vielä kaikki kolme kerralla, joten olin ihan päästäni pyörällä ja vieläkin mielessäni yhdistelen oikeita nimiä, bloginimiä ja kasvojanne :) Olo on kuin kohtaisi satuolentoja tai keijukaisia, mutta niitähän te taidatte ollakin ainakin minulle :)

    Varmasti olisi juteltavaa ollut paljonkin - aavistelen, että vielä jossain tapaamme uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin oikein onnessani tapaamisestamme. Olisin tahtonut ostaa taimen puutarhastasi, mutta minulle välähti vasta myöhemmin että myyt niitä. Pää oli niin sekaisin kaikesta, oli ihan pöllähtänyt olo.

      Meillä siskoksilla kaikilla on kyllä välillä vähän sellainen olo, että olemme toisesta maailmasta. Mielikuvituksen ja sadun maailmasta tänne pudotettu.

      Tapaamme ihan varmasti, toivon sitä kovasti. Kivaa viikkoa sinulle. Toivottavasti viikkosi sujuu hyvin. Tuollaiseen tapahtumaan osallistuminen vaatii veronsa ja vie voimia.

      Poista
  5. Meillä oli niin mukavaa, kiitoshalit sinulle sisko, että voimme kokea yhdessä kaikkea uutta ja jännittävää. Eikun uusia kujeita punomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Onneksi meillä on toisemme ja mielikuvitus rikkaat päämme. Uutta ideaa vain toteuttamaan joka iikka. Vähän voi välillä vetää henkeä, nyt olisi kuitenkin hyvä faartti päällä.

      Poista
  6. Hei, bongasin tekstistäsi uuden hauskan sanan: unisieppari! Mikä ihme on unisieppari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin laittaa oikein postauksen unisieppareista, niin saat paremman käsityksen asiasta. Niitä tulee myyntiin tuonne maahettarien blogiin. Olivat oikein suosittuja markkinoilla.

      Poista