Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tarinanpunoja ja ajatussolmu

Tarinanpunoja istuu pöytänsä ääressä, katselee pimeään iltaan,
varjot leikkivät ikkunaruudulla.  Tarinanpunoja on surullinen,
 eikä haluaisi mennnä tarinaan, koska pelkää senkin olevan murheellinen,
kuten olonsakin.
Hänestä tulisi vain surullistakin surullisempi, mutta tarina ei anna periksi.
Kynä kuljettaa tarinaa, vai tarina kynää. Mistä se tulee?
Mikä sitä tuo? Taika tarttuu sormiin, kuljettaa
tarinanpunojaa satuun. Eteen tulee kuitenkin
ajatussolmu, se kököttää keskellä tarinapolkua,
 se on iso ja monimutkainen. Punoja ei pääse sen ohitse,
vaan joutuu kiertämään kehää. Lopulta hän turhautuu ja heittää kynän pois,
haroo hiuksiaan ja mutisee. Tarina-ajatukset näkyvät ihan solmun takana.

Punoja näkee nyt jonkun muunkin, kulkemassa samassa tarinassa. 
Kuka on eksynyt samaan tarinaan?, se on harvinaista, mutta ei mahdotonta.
On olemassa yhteisiä tarinasieluja, jotka elävät tietämättään
samaa tarinaelämää. Elämäänsä he elävät erillisinä,
 mutta heillä on yhteinen tarinamaailmansa.

Taika tarttuu uudelleen tarinanpunojana hihaan, 
kuljettaa taitavasti solmun ohitse, juoksuttaa juonta.
Punoja kutoo innoissaan koukeroita, nivoo monta ajatusta samaan nippuun.
 Hän pudottaa muutaman ajatuksen pois, karsii, poimii yhden sivuun heitetyn,
pienen, suloisen ajatuksen takaisin tarinaan. Se näyttää niin onnettomalta,
muiden hujan hajan makoilevien, laiskojen ajatusten joukossa.

Tarinanpunoja huomaa, että nykii saman tarinan reunaa, tarinassa olevan
toisen punojana kanssa. Kumpikin nykii suuntaansa ja tarina
on mennä pilalle, levitä, venyä ja revetä. Onneksi tarina
on sitkeä ja niin iso, että siitä riittää kumpaisellekin.
Lopulta, hyvässä sovussa, punojat lähtevät juoksuttamaan juonta omaan suuntaansa.
Vaikka kirjoittavatkin samoilla kirjaimia, he kulkevat nyt omassa
tarinassaan, lupasivat käydä vieraisilla
toistensa tarinoissa, koska he pitävät toisistaan.

 Tulikohan tästä tarinasoppa mausteinen,
maukas ja hyvän makuinen.?

Jään nyt joksikin aikaa tarinaan, sellaiseen virkistävään ja mukavaan.
Siinä tarinassa voisi olla iloista naurua, paljon raitista ilmaa, liikuntaa,
uusia ihmisiä, innostusta ja hyvää ruokaa.
Palaan muutamien viikkojen kuluttua.
Ps. jos tarinassani on internet yhteys, saatan käväistä välillä tarinan
ulkopuolella, teitä tapaamassa.
-Valokki-

perjantai 4. marraskuuta 2011

Sielujen yö/ Halloween


Levottomat vedet kulkevat rannoilla, lipuvat pimeydessä kuiskaten hiljaa.
Puuskitainen tuuli juoksee kuusien ja mäntyjen vihreillä neulasilla.
 Se saa terassin lyhdyssä kynttilän lepattamaan, välillä villisti.
 Palava liekki himmenee ajoittain, lähes sammuen.
Metsä huokailee, valju valo kulkee tummaan yöhön.
Taivas on täynnä tähtiä, kauas taivaan rannalle piirtyy etäisen kylän valonkajo.
Turvalliset isot puut ympäröivät harmaata mökkiä,  
jonka sisällä kajastaa himmeä kynttilän valo. 
Savupiipusta tuprahtelee, serpentiininen savukiehkura,
välillä pienet kipunat nousevat tanssimaan pimeyteen, haipuen sitten tuuleen.
Nainen istuu kuistilla, höyryävä muki kädessään.
"On niin hiljaista, maisema kuin sametissa joka on koristeltu tuhansin tähdin".
Ajattelee nainen.
 Kuuma tee maistuu, anikselta, inkivääriltä ja mausteiselta. Hän on tyytyväinen,
että päätti lähteä viettämään viikonloppua tänne hiljaisuuteen. Hiljaisuudessa,
ajatukset ja oma minä tulevat lähemmäksi, selkeimmiksi, todemmaksi.

Nainen pohtii mielessään mahtaako sauna olla jo lämmin. Kaikki oli sujunut hyvin,
tänään. Kuivat puut olivat syttyneet mökin takassa ja saunan tulipesässä vaivatta.
Päivä oli hellinyt auringolla ja lempeillä tuulilla.
Pehmeillä sammalisilla, isojen puiden varjostamilla poluilla kulkeminen,
oli ollut rentouttavaa ja virkistävää.
Korppi oli kulkenut puissa äännellen kuuluvasti. Nainen oli nähnyt päivällä myös
mökin terassilta jonkin valtavan linnun, lentävän isojen puiden latvuksissa.
Hän oli rynnännyt innoissaan hakemaan kiikareitaan varusteidensa joukosta,
mutta tullessaan takaisin ulos, ei ollut enää nähnyt merkkiäkään linnusta.
  Nainen kietoo villaisen shaalin,
tiukememmin ympärilleen, sulkee silmänsä ja kuuntelee yön hiljaisuutta.

Kuusen latvaan lehahtanut iso siivekäs, katsoo kuistilla istuvaa naista.
Hänessä on jotain, jotain selittämätöntä, tuttua, jotain joka saa kummallisia kuvia
kulkemaan olion mielessä. Hän miettii mikä on saanut naisen tulemaan tänä yönä 
syrjäiseen mökkiin.  Kuka hän oli? 
Nainen ottaa paksun pehmeän froteepyyhkeen matkakassistaan ja kiepauttaa sen 
vartalonsa ympärille. Nuuhkaisee uutta tuoksuvaa ruusushampootaan, jonka oli
juuri ostanut. Saunan lämpö olisi jo varmasti riittävää kylpemiseen tuumii hän. 
Silmälasit on jätettävä pöydälle, huurustuisivat kosteassa ja hukkuisivat 
vielä pimeässä, ilman niitä hän olisi pulassa.
Nainen kylpee pitkään, nauttii löyljen pehmeästä lämmöstä. Hän istuu ja 
katsoo saunan pienestä ikkunasta tummaa taivasta ja tähtiä. Harmi, että ikkuna 
huurustuu kosteasta ilmasta nopeasti. Nainen sipaisee ikkunaruutua kädellään
kirkkaammaksi. Äkkiä hänen sydämensä hypähtää, jokin varjo häilähtää pimeässä.
Vai kuvitteleeko hän vain? Hetken nainen pidättää hengitystään ja kuuntelee.
Varmasti vain puiden varjot heijastuivat ikkunaan. Mieli ja keho rentoutuvat
jälleen ja hän alkaa hyräillä hiljaa. Aika lentää nopeasti, on jo reippaasti yli puoliyön,
kun nainen lähtee suunnistamaan mökille takaisin, pienen lyhdyn kanssa.
 Lämmin iho tuntuu pehmeältä ja höyryää viileässä ilmassa,
naisen on katsottava tarkkaan mihin astuu pimeässä. Hän siristää
silmiään ja katsoo mökin suuntaan. Aivan kuin hämärässä, terassilla
istuisi joku. Hänen askeleensa hidastuu, kyllä joku istuu liikkumatta
kynttilän valossa, hämärässä varjokohdassa. Nainen harmittelee sisällä olevia
silmälasejaan, jatkaen kuitenkin päättäväisesti matkaansa polkua pitkin.
 Lähemmäs tullessaan hän näkee miehen, jonka hiukset ulottuvat
olkapäille ja kihartuvat hieman. Tummien silmien katse on tutkiva,
niissä on jotain tuttua.

Terassilla istuva hahmo katsoo tulijaa, jos hänellä olisi oikea sydän
se varmasti pamppailisi villisti. Hän miettii kuumeisesti, mitä sanoisi.
Äsken kaikki oli vielä selvää, nyt sanat takertuvat kurkkuun. On niin
pitkä siitä kun hän on viimeksi muodostanut lauseita.
 
"Hyvää iltaa, anteeksi, että häiritsen. Olen viettämssä,
iltaa läheisessä talossa, mutta tulitikut ovat kastuneet, kauan tyhjillään ollessa talossa.
On tulossa viileä yö, joten takkatuli olisi toivottavaa" 
Mies miettii samalla kuumeisesti, kuinka hyvin nainen tuntee tienoon.
Lähistöllä ei ole ainoatakaan asumusta, kymmenien kilometrien säteellä.

Nainen sopertaa nopeasti hakevansa tulitikkuja tuota pikaa.
Ryntää sisään, melkein kompastuen hujan hajan jättämiinsä tavaroihin.
Hän vetää kiireellä päälleen lämpökerraston ja maastoasun, koukkaa silmälasit
pöydältä ja on unohtaa tulitikut.
Mies istuu samassa asennossa, nyt nainen saattaa nähdä hänet selvästi.
Samalla kun hän ojentaa tikut ja heidän kätensä koskettavat,
nainen joutuu outoon tilaan, hänen katsoessaan miestä
kokonainen elämä vilistää kirkkaana, sekuntien aikana
hänen päänsä läpi. Aivan kuin hän katsoisi peiliin,
katsoessaan miehen silmiin. Häntä huimaa, korvissa kuuluu kevyt
sihinä, kuin lasi simaa olisi lähellä. Silmissä
mustenee hän vaipuu pimeään, leijailee keveään tyhjyyteen.

Olivat sanoneet siivekkäälle hänen lähtiessään,  ensi yönä voit kulkea
elollisten maahan. Sinun tulee kuitenkin muistaa sääntömme, niitä ei voi rikkoa.
Kaikkien vaeltavien sielujen tavoin, 
tehtävänämme on tuoda valoa ja rakkautta ihmisille ja maailmaan.
Ketäään ei saa vahingoittaa,  sielujen elämästä, tai entisistä elämistä ei tule lörpötellä. 
Eikä sielunsa kaksoispuoliskoja tule etsiä.
When you look through the time of the mirror, with love, you can see the gentle face of your soul

Mies kantaa naisen mökkiin, peittelee lämpimällä huovalla.
Hänen on lähdettävä, vaikka ei haluaisi.
Nyt kun hän on löytänyt jällen sielunsa toisen, elävän puolen.
Hänen on vain jatkettava matkaa, tehtäväänsä, joka ei ole vielä valmis.
Uneksi nainen tätä luulee, kun aamulla herää.
Vain uneksi, niiden kaikkien muiden hassujen unien joukkoon
tietää mies päätyvänsä. Hän katsoo viellä kerran  jälkeensä terassilta,
levittää siipensä ja katoaa sitten pimeään yöhön.

Tällaisia tarinoita syntyy, kun vietää aikaa yksin syrjäisessä mökissä.
Katselee pimeässä tähtiä ja näkymätöntä.
Saunoo ja heittää liikaa löylyjä.
Kaikille rauhaisia Sielujen öitä
Kirjoitettu 31.10.2011 
-Valokki-