Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




maanantai 31. lokakuuta 2011

Kiitollisuutta

Maisema elää hiljaa, tuuli kulkee varoen, kuiskauksina,
puiden alastomilla oksilla.
Istun rannalla itseni kanssa.
Kysyn mitä minulle kuuluu tänään?
 Tuuli kiertyy heinän korteen,
taivuttelee ja ravistelee sitä hetkisen.
Aallot puhuvat vain lempeitä asioita, rupattelevat kotoisasti.
Suljen silmäni, leijun, aalloilla lailla keijun.
 Haluan jäädä tähän hetkeen, lempeään ajan keinuun,
 joka heijaa verkkaisesti, 
olemassaolon ja elämän kehässä.
Hiljainen rauha täyttää mielen,
tuo sisimpään kiitollisuuden,
kaikesta tästä.
 Rauhallista ja lempeää viikkoa!
-Valokki-

torstai 27. lokakuuta 2011

Kuka minä olen ja Olen oma itseni haaste

Sain Runotalon Sarilta, Kuka minä olen ja Olen oma itseni haasteen.
Sain myös Aikatherinelta haasteen, jossa saan kertoa kolmesta itselleni tärkeästä asiasta.
Päätin yhdistää haasteet. Kiitos vielä Sarille ja Aikatherinelle, olen saanut
paljon iloa blogeistanne. Ajatuksia ja pohdintaa, sekä riemun pilkahduksia elämään.
Blogit ovat myös turvasatamia, jonne voi pujahtaa hiljentymään ja
nauttimaan sanojen ja ajatusten voimasta.
Yritän tähän haastevastukseen saada jotain uuttakin itsestäni, jota en ole aiemmin kertonut.

 Keski-Suomessa 60-luvun kynnyksellä, tulin maailmaan pienessä punaisessa mökissä.
Perheemme neljänneksi lapseksi. 
Järven laineilla kimalteli kesän aurinko ja ilman täytti pääskysten lento.
Tämän olen kyllä kertonut aiemminkin

Mitäs muuta, no lapsena minulla oli kalju pää ja kauan.
Isosiskoni oli vallan huolissaan,
epäili mahtaako tuolle kuulapäälle tulla tukkaa ollenkaan.
Tuli sitä aikanaan. Pelkäsin pienenä pinkkupäitä ja rumeluksia
(luurankoja ja mörköjä). Elin sadun maailmassa, olin ihan
varma, että lähimetsässä isossa kivessä oli ovi tonttujen ja
keijujen maailmaan. Vaikka olin "kiltti" lapsi, pamautin naapurin
poikaa kivellä otsaan. Kun hän haukkui ystävääni läskiksi.

Minulla oli mielestäni töpselikärsän mallinen nenä, sieraimet sojottivat taivasta kohti.
Kuljin monta aikaa vetäen nenääni käsin alaspäin, ei se auttanut :(
Katselin peilillä sivuprofiiliani joka, oli mielestäni perin outo.
Lapsi parka, töpselikärsäni oli tulevista murheistani pienimpiä.

Rakkaimmat ja tärkeimmät asiat maailmassani tänään ovat,
perheeni,  kolme lastani,  neljä lastenlastani, kolme sisartani ja äitini.
Sisareni ovat rakkaimpia ystäviäni, joiden kanssa saan olla
ihan oma itseni. Saan heiltä myös valtavan paljon tukea ja voimme
jakaa ilomme joita on paljon, sekä murheemmekin.
Luonto on erittäin tärkeä, se on ystäväni, iloni ja terapeuttini.
Kun kuljen luonnossa, en ole milloinkaan yksin.
Vierelläni henkii näkyvän lisäksi näkymätön maailma.
Valokuvatessani, yritän välittää kaikille pienen osan ihmeellisestä maapallostamme.
Toivon, että ihmiset voisivat nähdä kuvieni kautta,
pieniä arvokkaita luonnon ihmeitä joita tulisi suojella ja vaalia.
Sadun, sekä mystiikan maailmat kiehtovat, unien maailmoista puhumattakaan.
Satujen, tarinoiden ja runojen kautta pääsen jännittäviin seikkailuihin,
joihin haluaisin tempaista lukijanikin mukaan.
Haaveena on ehkä joskus saada julkaistua jotain.
Rakastan myös kotiani ja kotoilua. Kauniit asiat ja esineet
ilahduttavat esteetikon silmiäni, sisustan mielelläni, mutta kierrättäen.
Olen hurahatanut hiljattain myös kokkailuun ja leipomiseen." Hellin" perhettäni
kaikenlaisin uusin ruokakokeiluin, sekä jälkiruuin ja leipomuksin.
Luulin aiemmin, etten pidä ruonalaitosta, mutta se oli kiireen luomaa harhaa.
Aina ruokakokeilut eivät ole iloisia yllätyksiä, mutta yritystä riittää.
Uskaltaisitko sinä maistaa?
Olen ollut nivelreuman vuoksi sairauslomalla lähes vuoden. Nyt olen
kuntoutustuella/työkyvyttömyyseläkkeellä toistaiseksi.
Tulevaisuuteni työelämässä on täysin avoinna.
Mahdollista on, että en ehkä kykene enää tekemään työtä,
mutta en murehdi sitä. Pääasia on, että elämä tuntuu
siedettävältä ja mukavaltakin, edes ajoittain.
Luotan siihen, että kaikki järjestyy, niinkuin on tarkoitus.

Nuorena minulla oli hyvä itsetunto ja uskoin kaiken olevan mahdollista
Olen ollut hetkessä eläjä, innostuja uusien asioiden kokeilija.
Aiemmin uskoin, jos olen hyvä, ystävällinen ja kiltti,
myös minua kohdellaan hyvin.
Elämä on opettanut raakalla kädellä, ettei niin aina ole.
Olen kohdannut paljon julmuutta ja väkivaltaa,
joka on kohdistunut sekä mieleeni, että kehooni piinaavan pitkiä aikoja.
Olen ollut katkera, masentunut ja vihainen. Olen itkenyt niin paljon, ettei itkua
lopulta enää tullut, enkä halunnut enää elää.
Olin ihan tyhjä, tyhjä uuden kasvun tulla.
 Kaikki vastoinkäymiset ja tuska, ovat kasvattaneet minua omaksi itsekseni.
Vaikka suru ja paha mieli, ovat jättäneet varjon sisimpääni, ne ovat tehneet
myös minut vahvemmaksi ja ymmärtäväisemmäski.
Ilman menneisyyttäni, en tänään olisi minä, tällaisena.
En anna katkeruuden, tai vihan asua sisimmässäni, koska se tekee sairaaksi.
 Lähettämällä ystävällisyyttä ja rakkautta eteenpäin, se kiertää lopulta luokseni
moninkertaisena.Olen onnellinen hetkestä, pienistä asioista, elämästä.
Olen onnellinen omituisesta luonteestani ja taidosta nauraa itselleni, sekä nähdä
asioiden positiiviset ja koomiset puolet. Olen kiitollinen myös taidostani antaa anteeksi
ja sellaisesta ymmärtämyksestä jota en aiemmin osannut.
Lapsenmieleni, sadunmaailman ja uskoni hyvyyteen olen säilyttänyt.
Olen löytänyt voimia, joita en ennen tiennyt olevan olemassa.

Mutta, Kuka minä olen?
Jostain sisimmästä on vastaus muotoutumassa, se muuttuu,
se elää ja selkeytyy. Seuraavassa hetkessä hämärtyy,
muuttuu epäselväksi, jatkaen sitten kasvuaan.
Minuksi, omaksi itseksi, kokonaiseksi ihmiseksi.
Ehjäksi sieluksi. Tulenko valmiiksi?
Saanko vastauksen, siihen kuka minä olen?
Tässä elämässä.
-Valokki-

Vaikeaa on jälleen valita kenelle haasteen lähettäisin.
mutta lähetän haasteen eteenpäin
tietenkin sisarilleni Kaarnikalle,
Valorulle ja
Seijamarjatalle,
sekä Kikille ja
Mantelille,
jotka ovat lämminsydämisiä ja
ihani blogiystäviä.

Iloista viikonloppua kaikille!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Dance of the Vampires / Vampyyrien tanssi

Hiuksia nostattavan upea musikaalielämys
Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Taidokkaat mahtavat lavasteet ja upea musiikki olivat huikea kokemus.
Jännitystäkin riitti, verellä tai kauhulla ei mässäilty,
vaan musikaali keskittyi taidokkaaseen esiintymiseen,
upeaa tanssia, sekä laulua. Pidin tästä valtavan paljon,
uusintaesityksen liput ja pian, sillä kaikkea ei ehtinyt millään nähdä.





Kannattaa käydä ehdottomasti katsomassa.
Hauskaa viikkoa kaikille!
-Valokki-

torstai 20. lokakuuta 2011

Väsyttää !!

Olen ollut varmasti karhu entisessä elämässäni. Nyt olisi aika heittää
pihkanappi pyllyyn ja kömpiä talvipesään.
Lämpimään ja hämärään hiljaisuuteen, käpertyä kipparaan ja vaipua horrokseen.
Väsyttää, väsyttää ja taas väsyttää. Kellistyn tämän tästä sohvan nurkkaan,
lattialle. Nojatuoliin ja mihin milloinkin. Olen hajamielinen ja hajanainen,
en osaa oikein tarttua mihinkään. Aloitan sitä ja tätä, sekä toista
oikein valmista ei tule.
Voisin matkata unieni maailmassa, koko talven. Nähdä ihania ja ihmeellisiä asioita. 
Olla ihan huolia ja kipuja vailla. Velvollisuudet eivät yltäisi sinne, nykimään
hihasta ja kitisemään syyllisyyttä korviini. Uisin unieni ystävän saukon kanssa,
kirkkaissa puroissa, joissa vesi helisi kristallisina raikkaina helminä.
Istuisimme välillä rannan kiville vaihtamaan ajatuksia, 
meillä olisi varmasti jotain opittavaa toisiltamme.
 Unieni maailmassa, jos niin haluaisin olisi aina kesä ja lämmin.
 Lempeä tuuli kuivattaisi turkkimme ja tukkamme tuota pikaa.
Ympärillämme olisi paljon valoa ja linnunlaulua. Puron reunat pursuisivat kukkia, 
joissa satumaisen kauniit perhoset lepuuttelisivat siipiään
ja nauttisivat makoisaa mettä.
 
Unieni maailmassa voisin olla myös itse saukko, se olisi kätevämpää, silloin
kun tahtoisin ystäväni kanssa pidemmille uinti ja sukellusretkille. Sukeltaisimme
notkeasti syvälle, purosta johtavaan onkaloon joka veisi meidät toiseen maailmaan.
Kalojen ja veden valtakuntaan. Voisin vaihtaa ajatuksia meren asukkien kanssa,
kunhan oppisin puhumaan saukkojen kieltä, veden alla se on varmasti vielä vaikeampaa.

Unieni maailmassa olisi paljon rakkautta, lempeyttä ja hyväksyntää.
Sieltä puuttuisi kokonaan ilkeys ja itsekeskeisyys, sekä oman edun tavoittelu.
Ihmiset jotka ottaisin unimaailmaan mukaan, oppisivat pian
ettei vahingoittavien lausahdusten tai edes ajatusten viljeleminen onnistu.
Ne kaikki vain kuivaisivat rusinoiksi jotka rapisisivat pieniin laatikoihin, 
joita näkyy runsaasti unimaailman polkujen varrella.
Niistä voi napsia suunsa makeaksi, jos makean nälkä yllätää. 
Niissä ei enää maistu lainkan ilkeyden tai katkeruuden kitkeryys.

Unimaailmastani puuttuisi täysin myös, brändit, trendit ja tuotteistaminen.
Tulosvastuu, vastuualueet ja kiire. Niillä ei ole sinne mitään asiaa.
Sieltä puuttuisi myös, pelko, väkivalta ja egoismi.
Saasteet, sodat ja narsismi.
Olen kuitenkin ajatellut, että omalta osaltani rakennan unimaailmani 
todellisuutta, todellisuuteeni. Pienin teoin ja sanoin, se rakentuu
hiljaa, mutta kasvaa ja vahvistuu. Todellisuuteeni otan mielelläni
mukaan pienien hyvien tekojen ihmisiä. Yhdessä maailmastamme 
tulee kaunis ja hyvä.
 
Unimaailmassani voisin kyllä kysyä karhulta sitä pihkanappi temppua.
Se olisi kätevä, kun ylensyönti ja turhan napostelu jää päälle.
Voisi nakata napin pemppuun ja olla muutaman kuukauden syömäti,
vaikka ei talviunille vaipuisikaan.
Ei taida onnistua, uskon, että karhulta on jo kysytty asiaa, eikä se vastaa.
Ainakin se tyyppi on varmasti kysynyt
joka alkoi kehitellä vatsalaukkujen pienennys leikkauksia ja panta kuristuksia.
Varmasti myös muutama laihdutusbisnes myyntitykki on yrittänyt 
urkkia tietoja, onnistumatta. Joten jätän karhun pihkanapin rauhaan ja yritän syödä
vähemmän ja terveellisemmin.


Toivon kaikille ystävällisyyttä ja rakkautta, sekä lempeitä unimaailmoja!
-Valokki-

torstai 6. lokakuuta 2011

Onnea uudelle mammulle !

Valoru! Tervetuloa hurahtaneiden mammujen ja mummien kerhoon :)
Onnea myös vanhemmille ja paapulle!




maanantai 3. lokakuuta 2011

Värikimara

Unisin silmin astelin lauantai aamulla keittiöön,
tiesin heti, että tästä tulisi hyvä päivä.
Aurinko otti minut lempeästi vastaan.
Nyt äkkiä ulkosalle.

Luonto antoi minulle kirkkaan värikimaran.
Joka jäi raikkaana kuplimaan sisimpääni,
tuoden hyvää oloa ja voimaa. Sanoja ei nyt löydy vain värien virtaa.
Haluan tarjota siitä osan teillekkin.
Olkaa hyvä.











 









Voimaa viikkoonne !
-Valokki-